#610: Ammattilaisen ratsastama

Huh, miten paljon motivaatiota ja energiaa omaan ratsastukseen voi saada yhdeltä viikonlopulta! Olen tainnut hehkuttaa tätä jo monen viikon verran täällä bloginkin puolella, mutta menneenä viikonloppuna pääsin siis pitkästä aikaa Niclas Aromaan valmennuksiin miehen saapuessa valmentamaan kahden päivän ajaksi kotitallillemme. Kiitos ihanalle Erikalle näiden valmennusten järjestämisestä! En malttaisi odottaa seuraavan kuun lopulle uutta kertaa varten..

Mulla on ihan hirveästi ajatuksia mielessä ja samalla väsymys painoi silmiä kiinni tätä tekstiä aloittaessani, joten jaan tekstin suosiolla kahteen osaan ja kerron tässä postauksessa vain lauantaista. Suunnitelman mukaisesti Nikke kapusi hevoseni selkään tuona päivänä ja hyppäsi sillä hieman. Halusin jo viime keväänä, että Nikke olisi ratsastanut Champilla valmennusten yhteydessä, mutta valitettavasti emme tuolloin enää päässeet mukaan ja kesällä valmennuksia ei täällä järjestetty. Onneksi nyt kaikki järjestyi ja ilmeisesti näitä on myös jatkossa melko tasaisesti.

Syitä läpiratsastukselle oli monia: ensinnäkin, Champin selässä ei ole käynyt kukaan ammattilainen muistaakseni lopputalven jälkeen. Se oli siis todellisessa läpiratsastuksen tarpeessa, sillä mä en ole tarpeeksi taitava ratsastaakseni tuollaista hevosta rehellisesti koko kropan läpi. Toisekseen, Nikke osasi antaa mulle enemmän vinkkejä niin ratsastuksellisesti kuin esimerkiksi varusteisiin liittyen, kun hän oli ensin kokeillut hevosen selästä käsin. Halusin myös antaa Champille mahdollisuuden hypätä ammattilaisen kanssa, sillä mun kanssa se joutuu jatkuvasti korjaamaan virheitäni ja sitä kautta sen itseluottamus voi kärsiä. Loistava plussa oli tietysti myös se, että pääsen näkemään maasta käsin hevoseni liikkumista ja hyppäämistä eli havainnoida ja oppia uutta siitäkin näkökulmasta. 

Ennen Niken ratsastusta kävelin Champin kanssa hyvän tovin ja liikutin sitä hieman ravissa sekä laukassa. Kun edellinen ratsukko lopetti, vaihdettiin kuskien paikkaa ja minä pääsin vuorostani maahan seuraamaan ammattilaisen ratsastusta. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoista ja opettavaista! Julkaisen tämän postauksen yhteydessä joitakin kuvia (vaikka asetukset olivatkin pimeään halliin vähän vääränlaiset) sekä videopätkiä sieltä täältä ratsastuksen ajalta. Tuo video on pituudeltaan noin 20 minuuttia, joten sen lataaminen kestää aika pitkään ja vaikka aloitin sen jo eilen, ei valmista vielä ole tullut. Pitkä video on siis luvassa myöhemmin tänään! EDIT: Video lisätty.

Estekuvista suurin osa on valitettavasti epätarkkoja, kun en kerinnyt selittämään kuvaajalle, miten mun kameralla kannattaa kuvata :)

Nikke aloitti Champin kanssa ravissa hakien hevosta aktiivisemmaksi takaa. Hän vaati, että hevonen työskentelisi takajaloillaan paremmin ja sitä kautta tasoittuisi edestä. Champin ongelmahan on se, että se on takaa kovin suorajalkainen ja sitä pitäisi osata ratsastaa paljon tehokkaammin takaa eteen kuitenkaan käymättä yhtään sen kimppuun. Samalla se on todella pehmeä edestä eli käden kanssa pitäisi osata olla rauhallinen, hevosen liikkeitä myötäilevä ja ennen kaikkea tasainen. Vaikka ruuna osaakin olla vähän jätkä, on se kuitenkin Niken mukaan joissain asioissa (kuten suunsa kanssa) hyvin herkkä ja siksi se ahdistuu, jos sen kimppuun käydään.

Mulle tämä on todellinen ongelma. Jotta saisin hevosta aktiiviseksi takaa, lähden ratsastamaan siihen hirveästi painetta ja näin ollen samalla pitämään edestä kädellä. Tässä yhtälössä takajalat eivät aktivoidu rehellisesti, hevonen painuu kuolaimen taakse painetta karkuun ja siitä tulee äärimmilleen virittynyt vieteri, joka ei uskalla hengittää ja joka juoksee ratsastajan apuja karkuun hirveää kyytiä. Vaikka tätä ei tietenkään haluta, ei takajalkojen hitautta silti saa sallia: mun pitäisi vain opetella ratsastamaan se oikeasti läpi. Jos jätän hevosen takaa hitaaksi ja annan sen kulkea etupainoisesti kilometrin mittaisena, ei lopputulos ole yhtään sen parempi.

Nikke käytti ravin työstämiseen reilusti aikaa, varmasti yli puoli tuntia. Champ joutui oikeasti töihin, sillä hevosen piti antaa periksi ja tehdä töitä kunnolla. Esimerkiksi se, että ratsastaja taivuttaa hevosta sisään tai ulos, ei saisi aiheuttaa hevosessa minkäänlaista jännitysreaktiota, vaan hevosen tulisi edelleen olla pehmeä edestä ja tukeutua ratsastajan käteen tasaisesti jatkaen samassa tahdissa. Sama pätee siihen, kun hevosta ratsastetaan eteen tai sitä lyhennetään. Kaikessa lähtökohtana tulee olla hevosen tasaisuus ja rentous. Champ ei aluksi hyväksynyt takajalkojen aktivoimista, vaan tarjosi kaikkea töltistä laukkaan (se muuten tölttää puhtaasti - askellajikisat, täältä tullaan!). Lopulta ruuna antoi periksi ja näytti ainakin omaan silmääni todella kivalta, sillä se liikkui koko kroppansa läpi tyytyväisenä korvat tötteröllä.

Laukassa ongelmia ei tainnut olla niin paljon, sillä Nikke ei käyttänyt siihen niin paljon aikaa. Toki suurin työ tehtiin jo ravissa ja koska hevonen oli jo antanut periksi, ei sitä tarvinnut työstää enää niin paljon. Vaikka askellaji vaihtui, vaati Nikke Champilta edelleen samat asiat. Työskenteleminen laukassa on muutenkin kokonaisuutena ruunalle helpompaa kuin ravissa. Maneesiin oli laitettu yksi vesimattoeste, jota Champ yritti tuijotella jo sileän ratsastuksen aikana, mutta Nikke käytti siihen aikaa ja ratsasti kärsivällisesti sen vierestä niin pitkään, että ruuna uskalsi hengittää ja rentoutua.

Lopuksi pari yhteiskuvaa Champista ja Erikan neljävuotiaasta Aaposta!

Tässä kohden mulla kävi jo ensimmäinen ahaa-elämys. Kun Champ on jännittynyt jostain, käyn yleensä heti sen "kimppuun" ja vaadin sitä esimerkiksi sisäpohkeella ja ulko-ohjalla menemään lähemmän "pelottavaa" asiaa. Näissä tilanteissa hevonen tietysti vain jännittyy lisää. Paineistamisen sijaan mun pitäisi vain jatkaa ratsastamista ja antaa hevosen hengittää itse, jolloin se ei koe todennäköisesti asioita niin uhkaavina. Nämä ovat niin itsestäänselviä asioita, mutta niiden näkeminen konkreettisena auttaa sisäistämisessä kummasti ;)

Hyppäämisen Nikke aloitti pienellä ristikolla. Hän tuli sitä suoralla linjalla ja siirsi hevosen käyntiin hypyn jälkeen ennen samalla linjalla olevaa okseria. Muutaman hypyn jälkeen ratsukko jatkoi okserille ja tätä toistettiin muutaman kerran nostaen esteitä välillä korkeammaksi. Sitten siirryimme vesimatolle, jossa Nikke otti tarkoituksella ennen estettä siirtymisen käyntiin kävellen sitten esteen luokse. Hän toisti tämän muutamaan otteeseen hypäten ensin muut esteet, siirtäen ennen vesimattoa käyntiin, käyden esteen edessä voltin verran ja tuli sitten sen uudelleen. Tämän jälkeen esteellä ei ollut mitään ongelmaa. Ruuna selkeästi odotti, että ratsastaja olisi tehnyt kuten mulla on tapana eli paineistaa hevosta estettä kohden ja tehdä siitä sille entistä epämiellyttävämpi. Kun näin ei ollut, uskalsi hevonenkin hengittää ja hypätä sen ilman mitään ongelmaa. Kirjoitan tästä lisää seuraavassa postauksessa, sillä siellä ongelma tuli esiin mun ratsastamana kertaalleen. Mutta ai että, millainen ahaa-elämys tähänkin asiaan liittyi!

Lopuksi Nikke hyppäsi pientä rataa: pysty-okseri -linja, josta vesimattopystylle diagonaalilla. Siitä kaarevan uran kautta okserille, josta diagonaalilla jälleen yksittäinen pysty ja toisella diagonaalilla pysty-okseri -sarjalle. Tästä matka jatkui vielä viimeisen linjan, joka oli kaareva tie vesimattopystyltä punaiselle okserille. Esteet olivat lopussa noin 110-120cm korkeudella.

Se ero, mikä tuossa yhden ratsastuskerran aikana tapahtui, oli uskomaton. Kun katsotte tuota viimeistä rataa, voitte nähdä ihan toisenlaisen hevosen. Champ hyppää paljon pyöreämmin: sillä on aikaa ponnistaa, hypätä ja laskeutua hypystä eli se ei kiirehdi sieltä alas. Ennen esteitä se on rauhassa, mutta menossa esteelle. Se on tasapainossa, etenee, tekee asiat kuin itsestään. Se on kauttaaltaan rennompi aina ylälinjasta asti, jos vertaatte videoihin, joissa mä ratsastan - myös esteiden edessä. Videon lopussa kuulettekin kommentit Nikeltä. Kun kysyin, nostammeko esteitä vielä, Nikke totesi, ettei se ole tässä tilanteessa tarpeellista: "Se teki ne nyt niin hyvin, että mä luulen, ettei se aja sitä asiaa tässä tilanteessa. Se menee ne isot sitten kun tarvii. Se teki kaiken ilman, että mun piti periaatteessa tehdä mitään. Se on se varmuus, mikä sen pitää saada, ja sitten se kyllä pystyy hyppäämään." Nikke myös totesi, että satula oli hänelle huono, eikä hän kokenut pystyvänsä hyppäämään sillä isompaa ilman, että siitä saattaisi olla myös hevoselle enemmän "haittaa".

Linkki videoon (pelkkä viimeinen rata + Niken kommentit).

Linkki videoon (kaikki videot).

Varmasti ärsyttävää kun totean, että selitän seuraavassa postauksessa tarkemmin, mitä kaikkea oivalsin oman ratsastukseni jälkeen. Tiivistettynä kuitenkin lopputulos: mun pitää uskaltaa antaa Champille paljon enemmän tilaa, pitää käsi pehmeänä ja sallia sen laukata esteitä kohden ja niiden jälkeen. Silloin se ei tappele tuntumaa vasten ja sillä on paljon enemmän aikaa hypätä. Nikke totesikin, että jos jään tekemään liikaa, ei Champ hyppää niin hyviä hyppyjä kuin mitä se hyppää silloin, kun se saa tilaa ja sen tekemiseen luotetaan. Tämänhän voi nähdä jo pelkästään kisoissa. Kun jännitän itse ja otan hevosen pakettiin lähtömerkin saatuani, heittää Champ jo siinä vaiheessa pyyhkeen kehään ja ahdistuu tilanteesta. Kaiken sen sijaan mun pitäisi yksinkertaisesti hengähtää, päästää käsi eteen ja antaa hevosen hoitaa tilanteet. Samoja asioita, mitä mulle on aina sanottu, mutta nyt ne taas tajuaa eri tavalla. Mutta tästä lisää seuraavassa postauksessa!

Mä olen oikeasti niin iloinen ja voisin tuijottaa tuota viimeistä ratavideota monta tuntia putkeen. Näen videolla tyytyväisen hevosen, joka rakastaa sitä hommaa, mitä se on tekemässä. Jos Champ osaisi puhua, se olisi varmasti sanonut: "Vihdoin täällä selässä on joku, joka tajuaa sen, mitä me ollaan tekemässä!".