torstai 11. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 11. luukku - Gucci Paris Masters

 
Moni blogini lukija varmasti tietääkin, että vietin viime viikonlopun Pariisissa. Olin matkassa isäni kanssa ja kyseessä oli vähän kuin 20-vuotissyntymäpäivälahjani häneltä, kiitos siis siitä! Aiemmin olen ollut Pariisissa samoissa merkeissä vuonna 2011 ja sitä ennen muistaakseni vuonna 2010 tai 2009 muun perheeni kanssa.
 
Tällä kertaa lähdimme matkaan lauantaina aikaisin aamulla, kun lento lähti Suomesta puoli kahdeksalta ja oli Pariisin lentokentällä muistaakseni ennen kymmentä. Paluu takaisin kotimaahan tapahtui maanantai-iltana, joten kerkesimme viettää Ranskassa ihan mukavasti aikaa. Jos haluatte lukea edellisestä Pariisin matkastani, voitte katsoa tämän ja tämän postauksen (itkettää lukea noita vanhoja postauksia, kirjoitustaitoni oli ilmeisen hyvä..). Tänä vuonna emme keskittyneet nähtävyyksien katsomiseen, sillä kahtena edellisenä kertana olen kerennyt kiertää oikeastaan kaikki pakolliset nähtävyydet aina Mona Lisasta Disneylandiin. Viikonloppu oli siis pyhitetty hevosille, kauppojen kiertämiselle sekä arjesta irrottautumiselle!
 
Klikkaa kuvat isommaksi, jotta niiden laatu paranee!
(Kaikki kuvat ovat omaottamiani [paitsi ne, joissa itse esiinnyn], joko Canonin 7D:llä tai 70D:llä)
 
Ensin muutama kuva ilman hevosia. Nämä on kaikki kuvattu lauantaina tai sunnuntaina.





Tällaisen vyön ostin ratsastuskäyttöön Salon du Chevalista! Aivan ihana omasta mielestäni :)
Tässä näkyy myös tuo passi, jonka sain tapahtumasta normaalien lippujen sijaan.
Kuvasin koko matkan ajan videoita jonkinlaisen MyDayn tyyliin, joten en aio selittää tässä postauksessa kauheasti matkan sisällöstä - pääsette näkemään videoita myöhemmin. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kuvauskalustona toimi järjestelmäkamera ja yritän muokata videot oikeasti vähän normaalia huolellisemmin, joten luvassa saattaa olla ihan kivaakin HD-tasoista materiaalia. Mulla on tällä hetkellä aika paljon koulu- ja blogijuttuja muuten tehtävänä, joten videoiden valmistuminen jäänee varmasti aika viimeisiin luukkuihin tätä joulukalenteria.
 
Lauantaina lähdimme lentokentältä suoraan junalla Gare du Nordiin, josta vaihdoimme metroon suuntana Republique ja siitä vielä toisella metrolla Parmieriin (muistinkohan pysäkeiden nimet oikein?). Yhteensä matka taisi kestää reilun puolen tunnin verran. Pariisissa toimii yksi maailman laajimmista metroverkostoista, joten sillä pääsee liikkumaan todella helposti paikasta toiseen. Käytimmekin liikkumiseen pääosin pelkästään metroa, jolla ihan muutamankin sadan metrin matkat taittuivat kätevästi. Muistin yllättävän hyvin edellisten vuosien matkojen perusteella metropysäkkien nimet ja sen, millä pääsee minnekin, joten liikkuminen oli senkin puolesta helppoa.
 





 
Kun olimme vieneet tavarat hotelliin, lähdimme ensitöiksemme käymään Eiffel-tornilla valoisaan aikaan. Emme lähteneet jonottamaan tornin yläosiin pääsyä, sillä siihen olisi kulunut koko päivä. Olen käynyt tornissa kahdesti ja voin todeta, että se on ihan älyttömän korkea! Tämän jälkeen kävimme syömässä, sillä edellinen ruokailu oli tapahtunut ennen lentoa ja kello taisi olla tässä vaiheessa melkein kolme. Ruokailtuamme suuntasimme Printempsiin, joka on valtavan suuri merkkitavaratalo: kolme Stockmannin kokoista rakennusta täynnä maailman kalleimpia vaate-, sisustus-, meikki- ja esimerkiksi kellomerkkejä. Suunnitelmista poiketen emme käyneet La Fayettessa, vaan kiertelimme vähän pienempiäkin liikkeitä ja lopulta lähdimme junalla kohti Gucci Mastersia.
 
Gucci Masters on osa Masters Grand Slam Indoor-sarjaa, joka koostuu Hong Kongin, Los Angelesin sekä Pariisin osakilpailuista. Se on yksi maailman rahakkaimmista ja arvostetuimmista kilpailuista: ensimmäinen osakilpailu hypättiin Amerikassa lokakuussa, nyt oli vuorossa Euroopan osakilpailu ja viimeinen nähdään ensi helmikuussa Aasiassa. Grand Prix-luokassa kilpaili samoja maailman huippuja kuin Helsingin Horse Showssa, mutta lisäksi mukana oli paljon jenkkiratsastajia sekä muutama muu maailmanlistan kärkinimi, joita ei Helsingissä tavattu.
 




Nämä pukuratsastusluokat ovat aina niin uskomattoman mahtavia! Toivon todella, että se tunnelma välittyy teille videoiden kautta myöhemmin. Nämä kaikki maailman huiput oikeasti olivat panostaneet todella paljon ja saimme nähdä ihan päätöntä menoa, kuten hiihtoratsastusta, miekkailua, tahallisen hevosen kaatamisen jne.. Niin hauskaa viihdettä!


Kyseinen kilpailu on rakennettu niin, että sen koko olemus huokuu arvostusta. Alue noudattaa kokonaisuudessaan samaa kaavaa, joka on yleisilmeeltään Guccin väreihin sopiva. Katsojia ei ole puoliakaan Helsingin määrästä, mutta kaikki katsomot ovat täynnä ja yleisö elää täydestä sydämestään suoritusten mukana - tunnelma on aivan erilainen kuin muissa kisoissa, joissa olen käynyt. Areenan ulkopuolella, ns. oleskelutiloissa on verryttelyalue ja muutamia kalliita merkkiliikkeitä sekä samppanjabaarit ja muut ruokapaikat, joiden edustalla soittaa pianisti jatkuvasti. Erittäin hienostunut tunnelma siis!
 
Gucci Masters ajoittuu aikaan, jolloin viereisessä messuhallissa on Salon du Cheval de Parisin viimeinen viikonloppu. Kyseessä on valtavan kokoinen messutapahtuma, jossa on satoja ja satoja näytteilleasettajia ympäri Eurooppaa. Pelkästään ratsastustarvikkeiden alue oli isompi kuin messukeskus, joten voitte kuvitella, miten laajasta alueesta oli kyse..
 






 
Lauantaina siis saavuimme kilpailuihin katsomaan iltanäytöstä, johon kuului sukupuolten välisen aikaratsastusluokan (155cm) lisäksi Style & Competition, jota odotin edellisen kerran perusteella kuin kuuta nousevaa. Olimme ostaneet tapahtumaan jo aiemmin liput, mutta sain meille molemmille passit tuttuni kautta, jotka olivat kaikilla ratsastajilla, pressillä ja muilla toimihenkilöillä. Meidän passeissamme luki "järjestäjän vieraat", jonoissa saimme käyttää omia sisäänkäyntejä ja pääsimme ratsastajakatsomoon istumaan omien paikkojemme sijaan. Mun kuva siinä passissa on vaan aivan järkyttävä :D
 
Lauantaina tapahtuma loppui vasta puoliltaöin, joten sunnuntaina väsymys meinasi painaa päälle. Sunnuntain ohjelma koostui puhtaasti Gucci Masterissa oleskelemisesta: olimme paikalla kymmenen jälkeen ja kiertelimme messualuetta etsien ostoslistani tarvikkeita. Välissä kävimme katsomassa kisoja ja palasimme sitten takaisin ostoksille. Noin tuntia ennen Gucci Paris Grand Prixin alkamista menimme valitsemaan hyvät paikat katsomosta ja linnoittauduimme niille sijoillemme loppuajaksi. Voin vain ihailla sitä maailman parhaimpien ratsastajien taitoa, joka heille on siunautunut treenaamisen ja lahjakkuuden ansiosta. Tapahtuman loputtua lähdimme vielä käymään illalla Eiffel-tornilla kuvaamassa siitä otokset pimeällä, sillä sen valaistus on niin mahtava.
 






 
Ostokset messuilta olivat seuraavat: tavalliset mustat etujalan jännesuojat, pitkään kaipailemani harja hevosen jouhille, ihana punottu timanttivyö, uudet swarovski-kristallein koristellut italialaiset ratsastushousut, Roecklin tummansiniset ratsastushanskat, Spooksin pipo ja "panta", Kingslandin saapassukkia, Dyonin kumi-/nahkaohjat, satulahuopa Champin nimellä kirjailtuna sekä muutama hevosaiheinen koru. Ei-hevosaiheisia tuliaisia itselleni olivat kimaltelevat korkokengät (koskaan ei voi omistaa niitä liikaa!) sekä kaksi paitaa. Lisäksi ostin kavereilleni joululahjoja, jotka yritin suunnitella vähän paremmin kuin edellisinä vuosina.. Olin säästänyt näitä ostoksia varten veronpalautukseni ja syntymäpäivärahani, joten nyt olen taas köyhä opiskelija :D
 
Hah, kirjoitin taas paljon enemmän kuin alun perin oli tarkoitus! Toivottavasti jaksoitte lukea kaiken läpi, vaikka tässä ei ole kuin pintaraapaisu matkamme sisällöstä. Oli muuten melko masentavaa palata Suomeen, sillä täällä sataa vettä vaakatasossa ja on koko ajan pimeää. Ranskassa sää oli ihanan aurinkoinen ja lämpötilakin kohosi reiluun seitsemään asteeseen, joten ulkona pärjäsi hyvin ohuella takilla!
 
Oletko ollut katsomassa kisoja ulkomailla tai haluaisitko lähteä?

31 kommenttia

  1. Ihana postaus! En oo päässy katsoman kisoja muuten ku koneen välityksellä! :( Haluaisin kyllä ihan hirveesti mennä kattomaan jotain! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti pääset katsomaan kisoja jonnekin!

      Poista
  2. Videopostausta odotellessa! Olin Göteborgissa keväällä katsomassa kisoja ja tykkäsin. Matkakin oli niin lyhyt, että sinne oli tosi helppo lähteä. Tulevaisuudessa olisi haaveena päästä katsomaan muuallekin kisoja, kun budjetti antaa myöden =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa lähteä! Mä haluaisin lähteä ensi kesänä katsomaan Tour Eiffeliä Pariisiin, koska se on niin mageessa ympäristössä. Jos lähden hepan kanssa ulkomaille treeniin, voisi se olla sellainen päiväreissu siinä sivussa ;)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Påäsen ensi vuonna, 20.7 ensimmäistä kerta kisaamaan ulkomaille. Määränpäää on Los Angels. Ollaan reisussa 2 viikkoa. Tavoite ei ole tulla ensimmäiseksi, vaan yritää ja pitää hauskaa. Valkku sanoi olevansa tyytyväinen myös viidenteen sijaan. ^ ^

    http://jennynkisajaratsastusblogi.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  5. Olin tänä ja viime vuonna SIHS:ssä Tukholmassa. Suosittelen ehdottomasti, varsinkin jos kisat pidetään myös ensi vuonna Friends Arenalla. Mielettömän iso mesta, hyvä expo ja halvat liput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksia sieltäkin :) Olemme kavereideni kanssa menossa katsomaan maailmancupin osakilpailua/finaalia ensi vuonna jonnekin, en muista kyllä yhtään missä niitä pidetään, mutta alustavasti ollaan suunniteltu tällaista!

      Poista
  6. aaaaaa, kun kattoo noita hevosia kuvista! Kuola valuu :D Olis kyllä siistiä käydä katsomassa joskus ulkomailla kisoja, mutta aikaa ei tunnu löytyvän, tai matkaseuraa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mäkin kuolasin noita hevosia tuolla :D Toivottavasti saat matkaseuraa, koska kannattaa ehdottomasti lähteä!

      Poista
  7. Vautsi, pääsisipä joku päivä itsekkin seuraamaan tällaisia kilpailuja paikan päältä! :)

    VastaaPoista
  8. Voi hitsit en nähnyt sua siellä ,vaikka lentokoneella kyllä näin ;)oli kyllä aivan mahtava kokemus täytyy sanoa

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus, ja kiva kun oli paljon hyviä kuvia! :)

    VastaaPoista
  10. Ööö koska en pidä sua mitenkään hevosten hyvinvoinnista piittaamattomana ihmisenä, niin uskom että tässä on joku väärinkäsitys. Mutta sanoitko sä juuri hevosen tahallisen kaatamisen olevan viihdettä? Ja ei, en ole kukkahattutäti, mun eläimet on 12h tarhassa ja välillä tulee haavereita mutta se kuuluu hevosen elämään.välillä mennään esteen sekaan eikä sekään ole syy lopettaa hyppäämistä. Mutta eläimen tahallinen kaataminen hauskaa viihdettä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aada ei paljastanut hevosen kaatumisen johtanutta syytä ja se on aivan oleellinen osa tuossa mainitussa tilanteessa. Mutta saanet nähdä senkin sitten videopostauksesta, jos tuli nauhalle. Ja varmistukseksi - tilanne oli uskomattoman hauska ja se tehtiin niin tyylipuhtaasti, etten usko eläimen kärsineen siitä yhtään - ainakaan yhtään enempää kuin raipan tai kannusten käytöstä.

      Poista
    2. Joo, kyseessä oli siis show-numero ennen varsinaista pukuratsastusosiota eli areenalla oli showratsukko, joka esitti miekkailemista jne. Loppuun oli tehty niin, että maassa oleva henkilö osoitti hevosta leikkiaseella ja hevonen tästä merkistä kaatui maahan avustuksella. Voitanee verrata ihan samaan kuin esimerkiksi istumisen tai makaamisen opettaminen hevoselle :) Kyseessä ei ollut kisahevonen, vaan ihan "sirkustemput" osaava nelijakainen.

      Poista
    3. Joo, niinkuin sanoun niin kyse "väärinkäsityksestä". Näin mielessäni sen kun jonu lähtee väärin mitotettuun 150cm okseri-okseri sarjaan tietäen että tämän sarjan ratsastaminen kaataa hevosem :Dd t. Eka ano

      Poista
  11. yllä olevalle anonyymille tapauksesta tosin tietämättä - toisinaan nuo pukunäytökset yms ei ole omilla kisahevosilla ja hevosen voi opettaa myös ihan huvikseen "kaatumaan" = menemään makuulle.
    Tietty en tiedä oliko tässä nyt vauhdista nurin vai tällainen sirkustelu mutta kaverini esimerkiksi osti aikoinaan paremman harrastehevosen ulkomailta. Ensimmäisissä valmennuksissa, jossa vähän peruuttamista olisivat harjoitelleet - hevonen meni kyljelleen.
    Entisen omistajan löydyttyä paljastui että se osasi istua, maata yms käskyistä..

    Ada; tuosta Champ-satulahuovasta tuli mieleen että pitikin vihjasta sulle mutta Cubuksella myytiin syksyllä T-paitoja joissa luki "Champ" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin jo tuohon ylempään :)

      Ja joo, mulle tuli tästä aika paljon huomautuksia silloin ja tallikaverini ostivat mulle sitten tuon paidan! Aika hauska yhteensattuma :)

      Poista
  12. Mikä kapea remmi menee tuonne mahan alle 15 kuvan hevosella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en huomannut mitään remmiä, ellet tarkoita rintaremmimartingaalia?

      Poista
  13. Oivoi, videota odotellessa! :) Täytyisikin varmaan pyytää 18v synttärilahjaksi pientä Pariisin matkaa. ;D Mulle välittyi ainakin ihan mahtavaa fiilistä jo pelkistä kuvista (tai sitten vain eläydyn muutenvaan paljon..hehe) mutta todella hieno reissu on varmasti ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, videot ovat kyllä tulossa aikanaan ;) Ja lähde ihmeessä Pariisiin, jos mahdollisuus on!

      Poista
  14. Oi että, Pariisi on hieno paikka :) Ulkomailla en ole käynyt kisoja katsomassa, voin vaan kuvitella miten upeaa tuolla on! Kuola valuu jo pelkistä hevosten kuvistakin.. :D
    Näissä estekuvissa kiinnittyi huomio jotenkin erityisesti siihen, kuinka paljon puomit ja tolpat ovat keventyneet! Eipä näy enää hypättäviä "seiniä".. Mielestäni ihan hyvä kehitys, mutta tälläkin toki puolensa ja puolensa :)
    Odotan innolla videopostauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo esteiden ilmavuus on ollut trendinä jo jonkin aikaa, se korostui mun mielestä ihan äärimmilleen MM-kisoissa, missä esteet olivat TOSI ilmavia :D

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat