#609: Huono omatunto

Kerroin edellisessä postauksessa, miten kivasti meidän tiistainen kouluvalmennus oli mennyt. Oma kotivalmentajani on tällä hetkellä estynyt tulemasta paikalle, joten kysyin reippaana eräältä toiselta tallillamme käyvältä kouluvalmentajalta tuntimahdollisuutta ja näin ollen sain asian järjestettyä tälle viikolle. Onneksi sainkin - kyllä se sileäratsastus tekee hyvää, varsinkin valvovan silmän alla!

Valmentajana toimi Mooney, joka oli mulle entuudestaan opettajana vieras, mutta josta olin kuullut paljon hyvää muilta. Koska hän ei tuntenut minua tai hevosta, aloitin kertomalla hieman taustaamme ratsukkona: millainen hevonen on kyseessä, mitä ongelmia meillä on sileänratsastuksessa näinä vuosina ollut ja missä ollaan tällä hetkellä. Ensimmäinen tunti on aina valmentajallekin lähinnä sellaista ratsukkoon tutustumista, sillä harva kykenee tarttumaan samantien kaikkeen siihen, mikä on juuri tietylle ratsukolle oleellisinta.

Mooney teetti meillä tosi yksinkertaisia juttuja, mutta juuri sellaisia asioita, mitä kaipasin - aivan kuten kotivalmentajanikin teettää. Kävimme kaikki askellajit läpi yksitellen, hakien aktiivisuutta ilman turhaa eteenpäin ratsastaimista. Kaiken kaikkiaan Mooney halusi, etten ratsastaisi Champia niin kauhean voimakkaasti eteen, vaan antaisin sille aikaa astua jokaisen askeleen hakien ajatusta nimenomaan enemmän takaa eteen ja "ylös". Käynnissä tämä tarkoitti sitä, että askeleiden piti olla lyhemmät: hevosella olisi aikaa asuta jokainen askel, jolloin nelitahtisuus säilyy passitahtisuuden sijaan. Kun käynti oli tarpeeksi laadukasta ja tarkasti ratsastettua, oli siirtymiset raviin ja hyvän ravin löytäminen luonnollisesti paljon mutkattomampaa.

No nyt on kuvia! Nämä ovat paljolti samanlaisia, mutta on tekstiäkin melkoisesti. Teitä on varoitettu! ;)

Näissä alkuverryttelykuvissa Champ näyttää niin etupainoiselta ja pitkältä kuin vain hevonen voi näyttää..

Sitten ruettiin hommiin! Tässä loistava esimerkki tuosta taaksepäin potkimisesta. Takajalat viipottavat montakymmentä senttimetriä hevosen takana.

Ja tässä taasen esimerkki siitä, miten Champ käpristyy helposti kuolaimen alle ja lyhentää kaulaansa. Ei näin!

Ravissa meno oli aluksi samanlaista, eli Champ lähinnä potki takasillaan taakse ja kauhoi etujaloilla hirveää kyytiä. Tästä Antonio sanoikin meille silloin, kun vierailimme hänen valmennuksessaan. Mooney pyysi mua ratsastamaan ravia vähän hitaammaksi, mutta aktivoimaan sisäpohkeella  ja tarvittaessa raipan kanssa takajalkoja. Teimme ravissa töitä sekä ympyröillä, että suorilla urilla. Kulmissa mun piti ratsastaa niin, että hevonen asettui rehellisesti molemmat suunnat, eikä kaadu sisälle tai heitä takaosaa ulos. Vasemmassa kierroksessa Champ oli vähän epätasaisempi, mutta asettui paremmin ja oli suorempi. Oikea kierros, eli meidän vaikeampi kierros, oli hankalampi asetuksen suhteen, mutta muuten hevonen oli miellyttävämpi. Mun piti myös varoa, etten pitänyt sisäpohjetta liian takana, jolloin työnsin hevosen takaosaa ulos kulmissa ja samalla päästin ulkolavan karkaamaan, mikä johti hevosen sisälle kaatumiseen. Mooney pyysi mua ratsastamaan jokaiseen kulmaan voltin, jotta saisin Champin oikeasti asettumaan ja työskentelemään sisätakajalalla kunnolla. Muutamien toistojen jälkeen sain juonen päästä kiinni - jes!

Teimme ravissa hieman pituushalkaisijatyöskentelyä, mikä tuotti aluksi hieman ongelmia. Champ on nyt ehdollistanut sen, että "laukkapiruetin" esittämisestä saa herkun kiitoksena - vaikka olemme harjoitelleet sitä vasta kahdesti. Nyt kun käänsin sen todella samantyyppisesti parin metrin käännöksellä kohti keskihalkaisijaa, tarjosi ruuna tietysti heti laukkaa ja lähti kääntymään takaosansa ympäri. Kun en päästänyt sitä tekemään tätä, oli hevosparka ihan kysymysmerkkinä. Parin yrityksen jälkeen potkaisin hevosen kunnolla eteen tilanteesta ja sen jälkeen se ei enää edes yrittänyt tarjota laukkaa. Champilla on aina ollut se, että kun tilanne alkaa olemaan ravissa sille liian hankalaa, tarjoaa se aina laukkaa - se on sille helpompaa. Laukassa se jaksaa istua takajalkojensa päällä lyhyitä pätkiä vaikka paikallaan, mutta ravissa takaosan aktiivinen käyttö on ajoittain työn ja tuskan takana. 

Punkee punkee ;) Nostamalla sisäkättä ylös saan hevosen asettumaan paremmin sisälle. Tässä virheenä tosin se, että työnnän käden samalla vasemmalle, jolloin menetän ulkolapaan tuntuman.

Champin ilme: "Ai tätäkö sä halusit?"

Pyysin hevosta ottamaan takajalkaa paremmin alle ja tässä tulos :D

Tässä esimerkki siitä, kun käänsin keskihalkaisijalle. Champ tarjosi "piruettilaukkaa" ja kääntymistä.

.. ja oli selkeästi ihmeissään, kun sitä ei tehtykään. Olihan aiemmin samasta saanut namin! Tässä raukalla on jalatkin ihan sekaisin, se ei tiedä minne sen pitäisi mennä :D

Ravityöskentelyn jälkeen siirryimme laukkaan, jossa teimme ensin siirtymisiä askellajien välillä ja sitten laukan sisällä. Siirtymiset ravista laukkaan ja toisinpäin sujuivat oikein kivasti, kunhan muistin pitää itseni rentona ja ratsastaa jokaisen askeleen tarkasti. Myös laukan sisällä tehdyt siirtymiset onnistuivat ihan hyvin. Mooney halusi, että Champ avaisi kaulaansa vähän paremmin auki, eikä käpertyisi niin paljon ylös ja taakse. Kun kaula oli rennompi, työskenteli selkä paremmin ja suu pysyi rauhallisempana. Haimme laukkaan vaihteluita niin, että se oli välillä melko "koottua" ja välillä reippaampaa. Kootummassa laukassa hevonen ei saanut jäädä hitaaksi, vaan sen piti tehdä lyhyempää askelta edeten kuitenkin koko ajan. Mulle myös painotettiin sitä, etten saanut ratsastaa lyhemmästä laukasta eteen niin kovin aggressiivisesti, vaan siirtymän piti olla portaattomampi, jolloin hevosella oli aikaa saada paketti sellaisenaan mukaan. Kuten sanottu, tasapainossa oleva hevonen pystyy etenemään - tasapainoton ei.

Kaikkinensa Mooney painotti sitä, että Champin piti olla rennompi kaulastaan ja mun pitää käsi matalampana. Käden pitää olla aktiivinen sormien osalta, eikä isoja ohjasotteita saa tehdä: jos Champ häslää suunsa kanssa, pitää mun vain olla tasaisena ja antaa sen häslätä se oma hetkensä, kunnes se rauhoittuu. Tässä onkin helposti oravanpyörä, sillä jos Champ leikkii suullaan ja lähden siihen mukaan, pahentaa se helposti vain tilannetta. Mooney korjasi myös mun nyrkkien asentoa (ikuisuusprojekti, heh..) ja kehotti useaan otteeseen hengittämään. Se nimittäin unohtuu herkästi ;) Varsinkin silloin, kun Champ alkaa liikkumaan paremmin selän läpi ja istuminen muuttuu hankalaksi, menee kaikki huomio kyydissä pysymiseen.

Sitten se tajusi, että nyt ravataa suoraan eteen! Tai siis - kuski tajusi kertoa hevoselle niin..

Musta oli aivan fantastisen ihanaa käydä jälleen koulutunnilla, sillä sain hevoseen ihan eri tavalla otetta valmentajan silmän alla. Itsenäinen ratsastelu on kivaa, mutta pidemmän päälle se ei kehitä ratsukkoa kovinkaan järjestelmällisesti - ainakaan tällä tasolla, jolla mä olen. On ehkä hassua, mutta mun mielestä kouluvalmennukset ovat jollain tapaa jopa antoisampia kuin estevalmennukset! Ehkä mä olen edelleen sisäisesti enemmän kouluratsastaja, vaikka rakastankin hyppäämistä koko sydämestäni. 

Keskiviikkona mun oli tarkoitus ratsastaa Champ lyhyesti ja tehdä kevyt treeni ennen torstain vapaapäivää. Toisin kävi, sillä ratsastustuokio venyi puolitoistatuntiseksi. Aluksi Champ oli ihan okei, muttei mitenkään erikoinen verrattuna normaaliin. Mulla ei ollut kannuksia jalassa ja jouduin kerran potkaisemaan sitä eteen laukassa, jolloin se pomppasi joka jalallaan ilmaan melkoisella loikalla. En ollut varautunut tähän yhtään ja selästäni kuului naksahdus, jonka jälkeen viiltävä kipu nousi aina alaselästä kaulaan asti. No, ratsastus jatkui normaalina senkin jälkeen.

Voitteko kuvitella, millaiseen ongelmaan törmäsin tuon kerran aikana: en saanut hevostani siirtymään laukasta raviin. En sitten millään. Hommahan siis meni niin, että ratsastin aluksi ravissa ja laukassa pidemmällä kaulalla, jonka jälkeen työskentelin ravissa hieman siirtymisiä käynnistä raviin sekä toisinpäin nostaen hevosen normaaliin työskentelymuotoomme. Champ tuntui kaikella tapaa ihan siedettävältä, ehkä vähän väsyneeltä edellispäivän koulutreenistä johtuen. Kun aloin laukkaamaan, oli hevonen oikeinkin mukava: se teki hyviä pätkiä ja oli tasainen. Totuttuun tapaan olin siirtämässä hevosta harjoitusraviin, jotta voisin kävellä välikäynnit. Tein siirtymisen, mutta hevonen vain hidasti laukkaansa. Yritin äänellä, ei tulosta. Istunnalla, ei tulosta. Pidättämällä enemmän, ei tulosta. Ratsastamalla kunnolla eteen ja siirtymällä siitä, ei tulosta. Potkaisemalla, riuhtaisemalla, kääntämällä kolikon kokoisen voltin, keventämällä, taivuttamalla, pyytämällä, anelemalla, tekemättä mitään - ei tulosta. Champ laukkasi niin lyhyttä laukkaa kuin pystyi, nätisti niska pyöreänä ja korvat tötteröllä. Olin ihan hämmentynyt ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin mulla ei ollut mitään tietoa siitä, miten toimisin.

Jos siirsin hevosen laukasta käyntiin ja siirsin sen siitä raviin, ravasi Champ tomerasti oikein hyvin. Nostin laukan ja kokeilin uudestaan raviin siirtymistä, samalla tuloksella kuin aiemmin. Tämä ongelma oli siis vain vasemmassa kierroksessa, sillä oikeassa siirtymiset onnistuivat normaalisti. Lopulta keksin päästää hevosen pidemmälle kaulalle ja tehdä siirtymisiä siinä, jolloin asiassa ei ollut mitään ongelmaa. Kun otin ohjat takaisin lyhemmäksi, alkoi sama alusta. 

Olin niin turhautunut, sillä en osannut ratkaista tilannetta mitenkään ja suutuin hevoselle. Champhan yritti vain tarjota opittua temppua eli laukan lyhentämistä ennen piruetin käännöstä, koska se tiesi, että se palkitaan siitä. Se oli ihan hämmentynyt, kun se ei saanutkaan esittää asioita showmiehen elkein. Oikeassa kierroksessa se ei tarjonnut tätä, koska se on sille niin paljon hankalampaa. Mutta voitte kuvitella, miten kysymysmerkkinä olin itse. Pystyin ratsastamaan sitä sekä ravissa, että laukassa eteen tai kiinni niin paljon kuin halusin ja hevonen teki kaiken pyytämättä, mutta jos yritin siirtyä laukasta raviin toisessa kierroksessa, oli tuloksena vain nätisti paketissa laukkaava ratsu. 

Kiitos hienolle ponille!

Lopussa alkoi löytymään taas ne kadotetut takajalat ;)

Koskaan aiemmin tällaista ei ollut tullut eteen ja laitoinkin heti kavereilleni viestiä siitä, miten turhautunut olin. Sain onneksi vastakaikua, sillä yksi kaverini oli kokenut saman ongelman hevosensa kanssa. Hevosen selästä päästyäni olin kuitenkin todella pettynyt itseeni, sillä olin purkanut oman osaamattomuuteni hevoseen. Eihän se sen vika ollut, etten osannut antaa sille tarpeeksi selkeitä apuja! Kuten sanonta kuuluu - kun taito loppuu, väkivalta alkaa. Harva sitä uskaltaa myöntää, mutta itse voin sanoa ihan suoraan, että tässä tilanteessa menin omasta mielestäni liian pitkälle ja olin epäreilu hevosta kohtaan.

Onneksi Champ oli koko ajan kovin positiivisella mielellä ja loppukäynneissä paijasin sitä luvattoman paljon. Eihän se osannut yhdistää asiaa enää siinä vaiheessa mihinkään, mutta jotenkin tunsin palavaa tarvetta yrittää korvata aiemmin tapahtunut taputuksin ja herkuin. Champ on sen verran lungi tyyppi, että se varmasti vain kuvitteli olevansa äärettömän taitava tavalliseen tapaansa. Rakastettu se ainakin on, se on ihan varmaa :) Ensi kerralla paremmalla otteella, niin ehkä me saadaan siirtymiset myös vasempaan kierrokseen kuntoon!

Ja mitä tuohon selkään tulee - siis siihen, joka naksahti Champin loikatessa ylös - ei olo ole kovinkaan kummoinen. Selkä on kivikova häntäluusta niskaan asti, varsinkin oikealta puolelta. Hengittäminen tuntuu lapaluiden välissä ja joka puolelta kiristää. Jokin siellä todennäköisesti revähti, sillä vaikka olen ottanut troppia naamariin, venytellyt ja hieronut selkään kaksiteholinimenttiä sekä kylmägeeliä vuorotellen, ei kipu hellitä yhtään. Seuraavia päiviä innolla odotellessa.. Mutta kuten äitini totesi: heti rankaistiin, kun viatonta eläintä potkaisit!