lauantai 26. joulukuuta 2015

#669: Videopostaus on vihdoin valmis!

Tuulista tapaninpäivää kaikille! Lisäsin nyt tuohon edelliseen postaukseen eli joulukalenterin viimeiseen luukkuun lupaamani videopostauksen, mutta halusin tehdä tästä vielä erikseen oman postauksensa, jottei se mene keneltäkään odottajalta ohi, Video on siis eräänlainen jouluaaton MyDay, jota onkin toivottu enemmän ja vähemmän koko kuukauden ajan.

Tänään onkin viimeinen lomapäivä tältä erää. Halusin oikeasti rentoutua edeltävät kaksi päivää, enkä siksi aloittanut videon tekemistä kuin vasta eilisen illan aikana - siksi saitte videon vasta nyt. Tällainen loma tekee välillä ihan hyvää, sillä nyt akkuja on kertynyt sen verran, että jaksan painaa hyvillä mielin pitkälle ensi vuoden puolelle. Blogijuttujen parissa mulla on tänään vielä aikamoinen homma, sillä tarkoituksena on vastailla kaikkiin sähköposteihin, joita on kertynyt joulukuun aikana lojumaan kansioihini. Samalla ilmoitan kaikille arvontojen voittajille heidän voittamisistaan. Kaikille en ole tätä nimittäin vielä kerennyt tehdä, joten jos joku sattuu saamaan tänään sähköpostia, ei kannata ihmetellä!

Talliarki on rullannut eteepäin omalla painollaan. Champ kengitettiin parisen viikkoa sitten ja se reagoi kengitykseen ikävästi: toinen etukavio on lämpimämpi ja ruuna ottaa sillä kaarteissa lyhempää askelta. Eläinlääkäri ja kengittäjä kävivät tsekkaamassa tilanteen ja Champille lisättiin kavion ja kengän väliin pohjallinen, sekä jotain jodiliosta. Ruunalla on älyttömän pehmeät kavionpohjat, minkä takia sille tulee herkästi mustelmia ja muita vastaavia ongelmia kavioihin. Kengityksen jälkeen olen kyllä ratsastanut hevosella satunnaisesti sekä seisottanut sitä ihan kipulääkekuurilla muutaman päivän, mutta kuluneen viikon hevonen on saanut olla kävelyllä aattoaamun hölkkää laskematta. Champ rokotettiin maanantaina, joten siitäkin syystä tämä viikko oli pyhitetty lepäämiselle. Samalla hevosesta otettiin jälleen laaja verenkuva, jonka olen ottanut siitä joka vuosi.


Linkki videoon. (Videopostaus)


Linkki videoon. (Champilla on liikaa virtaa)

Ihan ilman ratsastusta en ole minäkään jäänyt, sillä olen päässyt nauttimaan tallinomistajamme hevosista! Tallipäivät ovat välillä venähtäneet melko pitkiksi, kun olen ensin kävelyttänyt Champia tunnin verran maneesissa ja harjannut sen kunnolla, minkä jälkeen olen saanut vielä kavuta jonkun toisen hevosen kyytiin ja ratsastaa kunnolla. Välillä jouduin tekemään niin, että ratsastin aamulla ennen töitä ja menin vielä töiden jälkeen uudelleen hoitamaan Champin. Eilen ja tänään mulle on siunaantunut oikea ratsastusurakka, sillä eilisen päivän ratsuina toimivat Champ maastohevosena ja Artti, Acsu sekä Wallu sileätyöskentelyssä. Tänään vuorossa olisi sama setti, tosin yhtä hevosta vähempänä. Pääsenpä ylittämään joitain puomejakin, jee!

Syy yhden ratsun poisjäännille on tämän illan ohjelma. Lähden sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ajamaan Sarinan ja Millan kanssa Ylläkselle, joten nyt olisi hyvä aika alkaa pakkaamaan ja suunnittelemaan matkaa - olenhan huomisen päivän vielä oikeissa töissä. Olemme kyllä lähdössä melkoisella "soitellen sotaan" -meiningillä, sillä rehellisesti sanottuna mä en edes tiedä, missä päin Yllästä meidän mökki onkaan.. Luvassa on varmasti unohtumaton reissu, sillä noin hyvällä porukalla ei muuta voi saada aikaiseksi! Mitä mieltä olette, haluaisitteko jonkinlaista reissukoostetta tai muita postauksia matkaltamme? Hevosaiheisia juttuja tulette tuskin kuulemaan, sillä Champ jää viikoksi muiden ihmisten hoivaan.

Eilisen hevoset! Champ, Artti, Acsu ja Wallu.
Champ antaa pusuja <3
Joululahja <3
Tosiaan, Champ pääsee ensi viikoksi täydelliselle lomalle eli se kävelee joka päivä kävelytyskoneessa tunnin. Se lisäksi se ei tee mitään muuta, joten todennäköisesti mulla on ensi vuoden puolella melkoisen villi ratsu. Ruunalle on jo nyt pakkautunut melkoisesti virtaa, vaikka ruoat on tiputettu aikalailla minimiin ja se on päässyt välillä liikkumaan käyntiä reippaammassa askellajissa. Toisaalta kunnon ratsastustauko tekee sille varmasti ihan hyvää - työmotivaation luulisi olevan kohdillaan tuon viikon jälkeen! Jos mulla olisi mahdollisuus valita, laittaisin Champin joka päivä maastoon tunniksi jonkun kanssa, mutta koska se ei ole vieraiden kanssa kaikista varmin maastohevonen, en halua ottaa turhia riskejä vilkkailla autoteillä.

Yritän tehdä teille vielä ennen lähtöäni jonkun postauksen kuluneiden päivien ratsastuksista. Nyt lähden kuitenkin tallille, jotta pääsen takaisin ennen nukkumaanmenoa! Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille, nauttikaa vielä näistä viimeisistä lomapäivistä ennen töiden alkamista. Syökää hyvin ja paljon - jouluna se on ihan oikeasti sallittua ;)

22 kommenttia:

  1. Niin, ja onneksi on;) Onneksi meillä alkaa koulu taas Loppiaisen jälkeen, eli ihania maastolenkkejä vielä siis tiedossa ;D

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja tuo my day oli superkiva :)
    Lupasin jonkin postauksen kommentissa linkittää oman blogini "kulissien takana" postauksen.http://pikkuprinssijaprinsessat.blogspot.fi/2015/12/82-kulissien-takana.html?m=1
    Tuossa se olisi, älä välitä järkyttävästä ulkoasusta ;-)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva video, välittyi kyllä että oli kiva päivä. Näitä lisää.

    VastaaPoista
  4. Tosi mahtava tää sun blogi ja olen sen avulla saanut intoa itsekkin blogata

    lifewithicelandichorses.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Jee kiitti tosi kivasta videosta, tuli itellekkin jouluinen olo! :) Eikä ollut tylsä pituuden takia, just sopiva :)

    VastaaPoista
  6. Poikkeaa vähän aiheesta, mutta ennen kuin pääsit opiskelee yliopistoon niin opiskelitko avoimessa?

    VastaaPoista
  7. Voi apua miten kaunis kello! <3 ja hauskaa ylläksen lomaa sulle. :)

    VastaaPoista
  8. Ihana MyDay! Tälläisiä lisää! :) Tuo Champin talli on kyllä tosi ihana. Muistuttaa meidän paikkakunnan ratsastuskeskusta Pohjois-Satakunnassa.

    Myöhäinen hyvän joulun toivotus ja iloista uutta vuotta Aadalle, Champille, ja kaikille mukana pyörähtäville <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva paikka! Ja kiitos samoin sulle :)

      Poista
  9. Ehdottomasti postauksia reissusta! :)

    VastaaPoista
  10. Hei, sulla on sama kypärä kun mulla. Nyt on tulossa se kypäräjuttu voimaan, enkä oikein tajua tätä. Täyttääkö CO professional kypärä uudet turvavaatimukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne väliaikaiset se ainakin käyttää, uusiahan ei ole vielä päätetty virallisesti :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä