perjantai 26. syyskuuta 2014

#419: Pohdintaa GNF:stä

Elokuussa sain Veljekset Wahlsténilta kokeiluun Gut Nutrition Formula -nimistä rehuvalmistetta. Kirjoitin tuolloin postaukseen näin: "Kyseessä on valmiste vatsahaavasta tai muista suolisto-ongelmista kärsiville hevosille. GNF auttaa ylläpitämään hevosen vatsan ja suoliston optimaalista kuntoa ja toimintaa sekä parantaa ruoan hyväksikäyttöä." Lisää tuotteesta ja sen hetkisistä mietteistäni voitte lukea täältä.
 
Lupasin kirjoittaa lisää informaatiota GNF:stä sitten, kun Champ olisi syönyt sitä jonkin aikaa. Syötin tuon purkin kokonaisuudessaan loppuun reilut kaksi viikkoa sitten, joten nyt olemme olleet ilman sen vaikutusta jo hyvän aikaa. Voin kertoa, että näinkin lyhyellä kokeilujaksolla erot ovat olleet selkeitä!
 
Champin vatsaongelmat alkoivat viime keväänä mystisesti, jolloin epäilimme ensin hiekkaa vatsassa. Hevonen söi psylliumkuurin pariin otteeseen ja kerran käytimme sen klinikalla hiekkakuvissa. Mitään sen kummempaa kertymää ei onneksi löytynyt, joten eläinlääkäri suositteli syöttämään kuivaa heinää säilöheinän ohella. Varsinkin keväisin säilöheinän laatu voi nimittäin vaihdella suurestikin, vaikka meidän tallimme heinä on onneksi ollut varsin hyvälaatuista.  Kokeilin muitakin erilaisia tuotteita, kuten TehoBaktia ja ruusunmarjajauhetta.
 
Tässä postauksessa kuvituksena toimii kuvia, jotka hankin Hyvinkään kisoista.


 
Kuivan heinän syötöllä hevosen vatsa rauhoittui lähes normaaliksi - se oli täysin normaali aina siihen asti, kunnes lähdimme matkustamaan paikasta toiseen. Eli kisamatkoilla tai esimerkiksi kengitykseen lähtiessä hevonen veti vatsan yleensä vähän löysäksi, mikä normalisoitui aina viimeistään seuraavana päivänä kotiin paluusta. Tämä muutos ei ollut mitenkään valtaisa, mutta sellainen, että itse sen kuitenkin selvästi huomasin.

Elokuussa aloitin syöttämään Champille Gut Nutrition Formulaa ja kerkesin syöttää sitä muutaman viikon ennen ensimmäistä kuljetusta. Tuolloin vatsassa ei tapahtunut mitään muutosta suuntaan tai toiseen, mutten uskaltanut vielä iloita sen kummemmin - yhdestä tilanteesta kun ei vielä voi lopullisia johtopäätöksiä tehdä. Keravan kisat reilu viikko sitten olivat viimeiset kisat/kuljetustilanne, jossa hevonen oli GNF:n "vaikutuksen alaisena". Vatsan toiminta oli edelleen koko kilpailupäivän ja kuljetusten ajan moitteetonta: lanta täysin kiinteää ja hevonen ilmavaivaton.



Tämä viimeinen kuva on Keravan aluekisoista tämän kuun alusta, c. Pinja Vallenius, kiitos! :)
Nyt Hyvinkään kisoissa en ollut syöttänyt GNF:aa enää viikkoon ja huomasin eron heti. Champin vatsa ei varsinaisesti ollut löysä, mutta lanta oli hiukan vetisempää ja "ilmavaivoja" oli reilusti enemmän, kun GNF:n aikaan niitä ei ollut ollenkaan. Kun mikään muu ei ollut muuttunut, pystyin siis vetämään maalaisjärkisen yhteevedon: tuotteesta selkeästi oli meille hyötyä. Tänä aikana kun tuotetta en ole hevoselle syöttänyt, on se myös ollut vähän aiempaa kärttyisämpi. Ei siis millään tavalla vihainen, mutta kuitenkin niin, että olen kiinnittänyt asiaan huomiota.

Tilasin Champille 10kg purkin samaista tuotetta lisää, sillä haluan, että hevosen vatsa pysyy mahdollisimman tasapainoisena ja sen suorituskyky pysyy sitä kautta niin hyvänä kuin suinkin mahdollista. Hevoset voivat nimittäin stressata helposti myös niille tuttujen asioiden parissa, minkä näkee hyvin juuri esimerkiksi vatsan toiminnassa. Vatsa on yleensä se, joka heijastaa hevosessa muita vaivoja.

Sain teiltä lukijoilta tuohon esittelypostaukseen muutamia kommentteja siitä, miten tämä kyseinen tuote on auttanut teidän hevosillanne. Mielelläni kuulisin myös lisää tuotekokemuksia sekä mielipiteitä siitä, haluaisitteko tätä tuotetta mahdollisesti testata tulevaisuudessa!

19 kommenttia

  1. Mikäs tässä tällä kertaa oli, kun tää postaus näky jo eilen bloggerissa, mutta vasta tänään blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu mulla, myös edellisen postauksen kanssa.

      Poista
    2. Sama kuin viimeksi, julkaisin ennen aikojaan :)

      Poista
  2. Moi,
    Olen itse käyttänyt Gnf hevoselleni ja erittäin hyväksi todennut. Hevoseni tuli keväällä ulkoimailta ja aloitin heti gnf:in syötön. Pari kuukautta sitten kävin klinikalla ja sille todettiin pientä vatsahaavaa joka oli lähtenyt jo parantumaan itsetään. Vatsahaava on luultavasti sille tullut kuljetuksessa Suomeen, Nyt en pysty sanomaan että onko Gnf auttanut tähän vatsahaavan parantamiseen vai vaan se että ei ole yhtä stressaantunut enään mutta päätin että koska sillä näköjään on taipumus vatsahaavoihin stressitilanteissa niin en ota riskiä ja lopettaisin Gnf:in syötön, vaikka se kallis onkin ja paljon halvempia vaihtoehtojakin löytyy. Gnf kyllä pysyy mun hevosen ruokavaliossa jatkossakin.

    Ja kiitos todella kivasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Toivottavasti meilläkin ehkäistään mahdolliset vatsaongelmat tällä, tuntuu ainakin nyt siltä, että toimii paremmin kuin uskalsin ikinä edes toivoa :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Moikka, olisiko mahollista saada yksityiskohtainen postaus esim mitä champ syö? (: Meillä tarkoitus laittaa ruuat ns ''uusiks''. Eli jos voisit selostaa mitä champ syö ja mitä kukin ''ravintoaines'' auttaa/tekee. Kiitos. + teijän menoa on kyllä nii mukava seurata, siistiä ratasatusta ja mutkatonta yhteistyötä, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tehnyt tästä postauksen jo aiemmin (kerran tai kaksi?), joten ainakaan ihan heti ei ole uutta tiedossa :) Kannattaa kysellä alan asiantuntijoilta tarkemmin, mä olen ehkä vähän huono ihminen vastaamaan kysymyksiin ravintoarvoista ja tiettyjen rehujen käytöstä, kun en niin kokenut sillä saralla ole.

      Kiitos paljon, mutkatontahan se ei aina ole (vrt. uusin postaus), mutta ehkä se siitä ;)

      Poista
  5. Vähän ehkä ohi aiheen, mutta nuo kuvat on super hienoja! Varsinkin tuo eka!

    VastaaPoista
  6. tossa oikealla palstalla lukee, että asut eteläsuomessa. Se on Etelä-Suomessa... XD :D :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä mä tiedän, oon sentään koulussa ollut :D

      Poista
    2. mutta miks siinä on silti vääri? :D no mut eisillä oo välii :)

      Poista
  7. Rakastan Champin pään (otsan) kuviointia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä myös! tiedän vain yhden hevosen, jolla on tuollainen, siis champin lisäksi :)

      Poista
  8. Oiii vähänkö kuulostaa hyvältä kyllä ! Tää pitää tosiaanki siis pitää mielessä :)

    VastaaPoista
  9. Moikka! Ihania kuvia! Itseasiassa mulla on muutama ainakin omasta mielestä hyvä kuva viime viikonlopun kisoista ypäjällä että jos haluat nämä kuvat nähdä ni mun sähköposti on olkku.olivia@gmail.com :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat