maanantai 10. elokuuta 2015

#588: Oli kuulemma jotkut festarit

Viime viikon torstai oli tämän kesän odotetuin päivä - mulla alkoi lähes kuukauden mittainen kesäloma! Loman aloitus ei olisi voinut parempaan paikkaan osua, sillä perjantaina alkoi kahden päivän festarirupeama Helsingissä järjestettävän Weekend festivaalin merkeissä. Tämä oli mulle neljäs kerta kyseisessä tapahtumassa ja pakko sanoa, että perinnettä ei todellakaan voi jättää tulevinakaan vuosina välistä. Ensi vuonna olisi tosin tarkoitus suunnata myös Tomorrowlandiin, mikäli onni suosisi ja liput saataisiin ostettua. Se on tosin ollut monivuotinen haave, joka ei ole koskaan toteutunut..

Tämän vuoden pääartisteista vain Avicii oli mulle entuudestaan "tuntematon" eli siis en hänen keikallaan ollut aiemmin käynyt. Esimerkiksi David Guetan olen nähnyt kolmesti aiemminkin, joten periaatteessa näiltä tutuilta artisteilta tiesi vähän mitä tuleman pitää. Tällaisilla elektoronisen tanssimusiikin festivaaleilla monet esiintyjät soittavat paljon samoja kappaleita, joten periaatteessa sillä esiintyjällä ei niin hirveästi väliä ole. Erikoispisteet lähtee multa W&W:lle, sillä keikan aikana Kyläsaaressa raikasi Antti Tuiskun Keinutaan - respect! 

Nyt on vain puhelinkuvia, mutta ei se mitään! Instagram @aadalatti



Tyhjensin puhelimeni varta vasten juuri tätä viikonloppua varten, sillä tiesin tilan loppuvan herkästi kesken. Silti sekä puhelimen oma muisti, että SD-kortti vilkuttivat punaista jo ennen toisen päivän iltaa. Lopulta päädyin poistamaan puhelimestani jokaisen sovelluksen aina Facebookista Whatsappiin, jotta saisin kuville enemmän tilaa. Mulla on siis lähestulkoon tuntitolkulla videomateriaalia eri esiintyjien keikoilta, mutta koska videonteko-ohjelmani kaatui (enkä ole sitä vielä kerennyt uudelleen asentamaan), saatte katsella halutessanne vanhoja Weekendin videoita esimerkiksi täältä

Tämän vuoden Weekend erosi aiemmista siinä, että olin paikalla työkavereideni kanssa. Edellisinä vuosina olemme pyrkineet olemaan keikoilla melko edessä, jopa eturivissä asti. Tällä kertaa jätimme änkemisen ja tunkemisen pääosin sikseen ja keskityimme seuraamaan keikkoja vähän sivummalta tai vaihtoehtoisesti anniskelun puolelta.


Muutama ihminen jonotti sisäänpääsyä.. :D

Champin kanssa lauantaiaamulla lenkillä ahkerana!
Whiii!
Joku aina ihmettelee, miksen voi pitää Champia laitumella pitkiä aikoja putkeen. Tässä kuva sunnuntailta, kun ruuna oli tunnin laitumella. Se oli keksinyt leikittää viereisen laitumen hevosia ja tunnin rallittelun jälkeen tulos oli tämä.. No, ainakin hevosilla oli hauskaa!
Jottei tästä postauksesta tulisi ihan hevoseton, kerrotaan hieman Champin kuulumisia. Kuuman sään ja pidemmän työskentelyjakson takia ruuna on vaikuttanut viimeisen viikon aikana melko väsyneeltä, joten se saa kahden viikon hyppyloman sekä kävelypainotteisen jakson tähän väliin. Tämä sattui oikeastaan melko hyvään saumaan, sillä tätä lukiessanne mä olen jo Saksassa viettämässä viikkoa kaverini Sarinan luona. Tämän ajan kaverini auttavat Champin liikutuksessa, jottei hevonen joudu jäämään täysin vaille liikuntaa. Onni on siis ystävät hädässä!

Saksan reissun vuoksi blogi on viikon verran hiljaiselolla, sillä en osaa sanoa, miten paljon kerkeän tekemään postauksia etukäteen - vai kerkeänkö ollenkaan. Saksassa mulla tuskin on internetiä käytössä tai jos on, ei tietokonetta ainakaan. Täydellinen irtaantuminen sosiaalisesta mediasta voikin olla ihan terveellinen ratkaisu, vaikka itse sanonkin. 

Nyt toivotan teille kaikille ihanaa, lämmintä ja aurinkoista alkanutta viikkoa. Nauttikaa viimeisistä lomapäivistä ennen koulun alkamista ja käyttäkää kaikki liikenevä aika ulkona olemiseen nyt, kun lämpöaalto vihdoin saapuu Suomeen! Me nähdään postausten parissa viimeistään ensi viikon alkupuolella :)

22 kommenttia

  1. Eikä, säkin olit Weekendeillä! Vitsi kun en tajunnu, olis ollut kiva tulla moikkaamaan! En tiedä tajusinko viestin alkuosan väärin tuosta Antti Tuisku jutusta, mutta tulkitsin sen niin että oletat W&W:n soittaneen Tuiskua siellä? Väärin, kyseisen biisin vetivät Tungevaag & Raaban! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep mietin kanssa, että eihän se w&w ollut :D

      Poista
    2. Hehe oho, oon ollut koko ajan siinä uskossa, että se oli W&W.. :D Huomaa siis miten hyvin tuli välillä seurattua mikä artisti oli lavalla, tuolloinkin huideltiin ihan jossain muualla kuin esiintymislavan edessä.

      Mutta suuri kiitos korjauksesta :D

      Poista
  2. Itse olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja olihan se parasta! :D Tomorrowland on minunkin haave ja varmaan aika monen toisenkin. Pidä hauska reissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) toivottavasti päästään molemmat sinne joskus!

      Poista
  3. Itse en tänä vuonna pääsyt weekendeille :( mutta olen myös menossa tomorrowlandiin ensi vuonna. :D muista sit Suomen lippu mukaan ;) mukavaa Saksan reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päästään molemmat tomorrowlandiin ensi kesänä! Kiitos :)

      Poista
  4. Joku just hevostalli.netissä valitti kuinka sä valehtelet blogissas siitä kuinka rakastat Champpia yms ja vaikka oikeesti ratsastat sillä tyyliin kerran viikossa yms :D

    VastaaPoista
  5. mitä Champille on käynyt tossa kuvassa, en saa mitään selkoa! :D

    VastaaPoista
  6. Miekään en jaksanut enää Weekendeille lähteä, mutta ensi vuonna TML taas kutsuu! Suosittelen erittäin lämpimästi, jotain aivan huikeeta! ☺

    VastaaPoista
  7. Tossa kun kirjoitit että "Nauttikaa viimeisistä lomapäivistä ennen koulun alkamista" nii mulla oli enää just se päivä lomaa kun tää postaus oli tullu. Enkä muutenkaan olis päässy hirveesti nauttimaan kun olin toipumassa oksennustaudista... Silti tänään menin kouluun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi :( olit kuitenkin reipas, kun jaksoit mennä kouluun!

      Poista
  8. Itse kuuntelin weekwndiä kotoota parvekkeelta ! :D

    VastaaPoista
  9. Milloin katot sen sunnerbucket listan? ;)��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä muutes, ainakaa mäkkiinratsastuspostausta ei oo tullu:D

      Poista
    2. Sitten katson kun kesä on ohi. Mun loma alkoi vasta vajaa viikko sitten, eli syyskuun puolelle menee reilusti :)

      Poista
  10. Onko Champ tossa kuvassa ihan hikinen???? Pidä hauskaa Saksassa :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat