tiistai 28. huhtikuuta 2015

#538: Valmentajan kommentteja estevalmennuksessa

Viime viikon tiistaina olin pitkältä tuntuneen ajan jälkeen estevalmentajani Piuden valmennuksessa. Tässä välissä on ollut kaikkea muuta - hyppäämistä Riders Innissa, Ninan valmennusta ja rataharjoitukset. En siis ollut tietoisesti jättänyt kotivalmennuksia väliin, mutta kaiken muun keskellä ne jäivät vähän taka-alalle. Oli siis todella kivaa päästä pitkästä aikaa treenamaan ihan kotona - ja nimenomaan ulkokentällä!
 
Meidän kentän pohja on ihan okei, jos se on tarpeeksi kostea. Maneesia huolletaan säännöllisesti, mutta kenttää ei. Kuivilla säillä se menee herkästi melko liukkaaksi, sillä varsinaista hiekkaa ei ole mitenkään hehtaaritolkulla ja näin ollen varsinkin kaarteissa hevoset tuntuvat saavan hiukan huonosti tukea pohjasta. Champilla se näkyy siinä, että se laukkaa kaarteet todella suorajalkaisena: selkään se tuntuu siltä kuin istuisin puupalikan päällä. Tämä yhdistettynä kentän pienehköön kokoon, emme me mielellään hyppää kovin isoja tehtäviä kotona.
 
Olisi ihanaa olla tallilla, jossa kaikki pohjat olisivat aivan priimoja. Se tietysti lisäisi hevosen käyttöikää, sillä liian pehmeät pohjat rasittavat jänteitä ja kovilla pohjilla nivelet kärsivät. Tuntuu kuitenkin siltä, ettei täällä alueella ole juuri yhtään maneesillista tallia, jossa pohjat olisivat aina priimat. Jokaisessa pohjassa on jotain vikaa, niinhän se menee aina. Tuskin koskaan löydämme sellaista paikkaa, jonka pohjat kelpaavat aina ihan jokaiselle. Se olisikin hauska nähdä!
 
Otetaan oikein kunnollinen #throwback! Ensin kuva viime viikon maanantailta..
Ja sitten viime vuoden heinäkuulta!
Mutta sitten takaisin itse aiheeseen! Tein tällä kertaa valmennuksesta pitkän videon, jossa kuuluu aina ennen ja jälkeen esteiden valmentajan kommentit. Saatte siis kuulla kaikki ohjeet, palautteet ja neuvot juuri sellaisena, miten ne mulle sanottiin! Tuolla videolla on paljon myös sellaista, mitä ei välttämättä olisi tarvinnut laittaa (esimerkiksi kun vaihdan käynnissä suuntaa), mutta nyt ainakin näette kokonaisuuden kaikista hypyistä, joita tunnin aikana otettiin.
 
Olin rakentanut Piuden ohjeilla kentälle seuraavanlaisen tehtävän: molemmille diagonaaleille pystyt ja toiselle pitkälle sivulle okseri-okseri -sarjan kahdella laukka-askeleella niin, että välissä oli 9,8 metriä tilaa. Aloitin tunnin itsenäisesti verryttelemällä laukassa, mutta Piude ohjeisti samalla asettamaan hevosen reippaasti ulos niin, että saisin suoristettua sitä paremmin. Champ valuu herkästi lavoistaan ulos ja työntää takaosan sisälle, varsinkin alussa, jolloin ratsastan sitä pidemmässä muodossa ja vähemmän aktiivisesti. Laukassa piti olla tarkkana siitä, ettei Champ vaihtaisi laukkaa, vaikka suoristin sitä liioitellusti - jopa työntämällä takaosaa ulos ja taivuttamalla samalla ulospäin. Kertaakaan laukka ei vaihtunut, joten siinä olemme menneet paljon eteenpäin!
 
Itse hyppääminen aloitettiin toisella pystyistä: laukassa molemmista suunnista, este oli ehkä 60cm korkeudella. Piude halusi, että istun satulaan kunnolla esteiden jälkeen ja ratsastan kaarteet tasapainoisemmiksi. Mulla on aina sellainen tapa jäädä kevyempään istuntaan ja vähän ajella kaarteiden läpi, sillä joskus mun selkä vihoittelee ikävästi hevosen ollessa kova selästään (eli juurikin juostessaan kaarteet läpi tasapainottomana, selkä alhaalla ja pää ylhäällä). Tuollainen selän suojausmekanismi lähtee siis omasta alitajunnasta, kun varon liian nopeaa alas istumista. Tyhmä tapa..
 
Nämä kuvat ovatkin kuvakaappauksia videolta. Villi Champ!
"Katso mamma, tuossa on toinen este edessä!"
Niinhän siinä olikin :)
Pystyjen jälkeen teimme muutaman hypyn molemmille oksereille. Mun piti ratsastaa mahdollisimman läheltä toista estettä, jotta sain hevosen suoraksi ennen hyppyä. Aluksi lähdin hyppyyn aivan liian aikaisin ennen hevosta heittäen ylävartalon käden mukaan hevosen kaulalle, mutta seuraavilla kerroilla yritin tsempata paremmin. Champin hypyt tuntuivat varsinkin alun pienillä esteillä vähän varovaisilta: se spookasi ympäristöään, ei oikein tuntunut hyppäävän selän läpi ja varoi selkeästi itsekin pohjan liukkautta varmistelemalla vähän enemmän kaarteissa. Kun esteet nousivat isommiksi, tuntui hyppy heti paremmalta. Ehkä myös ratsastin itse paremmin ;)
 
Verryttelyhyppyjen jälkeen siirryimme pienen radan pariin. Ensin piti hypätä pysty, sitten sarja ja lopuksi vielä toinen pysty. Palikoista rakennetulle pystylle mun oli todella hankalaa saada sopivaa askelta. Näin kyllä aina paikan, mutta se oli joko todella paljon eteen kaarteesta tai sitten liikaa kiinni. Muutin hieman kaarretta tehden syvemmän kulman, jolloin pystyin ratsastamaan yhden askeleen enemmän ennen estettä. Sama toisesta suunnasta tullessa: lähdin herkästi joko nyppimään tai sitten ratsastin vähän päättömästi eteen. Tuo este oli siis se tämän tunnin isoin haaste, sillä muille ongelmia ei ollut. Eikä tuokaan mikään suurempia ongelma, sillä monien mielestä kaikki paikat olisivat olleet täysin siedettäviä. Ja niinhän ne olivatkin, jos olisin pitänyt tuntuman loppuun asti hevosen suussa ilman, että heittäydyin kaulalle.
 
Viimeinen kierros oli 120+cm korkeudella ja voi että, miten helpolta kaikki tuntui! Kerrankin voin sanoa itsekin ääneen: ratsastin hyvin. Siis sen viimeisen radan, mutta silti. Onnistumiset on aina tsemppaavia ja niiden avulla saa sitä fiilistä, mitä esteratsastuksen tulee olla. Champ oli niin menossa koko tunnin ajan, että olisin voinut pomputtaa sitä vaikka paikallaan ja se olisi silti hypännyt ihan mitä tahansa eteen olisi laittanut. Tuollaisessa tilanteessa jäin aiemmin herkästi vain paineistamaan hevosta liikaa ja ratsastamaan sitä paikallaan, mutta nykyään tuo ongelma on pienentynyt. Ei poistunut kokonaan, mutta selkeästi vähentynyt ja menossa parempaan suuntaan!
 
 
 
Jos saan kyydin hevoselle, lähden perjantaina eli vappupäivänä hyppäämään Riders Inniin kisoihin. Piude sanoi, että voisin mennä 110cm ja 120cm luokat, mutta päädyttiin kuitenkin siihen, että menen vain yhden luokan pitkän kisatauon jälkeen. Seuraavat kisat ovatkin vasta kesäkuun puolella pääsykokeiden jälkeen eli mikäli en nyt saa kyytejä järjestymään, ei se ole maailmanloppu: kisakausi starttaa meidän osaltamme kuitenkin vasta myöhemmin kunnolla. Nyt on tärkeää panostaa lukemiseen ja treenaamiseen, taitojamme (niitä olemattomia) voimme esitellä kisapaikoilla myöhemmin kesällä :)
 
Milloin te aloititte/aloitatte kisakauden? Miten sujui?
 

31 kommenttia

  1. Hyvä, että ongelmat alkaa helpottaa! Hienosti menitte! Mun kisakausi alko huhtikuun alussa. Nyt olen startannut 4 rataa(50,60,60,70) joista 3 on puhdasta. Seuraavat kisat on ensi viikolla. Onnea jatkoon!

    VastaaPoista
  2. Olipas hienon näköistä menoa teillä, tosi siistiä ratsastusta ja tosi hyvältä näytti teidän meno kaikin puolin! :) Meillä kisakauden aloitus on siirretty tulevaisuuteen (toivottavasti kuitenkin "vaan" alkukesään) kun hevonen kärsii edelleen vatsahaavasta ja oireilee siitä ratsastaessa paikoin aika voimakkaastikin :/ Toivottavasti saataisiin pian inhottava vaiva hoidettua niin hevonen olisi taas oma itsensä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti teillä paranee pian kokonaan! Tsemppiä :)

      Poista
  3. Teidän meno on vaan aina niin tasaista ja nättiä katsottavaa :) oot oikeesti tosi taitava, ja ootte kehittynyt Champin kanssa tosi paljon! Nähdään Riders Innissä, tsemppiä sinne (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Idde! Vaikka ei kyllä aina siltä tunnu ;)

      Poista
  4. Eikö teillä ole omaa traikkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan ettei Aadalla ole korttia, että voisi vetää koppia :)

      Poista
    2. On oma traikku mutta kuten Siiri sanoi, ei korttia mulla vetää sitä ja tartteen aina isäni tai isäpuoleni kuskiksi :)

      Poista
  5. Vie RidersInniin,,siellä voi tuskin pohjista valittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meinasin itsekin tulla ehdottamaan että mikset vie Champia Riders Inniin? Ei siellä varmastikaan tallimaksu sen enempiä ole kuin Provinciassa

      Poista
    2. Tallimatka olisi vielä 30min pidempi kuin nykyiselle tallille ja tallipaikan hinta n 100€ enemmän, jos oon oikein ymmärtänyt että siellä maksaa 800€/kk. :)

      Poista
    3. 890 euroa kuukaudessa, mikäli oikein muistan :) Riders Innissä siis :D

      Poista
  6. Vautsi hienosti menee! :-) Ja ihanaa kun joku sanoo ''ratsastin hyvin'', sillä usein blogeissa voi lukea vain ''hevoseni meni todella upeasti!''

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, viimeisellä radalla ratsastin hyvin :D kiitos!

      Poista
  7. Komppaan edellistä anoa. Mua ärsyttää kun kaikessa urheilussa jos joku tekee hyvin, ollaan silleen "noo se nyt oli tollasta tuuria..". Jos oikeesti menee hyvin ja ratsasti hyvin tms. niin tottakai siitä saa sanoa ja olla ylpeä eikä tarvitse hevosen antaa viedä ihan kaikkeaa kunniaa ;) hyvän näköistä menoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vaan muistaa pitää jalat maassa ;) kiitos paljon!

      Poista
  8. Hyvännäköstä menoa! Mun valmentaja hyppää perjantaina kanssa tuolla Riders Innissä Ceralla. :)

    VastaaPoista
  9. Kumman luokan meinasitte hypätä?

    VastaaPoista
  10. Tosi hyvin näyttää menevän! :) Oman hevosen kanssa en ole vielä päässyt kisakautta aloittamaan ollenkaan: itse olen sairastellut ja kyytiongelmiakin on ollut.. Mutta eilen iltakisoissa menin koulua yhdellä toisella hevoselle ja kakkos sija tuli aika yllättäen! :) Eli periaatteessa minun osalta kausi alkanut jo ja ihan kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon! Toivottavasti pääset aloittamaan kisakauden omallasikin pian :)

      Poista
  11. Itselläni alkaa kanikausi [ eli en omista hevosta vaan kanija] toivottavasti seuraavalla kk, mutta jos ei niin sitten kesäkuulle viimeistään käydään jossain kisoissa. (Ja vaikka itse en harrasta keppihevosia enää, niin tuli kuitenkin tultua 2 eli keppari kisat alko, vaikka en toisiin kisoihin mene (toivottavasti))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sen lajin pariin! Varmasti mielenkiintoista :)

      Poista
  12. Ei saa olla liian vaatimaton :) Kyllä onnistumisista saa ja pitääkin iloita! Musta itsestäni tuntuu että tämä harrastus tarjoaa niin paljon huolta ja murhetta että onnistumisista pitää sitten iloita niidenkin edestä.. :) niin perus suomalainen tapa tuo vaatimattomuus. Teillä meni hyvin ja videoista katsottuna olette kehittyneet älyttömästi ratsukkona esimerkiksi vuodentakaisesta. Jatka samalla mallilla onnistumisista riemuiten! :) Niin, ja voi tuota Champin passikäyntiä. :D sympaattinen, onneksi olette esteratsukko. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, hurmattaisiin varmasti kaikki koulutuomarit tuolla ;D kiitos paljon! Kyllä mäkin pystyn sanomaan, että jotain kehitystä on vuodessa tapahtunut. Toivottavasti sama vire jatkuu myös kisoissa! :)

      Poista
  13. Teidän meno näyttää mun silmään ainakin tosi siistille, hienosti ratsastat ja hyvinhän teillä menee! Tsemppiä teille kovasti kisoihin, ilman paineita mutta silti siististi ratsastaen niin hyvin se tulee menemään. :) Tuli edellisen kommentista mieleen että millon olette viimeksi olleet kouluaitojen sisäpuolella arvioitavana? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) vuosi sitten ollaan oltu, se on ainoa kerta!

      Poista
  14. milloin ajattelit vaihtaa kypäräsi? Huomasin että se on ollut sulla vissiin junnuvuosista lähtien ja eiks vanha kypärä pidä vaihtaa vaikkei olisikaan rikki? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaks samanlaista kypärää, tää uudempi on ostettu 2013 :)

      Poista
    2. aijaa sopii sule hyvin:)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat