maanantai 2. marraskuuta 2015

#629: Kaksi puhdasta rataa!

Sunnuntaipäivä ei alkanut kovinkaan aurinkoisissa merkeissä. Heräsin puoli seitsemältä hirveään päänsärkyyn, ääni lähes kadoksissa ja kurkun ollessa hiekkapaperia. Ajattelin moneen otteeseen, miten ihmisen pitää olla hullu viitsiäkseen nousta vapaapäivinä vielä pimeän aikaan kiusaamaan itseään eli mun tapauksessa lähteäkseen kisoihin. Kilpaileminen kun ei ole viimeisen vuoden aikana tuntunut enää samalla tavalla nautinnolta, mitä se joskus aikoinaan oli. Näitä syitä olen pohtinut täällä blogin puolella niin monta kertaa, etten aloita samaa virttä enää uudelleen.

Kaikesta hämmästelystä huolimatta löysin itseni tallilta pakkaamasta kisakamppeita kasaan puoli kahdeksan aikoihin. Tein mielessäni kuolemaa, sillä olin nukkunut todella huonosti ja olo oli suunnilleen sama kuin rekan alle jääneellä. Edellisenä päivänä olin soittanut Riders Innin kansliaan tutulle toimihenkilölle ja ilmoittautunut vielä jälkikäteen metrin luokkaan, sillä edellisen kerran olen käynyt estevalmennuksessa viitisen viikkoa sitten. Kanslisti ei tunnistanut mua aluksi puhelimessa jutellessamme, kunnes kerroin koko nimeni. Reaktio oli hupaisa: ”sä olet kyllä todella kipeä, kun ei sun ääntä tunnista ollenkaan samaksi”. Sunnuntaina sain kuulla samaa. ”Siis sä olit eilen siinä kunnossa ja nyt oot täällä hyppäämässä”. Jep, mietin syytä itsekin.

Olisin voinut ottaa flunssastani hyvän tekosyyn, skipata kisat ja löhöillä mukavasti lämpimän filtin alla rauhaisan sunnuntain verran. Kisoista pois jääminen olisi aina itselleni helpompi vaihtoehto, mutta pitkällä tähtäimellä ei tietenkään se paras. Joku sisäinen ääneni kuitenkin patisti etenemään ja osoitti sormellaan syyttävästi. Voittajat tekee, häviäjät puheen hoitaa - kuten eräässä laulussa todetaan. Onneksi lähdin! Saldona nimittäin kaksi puhdasta suoritusta ja todella kaunis ruusuke ;)



Meidän tallinomistaja Kia voitti luokan ja mä olin neljäs: hyvin edustettiin siis ;)
Koska olin jälki-ilmoittautunut metrin luokkaan, olin lähtölistalla ihan alkupäässä. Olimme kerrankin kisapaikalla täysin aikataulussa, laitoimme Champin kisakuntoon ja lähdimme taapertamaan kohti kilpailupaikkaa. Annoin hevosen kävelytykseen äidilleni, sillä juoksin itse kävelemään rataa ja panikoimaan kansliaan. Sain osakseni paljon rauhoittavia kommentteja: ”hyvin se menee, älä suotta jännitä”. En mä sitä ratsastusta jännittänyt, sillä esteet olivat todella pieniä. Jäähalliesiintymisen tapaan jännitin sitä kaikkea palautetta, mitä suoritus toisi jälkikäteen tullessaan. Muiden mielipiteistä ei tietenkään kannattaisi välittää, mutta niiden huomiotta jättäminen on oikeasti yllättävän vaikeaa. Varsinkin kaltaiselleni henkilölle, joka haluaisi miellyttää kaikkia vähän ja on lopulta sellaisessa sopassa, ettei selviä siitä itsekään. 

Meillä oli oikein leppoisa verryttely, sillä porukkaa oli vähän ja paikalla oli tuttuja. Valittelin kisatakkini pienuutta ja äitini huusi kentän laidalta, ettei kannattaisi olla niin lihava. Sain osakseni hyväntahtoista kettuilua naksuttimen käytöstä (no niin Aada, naks naks). Verryttelystä poistuessani kiitin ja pyysin anteeksi, ihan vain varmuuden vuoksi. Aivan tavallista kisahuumoria, joka toivottavasti aukeaa kaikille niille, jotka sitä joutuvat tahtomattaan kuuntelemaan.. Mutta juuri näiden seikkojen vuoksi mä rakastan olla kisoissa! En kisaajana, mutta nimenomaan sen tunnelman vuoksi.

Metrin rata oli ehkä hirveintä ratsastusta koskaan. Rupesin nauramaan kesken radan, sillä hommasta ei tullut oikeasti yhtään mitään! Ajelehdin esteille ilman minkäänlaista ajatusta: ratkaisin paikkoja kauhean kaukaa tai vaihtoehtoisesti nypin yhden askeleen liikaa. Kaiken huipennus oli, kun unohdin lähestulkoon yhden esteen koko radasta. Sarjalta piti jatkaa kaarevalla linjalla esteelle numero seitsemän, joka oli keltainen pysty. Pari metriä ennen estettä tajusin olevani sen vieressä, en suinkaan ratsastamassa estettä kohden. Siinä jokainen voi tehdä sekunnin sadasosassa oman päätöksensä ratsastaa esteestä ohi ja tehdä uuden, fiksun lähestymisen tai sitten painella päättömästi päin estettä vinolla hevosella hypäten sen puhtaasti paikaltaan. Arvaatte varmaan, että fiksuna tyttönä päädyin tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Taas se on todistettu – on mulla vaan kiltti hevonen.


Pahoittelut taas näistä näyttökuvista :D Yritän saada a) kuvaajan b) korjata leikkaustyökalun.. 



Onneksi nuo metrin esteet olivat niin pieniä, että pääsin niistä yli kirjaimellisesti myös paikaltaan. Tai hevoseni pääsi, kaikista estelyistäni huolimatta. Otin alkujaan tällä kertaa sellaisen asenteen, etten lähde paineistamaan hevosta ollenkaan ja annan sen ravata ennen starttia odotellessamme juuri sellaisessa muodossa ja sellaista vauhtia kuin se itse haluaa. Yritin vain matkustella kyydissä, kuten Niclas valmennuksissaan viimeksi neuvoi. Ei ihan noilla sanoilla (eikä ainakaan tätä lopputulosta hakien), mutta sen suuntaisella idealla. Se selkeästi toimi, sillä Champ halusi tehdä homman hyvin ja tsemppasi hienosti kaikista niistäkin tilanteista, joissa se olisi hyvin voinut joko ottaa puomin mukaansa tai vaihtoehtoisesti kieltäytyä kokonaan hyppäämästä esteiden yli. 

Mun piti ratsastaa toisessa vaiheessa lyhyet tiet, mutta ensimmäisessä kääntymismahdollisuudessa olin auttamatta myöhässä ja toisella kertaa valmistautuva ratsukko seisoi juuri niiden esteiden välissä, josta lyhempi reitti olisi kulkenut. Jälkikäteen tietysti harmittaa, että mahdollinen sijoitus meni siinä sivu suun, mutta toisaalta tuollaisella ratsastuksella ei pitäisikään ansaita ruusuketta. Kaikesta sähellyksestä huolimatta olin kyllä todella helpottunut puhtaasta suorituksesta!

Seuraavana oli vuorossa 110cm-luokka, jossa olin puolivälin tienoilla lähtövuorossa. Kerkesin kävellä radan Jennan, Erikan ja Kian kanssa, jonka jälkeen palloilin hetken milloin missäkin ja kiipesin sitten Champin selkään. En verrytellyt pitkään, sillä hevonen oli kuitenkin hypännyt jo yhden luokan alle. Erika auttoi mua hieman hyppyjen kanssa, mutta muuten yritin vain pitää positiivista fiilistä yllä ja häiritä hevosta mahdollisimman vähän. Champ oli jostain syystä tuona päivänä todella huonosti läpi vasemmasta kyljestä, sillä se puski vasenta pohjetta vasten kylkimyyryä eikä asettunut siihen suuntaan kovinkaan hyvin. Radalla tämä näkyi siinä, etten yksinkertaisesti saanut ratsastettua hevosta kulmiin vasemmassa kierroksessa ja siksi tulimme muutamalle esteelle vinoon. 


Linkki videoon (pelkkä 110cm rata).


Linkki videoon (molemmat radat, verryttelyä, palkintojenjako).

Jälkimmäinen rata oli kaikella tapaa paljon parempi. Korkeus tuntui edelleen todella pieneltä, jonka takia uskalsin ratsastaa toisessa vaiheessa vähän reippaammin ja yrittää kääntää lyhemmät tiet. Toki matkalle mahtui joitakin tyhmiä virheitä ja korjattavaa oli varmasti paljon, mutta edelliseen suoritukseen verrattuna ero oli kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Maalilinjan jälkeen olin onneni kukkuloilla! En muista, koska olisimme viimeksi saaneet kisoissa molemmista starteistamme puhtaat suoritukset ja milloin hevonen olisi tuntunut radalla näin hyvältä. Eihän se hypännyt kauhean laadukkaita hyppyjä, sillä toin sitä niin huonoihin paikkoihin huonosta rytmistä ja esteet olivat pieniä. Se kuitenkin taisteli mun kanssa, ei mua vastaan. Se jos jokin on mulle tärkeintä.

Menimme siinä vaiheessa luokkaa kolmannelle sijalle, joka laski lopulta neljänneksi sijaksi 36:n lähtijän joukossa. Olimme kerenneet purkamaan hevoselta varusteet ja laittamaan sen traileriin, joten juoksin palkintojenjakoon jalkaisin. Champ olisi varmasti ollut mielissään kunniakierrokselle pääsemisestä, mutta toisaalta se oli tehnyt työnsä hyvin ja ansaitsi levätä kopissa omassa rauhassaan. Palkinnoksi saimme älyttömän hienon ruusukkeen ja satulahuovan, joka oli oikeasti kivan näköinen. Kerrankin jotain järkevää, eikä niitä ainaisia kahvikuppeja tai liian isoja seuratekstiilejä. Vaikka eihän niissäkään mitään vikaa ole..

Päivä venyi lopulta tallilla suunnilleen neljään asti ja ilta jatkui tenttiin valmistautumisen parissa (kuka väitti, ettei tenttiin lukemista voi jättää viimeiselle illalle) sekä blogihommia tehden. Seuraavan kerran suunnittelin meneväni kisoihin Tampereelle tulevana sunnuntaina, mikäli saan kuljettajan tai hevosauton lainaan. Sitten onkin viikon tauko, jonka jälkeen vuorossa on kauden viimeiset kisat 3-tasolla, jälleen Tampereella. Metrin esteet tuntuvat niin pieniltä, että hyppään nyt varmaankin pelkästään 110cm tai sitten myös 120cm, mikäli ensi viikolla valmennus menee suunnitelmien mukaan.

25 kommenttia:

  1. Harmillista tuo toisen ratsukon edessä oleminen. Olen useissa kisoissa todistanut samaa, että toinen hevonen seisoo joko "oikotien" kohdalla tai mikä vielä pahempaa, suoraan hypättävän esteen takana ja häiritsee toisen suoritusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä harmillista. Onneksi ei ollut mikään elämän ja kuoleman kysymys, joissain isommissa karkeloissa olisi voinut harmittaa :)

      Poista
  2. Onnea hyvistä kisoista! Harmi tuo toinen ratsukko, ehkä ratsastaja ei itse hoksannut olevansa teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei varmaan tajunnutkaan, oppia ikä kaikki :)

      Poista
  3. Onnea hyvin menneistä kisoista! :) Minkä merkkiset sun saappaat tai kengät+saappaanvarret on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengät on Mountain Horsen, saappaat saman merkin ja saappanvarret Parlantin :) kiitti!

      Poista
  4. ootko aina edusta nut tota imraa?

    VastaaPoista
  5. Niin söpöi kuvii. Ja onnee. Hyvii videoit!:)

    VastaaPoista
  6. Onnea sijoituksesta! Toin kympinrata oli hieno! :)

    VastaaPoista
  7. Hei ihan huippua :) Onnea sijotuksesta!

    VastaaPoista
  8. Missä noi kisat oli? :)

    VastaaPoista
  9. Tosi kauniin ja helpon näköistä menoa, teitä voi vain ihailla! :) 110 senttisetkin esteet näyttävät pieniltä Champin vieressä, kuinka korkea herra oikein on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on 165cm suunnilleen eli tosi pieni :D

      Poista
  10. Jee onnea sijotuksesta,toi 110 näytti kyl tosi siistiltä ja sujuvalta! :)

    VastaaPoista
  11. Tosi upee toi 110!! Champ oli niin elementissään;) Herra hyppäs esteet kuin vanha tekijä :p Muuten, kylmäätkö sä champin jalkoja, vai jotain muuta?

    VastaaPoista
  12. Oon niin ilonen teidän puolesta! Onnea!

    VastaaPoista
  13. Ratsastat tosi siististi kokoajan! Hyvältä näyttää teiä meno ja onnee sijotuksesta :-)

    VastaaPoista
  14. älä välitä vaikka nyt tulee etäisyysvirheitä välillä, meno on tosi rennon ja hyvän näköistä etenkin kympin radalla! tota fiilistä olen itsekin tässä etsiskellyt, ja välillä tuntuu "kamalalta", kun ei ole "kontrollia" (=jätän paineen pois), välillä tulee överit ja matkustelen vaan ja unodan ratsastaa, heppa on kuitenkin nyt yhteistyöhaluisempi mullakin ja sietää mun opettelua, kun en häiritse hepan tekemisiä enää yhtä paljon :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä