perjantai 20. maaliskuuta 2015

#516: Bloggaajatapaaminen Hööksillä

Nämä postaukset menevät nyt ihan hassussa järjestyksessä, mutta koittakaa kestää! Sain jokin aika sitten kutsun Ylöjärven Hööksille bloggaajatapaamiseen, jonka järjesti Siiri Kaskinen -blogin ylläpitäjä Siiri. Illan ideana oli tavata bloggaajakolleekoita, kuulla faktoja Hööksistä yrityksenä sekä tutustua kevään mallistoon myymälässä muiden kanssa.
 
Toteutimme matkan Ylöjärvelle Kaktun kanssa kimppakyydillä, sillä meillä molemmilla oli parin tunnin ajomatka paikan päälle ja matka oli mukavampi taittaa kahdestaan. Ennen perille pääsyä poimimme Maisan ja Siirin kyytiin Tampereelta, hieman myöhässä aikataulusta - pakkohan se oli matkalla ajaa Hesburgerin kautta. Heh..
 
c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu
c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu (vasemmanpuoleinen otsapanta helmillä ja timanteilla päätyi mun ostoskoriin!)


c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu
Ilta alkoi Hööksillä nostaessamme maljan yhteiselle illalle. Meitä bloggaajia oli paikalla minun ja Kaktun lisäksi Laura, Aino, Essi, Petra, Annika, Maisa sekä tietysti tapahtuman järjestänyt Siiri. Varsinainen ohjelma alkoi Hööksin myymäläpäällikön ja maakoordinaattorin kertoessa hieman yrityksen historiasta, toiminnasta ja kehityksestä. Tiesittekö, että Hööks on aloittanut toimintansa jo 1930-luvulla? Mulle tämä kaikki oli ihan uutta!
 
Olen aloittanut ratsastuksen kuusivuotiaana ja oikeastaan heti ensimmäisistä vuosista asti Hööks on kuulunut ratsastushistoriaani. Muistan elävästi ne reissut, kun kävimme Vantaan myymälässä äitini kanssa ostamassa ensimmäisiä kunnollisia ratsastustarvikkeita: miten ihailin kaikkia värikkäitä ponien huopia ja riimuja ja ostin aina mukaani jonkun kivan värisen harjan. Vähän vanhemmaksi tullessani unelmoin aina kaikista ihanista tavaroista, joita voisin ostaa omalle hevoselle - vaikkei hevosta tuolloin ollut edes tarkoitus hankkia. Ja nykyään Hööksin reissut ovat lähinnä tappelua itseni kanssa siitä, etten kanna jokaista ihanaa timanttiotsapantaa kotiin Champille :D
 
c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu
c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu
c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu
Hööksiltä löytyy monenlaista merkkiä: on vähän halvempaa (esimerkiksi CRW) sekä astetta laadukkaampaa (esimerkiksi JH Collection tai Gold Medal) omaa tuotantoa. Nykyään Hööksiltä löytää myös ulkopuolisia merkkejä, kuten oma ehdoton suosikkini Spooks, Horseware ja Bucas.
 
Oli todella mielenkiintoista keskustella esimerkiksi Hööksin edustamista eettisistä arvoista, uusista kypäräsäädöksistä ja siitä, millaisena Hööksin tulevaisuus nähdään. Suomessa Hööksin myymälöitä on tällä hetkellä seitsemän, joista isoimpana myynnillisesti on ehdottomasti Vantaa ja seuraavana Espoo. Kaiken kaikkiaan myymälöitä on Pohjoismaissa yhteensä 50. Hurja määrä! Kyselin kovasti, onko Hööksillä laajentumistavoitteita muualle Eurooppaan, mutta ainakaan toistaiseksi näin ei ilmeisesti ole käymässä. Tosin jo nykyään Hööks palvelee muita Euroopan maita omalla verkkokaupallaan, joka on suunnattu nimenomaan muihin Euroopan maihin.
 
c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu
c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu
Varsinaisten alkupuheiden jälkeen kyselimme paljon kaikkea yritykseen ja ylipäänsä hevosvarustekauppaan liittyen, nautimme yhdessä pientä purtavaa (sain esimerkiksi kuulla, miten tyhmältä näytän syödessäni croissantia) ja keskustelimme bloggaamisesta. Oli mukavaa kuulla muiden bloggaajien olevan pitkälti samalla kannalla oman näkemykseni kanssa erilaisista asioista bloggaamiseen liittyen, varsinkin näin Suomen tasolla ja hevospiireissä. Hööksin edustajat osallistuivat itse hyvin aktiivisesti keskusteluun ja olivat aidon kiinnostuneita siitä, miten me asiat näimme ja koimme.
 
Lopuksi kulutimme melkein tunnin verran kierrellessämme myymälää ympäri ja tutustuessamme valikoimaan. Mulla oli hieman vaikeuksia päättää, mitä haluaisin ottaa mukaani. Etukäteen sain valita Hööksin valikoimista jotain kotiin viemistä ja tälle listalle päätyivät pitkään hankintalistalla ollut suitsipussi ja ihana vähän sähkönsiniseen taittuva timanttihuopa. Sen lisäksi ostoskorista löytyi lopulta uusi timantein ja helmin koristeltu otsapanta, bootsit sekä "nahkaliimaa", jota voin laittaa saappaan sisäpuolelle, jotta jalka pysyy paremmin hypyissä paikallaan. Tätä olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa ihan Pariisista asti ja meinasin hypätä seinille tajutessani, että tuotetta saa Hööksiltä..
 
c. Annika Mäki - blogi - kuvasivu
Lopuksi me vähän villiinnyttiin pelleilemään.. :D
Iso kiitos kaikille mukana olleille bloggaajille, Siirille järjestämisestä ja Hööksille mukaan lähtemisestä! Toivon todella, että tällaisia tapahtumia tulee jatkossakin vastaan ja että työ- sekä opiskelukiireet antavat myöten osallistumiselle. Käykäähän katsomassa Kaktun tekemä videopostaus reissusta, siellä minäkin pääsen vauhtiin selittämällä jotain omaa mielenkiintoista juttuani.
 
Oletteko te Hööksin asiakkaita?
Mikä tuote on suosikkinne Hööksin kevätmallistosta?

10 kommenttia

  1. Mäkin tarttisin kyllä tuota nahkaliimaa! Kerro sitten toimiiko, niin käyn ostamassa jos se on sen arvoista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se on oikeesti ihan jees, mulla on vaan niin pitkät jalat että menee aika pienelle pinta-alalle :D sulla vois toimia vielä paremmin!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Nahkaliimaa? Nyt kuulosti mielenkiintoiselta! Jos vois vaikka sanoa, että meno Hööksistä oli aika rampaa? :D

    VastaaPoista
  4. Ylöjärven Hööks on meidän lähikauppa ja sieltä tulee paljon hevosvarusteita hankittua :) Mä oon ihaillut kevätmalliston suitsia ja otsapantoja niin paljon et tarvii varmaan mennä ostamaan joku ihana meillekin. Mun lempituote on Equi-Guardin koulusuojat Hööksin valikoimasta, niiden tarrat kestää tosi hyvin käyttöä! Jos tykkäät käydä katsomassa mun melko tuoreen blogin niin se löytyy täältä: http://faniunelma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn katsomassa :) ja kiva, että mallistosta löytyy mieluisia juttuja!

      Poista
  5. tuo nahkaliima on ihan must have ainakin koulukisoihin, pystyy ihan huoletta levittämään myös ratsastushousuun, eikä pilaa housua tai tee sitä tahmaiseksi!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat