lauantai 2. elokuuta 2014

#388: Kouluvalmennusta ja kisakuvia

Löysin netistä muutamia kuvia itsestäni Hangon kisoista ja lisäksi pari lukijaa olivat lähettäneet ottamiaan kuvia sähköpostiini, joten tämän kouluratsastuspostauksen yhteyteen tulee tällä kertaa esteratsastuskuvia. Ei kai se haittaa, vaikka välillä näinkin päin!
 
Olin viime keskiviikkona jälleen pitkästä aikaa (aina sama aloitus, mutta siltä se muutama viikko tuntuu) kouluvalmennuksessa - tai perusratsastusvalmennuksessa, niin kuin joku anonyymi kerkesi viimeksi korjaamaan. Kouluvalmennuksesta oli kulunut hetken verran, joten en saanut ennen Hankoa itseäni valvovan silmän alle tällä saralla. Olen ratsastaja, joka vaatii jonkun viereen huutamaan siitä, että hevosen tulee olla suora ja takajalkojensa päällä, vaikka tiedostan ne asiat toki itsekin. On vain jotenkin todella helppoa vain jäädä ajelehtimaan tekemättä oikeastaan yhtään mitään järkevää, mikäli valmentaja ei ole vieressä muistuttamassa. Kohtalotovereita?
 
C. Heidi Lammi http://tiimin.galleria.fi, kiitos!
C. Heidi Lammi http://tiimin.galleria.fi, kiitos!

Champ on ollut nyt Hangon jälkeen (ja toisaalta jo ennen sitä) äärettömän kiva ratsastaa, sillä sen työmotivaatio on ollut suuri. Vaikka se on ollut vino ja protestoinut liikaa vaatimista tarjoamalla vaikkapa pohkeenväistöjen sijaan esimerkiksi laukkaa, on se ollut silti koko ajan menossa ja erittäin tyytyväisen oloinen päästessään töihin. Olen yrittänyt sijoittaa ratsastukset nyt kuumina päivinä niin, että liikutan hevosen joko aamulla ennen kahdeksaa tai illalla yhdeksän jälkeen. Ensi viikolle on ilmeisesti luvattu yli kolmeakymmentä helleastetta joka päivälle, joten aamuratsastukset taitavat edelleen jatkua..
 
Tosiaan, keskiviikon koulutunnilla keskityimme saamaan hevosta suoraksi. "Välillä on mentävä suoraan, jotta pystyy kääntämään." Champ on nyt varsinkin kaarevilla urilla kaatunut helposti sisään, mikä johtuu osittain hevosen vinoudesta ja osittain omasta vinoudestani. Olemme molemmat vielä kaiken lisäksi samaan suuntaan vinoja, eli yhtälö on aika surkea.. Tuplasti enemmän töitä siis toiseen kierrokseen!
 
C. Siiri Holma, kiitos!
C. Siiri Holma, kiitos!
Teimmekin niin, että pääty-ympyrän sijaan muodostimme päätyneliön. Aluksi ratsastin sitä ihan käynnissä asettaen aina kulmissa hevosen ulospäin: näin sain otteen ulkolavasta ja pääsin oikeasti kääntämään hevosen etuosaa ulkopohkeella. Samaa jatkettiin ravissa, kun käynti rupesi onnistumaan. Kevensin alkuun, mutta jos hevonen olisi ollut kunnolla verrytelty, olisin istunut heti harjoitusravissa. Lisäsimme harjoitukseen ravissa jokaisen suoran sivun keskelle noin 8-10m voltin, jossa hevonen oli asettuneena joko normaalisti sisään, suorana tai asettuneena ulospäin.
 
Aluksi varsinkin oikea kierros tuotti ravissa tuskaa, sillä Champ ei halunnut ottaa oikeaa takajalkaa kulmissa kunnolla alleen ja tarjosi mieluumin laukkaa tai jäi hypähtelemään paikoilleen. Näissä tilanteissa pitää ratkaista aina eteen sen sijaan, että jäisi tappelemaan paikalleen. Kun olin kerran käskenyt hevosta eteen hypähtelyn seurauksena, ei se tarjonnut sitä enää ollenkaan, vaan suoritti osansa niin hyvin kuin kuski osasi vaatia. Champ on vähän sellainen hevonen, että sitä pitää uskaltaa ratsastaa. Jos se päättää pukittaa, hypähdellä tasajalkaa tai vaikka lähteä vinkaisun kera suuntaan x täyttä laukkaa, ei sitä saa pelästyä, vaan hevosta on komennettava eteen ja otettava kontrolli sen jälkeen takaisin. Esimerkiksi koulutunneilla ruunan keskittyminen saattaa välillä herpaantua, jos se näkee puskassa jonkun pelottavan asian ("apua, kentän vieressä kävelee islanninhevonen!!!" daiju..) ja silloin sen reaktio on yleensä kova vinkaisu ja takajalkojen ottaminen niin syvälle alle, että se melkein istuu, jonka jälkeen se pinkaisee salamana johonkin suuntaan. Siinä kyydissä sitten naureskellaan ja mietitään, mitä hevosen päässä  voikaan liikkua..
 
C. Siiri Holma, kiitos!
C. Siiri Holma, kiitos!
Laukassa jatkoimme samaa tehtävää ihan samalla ajatuksella. Vaikka hevonen olikin alkutunnista yhtä vino kuin käärme kännissä (lainatakseni estevalmentajaani), saimme aivan älyttömän kivoja pätkiä ravissa ja varsinkin laukassa! Hevonen oli tahdissa, kantoi itsensä hyvin, oli kevyt kädelle kuitenkaan olematta tyhjä ja ennen kaikkea oli hyvin apujen välissä. Sitten tulikin aina se puoli askelta, kun olin itse myöhässä, jonka Champ käytti hyödykseen ja pakka hajosi hetkeksi käsiin - ulkolapa saattoi tulla liikaa ulos tai laukka vaihtua. No, pitää osata iloita niistä pienistäkin hetkistä. Ja sain kuulla jopa kaksi kertaa tunnin aikana, että hevonen oli ihan piikkisuora suoralla uralla. Jes, hyvä minä!
 
Tunnin tiivisti hyvin valmentajani kysymys, miltä hevonen tuntui, kun se näytti hyvältä. Vastasin, että "hyvältä ja juuri sellaiselta kuin sen pitää - tekee juuri niin kuin itse pyydän ja on tekemättä, jos en pyydä". Eli kyllä, ainakin hetken verran ruuna oli apujen välissä.

C. Siri Sipilä, kiitos!

C. Siri Sipilä, kiitos!
Seuraavalla viikolla meillä olisikin vähän spesiaalimpi ohjelma. Maanantaina kouluvalmentajani ratsastaa Champilla ja tiistaina menen Peuramaalle Piia Pantsun estevalmennukseen. Keskiviikkona Juti tulee raspaamaan Champin, joten torstai menee kuolaimetta. Sunnuntaina menemmekin Lohjalle seuraestekisoihin, mikäli raspauksessa kaikki menee hyvin. Touhukas viikko tiedossa!

20 kommenttia:

  1. Mullakin on sama ongelma, että jos valmentaja ei ole muistuttamassa, että pitää ratsastaa, jään vain omalle mukavuusaluelle :D Ja vielä kun poni on laiska ja ei viitsisi ilman kannustavaa ratsastajaa liikkua kunnolla, joten aina ratsasteluista ei tuu oikeen mitään :D

    VastaaPoista
  2. Mulla itellä täysin sama asia ;) ei vaan jaksa ratsastaa kunnolla jos ketään ei oo huutamassa.
    Ooksä siis tulossa LSR:n kisoihin sunnuntaina? :)) vai minne oot menossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Lohjalle ja seuraa en muista! Mutta siis aivan sairaan ärsyttävää, kun ei ota itseään niskasta kiinni tossa itsenäisesti ratsastamisessa.... :D

      Poista
  3. Ilm. Viim. Maanantaina miten voit odottaa ett raspaus menee jees? a laitatko valkoset pökät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Startin voi varmaan perua jos jokin menee pieleen...?

      Poista
    2. Jep, aina voi perua :) Ja en vielä tiedä!

      Poista
  4. Mitä aijot tehdä nyt syksyllä/pääsitkö opiskelemaan tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietän tätä samaa merkityksetöntä elämääni eli käyn töissä, opiskelen avoimessa, ratsastan, bloggaan ja yritän joskus nähdä kavereita... :)

      Poista
  5. Voisitko kuvata joskus kun valmentajasi ratsastaa Champia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuvannutkin, mutten aio julkaista materiaalia, sillä en usko, että valmentajani niin haluaa. Videot ovat kuitenkin vain omaa oppimistani varten :)

      Poista
  6. Kiva lukea postausta kouluvalmennuksesta, mutta tietenkin siihen liittyvien kuvien kera olisi vielä parempi! :D

    VastaaPoista
  7. Toi yks kuva missä ootte paikallaan ni sun kasvot on ihan punaiset :0
    Mut hyvä postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika kuuma päivä ja lisäksi muokkasin tuohon aika paljon väriarvoja ylös (+25 muistaakseni ja siihen kontrasti) :)

      Poista
  8. Toi yks kuva missä ootte paikallaan ni sun kasvot on ihan punaiset :0
    Mut hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  9. Sun blogi on upea, kuvat ovat hienoja ja postaukset hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia!:) kiitos blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi miten kiva kuulla, kiitos todella paljon! :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä