lauantai 24. tammikuuta 2015

#489: Lumisateessa

Perjantaina päätin lähteä tallille kameran kanssa, mikä osoittautui sekä hyväksi, että huonoksi ratkaisuksi. Lumisade nimittäin pääsi kirjaimellisesti yllättämään, eikä kameran kanssa heilumisesta meinannut tulla yhtään mitään. Itsepäisesti painelin kuitenkin tarhaan Champin luo lumihiutaleiden leijaillessa alas taivaalta. Kamera kastui läpimäräksi suurten, märkien hiutaleiden laskeutuessa sen rungolle, eikä kuvista meinannut edes saada selvää. Lopulta annoin periksi ja lähdin näpit jäässä takaisin talliin miettimään positiivisempia asioita.
 
Kaverini Janita lupasi tulla yhden shetlanninponin kera mun ja Champin maastoseuraksi, joten varustin kiireen vilkkaa hevosen kuntoon ja suuntasin takaisin pihamaalle. Yritimme ottaa vielä muutaman otoksen kameran muistiin ennen matkaan lähtemistä - laihoin tuloksin. Champ on palavasti rakastunut jokaiseen pieneen poniin, joita naapuritallillamme asuu ja näin ollen poseeraamisen sijaan se halusi vain tehdä tarkempaa tuttavuutta ponineitiin.
 
Muokkasin kuvia tällä kertaa vähän eri tavalla kuin ennen, mitäs pidätte? Laatu nyt ei ole kummoinen, kun lumisateen takia kuvat eivät tarkentaneet oikein mihinkään :( Klikkaamalla isommaksi voitte kuitenkin parantaa laatua!



 
Lopetimme siis kuvaamisen ja lähdimme maastoon. Rennot maastolenkit ovat kyllä parasta rentoutumista! Itse olin aamulla töissä, joten maastolenkki hyvässä seurassa vailla murheita oli oivallinen tapa nollata pää ennen viikonloppua. Juttelimme niitä näitä ja taapersimme teitä pitkin yhteensä tunnin verran. Vaikka mulla oli toppahousut jalassa, alkoi kylmä päästä loppumatkasta varpaisiin asti.. Hyrr!
 
Talliin päästyäni kaikki vaatteet olivat ihan märkiä: vaikka ulkona oli pakkasta, oli lumi kerennyt kastelemaan kaiken kunnolla. Ripustelin villaloimen kuivumaan ja pudistelin kypärästä isoimmat lumet pois ennen kaappiin asettelemista. Hevonen sai jäädä sisään, sillä tarhausaikaa olisi ollut jäljellä enää puolisen tuntia. Ulkoilemisen sijaan Champ sai nauttia kädenlämpöisestä herkkujuomasta ja heinätuposta, jotka se otti vastaan vaativasti hirnuen. Ruuna on kyllä hassu - kun se kuulee veden äänen ratsastuksen jälkeen, se tietää saavansa pian oman juomansa. Silloin se tapittaa karsinan seinän läpi kohti vesiboksia pää ylhäällä niin pitkään, että sen lähetys saapuu karsinan ovelle. Tätä kaikkea säestää kärsimätön hörinä, mikäli toimitus ei tapahdu tarpeeksi nopeasti.
 


 
Tänään lauantaina klippaan Champin ja kaksi muuta tallimme hevosta. Yritän ottaa tapahtumasta ennen ja jälkeen -kuvat, jotta saan siitä jotain materiaalia blogiin! Siihen asti, nauttikaa viikonlopusta ja maahan sataneesta lumesta :)
 
Ps. Iso kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Vastaan jokaiseen kommenttiin ajallaan, mutta luin ne jo pikaisesti läpi. Aiheesta tulee oma postauksensa ensi viikolla, sitä ennen luvassa on kuvia ja videoita kaikesta muusta.

13 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Tykkään paljon tällaisista kuvapostauksista,näitä lisää!;):)

    VastaaPoista
  2. Olipas mukava postaus! :) saanko kysyä, mitä on tämä "herkkujuoma"? Mitä siihen tulee jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) se on melassivettä (½dl melassia ja vettä iso sankollinen) tai sitten pari kertaa viikossa sekoitus lämmintä vettä ja Irish mashia litran verran - se on champin suurinta herkkua!

      Poista
  3. Oo IHANIA kuvia ja ihanan värinen loimi Champilla!:)

    VastaaPoista
  4. Käytkö yleensä yksin vai jonkun toisen ratsukon kanssa maastossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu ihan siitä, onko tallilla ketään halukkaita maastoseuraksi :) Mutta yleensä yksin, varsinkin näin talvella, kun käyn aamuisin. Kesällä enemmän porukalla :)

      Poista
  5. Millä toi viltti on tosta eestä kiinni? Ihania kuvia! :D

    VastaaPoista
  6. Ihana tunnelma näissä kuvissa! :)

    VastaaPoista
  7. Voi eikä miten ihana shetlanninponi! :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä