sunnuntai 1. helmikuuta 2015

#493: Pieni yhteenveto blogin sisällöstä

Sain paljon vastauksia "miksi luet blogiani?" -postaukseen - iso kiitos kaikille vastanneille! Pystyin samaistumaan saamaani kritiikkiin ja toisaalta olin todella positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon sain kehuja blogistani. Ne lämmittävät mieltä oikein kunnolla, vaikka sitä voi olla vaikea huomata näin tekstin takaa.
 
En halua puolustella itseäni, mutta muutamaan asiaan voin antaa teille hieman vastausta. Sain muutamalta ihmiseltä kritiikkiä siitä, miten kirjoitustyylini on usein kovin virallista ja "kuivaa". Tämä on varmasti ihan totta, varsinkin verratessa nykyisiä (vuoden sisällä kirjoitettuja tekstejä) ihan blogin ensimmäisiin teksteihin. Olin tuolloin 17-vuotias nuori hevosharrastaja ja tänä vuonna täytän 21 vuotta. Paljon on siis tapahtunut ihan näin kirjoituksenkin tasolla ja toisaalta omassa persoonassani, mikä  väistämättä välittyy blogin teksteihin. Syy, miksi haluan kirjoittaa mahdollisimman selkeää ja helppolukuista tekstiä on se, että luen sellaista itse kaikista mieluiten. Toki sorrun usein jaarittelemaan ja kirjoittamaan aiheen vierestä, mutta se on tällaisissa teksteissä ehkä sallittua :)

Tämän postauksen kuvat on otettu perjantaina, jolloin Champ sai ensimmäistä kertaa päällensä Veljekset Wahlstenilta saadun loimen. Siitä on tulossa esittelyä tulevalla viikolla :)


 
Kaverini tietävät, että "oikeassa elämässä" olen aika värikäs persoona, enkä esimerkiksi todellakaan puhu kirjakielellä. Yksi kritiikin aihe koskikin sitä, etten tuo omaa persoonaani esille ja blogi näyttäytyy siksi teille lukijoille "kasvottomana". Toisaalta monessa antamassanne palautteessa sain kehuja siitä, miten persoonallinen blogini on. Nämä kaksi ovat vähän eri asioita, mutta ensimmäiseen mulla on selkeä näkemys: haluan pitää oman elämäni erillisenä blogista, sillä kyse on kuitenkin hevosblogista, jonne ei mun omat yksityisen elämän asiat sinällään kuulu. En esittele meidän taloamme, kerro tarkasti missä asun tai missä työskentelen. Silti moni näitä asioita tietää ja tunnistaa mut esimerkiksi töissä, jossa olen täysin blogin ulkopuolella. On mielenkiintoista tavata teitä lukijoita kasvotusten, mutta samalla melko pelottavaa, miten moni voikaan tunnistaa itseni livenä.
 
Uusien kuvien puute oli yksi blogin huonoista puolista muutaman kommentin kohdalla. Tämän olen tiedostanut itsekin, sillä varsinkaan näin talviaikaan kuvia on aika mahdoton ottaa usein. Maneesissa kuvia ei juuri saa tai sitten kuvaajan tulisi olla taitava kameran käsittelijä - sellaisia kavereita mulla ei ole ihan joka sormelle. Käyn tallilla todella paljon joko aamuisin tai myöhään illalla, joten valoisaan aikaan kuvaaminen jää lähes kokonaan pois. Ette tiedäkään, miten paljon haluaisin kuvaajan mukaan tallille ihan tavallista talliarkea kuvaamaan! Voisinkin ehkä palkata jonkun seuraamaan itseäni koko ajan kameran kanssa, hehe ;) Mutta sitten kysymys: onko parempi julkaista vanhoja, hyvälaatuisia kuvia vai tuoreita, kännykällä otettuja kuvia?





Monipuolisuuden puute on asia, mikä ärsyttää tässä blogissa myös itseäni! Tiedättekö, miten vaikeaa on keksiä ihan tavallisesta tallipäivästä mitään kirjoitettavaa? Mulla on yleensä kaksi tai kolme valmennustuntia viikossa, joten niistä tulee väkisinkin kirjoitettua paljon. Kun kamerakelit paranevat, lupaan todella ottaa kameran mukaan tallille vaikka kahtena päivänä viikossa ja kuvata ihan normaalia tallielämää.
 
Tässä taisivat olla ne eniten kritiikkiä saaneet kohdat. Haluan kuitenkin painottaa, että vaikka saatoin tässä kuulostaa vähän puolustelevalta, on tällaisen kritiikin saaminen todella tärkeää, sillä sen avulla pystyn oikeasti vaikuttamaan blogin sisältöön ja tulevaisuuteen. Vaikka haluan pitää blogin oman näköisenä, haluan tehdä sen niin, että mahdollisimman moni teistä viihtyy täällä. En siis voi kiittää tarpeeksi teitä kaikkia, jotka olette mukana lukijoina - ilman teitä ei tätäkään blogia olisi olemassa!
 
Tälle vuodelle pyrin tekemään yhden lupauksen blogin suhteen: vastaan jokaiseen kommenttiin vähintään viikon sisällä sen kirjoittamisesta. Kysymyksiin pyrin tietenkin vastaamaan mahdollisimman pian, sillä niihin te yleensäkin haluatte nopeasti vastauksen. Yritän myös saada enemmän videoita ja kuvia aivan perusratsastuksesta. Joku jo kerkesikin toivoa postausta sellaisista päivistä, jolloin en vaadi Champilta mitään - toive kuultu ja toteutumassa ;)
 
Mukavaa alkanutta helmikuuta jokaiselle!

36 kommenttia

  1. Oi että kuinka ihania kuvia! ♥

    VastaaPoista
  2. Itse olen sua vuotta vanhempi eli täytän siis tänä vuonna 22. Mä oon tykännyt sun kirjoitustyylistä juurikin siksi, että se on asiallinen mutta välillä siellä on myös humoristisempia kohtia. Niistä on helppo poimia myös omaan ajatteluun ja mahdollisesti myös ratsastukseen jotain pointteja.

    VastaaPoista
  3. Voitko joskus pyytää jotain ottaa videoo ku meet Champil ilman satulaa esteitä?

    VastaaPoista
  4. :D Musta tää on tosi hieno blogi

    Mut mitä mieltä olet cavallon bootseista kengättömällä hevosella? Itsellä on ne ja en oikein tiedä uskallanko hypätä niillä D: Kauhukuvana mielessä suurinpiirtein hevosen vuohinen kääntyy ympäri laskeutumisessa :DDD Bootseissa on nastat ympäri vuoden ja nyt ekan kerran käytössä tänä talvena. Kesällä pienistä nastoista (10/jalka) ei varmaan ole haittaa? (paitsi pitkä lehtevvä heinikko missä voi kiertyä ympärille)

    Uskaltaako niillä hypätä maastoesteitä luomupellolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en uskaltaisi hypätä bootseilla ollenkaan, koska en uskalla ratsastaa sellaisilla sileälläkään, vaikka mulla on sellaiset ihan ratsastusta varten tehdyt itsellä. Laitan aina jalkaan, jos kenkä irtoaa, mutten uskalla kyllä silti ratsastaa :)

      Poista
    2. Toivottavasti ei haittaa että kommentoin, mutta meillä kengättömät hevoset, joilla on bootsit aina sellaisilla pohjilla mitkä ovat kovat/koppuraiset ja liika kuluttavat. Jos bootsit on sopivat ja naftit, niin ne eivät kyllä esim. Putoile tms. Cavallon Simpleistä tosin tuuppaa tarrat irtoilemaan mutta esim. Sporteissa kiinnitykset on taas paljon paremmat. Kyllä ollaan puuhailtu kaikkie bootsit jalassa: irtojuoksutettu, hypytetty, menty koulua, tehty maastakäsin ja menty pellolla ja maastossa yms. Kertaakaan ei ole bootsit tippuneet, paitsi irtojuoksuttaessa kun Simplestä oli tarra mennyt huonoksi ja se sitten lennähti kun poni astui sen päälle takakaviolla suurinpiirtein kiitolaukassa. Nastoista vielä sen verran, että meillä on kaikissa bootseissa hokit, ja pitävät kyllä melkein paremmin kuin hokkikengät. Ja jos hevonen on tottunut bootseihin rauhassa, niin kyllä se niillä osaa myös liikkua, varsinkin jos ovat kevyempää mallia. :) Ja matkaratsastuksessahan niitä käytetään usein, ja harvoin niitä putoilee, jos ovat siis sopivat. :)

      Poista
  5. esim Myday kuvilla & tekstillä ei ole pahaa katsottavaa vaikka osa kuvista olisikin puhelinlaatua :)

    VastaaPoista
  6. meetkö muuten usein champilla ilman satulaa, ja onko sillä hyvä selkä istua :) ? mutta kyllä mulle kelpaa myös puhelinkuvat, ei aina laadusta tarvitse olla kymppi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä pystyn siellä hyvin istumaan, en sitten tiedä miten muiden mielestä :) en mene paljoakaan ilman satulaa!

      Poista
  7. minkä kautta muuten menit sinne ulkomaille talleille vai omalla kustannuksella? ja oliko se ihan suomalainen talli ja kauan olit siellä, mitä kaikkea sait tai piti tehdä ? t. kiinnostunust ulkomailla talleilusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin suhteilla ja sain palkkaa :) Ei ollut suomalaisia talleja, mutta jokaisessa paikassa oli suomalaisiakin työntekijöitä. Kannattaa katsoa tuonne "linkit"-osioon, sieltä löytyy linkit jokaiseen ulkomaa-postaukseen :)

      Poista
  8. tai tosiaan, ootko kirjotellut aiheesta blogiin? jos oot niin sano vaan, etin sitten koneella kun kännykällä en pysty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoinkin jo tuohon ylempään, että katso tuolta linkit-osiosta :)

      Poista
  9. Mun mielestä sun blogi on aivan ihana! Sulla on tosi ihania ja hienoja kuvia mun mielestä. Itsekkin olen harrastanut ratsastusta mutta jouduin sen lopettamaan rahavaikeuksien takia ja ei ollut enää aikaa :( . Voisitko tehdä videopostauksen sun normaalista tallipäivästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti pääset jatkamaan harrastusta jossakin vaiheessa! Ja voin yrittää toteuttaa pian :)

      Poista
  10. Tykkäisin tuoreista puhelinkuvista enemmän :) ihania kuvia!

    VastaaPoista
  11. Minäkin pidän kirjoitustyylistäsi, minusta olisi ärsyttävää lukea esimerkiksi tiettyjä murteita. Nyt tekstiäsi on helppo ja kiva lukea! Ja minustakin tuoreet kuvat olisivat mukavampia, vaikkeivat niin laadulla loistaisikaan :)

    VastaaPoista
  12. Pidän asiallisesta mutta huumorilla höystetystä kirjoitustyylistäsi tosi paljon. Pidän myös siitä että blogi on kasvanut mukanasi. Eli kun olet aikuistunut niin blogikin elää mukana.

    VastaaPoista
  13. Kiva blogi! :)

    http://grimaldisgirls.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Ihania kuvia! Mun mielestä on kivempi jos on tuoreempia kännykkäkuvia kun vanhoja hyvälaatuisia :)

    VastaaPoista
  15. Itse pidän kirjoitustyylistäsi, ja muutenkn blogisi on tosi hyvä enkä keksi siitä mitään negatiivistä! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Olet hyvä kirjoittamaan ja jaksan lukea valmennuspostauksetkin, vaikken niistä paljoa ymmärräkkään. Monissa muissa hevosblogeissa joko skippaan ne kokonaan tai luen alun, kunnes yleensä tulen sinun blogiisi luettavaa etsimään :) yleensä täältä löytyy uutta luettavaa ja olen nyt sairasteluni aikana innostunut lukemaan vanhojakin postauksia :) ! Kritiikkiä en itse tästä blogista löydä, mielestäni tämä on erittäin hyvä blogi, jota suosittelen lukemaan :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla, kiitos kovasti kivasta kommentistasi :) !

      Poista
  18. Sulla on ihana blogi ja Champ on tosi söpö ja hassu!:D voisitko tehdä MyDay videon tai ilman satulaa videon?:)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat