maanantai 12. tammikuuta 2015

#482: Alennusmyynnit - check!

Vuoden vaihteessa alennusmyynnit alkoivat lähes jokaisessa kaupassa, myös hevostarvikeliikkeissä. En ole oikeastaan koskaan ollut se ihminen, joka ryntää ensimmäisenä alennusmyynteihin penkomaan tarjouksia hyvien löytöjen toivossa, mutta käyn kuitenkin silloin tällöin vilkaisemassa valikoimaa.  
 
Lähdimme tällä viikolla kaverini kanssa ihan ex tempore käväisemään Tuusulassa sijaitsevassa hevostarvikeliikkeessä ostamassa muutamia juttuja ja päätimme sitten lähteä elokuviin Flamingoon. Koska leffan alkuun oli runsaasti aikaa, päätettiin pyörähtää Vantaan Hööksissä, sillä se sijaitsee aivan Jumbon vieressä ja näin saimme kulutettua aikaa ennen leffateatteriin astumista. Hööksissä oli alkanut juuri samana päivänä alennusmyynnit, joten vaikka lähdinkin paikalle pelkästään katseluasenteella, tarttui mukaan aika kivoja löytöjä. En aluksi ajatellut jakaa näitä sen kummemmin tänne, mutta innostuin kuvaamaan muutamia muita juttuja kotona, jolloin kuvauskohteeksi päätyivät myös ostokset.
 







 
Ensimmäinen löytö oli uusi otsapanta. Mulla on varmaan 20 erilaista otsapantaa: timantillisia, kuviollisia, yksinkertaisia, suoria, muotoiltuja.. Mutta kuten varmasti tiedätte, ne kuluvat yleensä varsin ruman näköisiksi timanttien irrotessa tai niiden menettäessä kirkkauttaan. Löysin tarjouksesta puoleen hintaan aidoin Swarovski-kristallein koristellun kiiltonahkaotsapannan, jossa joka toinen timantti on musta ja joka toinen kirkas. Ihastuin tähän heti, joten olihan se sitten pakko hankkia.
 
Toinen löytö olikin sitten uusi loimi, jossa taitaa olla noin 100g täyte. Champilla oli oikeastaan ihan samanlainen, mutta eri merkkinen ruskea loimi, mutta se hajotti sen tekemällä siihen ison reiän ja repimällä täytteitä ulos. Tämä ostamani Showmasterin loimi on sininen ja istui Champille hyvin, vaikka ajattelin sen olevan mahdollisesti vähän iso (155cm). Nyt on siis keväälle hyvä loimi, tämänkin sain hankittua puoleen hintaan.
 






Näistä oli pakko ottaa kuva, sillä nämä ovat joululahjapaketteja kavereiltani. He kyllä tietävät, että tykkään glitteristä ;)
Loimen kanssa samanvärinen hankinta oli satulahuopa, joka on ihan perushuopa samalta merkiltä. Sekin oli puoleen hintaan ja kotikäyttöön oikein simppeli ja kiva ostos. Lisäksi mukaan tarttui normihintaisen riimunnaru (koska Champ osaa hajottaa niitä hyvin tehokkaasti) ja kannusremmit uusia kannuksia varten. Ostin nimittäin pitkän etsimisen jälkeen vasarakannukset kisoja varten, kun totesin ne rissoja paremmiksi. Kotona menen sileällä aina ilman kannuksia ja hypätessä käytän Sprengerin 2cm pitkiä tylppäkärkisiä peruskannuksia, mutta kisoissa olen mennyt rissoilla ja tästä eteenpäin siis vasarakannuksilla. Halusin testata noita kannuksia lauantaina estetunnilla ja sain kyllä olla tosi tarkkana, etten turhaan käyttänyt kannusta, sillä hevonen reagoi niihin todella voimakkaasti.
 
Kuvasin kotona kaikkea muutakin ja haluan vielä laittaa tähän loppuun muutaman kuvan mun korulaatikosta, sillä siitä näette, miten paljon rakastan blingiä ja timantteja. Mulla on kaikenlaisia koruja aina halvoista "timantti"koruista aidoin timantein ja swarovski-kristallein koristeltuihin koruihin. Ja sata paria korvakoruja, joista toinen on hävinnyt! Ärsyttävää..
 
Mitä te olette hankkineet alennusmyynneistä?

14 kommenttia

  1. Ihania ostoksia! :o Hankaako Champ kuljetuksen aikana otsaansa mihinkään? Se nimittäin ainakin kuluttaa otsapantoja.. :D. Kannattaa laittaa jokin pehmuste suojaamaan otsapantaa kuljetuksen ajaksi :) (jos siis kuljetatte suitset päässä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pidä suitsia kuljetuksessa ollenkaan :) Kiitos kuitenkin vinkistä!

      Poista
  2. Jossain luki että timanttiotsapannan timantit saa pysymään kun lakkaa ne värittömällä kynsilakalla muutaman kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen muistaakseni lukenut näin myös :)

      Poista
  3. Jos löytyy ylimääräisiä bling otsapantoja niin mulle saa tarjota ;)

    VastaaPoista
  4. Tosi kivoja ostoksia, varsinki loimi :)

    VastaaPoista
  5. Vau ! mistä toi sun korurasia on ? :O

    VastaaPoista
  6. Meillä on ollut toi otsapanta käytössä jo pitkään ja yksikään timantti ei oo vielä pudonnut ;)

    VastaaPoista
  7. Ihania bling juttuja. Itse käytän vaikka toinen pari korviksista olisi hävinnytkin. Yhdistän saman tyyppiset ja kukaan ei ole vielä kommentoinut asiaa :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat