sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

#385: Sea Horse Week 2014

Tämän postauksen olisin halunnut tehdä jo heti torstaina, mutta aika ei ole ollut puolellani! Perjantaina Voitto kotiin -blogin Tiia tuli Etelä-Suomeen iltapäivällä ja lauantaina ajoimme Kuopioon, josta jatkoin matkaa Polvijärvelle. Tänään sunnuntaina ajan kotiin, joten tein tämän postauksen tässä yöllä valmiiksi. Mutta nyt itse postauksen aiheeseen, nimittäin torstain Sea Horse Weekiin eli Hangon kisoihin!

Kerroin edellisessä postauksessa, miten paljon Hangon kisat "jännittivät" itseäni etukäteen. Kisatauko oli itselläni pitkähkö ja tuona aikana se suurin saavutettu varmuus radoista oli kadonnut. Hanko olikin itselleni ikään kuin henkinen välietappi, jossa oli tarkoitus selvitä maaliin ja saada sitä kadonnutta varmuutta takaisin - tai näin itsestäni tuntui. Lähdimme matkaan jo aamuvarhaisella, sillä ensimmäinen starttini oli kahdentoista aikoihin ja meiltä ajomatkaa kertyi parisen tuntia.
 
Ensimmäiset viisi kuvaa on kuvannut Tiiti Talala & http://ratsastuskouluoppilaantarinat.blogspot.fi/, iso kiitos! Loput
kuvista ovat isäni ottamia. Jos jollakulla sattuu olemaan kameran kätköissä kuvia lisää, laittakaahan meiliä :)



 
 
Hangossa oli älyttömän kuuma sää, mittari kohosi aivan kolmenkymmenen asteen tienoille! Valmentajani Piude oli kisoissa stewardina, joten sain häneltä apua verryttelyssä. En siis tarvinnut itse stressata sen enempää siitä, millaista verryttelyä lähden tekemään: keventelin ja laukkasin rennosti muutamat kierrokset ja otin parit hypyt sekä okserille että pystylle. Champ oli pari ensimmäistä hyppyä vähän spooky, mutta teki sitten ihan hyviä hyppyjä ja tuntui hyvältä.

Mulle sattui pieni kömmähdys juuri ennen viimeistä verryttelypystyä: Champ pukitti laukannostossa niin voimakkaasti, että lensin koko kroppanin voimalla sen kaulalle. Nyrkkini osui suoraan peukalon "nivel" edellä rintalastaani ja luulin jo, että tipun. Kipu oli aivan älytön ja jouduin tekemään voltin ennen uutta lähestymistä, sillä silmissä pimeni hetkeksi. No, radalle toki mentiin! Veikkaan, että hiusmurtuma tuli rintalastaan, sillä syvään hengittäminen, ylävartalon kääntäminen ja vatsallaan makaaminen on edelleen tuskaista. Mulla on aiemminkin sattunut samanlainen haaveri, kun veljeni hyppäsi vahingossa päälleni trampoliinilla :D
 



 
Metrin rata itsessään ei ollut kovinkaan hyvä. Ratsastin ihan liian hitaassa tempossa ja paineistaen, enkä sallinut hevosen laukata tarpeeksi vapaasti. Nuo esteet ovat Champille niin pieniä, että sen pitää vain sallia laukata ja ne tulevat itsestään matkalla. Tuo liian kontrolloitu ratsastaminen kostautui sitten esteellä numero seitsemän, jossa Champ teki okserille talajalkavirheen ja puomi putosi: ratsastin ihan liikaa varmistellen esteelle, sillä takaraivossa kyti ajatus, että hevonen saattaisi kytätä estettä, koska siellä alla on vesimatto. Pudotuksen jälkeen "lopetin" ratsastamisen kokonaan ja kun siihen yhdistettiin edellisen esteen yliratsastaminen, jäi Champ tuijottamaan kahdeksatta estettä ja kielsi sille sitten jo kaukaa. Koska peli oli jo menetetty, rauhoituin tilanteen ja otin uuden lähestymisen ajatuksella, että maaliin oli päästävä. Kenkäisin hevosen uudella lähestymisellä pystystä yli ilman sen tarkempaa ratsastusta ja siksi hyppy tuli ihan lavoilleen, tuloksena puomi mukaan. No, maaliin päästiin ja ajatukset kohti seuraavaa luokkaa.

Sainkin siis ohjeeksi ratsastaa rennommin ja vähän pidemmällä ohjalla. Seuraava starttini oli vasta kahdeksan maissa, joten odottelua jäi todella pitkään! Viilentelimme hevosta kylmällä vedellä ja yritin välissä nukkua väsymystä pois autossa, mutta ilma oli niin tukahduttavan kuuma, ettei siitä tullut mitään. Ärsyttävää! No, kerrankin lämmintä, joten ei valiteta sen enempää. Auttelin myös vähän verryttelyssä muita työntekijöitä ja vaihdoin kuulumiset muutaman kaverini kanssa. Kahden särkylääkkeen voimalla pystyin myös olemaan niin, ettei rintalastan kipu haitannut menoa pahemmin.



110cm luokan verryttelyyn lähtiessä Champ oli ihan nuutunut, vaikka olin juottanut sille elektrolyytti-mellastivat vaikka kuinka ja yrittänyt viilentää sitä parhaani mukaan. Toki ymmärrettävää, että nuo lämpötilat painavat hevosen virkeyden päälle.. Verryttelyssä hain vain positiivista fiilistä ja vitsi, miten mageita hyppyjä saimmekaan! Piude totesikin, että tämä fiilis halutaan sinne radalle. Olin yhtä hymyä itse ja lähdin rennolla mielellä radalle.

Kun lähtömerkkini tuli, laittoi tuomaritorni tarkoituksella tai tarkoituksettomasti soimaan juuri JVG:n. Pienissä häissä -kappaleen ja mua alkoi naurattamaan ihan hirveästi. Tuomaritornissa istui pari tuttuani, joista toinen vastasi musiikista ja tietää, että tuota kappaletta on tullut kuunneltua.. Että kiitos vaan sinne sopivasta musiikkivalinnasta! Onko teille koskaan sattunut niin, että musiikki ratanne aikana on ollut tilanteeseen sopiva?
 
No, ei se rata itsessään ollut juuri metrin rataa parempi, ellei viimeisiä esteitä lasketa mukaan. Ratsastin toki rennommin ja olin paljon paremmalla fiiliksellä virheistä huolimatta, mutta edelleen meno oli liikaa taaksepäin niissä tilanteissa, joissa en ollut itse täysin varma ratkaisuista. Toisella esteellä tulin vähän lähelle, jolloin Champ ei ollut ihan skarppina ja otti puomin mukaan. Neljänneltä viidennelle oli suhteutettu linja viidellä laukka-askeleella, jonka kuvittelin jäävän meille vähän ahtaaksi. Neljännelle otin aavistuksen pienemmän hypyn, jonka vuoksi mun olisi ehdottomasti pitänyt reagoida eteen, mutta koska en sitä siinä tilanteessa tajunnut, tulimme ihan puolikkaaseen askeleeseen ja kielto. Uudella yrityksellä pitkän tien kautta yli ja homma jatkui! Kuudennelle paineistin ja varmistelin taas liikaa, sillä en halunnut uutta kieltoa ja siksi puomi tuli tästäkin mukaan.
 
Kaikista jälkimmäisen radan virheistä huolimatta hymyilin koko radan läpi ja mulla oli todella hauskaa ratsastaessani. Sanoinkin paikalla oleville henkilöille radan jälkeen, että olipas hauskaa ratsastaa, kaikesta säätämisestä huolimatta. Piude totesi siihen, että jos seuraavalla kerralla vaikka ratsastaisin sen hauskanpitämisen lisäksi, niin tuloskin voisi olla parempi. Heh, hiljaa hyvä tulee ;)
 



 
Vaikka virhepisteitä tuli molemmista luokista, olin ihan tyytyväinen päivään kokonaisuutena. Kisat olivat hyvin järjestetyt, ihmiset olivat iloisia, sää oli aurinkoinen ja radat kivoja. Omat virheeni johtuivat täysin tekemisistäni, eivätkä missään nimessä esimerkiksi radoista - ne olivat kivoja ja sujuvia, joissa ei ollut oikeastaan mitään sen ihmeellisempää kikkailua. Kivoja ratoja aluekisoihin siis! Tarvitsen nyt vain itse lisää sitä varmuutta ratojen ratsastamiseen. Suunnitteilla olisikin siis mennä elokuun alussa keskiviikkokisoihin Laaksolle hyppäämään metri ja 10. elokuuta sitten Lohjalle seuraestekisoihin luokkiin 100cm ja 110cm, joka on arvostelulla AM5.
 
Olitko paikan päällä kuvaamassa, kisaamassa tai katsojana? Mitä pidit?
Jos sulla on radoistani kuvia, laita meiliä osoitteeseen aadalatti@gmail.com,
sovitaan sitten korvauksista ja muista jutuista sitä kautta :)

36 kommenttia

  1. Ratsastat tosi siististi ja hyvin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikkakin paljon on matkaa hyvään ratsastukseen :)

      Poista
  2. Kiva postaus ja ihania kuvia ! :)

    VastaaPoista
  3. Mistä oot muuten ostanut ton sun kisapaidan ? Se on tosi hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minulla on samanlainen valkoisena minkä ostin tampereen hevosmessuilta tänä vuonna :) samoja kyllä saa hööksistäkin ! pari kymppiä vaan kalliimmalla mutta muuten sama paita

      Poista
    2. Ostin sen Riihimäen aluekisoista pari viikonloppua sitten, se on Spooksin joku kisapaita :)

      Poista
  4. Mistä oot muuten ostanut ton sun kisapaidan ? Se on tosi nätti :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen Riihimäen aluekisoista pari viikonloppua sitten, se on Spooksin joku kisapaita :)

      Poista
  5. Kun näin ton vaaleanpunaisen esteen missä puomit on tolppien päässä niin rupesin miettimään että "mikäs se teidän radan korkeus olikaan.xD" sitten tajusin, että se ei kuulunut rataan :P

    VastaaPoista
  6. Hienoi ootte!:) Harmi että olin vain ke ja pe katsomassa ja kuvaamassa.
    ainiin muuten kun Tiia ei muistanu kaupan nimeä missä olitte ostamassa sen tipperaryn niin muistatko sinä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En muista liikkeen nimeä, en ollut koskaan aiemmin edes kuullut siitä. Se oli kuitenkin Espoossa ja myi myös golfjuttuja (käsittääkseni) eli googlaamalla löydät varmasti.

      Poista
  7. Muistatko kaupan nimeä josta kävitte ostamassa Tiialle turvaliivin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista liikkeen nimeä, en ollut koskaan aiemmin edes kuullut siitä. Se oli kuitenkin Espoossa ja myi myös golfjuttuja (käsittääkseni) eli googlaamalla löydät varmasti. :)

      Poista
  8. Miten saat kulkemaan Champin peräänannossa ? :)

    VastaaPoista
  9. Millä tallilla Champ on :)?

    VastaaPoista
  10. Moi Aada, ootko jo tehny sen "erilaisen kysymyspostauksen" missä oli eri biisejä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä kerennyt, mutta tulossa on ehdottomasti! :)

      Poista
  11. Tosi kiva postaus! Luen tosi harvoin blogeja, mutta sun blogi on semmonen mitä pitää kokoajan käydä kattomassa oisko tullu uutta postausta :D Kirjotat mielenkiintosesti ja silei että vaikka olis pitempikin postaus niin se mielenkiinto pysyy koko postauksen ajan. Plussaa on tietenkin hienot kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, kiitos hirmuisesti! :) Toivottavasti jaksat lukea jatkossakin!

      Poista
  12. sä ja champ sovitte tosi hyvin yhteen.Olette tosi nättejä ja kiva postaus ja kivat kuvat:):)

    VastaaPoista
  13. Ratsastat tosi hyvin ja kiva postaus! :) Toi makkara este oli hauska :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! Jep, naureskelin sille itsekin :D

      Poista
  14. ootko tänä vuonna menossa weekend festivaaleille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi määki oon molempina päivinä weekendissä. siellä sitten nähhää!

      Poista
  15. Mistä olet ostanut champin tuon romaanin, ja paljon maksoi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on matteksen romaani, jotka maksavat uusina reippaan satasen, mutta ostin sen kaveriltani muutaman kerran käytettynä vähän halvemmalla :)

      Poista
  16. Eikä, mä olin keskiviikkona Hangossa, ja näin siraasti Trailereita, mä olisin niin halunnu tulla kattomaan niit kisoi. Hienoi kuvia

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Olin katsomassa kisoja torstaina ja launtaina, näin sun ja Champin radan ja hyvälle se näytti! :) Ai niin, mehän tultiin sua moikkaamaankin! Muistatko meitä kolmea tyttöä, jotka tuli pyytämään yhteiskuvaa (yksi otti kuvan, minä ja toinen kaveri oltiin sun vieressä) ? :D Oli vähän alussa ongelmia kameran kanssa "oho, täys zoomi päällä" :'D Mutta oli siis tosi kiva vaihtaa pari sanaa ja nähdä! :)

    VastaaPoista
  19. Harmi, etten saanut teistä parempia kuvia, kun unohtui laittaa moodi 2 päälle objektiivista :(

    -Kira

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat