tiistai 8. heinäkuuta 2014

#375: "Tärkeintä ei ole voitto, vaan murskavoitto"?

Kävimme yhtenä iltana parin henkilön kanssa varsin lyhyen, mutta sitäkin mielenkiintoisemman keskustelun kilpaurheilusta ja ennen kaikkea lasten sekä nuorten suhtautumisesta kilpailemiseen. Mielipiteemme olivat melko eriävät, mikä herätti itseänikin miettimään asiaa laajemmalta kannalta. Pohdittuani omaa näkökulmaani enemmän päätin jakaa sen tänne teille.
 
Tällä tekstillä haluan ennen kaikkea saada aikaan keskustelua siitä, mitä mieltä te olette tästä aiheesta ja miten lasten (tai kenen tahansa ratsastajan) tulisi suhtautua kilpauhreiluun tämän asian tiimoilta. Tarkoitukseni ei ole provosoida tai varsinkaan haukkua ketään, vaikka saatan kirjoittaa esimerkkejä kärkkäästi. Tämä ei myöskään ole henkilökohtaisesti osoitettu kenellekään, joten älkää ottako itseenne :) Jatketaan keskustelua siis kommenttiboksin puolella!
 
Koko juttu sai alkunsa, kun eräs tallimme esteratsastaja kertoi lähtevänsä seurakoulukisoihin ratsullaan luokkaan helppo C. Ratsastajan isä ilmoitti, ettei aio raahata ratsukkoa kilpailemaan niin matalalla tasolla. Samalla ilmoitettiin, että kyseinen kilpailupaikka olisi kuitenkin mitä parhain heille, sillä he ovat edellisenä vuonna voittaneet siellä kolme kertaa seuraestekisoissa - jospa siis tälläkin kertaa voittaisivat. Totesin siihen sitten hieman kuivasti, että eikö fiksuinta olisi lähteä tekemään hyvä suoritus omalla tasollaan sen sijaan, että lähtökohtaisesti jättää kisat välistä, jos voittaminen ei ole ensimmäisenä mielessä.
 

 
Vastaus oli tältä isältä hyvin yksinkertainen: tärkeintä ei ole voitto, vaan murskavoitto. Ratsastajalle pitää saada pienestä pitäen päähän se, että kisoihin mennään voittamaan, voittamaan, voittamaan. Jos voitto ei tule esteradalla ainakin kahden sekunnin erolla seuraavaan, saa ratsastaja kävellä kotiin. Argumenttina vastaväitteelle oli, että ratsastajan henkinen puoli pitää saada jo pienestä asti haluamaan sitä voittoa - muuten se olympiakulta 40 vuoden päästäkään ei ole mahdollinen.
 
Okei, ymmärrän, että isän puheessa oli mukana vivahde liioittelua. Pelottavaa oli mielestäni kuitenkin se, että hän sanoi sen tarkoittaen sitä tosissaan. Omalla tasolla suorittaminen on kuulemma "lässynlässynlää liibalaaba ihanaa kivaa hymyillään nätisti, mitään ei saada aikaan". Tuota kohtaa jäin miettimään ja sen uskallan nyt kyseenalaistaa, vaikka vastapuolella on takanaan useita kymmeniä vuosia enemmän kokemusta kilpailemisesta kaikella tasolla kuin itselläni, tosin ratsastusurheilun ulkopuolelta.
 
Mitä omalla tasollaan suorittaminen on? Mielestäni se ei ole pelkästään sitä, että kisoissa kierretään niin pitkät tiet, että otetaan kurvit naapuritallin pihasta asti ja tullaan maaliin hymyssä suin, vaikka mukana olisi seitsemäntoista puomia ja katkennut jalka. Ehei! Omalla tasollaan suorittaminen on sitä, että ratsastetaan kilpailuissa suoritus, joka vastaa omaa tasoa. Se voi olla tosissaan kilpaileminen voitosta, tyytyminen kahteen puomiin tai suuri helpotus, kun radan on saanut hyväksytysti maaliin. Se omalla tasollaan suorittaminen voi myös vaihdella (aivan kuten tavoitteetkin) ihan kilpailusta riippuen. On mielestäni väärin lähteä hakemaan kisoista verenmaku suussa voittoa, jos kaikki edelliset kisat ovat päättyneet hylättyihin suorituksiin. Vaikka isä miten haluaisi lapsensa pärjäävän, ei tämän ratsastajan itsetunto ainakaan tästä painostuksesta nouse. Ainakin uskallan epäillä.
 

 
Yksi argumentti oli myös, että "etsipä Amerikasta yksikin urheilija, joka ei haluaisi voittaa. Kysy sitten Suomesta - täällä ollaan vaan että 'no yritän parhaani, ei haittaa vaikka häviäisin, nyyh' ja ei siitä mitään tule". Ihan totta - huippu-urheilutasolla! Kyllä mielestäni ratsastusurheilussa siellä huipulla pitää ensisijaisesti lähteä kisaamaan voitosta, senhän takia sitä tehdään - kilpaillaan. Ei kukaan FEI:n rankingin kärjessä oleva starttaa idealla "lähden katsomaan, miten käy", vaan he oikeasti kilpailevat silloin, kun edellytykset siihen ovat kunnossa. Mutta he ovatkin ammattilaisia, jotka tietävät, mitä tekevät. Onko se sitten niin hienoa, että voittoja tulee alle metrin tasolta ratsastuksella, joka ei kehitä ratsukkoa eteenpäin. Tai että niitä pikkuluokkia halutaan mennä vain siksi, kun isommissa ei voi voittaa.
 
Mielenkiintoisin kohta oli kuitenkin mielestäni se, ettei jonnekin tietylle kisapaikalle voi mennä enää uudestaan, kun siellä on aiemmin mennyt huonosti. Vähiin käy Suomen kisapaikat, jos niitä aletaan karsimaan sen mukaan, missä on milloinkin onnistunut tai mokannut. Jokaiselle sattuu virheitä ja niistä pitää ottaa opikseen kokeillen seuraavalla kerralla uudelleen  huomatakseen, onko oppi tuottanut toivottua tulosta. Epäonnistumisista ei pidä lannistua, sillä ne ovat tilanteita, jotka oikeasti kehittävät meitä ihmisinä ja ratsastajina. Elämäkään ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja se on hyvä oppia - vähitellen ja varovasti - ihan lapsesta saakka.
 
Tavoitteita saa ja pitääkin olla, sitä en mene kieltämään. En siis missään nimessä sano, että voittamisen tavoittelu olisi jotenkin väärin - ei todellakaan, mikäli se on tasoa, mikä siinä tilanteessa ja sillä tasolla on ratsukolle realistinen. Voi olla, että 90cm tasolla realistinen tavoite olisi voitto ja metrissä realistista olisi kokemuksen hakeminen kivalla puhtaalla radalla. Kyllä itsekin ajattelen niin, että seuraavissa kisoissamme oma tavoitteeni on päästä kaikki radat maaliin edes jotenkin siististi, vaikka syksyn tavoitteenani onkin kisata mitalista nuorten aluemestaruudessa. Asiat pitää osata suhteuttaa tilanteeseen, kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
 
Mutta mitäs valmentaja miettisi tällaisen ratsastajan ajatuksista? "Ainahan valmentajaa voi vaihtaa." Jep, onnea ja menestystä tulevaisuuteen.

78 kommenttia

  1. Aivan älyttömän hyvä postaus, täyttä asiaa :)!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava postaus ja tää on sitä asiaa mitä itsekkin halusin kuulla!!Wau :) ♥♥

    VastaaPoista
  3. Luulenpa, että tuolta lapselta menee pian into kisaamiseen ja ehkä koko harrastukseen - ellei ole jo mennyt. Toivottavasti tuo isä tajuaa, että urheiluun (kuten elämään ylipäänsä) kuuluu myös ne epäonnistumiset, varsinkin kun sitä kisaamista vasta opetellaan. Itseluottamus kerätään onnistumisten kautta, ei paineistuksen. Eihän monet huippu-urheilijatkaan aina kestä sitä painetta, vaikka ovatkin tavallaan jo rutisoituneet sinne huipputasolle. Entä sitten poniratsastaja, joka vasta hakee rutiinia ylipäänsä vieraassa paikassa kilpailemiselle, ja jolla ei vaikuta tukijoukot olevan täysin kunnossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä! Ja ei kyllä pitkälle pötkitä ratsastuksessa jos joka kisoista haetaan voittoa... Se kun ei aina kehitä ratsukkoa oikealla tavalla. Ja se voitontahto, sitä ei kyllä tuolla toiminnalla ratsastajalle kehitetä. Se joko on tai ei ole, mutta vaikka se olisikin ei joka kisoista voi silti hakea voittoa. Täytyisi myös muistaa että vaikka ratsastaa voitosta sekin täytyy tehdä omalla tasollaan.

      Poista
    2. En yhtään ihmettelisi vaikka tyttö lopettaisi ratsastuksen, jos isä on noin ylimielinen ja painostava..

      Poista
    3. Jep, olen kanssanne melko lailla samaa mieltä! Tämä kyseinen tyttö kyllä on siitä erilainen kuin perinteinen "ponivanhempi panostaa ponityttöä"-asetelmassa, kun hän itsekin haluaa ehdottomasti olla se voittaja ja tekee kaikkensa sen eteen. :)

      Poista
  4. Hyvä postaus! Oon ihan samoilla linjoilla sun kanssa!!

    VastaaPoista
  5. Itse haluan aina voittaa, mutta silti, tuollainen on ihan liikaa! Ei kisoihin lähdetä joka viikonloppu rasittamaan hevosta, voittamaan. Jos hävitään on HEVONEN huono ja sillä ei kannata kisata. Myydään vanha, koska sillä ei voi voittaa. Ostetaan kerran kuukaudessa uusi hevonen, koska kisat epäonnistuivat vanhalla hevosella. En ymmärrä, mitä ideaa tuossa on! Olen samaa mieltä kanssasi, Aada!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa kyse ei ole onneksi siitä, että hevosta syytettäisiin huonosta ratsastuksesta tai että kisoissa käytäisiin jatkuvasti. Tästä ponista huolehditaan äärimmäisen hyvin ja sillä on kisattu nyt todella säästeliäästi. Mutta ymmärrän pointtisi hyvin, sillä tuollaisiakin on valitettavasti olemassa paljon! :)

      Poista
  6. Mä olen kyllä sitä mieltä että kilpailuihin lähdetään aina vain voittamaan jos ratsukolla on siihen edellytykset. Eri asia sitten, jos ratsastaja ei ole esim kilpailuorientoitunut tai hevonen on nuori - mutta silloinkin lähdetään tekemään suoritusta, jossa tehdään vain oman parhaan mukaan.

    Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kisoissa kilpaillaan sillä omalla vahvalla tasolla. Jos ratsukko kilpailee esim He A luokkia, tarkoittaa se sitä että kotona ja valmennuksissa treenaataan Va B asioita ja kun ne kotona sujuvat, siirrytään Va B luokkiin ratsastamaan tuloksia.

    Kilpailuissa on aina oma jännitysmomenttinsa sekä ratsastajalla että hevosilla yksilöinä, siksi olen sen ajatuksen kannalla että kilpaillaan kotona treenattavaa tasoa alempana. Silloin on tekeminen on helppoa ja turvallista sekä ratsukolla on edellytykset onnistumiseen.

    Mutta tämä kommentti tulikin ratsastajalta, joka on oppinut nimenomaan pienestä pitäen siihen, että kilpailutilanteissa haetaan voittoa. Kotiin en ole joutunut kävelemään jos jotain on mennyt mönkään vaan epäonnistumisesta on keskusteltu hyvässä hengessä. Mikä ja miksi joku meni vikaan? Auttaa kummasti kehittymään, kun tiedostaa virheensä eikä niitä halua enää tiedostamisen jälkeen toistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ymmärsit mun kirjoituksen oikein, totahan mä just tarkoitin. Oma parhaansa tehdään ja omalla tasolla kilpaillaan ;)

      Poista
  7. Kilpailla voi monella tavalla. Itse en ole koskaan lähtenyt kilpailuihin hakemaan voittoa, kunhan mennään hymyssä suin paikalle, ratsastetaan rata ja lähdetään yhtä hilpeänä takaisin. Toki siinä vaiheessa kun saa lähtömerkin aletaan suorittaa rataa niin hyvin kuin vain mahdollista; tietysti yritetään olla paras, mutta kisoihin lähdön motiivi se ei itselle koskaan ole ollut.

    Sitten taas on näitä, jotka lähtevät voittamaan. Hyvä, heilläkin omat täysin yhtä hyvät syynsä mutta niiden syiden pitäisi lähteä kilpailijasta, ei taustajoukoista. Onhan noita poniäitejä ja -isiä näkynyt ratsastuksessakin, mutta viimeksi kun olin judokisoissa meinasi leuka loksahtaa oikeasti maahan; junnu itkee kun viime matsissa teki niin kipeää ja keräilee siinä henkeä. Noh, itkua pidätellenhän sitä mennään seuraavaankin matsiin äidin käskystä. Vähän kieltämättä järkytti, kun lapsi ois halunnut jättää pelin kesken, kun oikeasti alkoi jo oma kroppa pettää, mutta vanhemmat käskee matolle.

    Jos lasta ei kiinnosta kisata voitonkiilto silmissä, vanhempien pitäisi diilata sen kanssa, ei ilmoittaa että pentu kävelee jos ei voita. Kilpaurheilu on kivaa jos siitä tykkää, jos ei, tulee hommasta ikävää suorittamista. Nää lapsia suorittamiseen painostavat vanhemmat voisivat lähteä itse sinne kisakentille jos voitto on tärkeintä.

    Siinä mitä ite oon olympiajudokoita kuunnellut (siinä mielessä hauska laji tuo judo, että kuka vaan voi päästä maailmanmestarin tai olympiavoittajan oppiin..) itsestä se kisainto on aina lähtenyt, ei vanhemmista. Myös sillon junnuiässä. Uskoisin, että liikaa tuuppailtu lapsi todennäköisemmin lopettaa ennemmin tai myöhemmin, kuin tulee menestymään; jos ei itseä oikeasti kiinnosta, ei sitä kovin pitkään jaksa tehdäkkään.

    Liian pitkä, melkolailla turha kommentti, mutta menköön :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö ne lapset osaa pitää omia puoliaan sitte? kasvatetaaks suomessa niin vajahtaneita lapsia, ettei puolia osata pitää vaikka vanhempi olisikin kyseessä? semmosia suoraansanoen vanhempien pikkuorjia? mitäh? itse olisin kyllä omani parhaani judomatolla tiennyt ja vaikka lähtenyt karkuun jos sattuu, eikä pysty jatkamaan...

      Poista
    2. Olen kanssasi samaa mieltä Laura siinä, että into sammuu varmasti, mikäli vanhemmat painostavat niskassa kilpailemaan omaa tahtoaan vasten. Ja hyvä tuo esimerkkisi, aika ikävää, että noin on päässyt käymään :(

      Poista
  8. Loistava teksti!! :) mielestäni myös kisoista saa hakea voittoa, mikäli se tapahtuu omalla tasolla ja siihen on ratsukolla mahdollisuus, eikä käydä "tikkarivarkaissa" eli hypätään joku liian pieni luokka vain siksi, että voittaisi.. Erikseen tietty nuoret hevoset ja esim.sairaslomalta palaavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan samaa mieltä! Ja toistaalta myöskään sieltä liian isoista luokista voiton hakeminen on typerää

      Poista
  9. Mielenkiintoinen aihe. Itse toivottavasti tulevana poniäitinä (tyttö vasta 3v) pidän tuota asennetta ihmeellisenä. Toki aina pitää pyrkiä juuri siihen mihin omat ja hevosen rahkeet riittävät mutta tuollainen voittoon painostaminen tappaa ilon koko lajista viimeistään teini-iässä. Meillä tällä hetkellä tavoitteena hankalla hevosella on suorittaa rata kisoissa. Tähän ollaan tyytyväisiä. Parhaimpana päivänä ratsukko voisi päästä sijoille. Tavoitteet asetetaan ratsukon mukaan ja aina se ei ole se voitto mihin tähdätään.

    VastaaPoista
  10. Hyvä teksti! Itsekin olin vielä muutama vuosi menossa kisoihin sillä asenteella, että pakko voittaa tai edes sijoittua ja jos niin ei käynytkään niin harmitti ihan hirveästi. Nykyään olen oppinut ottamaan kisat paljon rennommin, totta kai teen radalla parhaani, mutta vaikka voittoa tai sijoitusta ei tulisikaan niin voin lähteä kotiin hyvillä mielin. Olen myös oppinut ymmärtämään että rata voi olla hyvä, vaikka sillä ei kärkipäähän pääsisikään ja vaikka kisoissa yritetään parhaansa, niin voitto ei aina ole se tärkein. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin juuri! Mullakin oli yhdessä välissä hirmuiset paineet pärjätä, mutta sitten tajusin, kuinka typerää se on - se ei nimittäin millään tavalla lähtenyt itsestäni, vaan nimenomaan tarpeesta päästä näyttämään muille, että osaan jotain..

      Poista
  11. Hyvin kirjoitettu postaus! Ja olen täysin samaa mieltä!:) mun mielestä oot tosi hyvä kirjottaan.. ja kirjotit nytkin asiasta:)

    VastaaPoista
  12. Mielenkiintoinen aihe tosiaan, sivuttiin tätä viikonloppuna porukalla mökillä, tosin aiheena jalkapallo. Mietittiin että monen mielestä olis varmasti kivaa ihan vaan pelailla sitä fudista harrastuksekseen, mutta se ei ole mahdollista koska tämän hetken joukkuekulttuuri on vaan sitä turnauksesta toiseen juoksemista jossa omat tai vähintään vastapuolen pelaajien vanhemmat tietävät niin paljon paremmin kenen pitäisi pelata ja miten ja kuka on muutenvaan tyhmä, läski tai huono. Ja välissä viikolla kuudet treenit, joista yksiäkään ei voi jättää väliin vaikkapa leikkiäkseen kavereiden kanssa potkupalloa. Harrastus on harrastus, ja varsinkin lapsena sen mun mielestä kuuluisi olla kivaa.

    Kisatkin meidän lajissa on siitä jänniä, että meidän "peliväline" on elävä ja toisekseen vielä kisojen kovuuskin ei välttämättä muodostu tietystä paikasta, vaan kanssakilpailijoista. Jos viimeksi voitit tallilla x ja menet sinne uudestaan voittamaan, voit olla samanlaisella suorituksella puolivälissä, jos tällä kertaa on eri kanssakilpailijat ja vastus kovempi.

    Omalla tasolla suorittaminen on parhaimmillaan sitä voittamista, hyvää ratsastusta tilanteeseen nähden. Varma suoritus ei välttämättä ole sitä liian pitkää tietä ja helpommissa luokissa hinkkaamista. Jos pelkän voiton takia menee kisoihin, sitä vääjäämättä jää varmistelemaan samalle tasolle liian pitkäksi aikaa eikä kehitystä tapahdu, ja tämä ei tarkoita sitä että mennään asenteella "katotaan mitä sieltä tänään tulee, jos ei ihan viimeisiä oltais niin hyvä", vaan fiiliksen pitää kisoissa(kin) olla aina positiivinen ja eteenpäin. Kyllä mä ainakin olen mielummin parempi ratsastaja kuin huono häviäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toi viimeinen lause on ihan täyttä faktaa :)

      Poista
  13. Mä niin tiedän kenestä sä kirjoitit... Huoh..

    Kun aina se voitto ei ole tärkeintä vaan juurikin se, että yrittää itse parhaansa.

    VastaaPoista
  14. Huh, aikamoinen poni-isi!

    Mielestäni halu voittaa joko on ihmisessä tai sitten ei, ei sitä voi tai pidä edes siihen herkästi vaikutteita vastaanottavaan lapseen istuttaa. Tottakai jos huipulle mielii, on haluttava myös voittaa. Kaikki eivät sinne kuitenkaan halua eikä tarvitsekaan. Mahdollisuus Suomesta ponnistaa ratsastuksen olympiatasolle on sen verran kova juttu, että siinä ei enää ihan pelkkä isukin kunnianhimo riitä =)

    Tässä lajissa kun on vielä se toinenkin osapuoli eli hevonen, jota pitää ajan kanssa rakentaa luottavaiseksi ja vahvaksi ennen kuin sen kanssa voi kilpailla sen kilpailemisen vuoksi millään tasolla, huipusta puhumattakaan. Rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta tälle isukille tekisi hyvää tutustua vähän hevosen valmentamisen ja kouluttamisen periaatteisiin ennen kuin iskostuttaa tällaisen asenteen jälkikasvulleen.

    Tästä aiheesta voisi keskustella loputtomiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommenttisi on ihan täyttä asiaa! Mä olet itsekin ihminen, jolla ei oikeastaan edes ole sitä suurta kilpailuviettiä, eli kilpaileminen ei välttämättä ole mulle se suurin unelma. Tykkään toki käydä kisoissa ja ratsastaa ratoja, mutta oon kyllä kieltämättä melko helpottunut sitten, kun kisastartit ovat ohitse :D

      Poista
  15. Harmittavan paljon näkee sitä, että ostetaan tytölle ensiponi, jonka kanssa lähdetään liian nopeasti korkeammille tasoille. Sitten ihmetellään, että tuli ostettua hieno poni, joka nyt pudotteleekin tai kieltelee, ei vaan tajuta, että se vika saattaakin olla uudessa ja kokemattomassa kuskissa. Monesti lähdetään siitä, että hypätään esim pari 50cm luokkaa, ja kun ne sattuvat menemään hyvin, siirrytään heti metriin, ja sitten ei enää menekään hyvin, kun tarvitaankin enemmän sitä tekniikkaaa ja esteälyä ratsastajalta.

    Lopulta tämä johtaa siihen, että hevosta aletaan syyttämään ja puhutaan monesti kapasiteetin loppumisesta, vaikka edellinen omistaja olisikin hypännyt kyseisellä hevosella isompaa. Aina syytetään hevosta, vaikka itsessä olisikin vikaa ja peiliin katsomista. Sitten ostetaankin uusi hevonen, jolla lähdetään samantien hyppäämään isompaa, sillä "onhan se kilpaillut 130cm luokkia". Taas lähdetään väärästä suunnasta liikkeelle. Kokematon ratsastaja kyydissä, joka hypännyt edelleen sen pari 50cm, sitten metriä, ja kun ei sujunut, ostettiin uusi hevonen ja lähdettiin samantien 110cm radalle. Että näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tätäkin näkee valitettavasti ja varsinkin ulkomailla enemmän, kun rahaa on millä prässätä!

      Poista
  16. Mitä jos "kisoihin lähdetään hakemaan aina voittoa" käännettäisiin lauseeksi "kisoihin lähdetään tähtäämään mahdollisimman hyvään suoritukseen"? Koska perusperiaatteenahan sehän on aivan sama - ei yleensä sillä huonolla suorituksella voita. Tämä tietysti vaatii sitä, et ratsastaja kilpailee nimenomaan sillä omalla tasollansa ja kaikki olosuhteet ja edellytykset ovat ns normaalit. Olen itsekin törmännyt liian useasti siihen, että vanhemmat asettaa luokattomat paineet lapsellensa juuri sen takia, kun asian esitystyyli on"elä tai kuole". Etenkin pienemmille ratsastajille, joilla ei ole vielä ihan täysin realistista kuvaa esimerkiksi kilparatsastuksesta tai edes itsestään, tulee varmasti shokkina se kun vanhemmat sanovat, että nyt on pakko voittaa - muita mahdollisuuksia ei ole. Vanhempienhan tulisi toimia lapsen tukiverkkona asiassa kuin asiassa, minkä puoleen voi kääntyä aina kun siltä tuntuu. Toisaalta taas ymmärrän senkin, jos lapsesta näkyy ja hevosesta kuuluu, että varmasti pärjäisivät hyvin omalla tasollaan ja rahkeita olisi koittaa "sitä vähän isompaa luokkaa", niin mielestäni siinä vaiheessa vanhempien tulisi kannustaa lasta niin paljon kuin vain kykenee, ja samalla osata luoda ns oikeanlainen painostus. Tällä tarkoitan sitä, että kun lapsi kasvaa ja kehittyy, tulisi painostamistakin parempien suoritusten perään lisätä suhteessa lapsen kehitykseen. Helppoa siitä tekee sen, kun vanhemmat ovat aina kannustaneet lasta ehdottomasti ja olleet aidosti ylpeitä jokaisesta suorituksesta, lapsi muistaa että "ainiin, isä ja äiti oli tosi ylpeitä minusta" ja näin haluaa itsekin tehdä jotain sen fiiliksen eteen. Kun lapsesta huomaa sen, että hän itse alkaa kasata hieman ensimmäisiä paineita itselleen, voisi vanhemmat tavalleen ottaa paineista osan itselleen, esimerkiksi sanomalla lapselle "hei, nyt mennään ja tehdään parhaamme radalla ja pidetään kivaa!" Näin lapsen kasaamille paineille annetaan pakoaukko. Sitten kun lapsi tulee radalta ja on tehnyt sen hyvän suorituksen, voidaan sanoa että "todella hyvä, SINÄ teit sen!", mikä taas luo helpotuksen ja hyvyyden tunnetta lapselle. Ja sitä mukaa, kun kehitystä tapahtuu ja ikää tulee lisää, voi tuohon "nyt mennään" -osioon lisätä esimerkiksi realistisen odotuksen sijasta, mille nuori ylttäisi, koska esim. 14-vuotiaan pitäisi jo mielestäni ymmärtää, onko hänellä mahdollisuuksia sijoihin 1-10 vai 11-20, jos ihan tosissaan aikoo kilparatsastaa. Toistan itseäni: tämä kaikki on tietysti sidoksissa siihen, että ratsukko nimenomaan kilpailee sillä omalla tasollaan. Toivottavasti ymmärrätte pointtini, tuli aika sekavaa tekstiä..:D mutta tiivistettynä: Oikeanlainen painostus lapsen ikään ja tavotteisiin katsoen on hyväksi etenkin, jos tähtäimessä (siis huom. ei vanhemman vaan lapsen) on kilparatsastajan ura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oot ihan oikeassa, että oikeanlainen panostus on tarpeen, mutta toisaalta vääränlainen tappaa tehokkaasti ihan kaiken innokkuuden harrastamiseen. Tuo isompaan siirtyminen mahdollisuuksien niin salliessa on tietysti toivottavaa, eihän kenenkään kannata jäädä paikalleen junnaamaan sitä 110cm tasoa, mikäli vaan pystyy ja kykenee etenemään isompiin luokkiin. :)

      Poista
  17. Olen vastaalaknut lukemaan blogiasi ja on ollut ihan huippuja postauksia ja tämäkin oli ohan täyttä asiaa!(:

    VastaaPoista
  18. Täyttä asiaa! Mun mielestä sinne kisaradoille ei mennä hakemaan sitä voittoa vaan sinne mennään tekemään parhaansa ratsukkona ilman taustajoukkojen painostamista. Tällä tytöllä menee varmasti into kisaamiseen ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja se parhaansa tekeminen voi hyvinkin olla se voitosta tavoitteleminen, mikäli oikea taso jne :)

      Poista
  19. Samankaltaisena aiheena on, että kun se ponilapsi ei haluaisi kilpailla mutta silti kehittyä ratsastuksessa. Silloin osa vanhemmista päättää lopettaa tuntien maksamisen ja ei suostu edes puhumaan omasta hepasta koska "sinähän et halua kisata, et tarvitse niitä" Mielestäni kaikkien tulisi saada harrastaa omalla tavallaan! Jos se siis on turvallinen ja muutenkin hyväksyttävä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta ja tosi harmittava ilmiö! Tuostakin voisi keskustella loputtomiin..

      Poista
  20. jes hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
  21. oks teijän tallille tullut uusi hevonen nyt lähi aikoina sen nimi on räppy tiiäekö sitä ?!! se on mun vanhalta ratsastykolulta. paras postaus ja oot viisas aada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä siellä yksi sen niminen hevonen on tällä hetkellä. Kiitos :)

      Poista
  22. Valitettavasti ratsastuksessa varsinkin on hyvinkin yleistä, että kisoihin jopa lapset itse haluavat mennä vain voittamaan. Sitten on näitä tapauksia, missä vanhemmat haluavat toteuttaa omaa unelmaansa lapsen kautta. Heistä ei tullut kilparatsastajia, mutta lapsestahan tulee vaikka väkisin. Minua yrittivät kaikki muut painostaa kisaamaan, mutta omat vanhemmat olivat sitä mieltä, että kisaan jos haluan ja jos en halua niin ei ole pakko. Ikinä ei vanhemmat ole minua mihinkään pakottaneet ja vaikka tekisin surkean suorituksen esim. kokeessa, niin saan kehut siitä että tein parhaani, koska sehän on tärkeintä. Ratsastaminenkin oli mukavaa, kunnes jopa opettajani alkoi painostamaan kisoihin. Kerran ystäväni äiti ilmoitti minut kisoihin ilman että minulta itseltäni kysyttiin haluanko osallistua. Silloin meni maku koko kisatouhuun. Kun painostus jatkui senkin jälkeen kun olin 2kk sairaslomalla ratsastuksesta, minun oli pakko lopettaa ratsastus, koska se ei enää ollut kivaa kun kaikki painostivat kisaamaan ja jankkasivat sitä, että kisoihin on mentävä koska muuten ratsastustunneista maksaminenkin on turhaa. Se oli elämäni inhottavin päätös, mutta se oli tehtävä koska vielä inhottavampaa oli kuunnella muiden mielipiteitä siitä, etten halua kisata verenmaku suussa. Joskus olisi tarkoitus aloittaa uudestaan jossain, missä saisin harrastaa rauhassa ja opetella ratsastusta sopivassa tahdissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, harmi että jouduit lopettamaan harrastuksen parissa tuollaisen vuoksi! Toivottavasti pystyt palaamaan lajin pariin vielä tulevaisuudessa ja tällä kertaa ilman painostusta :)

      Poista
  23. Hei! :) Itse olen 11-v. Olen kilpaillut ja kilpailen vieläkin Islanninhevosella askellaji ratsastuksessa. Kolmen vuoden kisaamisen jälkeen, olen kyllä sitä mieltä kokemieni kisojen jälkeen että tärkeintä ei ole voitto, vaan hauskanpito hevosen kanssa, upeat kokemukset sekä itse hetki jolloin olet radalla kilpailemassa.

    VastaaPoista
  24. Mitä ihmettä tuo poni-isä sepitää?!

    VastaaPoista
  25. Tuon voittamisperiaatteen voi vielä edes vähän yrittää ymmärtää, jos kyse olisi yksilöurheilusta. Ratsastuksessa on kuitenkin aina mukana se hevonen, joka on kuitenkin kaikesta huolimatta saaliseläin.

    Enpä ole muuten aiemmin kuullut poni-isistä jotka on tuollaisia, niistä ponimammoista oon sitten kuullutkin vähän liikaa : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meidän tallilla ei ole yhtään poniäitiä :D Tämä isä on kyllä muuten äärettömän sympaattinen kaveri, joka huolehtii ponista superhyvin ja on fiksu tapaus. Mutta hyvin voitontahtoinen ;)

      Poista
  26. Tosi hyvä postaus:-)
    Mun mielestä kilpailmisessa ei oo tärkeintä se vaan just se kokemuksen hankkiminen. Kyllä voittaminen tuntuu kivalta, sen mä ymmärrän. Mutta mun mielestä kisaaminen pitää tehdä omilla ja hevosen ehdoilla, niin että se on hauskaa eikä mitään "pakko voittaa, pakko voittaa". Tossakin mistä kerroit voi olla niin että se mikä haluaa voittaa on se poni-isä, ja varmaan onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tosin myös tämä tyttö haluaa voittaa, perinyt sen varmasti isältään :)

      Poista
  27. Samaa mieltä kun ylempi ano! Ja postaus täyttä asiaa, kisaamisen pitäis myös olla mukavaa ja hauskaa, eikä verenmaku suussa taistella että "pakko voittaa". Kisoissa mielestäni juuri tehdään parhaansa ja haetaan sitä rutiinia ja kokemusta vaikka isoihin luokkiin, eikä sitä niin vakavasti pitäisi ottaa koska kaikki tekee virheitä...

    VastaaPoista
  28. ++ Ja ratsukko kisaa itsensä takia, ei muiden.

    t. sama ano

    VastaaPoista
  29. wow, kerrankin asia otettiin puheeksi :D mun mielipide on se, että oma taso pitää tietää ennen kun kisaradoille lähtään. ei siinä mitään järkeä oo että mennäö ristikkoa ku tasoo olis metriin vaan 'voiton takia' tai sitten päin vastoin, koska pitäisi näyttää muille että kyllä osataan vaikka puomit kolisis ja hylky tulis. tässähän mennää jo vaarallisuuden puolellee... voittaahhan saa lähteä hakemaan, mutta tärkeintä on että hauskaa pitää olla! kisaamisesta pitää nauttia, ei siitä mitään tule jos vedetään överiks... ja vaikka huonosti menis nii hymy suille vaa, enskerralla paremmi :) eikä kisapäivät oo kyllä mitää ilman vohvelikiskaa :DDDDDDDDD

    VastaaPoista
  30. Okei et tämmöstä. Oma kanta on et mieluummin vähän matalampaa kun aivan liian kotkeeta. Se et menee liian korkeeta kuskin ollessa taitamaton ei ole hyvä juttu. Jos kiskoo suusta ponnaus vaiheessa niin ei kyllä ole ihme, että hevonen kieltää. Ja hevonenhan ei edes tee mitään väärää, joten turha syyttää hevosta. Olen puhunut-kiitos

    http://tarkennettunahevonen.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian korkean hyppääminen ei tietystikään ole hyväksi, se ei kehitä hevosta eikä ratsastajaa :)

      Poista
  31. Monilla, jotka kisoihin osallistuu, mielessä siintää varmasti se voitto. Ja niin sen pitää ollakin, sitä pientä kisaviettiä. Mutta tärkeää on oppia jo pienestä pitäen myös häviämään. Sekin kuuluu asiaan. Häviöstä pitää ottaa opiksi ja miettiä missä on korjattavaa ja sen jälkeen positiivisella mielellä eteenpäin. Pitää siis osata myös epäonnistua ja sallia se itselleen. Muuten ei voi kehittyä.

    VastaaPoista
  32. Samaa mieltä sun kanssa Aada! Iha älytöntä lähteä ratsastamaan pelkkää voittoa, hinnalla millä hyvänsä. On niitäkin nähty, kun kurvaillaan uusinnassa hevoselta suupielet katki hyppien ties mistä paikoista tyylillä millä hyvänsä, ja rumalla radalla voitettu, kakkosen ratsastaessa siististi mutta toki yrittäen. Oma taso täytyy tietää. Kun omalla tasolla kehittyy, alkaa niitä voittoja ja sijoituksiakin tulla. Jos niitä tulee joka kerta, on se kenties merkki siirtyä seuraavaan. Itse kisaan enemmän koulua, He B/A tasolla, ja en mene kisaamaan ceehen voitonmaku suussa, vaan haen B-tasolla hyviä ratoja, kenties niitä kärkituloksia, ja samalla harjoittelen A-luokista kelpojen ja siistien ratojen ratsastusta.
    Pelkkä voitonhaku on käsittämätöntä, samoin tuollainen iskä joka "kisaa" itse lapsensa kautta.
    Ärsyttävän hyvä aihe:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, sä oot ihan oikeassa :) ja jos oma arviointikyky ei riitä oman tason määrittämiseen, on siitä huolehtimassa toivottavasti hyvät valmentajat!

      Poista
  33. Tuollainen suorittaminen ei ole hevosurheilussa hyvä mentaliteetti. Ihan jo hevosta ajatellen, kun lopulta voitto menee hevosen hyvinvoinninkin edelle. Tällaiset ihmiset voisivat harrastaa mielummin golfia tai vaikkapa purjehdusta, johon saa kätevästi upotettua ylimääräiset rahat ja jossa voi kilpailla, mutta jossa ei ole välikappaleena elävää eläintä.

    Koulukisoja paljon katsoneena voin sanoa, että minulle voittajia ovat ne, jotka lähtevät hymy huulilla ja ylpeinä hevosistaan, usein nämä voittavat kisoissa palkinnotkin. Usein kuitenkin, varsinkin ammattilaisratsastajien toimesta, hevosia ratsastetaan rutiininomaisesti ja vailla tunnetta. Se on todella kurja näky, kun hevosesta ei näytetä välitettävän, ja hevosen elämäkin on vain neljän seinän sisällä kököttämistä, maneesissa pyörimistä ja kisoissa suorittamista.

    Kisoja kannattaa muutenkin harrastaa rennosti ennen kunnon suorituksia, jos haluaa hevosta ajatella ja silti kisata, sillä kisapaikoista pitäisi luoda hyvä mielikuva hevoselle, eikä vain luoda ajatusta, että kisoissa vain paahdetaan ja stressataan.

    Kilpaponin kohtalona on monesti myös monen kodin kierto, kun ratsastaja kasvaa yli poni-iän tai käy liian pitkäksi. Monesti kilpaponit päätyvät ratsastuskouluihin opetusmestareiksi vanhana, vaikka kova kisaelämä on vetänyt hevosen fysiikan aivan piippuun.

    VastaaPoista
  34. Oma ajatusmaailmani omalla tasollaan on sellainen, että jos hyppään kotona metrin ratoja, voin mennä voittamaan 70cm luokan ja päästä läpi 80cm. Mikäli näin käy, voin siirtyä suurempaan.

    Sitten on hevosen ehdoilla menemistä. On sitä järkevää menemistä jolloin ratsastaja on kisannut vähintään 80cm sijoittuen useasti, ja ratsastaa joissain kilpailuissa esim. kokemattomalla hevosella 50cm. Valitettavasti näkee myös sitä mitä piruuttani kutsun typeräksi hevosen ehdoilla menemiseksi, kun ratsastaja on kilpaillut 60-70cm kerran ja voittanut sen kotitallinsa pikkuponilla, ja sen jälkeen isä ostaa hänelle ison puoliverisen, jonka kanssa hän aloittaa 90cm luokista suoraan, vaikka ei ole sen suurempaa tai välttämättä sitä korkeutta edes hypännyt kotonakaan. Noh, hevonenhan menee hukkaan jos meidän pikku julle ei sillä aloita vähän isommista luokista..... kumpikohan särkee itsensä ensin, ratsastaja vai hevonen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä lisää lunta tupaan, nimittäin olen nähnyt sellaisia ihan täysi-ikäisiäkin, jotka ostavat ensihevoseksi projektin, kouluttavat sen johonkin asti kunnes kyllästyvät ja myyvät pois, ja ostavat nuoren kilpahevosen. Sillä sitten aloitetaan suurista luokista, koska "hyvänenaika olen kouluttanut hevosen ja ratsastanut siis kymmenen vuotta, myin edellisen vaan siksi koska siitä ei tulisi ikinä minun tasoistani" ja sitten tottakai uusi valmis hevonen nappaa ruusukkeet kisoista, mutta radat on jotain ihan muuta kun omalla tasolla suorittamista, koska mielestäni jos et pysty ratsastamaan edes 70cm siististi, ei sinun pitäisi ostaa hyvää hevosta ja siirtyä metriin, vaan palata hinkkaamaan sitä viidenkympin rataa kunnes saat taitoarvostelussa siitä sijoituksen.

      Tämä ei siis ollut varsinaisesti kellekään osoitettu, kärjistin vaan todella voimakkaasti. Esimerkit joita käytin, on kyllä ihan todellisia.

      Poista
  35. Hyvä kirjoitus! Pitää muistaa, että nämä poni-isät yleisesti seuraa jääkiekkoa, jalkapalloa, formuloita yms. He eivät ehkä ajattele ettei voitto ole aina siitä lapsesta kiinni. Hevonenkin voi tehdä virheen tai vaikkapa olla huonolla tuulella. Aina ei voi voittaa-missäkään lajissa.

    Sanoisin, että aina ei tavoitteena voi olla voitto vaan kaikki radat tähtää siihen että esim vuoden päästä/tulevaisuudessa tulisi menestystä. Periaatteessa voitto on taustalla kaikissa tavoitteissa. Tuskin kukaan haluaa epäonnistua kisoissa. Voitto ei välttämättä ole Se 1.sija, vaan vaikka onnistunut puhdas rata uudelta korkeammalta korkeudelta. Tulipas sekava kommentti :D

    VastaaPoista
  36. Ihan super hyvä kirjoitus!!
    Mäkin lähdin yhissä kisoiss hakemaan voittoa "rumalla ratsastuksella" ja tuloksena oli: puomit lentää maahan! Radan jälkeen muna valmentaja kysy multa: haluuksä oikeesti vaan voittaa näitä 80-90 cm luokkia vai nousta 130cm luokkiin ja voittaa niitä. Mieti ja kerro sitten mulle koska toi äskönen rata ei ollut sitä sun tasoa!!!
    mä toivoisin että kaikki jaksais lukea aadan kirjotuksen alusta loppuun koska Se oli täyttä faktaa!

    VastaaPoista
  37. Täyttä asiaa, mutta etkö olisi voinut muuttaa tarinaa enemmän siihen suuntaan ettei siitä olisi voinut kyseistä poni-isää tunnistaa? Entä, jos tämä ponityttö lukee tämän ja varmasti tunnistaa sinun puhuvan erittäin kärkkääseen sävyyn hänen isästään? Kyllä tyttökin varmasti tajuaa isänsä asenteen olevan tähän lajiin vääränlainen, mutta tämän postauksen lukeminen ei varmasti auta asiaa. Joidenkin kommenttien perusteella tämä poni-isä on tunnistettu kirjoituksen perusteella eikä Provincian asiakaskunta ole niin suuri ettei tällaista henkilöä noiden tuntomerkkien perusteella voisi tunnistaa. Olen aivan samaa mieltä postauksesi sanoman kanssa ja sanoitkin, ettet halua ketään loukata, mutta kyseinen poni-isä voisi vallan hyvin tästä loukkaantua (vaikka epätodennäköistä on että 1. hän lukee blogias 2. aikuinen ihminen tuskin aikaansa sellaiseen jaksaisi käyttää) ja nostaa kunnianloukkaussyytten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...kommentti lähti kesken kirjoituksen. Piti vielä lisätä, ettei syyte todennäköisesti mihinkään johtaisi, mutta halusin tuoda asian vain esille, sillä sitä ei näemmä kukaan muu ole huomannut. Yleensä kirjoitustesi taso on hyvä (kuten nytkin) mutta minua vain häiritsi liikaa tuo poni-isän tunnistettavuus.

      Poista
  38. Voivoi. Jos itseäni panostettaisiin tuollalailla kilpailemaan, menisi kyllä maku koko juttuun. Vaikka itsellänikin on kansallisentason kilpaponi, niin ei sitä aina itseään huvita. Jos esteet ovat liian korkeita, tulee paineita jo liian isoista hypyistä. Kisoissa tulee aina väkisin enemmän tai vähemmän jännitystä, ja paineita, jos vaikka mokaa. Mielestäni tuollainen painostaminen on jo ihan liikaa, varsinkin lapselle, ja harmittaa kun noita tapauksia näkee. Nykyään kun katsoo vaikka lähitallin seurakisoja, näkee, kuinka jo 9- vuotiaat lapset paukuttavat poninsa pohkeilla ihan liian kovaa ja korkeille esteille. Okei, ymmärrän kyllä jos haluaa itse tähdätä niin kovasti voittoon, mutta rajansa kaikella.

    VastaaPoista
  39. Eikös SRL:ssä oo sääntö, et jos oot sijoittunut vaikka metrin luokassa, niin et saa enää kisata pienempiä luokkia samalla hevosella? Oon siis vaan kuullut näin ja meiän ridakoululla noudatetaan tätä.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat