keskiviikko 26. marraskuuta 2014

#448: Kuvapostaus - lumivalkeaa

Viikonloppuna täällä Etelä-Suomessa päästiin nautiskelemaan valkeasta luonnosta, kun maahan satoi yli viiden sentin lumipeite. Talvi- ja kamerahulluna ihmisenä halusin tietysti heti hyödyntää tilaisuuden ja pyysin äitiäni saapumaan sunnuntaina nukkumisen sijaan tallille heti aamusta auringon kiivettyä taivaalle. Olisin voinut odottaa muutaman tunnin myöhempään, jolloin aurinko olisi valaissut kuvauskohdetta vähän paremmin, mutta silloin pellolla ei olisi enää pystynyt ratsastamaan tilsojen vuoksi.
 
Otimme ensin jouluisia kuvia, joita en julkaise vielä tässä vaiheessa. Kun tonttulakki oli saatu turvallisesti talliin, vaihdettiin varusteet urheilullisempiin ja suunnattiin alkukäyntien jälkeen yhdelle laitumistamme. Ravasin ylämäen kahdesti ylös ja laukkasin kerran, jonka jälkeen poistuimme pellolta ja lähdin maastolenkille aurattuja teitä pitkin. Vaikka sää oli vielä pakkasen puolella, kertyi hevosen kavioihin tilsapaakkuja siinä määrin, ettei pellolla ratsastuksessa ollut oikein mitään mieltä. Otetaan siis uusiksi sitten, kun pakkaset ovat kunnolla saapuneet!
 
Lätkäisin kameran äitini käteen asetuksilla, jotka oletin ihan hyviksi siinä säässä. Äitini ei osaa käyttää kamerastani muuta kuin kuvausnappia, joten jouduin valitettavasti toteamaan kaikkien kuvien olevan reippaasti ylivalottuneita tai epätarkkoja. Yritin pelastaa muutamia niistä kuvanmuokkausohjelman avustuksella, mutta tulos jäi laihaksi. Tässä kuitenkin pari otosta, jotka ovat edes siedettävyyden rajamailla.
 
Oletteko te päässeet ratsastamaan lumisilla pelloilla tänä talvena?
(Klikkaa kuvat isommiksi, jotta ne ovat parempilaatuisia)
 













 
 

26 kommenttia

  1. http://mforum.hevostalli.net/read.php?f=2&i=4602331&t=4602331
    Hahhahhaa *huutonaurua*..
    Ps. Ihana postaus :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä noi kuvat hyviltä näytti, ainakin näin puhelimen näytöltä ;) ! Kiva postaus ja Champ on ihana!

    VastaaPoista
  3. Ylivalottuminen sopii noihin kuviin:)

    VastaaPoista
  4. Joo onhan toi lumi ihan puhkipalanut, mutta muuten aivan ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, näkee kyllä että molemmat nautitte lenkistä!

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava tausta noissa laukkakuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, meidän tallin takana on just kiva järvi :)

      Poista
  7. Hei muistan lukeneeni että sä pesetät Champin loimet pesulassa? Kyselisin vaan että missä pesulassa, kun ite yrittäny miettii että missä sais sadeloimet/välimuoto toppikset pesettyä (: ?

    VastaaPoista
  8. Taisit vahingossa julkaista jo Joulukalenterin 4. luukun? :) Näkyi nimittäin jo bloggerissa.

    VastaaPoista
  9. Aiheesta poiketen, saako blogisi bannerin kopioida "Kuukauden suosikit" postaukseeni, jossa valitsin blogisi "suosikki blogiksi"? Olisi mukavaa saada siihenkin kohtaan postausta aiheeseen kuuluvaa kuvitusta, mutta ymmärrän täysin, jollet halua banneria blogistasi kopioitavan :)

    VastaaPoista
  10. Sun kuvat on aina niin ihania!

    VastaaPoista
  11. Kyllä olen itse päässyt lumiselle pellolle revitelee, ihanaa oli! :) ihania kuvia

    VastaaPoista
  12. Aivan epistä! Meillä ei täällä ole yhtään lunta, eikä ratsastamaankaan pääse kunnolla, kun ponilla ei ole kenkiä ja on aivan tosi liukasta. Mutta sulla on tosi hieno blogi ja ihania kuvia ja ihana Champ!:)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat