perjantai 31. heinäkuuta 2015

#584: Kouluratsastusko vakavamielistä?

Koulukilpailut ovat vakavamielinen tapahtuma. Niitä varten tulee valmistautua huolellisesti tietynlaisen rutiininomaisen kaavan mukaan. Mikäli tästä kaavasta poikkeaa, saa varmasti muilta paikallaolijoilta paljon vihaisia katseita - tai ainakin huonon kisamenestyksen voi laittaa tämän piikkiin.
 
Koska meillä on Champin kanssa huomenna edessä koulukisadebyyttimme, teimme kansallisella tasolla koulua kilpailevan Kristiinan kanssa Champille viime hetken valmisteluita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan lista loistavaan kilpailusuoritukseen näyttää tältä:
 
  • Klippaa hevonen kaksi päivää ennen starttia. Edellisen kerran hevonen on klipattu kaksi viikkoa sitten, mutta minkäs teet, kun omistajana on lähes käsittämätöntä hysteerisyyttä hipova harrastelija.
  • Kokeile päivää ennen starttia, pysähtyykö hevosesi suoralla uralla. Jos se ei pysähdy, älä luovuta - muista vain hymyillä selässä. Peruuttamisen kokeileminen kannattaa jättää välistä kokonaan, sillä mikäli hevosesi menee taaksepäin kertaalleen, tekee se sitä joka ikinen kerta pysähdyttyään.
  • Mikäli haluat laittaa verryttelyyn pintelit, kannattaa kokeilla kotona edes kerran pinteleitä ratsastuksessa. Hevosesi saattaa järkyttyä ideasta ja koittaa heittäytyä makuulleen etenemisen sijaan.
  • Älä vain ratsasta kouluohjelmaa läpi kertaakaan ennen starttiasi, sillä se saattaisi auttaa ohjelman kokonaisuuden hahmottamisessa.
  • Mieti tuskastuneena, miksi ihmeessä halusit käyttää ainoan vapaapäiväsi (ja ensimmäisen myöhäisen nukkumismahdollisuuden) vain herätäksesi aamulla ennen kukonlaulua vetämään valkoisia housuja jalkaan kouluratsastusta varten. Kadu typerää päähänpistoasi.
  • Koska koulukisoihin on jo ilmoittauduttu, muista pestä hevonen päivää ennen kisoja. Sukat on hangattava kimoshampoolla ja jouhiin tungettava litrakaupalla showshinea.
  • Kun hevonen on pesty, kuivaa vitivalkoiset sukat käytävällä pyyhkeellä ja suihkuta jalkoihin showshinea. Sukat pysyvät valkoisina, kun lika tarttuu niihin huonommin.
  • Letitä hevosen häntä ensin kolmelle pienelle letille ja tee näistä leteistä lopuksi yksi iso letti. Näin saat varmasti kiharan hännän kisapäivälle.
  • Pese, rasvaa ja kiillota jokainen nahkaremmi, joita aiot pukea kisapäivänä hevosellesi tai itsellesi. Kaiva kaapista hienoin edustusloimenne ja viikkaa se nätisti kassin pohjalle mukaan, vaikka kisapäiväksi olisi luvattu parikymmentä astetta lämmintä.
  • Kisapäivänä pue hevonen arvonsa mukaan: verryttelyyn laitetaan joka jalkaan paksut valkoiset fleecepintelit, etujalkoihin valkoista kiiltonahkaa olevat bootsit timanttikoristein, valkoinen satulahuopa ja litrakaupalla lisää showshinea. Harja on letitetty isoille sykeröille, turpa on pyyhitty vauvapyyhkeillä juuri ennen starttia.
  • Ratsastajan kilpailuasuun kuuluu luonnollisesti valkoiset housut, timanttivyö, kisapaita, valkoiset hanskat timanttikoristein, putsattu kypärä ja timanteilla koristeltu nutturakoriste. Myös raipassa kimaltelee blingblingiä.
  • Jottei esteratsastajan maine kärsisi liikaa, killuu kädessä rannekello - tuo esteratsastajien pyhä statussymboli.
 

 
Kyllä, näin meillä valmistaudutaan koulukisoihin. Seurakoulukisoihin. Luokkaan helppo C:1. Kouluratsastus ei saa olla liian vakavamielistä - kun kerran kisoihin lähdetään, otetaan siitä tietysti kaikki ilo irti!
 
PS. Syy tähän valtaisaan valmistautumiseen löytyy kaveripiiristäni. Aioin mennä kisoihin "siviiliratsastusvaatteissa", ilman minkäänlaista panostamista, mutta ideani tyrmättiin täysin. Päätettiin sitten vetää koko homma aivan ranttaliksi. Huomenna näemme lopputuloksen :D Wish me luck!

49 kommenttia

  1. Ei, ei, ei kouluradalla ei saa hymyillä! Tää on kuule vakavaa touhua

    VastaaPoista
  2. Hahah, ihan mahtava postaus, toi kyllä hymyn huulille :D Tsemppiä teille kisoihin!

    VastaaPoista
  3. Onnea onnea hurjasti kisoihin! Toivottavasti menee sitten tosi hyvin kun kerran näin hyvät valmistelut ;)
    Itse olen ajatellut, että kun valmistelut on rennot niin kisasuoritus on sitten panostetumpi. :D

    VastaaPoista
  4. Haha, Champ kouluradalla, apua en osaa edes kuvitella ;D

    VastaaPoista
  5. HahhahXDD Huippu toi postaus, tuli kyllä levee hymy huulille ja valmistautuminen tuntuu olevqn ihan toiselta maalta kun meikäläisellä �� tsemii aada näytä sisäinen kouluratsastajas!

    VastaaPoista
  6. Laitathan meille sitten kisoista videoo? ;) ~Emma

    VastaaPoista
  7. Muista vielä öljytä kaviot ja meikkaamiseen varaa aikaa puoltoista tuntii, ja kunnon turaus lakkaa nutturaan että varmast pysyy ;D

    VastaaPoista
  8. Illan naurut, kiitos :D

    VastaaPoista
  9. Tältä sen pitääkin kuulostaa. Kannattaa tuo ratakin käydä läpi katsomalla edellisen ratsukon suoritus, eikä edes vilkaista sen kulkua ennen sitä. Haha!! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo mä en varmaan olisi muistanut sitä rataa muuten :D

      Poista
  10. Vain lopputervehdyksessä saa ja täytyy hymyillä ;) Onnee teille kisoihin, ite vihaan kyseistä rataa (heC:2 on kivempi) :D

    http://kouluratsastajanmatkassa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He C:2 on munkin suosikki noista helpommista :D

      Poista
  11. Onko sulla lisää sellasia lifehacksejä hevosiin liittyen, kuin esim suojien pesukoneessa pesu? En ite ois ikinä keksiny! :D ois kiva kuulla noita lisää jos sulta sellasia löytyy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pesen suojat koneessa melkein kahden viikon välein ja kisasuojat joka kerran jälkeen. Mitähän niitä muita, on niitä tullut yhtä jos toista opittua matkan varrella :)

      Poista
  12. Sehän on just kivaa että kaikki on panostanu ihan täysillä :D saa ihailla hienoja ratsukkoja :)

    VastaaPoista
  13. Hymyilet vaan niin ne virheet kaikkoaa kuin itsestään tuomarinkin silmissä ;) Heh, näin mun valmentaja on mulle aina sanonu! :DD Paljon tsemppiä sulle ja Chamulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näin mäkin toimin kun olin koulutuuppari ;)

      Poista
  14. Minkä takia menit helppo C:n etkä suoraan helppo B:tä? Helppo B on edelleen teknisesti helppo, eikä siinä vaadita suurta kokoamisastetta yms., mutta helppo C on enemminkin lapsiratsastajia, kokemattomia ja nuoria ratsastajia varten..
    Olethan kisannut itse koulussa ja hevonen teknisesti osaava, joten miksi osallistuit tuohon luokkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja no ruusukehan sieltä tuli Aadalle. Osaava typy painelee varmuuden vuoksi ceetä ja vie mahikset muilta ;)

      Poista
    2. Toiselle anonyymille: Arvasin, että joku tulee itkemään tätä asiaa. Kannattaa katsoa tämä linkki: https://m.youtube.com/watch?v=UJq6M8l-rFA.

      Vastaan muille huomenna enemmän :)

      Poista
    3. Itsekkin mietin tuota luokkavalintaa.. En millään pahalla siis, vaan C kuitenkin on se missä lapset käy ekat koulukisat ja jos siellä on osaava ratsukko kokemusta hakemassa, niin toki se voi olla monen sillä tasolla olevan menestyksen este. Vaan joka tapauksessa onnea! :)

      Poista
    4. Kasvakaa nyt vähän... Avoin kaikille on avoin kaikille eikä aloittelevien lasten innostuksen pitäisi olla voitoista kiinni. Jos ei kestä että melkein aina joku on parempi tai jollain on parempi hevonen tai joskus joku hyvin kokenut ratsastaja osallistuu lasten pikkuluokkaan ja vie ruusukkeet, kannattaa vaihtaa lajia. Tällaista tämä hevosurheilu nimittäin on. Aadalla oli varmaan syy miksi meni nimenomaan ceehen eikä vaikeampiin luokkiin.


      Ihan samalla tavalla kaikki me jostain aloitetaan ja se nyt vaan on niin ettei aina voi pärjätä. Joskus vaan vastustajat ovat liian hyviä. "Tärkeintä ei ole voitto vaan hyvä urheilumieli ja parhaansa yrittäminen" tässähän tuli taas tilaisuus opettaa niille lapsille jotain ;) ja kun oikeasti avoin kaikille on avoin kaikille.


      Ja arvatkaa mitä, jos minulla tulisi tilanne että pitäisi mennä koulukisoihin (olen henkeen ja vereen esteratsastaja) niin kyllä minäkin surutta menisin helppoon ceehen vaikka takuulla voittaisin jokaikisen aloittelevan lapsen siellä ihan vain 12 vuoden aikana hioutuneella perusratsastuksellani. En minä paljon välitä siitä tuleeko jollekin lapselle (tai kenelle tahansa) paha mieli jos vienkin voiton. Olen kisannut jo kuusi kautta kansallisella tasolla esteitä ja kyllä tämä kisakokemus on opettanut ettei voitto ole aina tärkeintä vaan juuri se urheilu. Että tekee parhaansa. Kyllä minutkin on seurakisoissa 70cm tasolla joku vastaava kokenut ratsukko voittanut monta monta kertaa. Aluksi se harmitti, mutta äkkiä siihen tottui. Ymmärsin, että tällainen tämä laji on ja aloin kehittää itseäni entistäkin kovemmalla motivaatiolla. Ei se ole ollenkaan epäreilua.


      Ei sitä menestystä kuulukkaan tulla heti alusta alkaen vaan on ihan terveellistä ensin oppia tämä oikea urheilijan asenne ja suhtautuminen pettymyksiin ettei ala tuntua liian itsevarmalta ;)

      Poista
    5. Hyvä biisi siinä linkissä :) - tosin saattaa provosoida joitakuita ...

      Elämässä kannattaa toteuttaa omia tavoitteita askel askeleelta eikä elää elämää toisten toiveiden mukaan !

      Poista
    6. Anonyymi 9.15: Olen kanssasi aivan samaa mieltä :)


      Vastasin muuten alempana yleisemmin tähän ihmettelyyn luokkavalinnasta!

      Poista
  15. Miten ton tykkäsin jutun saa tonne loppuun oon yrittäny? :D Kiitos jos joku viittis auttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen saa bloggerin asetuksista, jostain gadgeteista vissiin :)

      Poista
  16. Ei me kaikki Kouluratsastajat olla niin kauheen vakavamielisiä ;)

    VastaaPoista
  17. Turha laittaa mitään vihaajat vihaa-biisiä tähän, kyselin mielenkiinnosta sen vuoksi, että oma kouluvalmentajani sanoi että olisi ihan pelleilyä jos lähtisin helpoimpaan luokkaan, vaikka itsekin kisaan vain esteitä ;) Yritin muotoilla kommenttini asiallisesti ja uteliaisuuttani siis vain kysyin, harmi että otit niin herkästi sen negatiivisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei sori, olisin voinut jättää vastaamatta eilen - kaverit provosoi laittamaan tuon kommentin ja kun vähän juhlafiiliksellä oltiin, ei sitä sen kummemmin ajatellut. Pahoittelut siitä :)

      Voin avata tätä enemmän seuraavassa postauksessa, mutta lyhyesti: kouluvalmentajani ei olisi antanut mun mennä mitään koululuokkia champilla vielä jokin aika sitten. Totta, että teknisesti sekä minä että hevonen ollaan ihan jollain muulla tasolla kuin he C, mutta vaikka hevonen tekee vaihdot, keskiaskellajit, sulut, avot jne jne jne ei se silti tarkoita, että se voisi esittää niitä vaaditulla tavalla kouluradalla. Lisäksi Champ ei ollut koskaan aiemmin ollut koulukisoissa, kokemus oli sille täysin vieras. Sillä on myös tapana roikottaa kieltään jännittyessään ja aukoa suuta (varsinkin jos vedän), joten oli helpompi ottaa sille ensin ohjelma jossa on aikaa (tehtävät tulevat hitaammin eteen) vrt. ohjelma, jossa olisi jo tekemistä nopeammalla tahdilla. Kaiken kukkuraksi oma valmentajani tuomaroi he B luokan eli en olisi voinut siihen osallistua. He A olisi ollut liian vaikea ensimmäiseksi luokaksi.

      Ja kun keksin viime keskiviikkona ilmoittautua kisoihin koulutunnin päätteeksi, ei valmentajani kyseenalaistanut hetkeäkään päätöstäni mennä he C. Ei mulla edes käynyt mielessä muut vaihtoehdot :)

      Mutta ei me olla tulevaisuudessa menossa koulukisoihin, niin ei pahoiteta kenenkään mieltä. Yritetään harrastella esteitä sen mukaan mitä omat taitoni riittävät :)

      Poista
    2. Tämä selvitti minullekkin! :) Ymmärrän toki tuon, että tekninen osaaminen ja kouluradat erikseen. HeC vaan tuntuu siltä, että taidatte olla vähän alisarjassa ;) Vaan kun B ei ollut vaihtoehto, niin sitten toki miksipäs ei!

      Poista
    3. Eieiei vaan just meette uudestaan koulukisoihin jos vain itse suinkin tahdot! Odotan innolla tuloksia :) arvostan jos esteratsukkona käytte silloin tällöin myös koulukisoissa, onhan kouluratsastus myös esteratastajien perusjuttua! Tsemppiä teille Aada kaikkeen tulevaan :)

      Poista
    4. Ratastajien tosissaan;) ratsastajien*

      Poista
    5. Kiitos :) ja hyvä, että vastaus selvensi!

      Poista
  18. Ai että teillä meni hianosti, sutkin näin livenä :) nättiä menoa. ikusesti muistan sen kun sanoit että Champ tuumaa missä esteet :D

    VastaaPoista
  19. Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

    Giaonhan247 chuyên dịch vụ ship hàng nhật uy tín, giá rẻ cũng như chia sẻ kinh nghiệm cách order taobao về VN giá rẻ.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat