torstai 28. tammikuuta 2016

#684: Kisasuunnitelmia

Mä en tiedä miten päin olisin, sillä mun kansioissa majailee tällä hetkellä reilut sata kappaletta toinen toistaan hienompia kuvia. Tulevien kuukausien aikana pääsette siis todellakin nauttimaan laadukkaista kuvista, eikä ainaisia kuvankaappauksia videoilta tarvita kuin pakon edessä! Kaikista näistä ihanista kuvista kiitos kuuluu edelleenkin Annikalle, joka värjötteli urheasti lähes 30 asteen pakkasessa kameransa kanssa. Muokkasin blogille myös uuden bannerin, joka mielyttää omaa silmääni kaikessa yksinkertaisuudessaan kummasti. Mitä mieltä olette?

Sitten itse asiaan - sitä todellakin on, vaikka nämä kuvat ansaitsisivat ihan kaiken huomion itselleen. Pakkasten vihdoin hellitettyä on mieleni nimittäin suuntautunut enemmän tulevan kisakauden pariin. Olen löytänyt itseni moneen otteeseen selailemasta kilpailukalenteria esteratsastuksen osalta ja tihrustellut siinä sivussa työvuorojani. Opiskelijana on vaikeaa yhdistää työssäkäynti ja kilparatsastus, sillä joudun tekemään työvuorot pääosin viikonloppuisin. Se rajoittaa suurilta osin kilpailuelämää, mutta minkäs mahtaa: rahaa on tienattava, mikäli haluaa harrastaa tätä lajia. Valittelut sikseen ja positiivisuutta kehiin. Tänä vuonna käytetään kisaamiseen jokainen vapaa viikonloppu!

Heh, ehkei ihan niin kirjaimellisesti. Olen kuitenkin ottanut härkää sarvista ja päättänyt asettaa yhdeksi kauden tavoitteeksi oman kilpailujännittämiseni lieventämisen, mihin helpottaa oikeastaan vain yksi asia: kilpailuissa käyminen. Siispä rastitin kalenteristani kaikki ne päivät, jotka olen viikonloppuisin töistä vapaalla ja merkkasin toivekalenteriin luvattoman paljon pyyntöjä erinäisten viikonloppujen kohdille työnantajaa varten. Yrittänyttä ei laiteta, eihän? 

Klikkaa kuvat isommiksi, jotta näet ne parempilaatuisina :) Kaikkien kuvien  © Annika Mäki, kiitos!
Näistä kuvista saatte tietää myöhemmin lisää Annikan blogissa, meillä oli ideana tehdä Champista "kuninkaallinen" :D


Tiedän, että varsinkin nyt keväällä joudun jättämään monia kivoja kisoja ja tapahtumia välistä juurikin töiden ja opiskeluiden vuoksi, mutta lohduttaudun ajatuksella nopeasta valmistumisesta. Tai minkä kukin nopeaksi laskee - tarkoitus olisi saada kandin paperit ulos melkolailla vuoden sisällä ja suunnata sen jälkeen vaihtoon maisterivaiheessa hevosen kera. Unelmia, unelmia, niitä pitää jokaisella olla :) Eikä se koulu ole pelkkä "ikävä rasite", kuten moni saattaa ymmärtää, sillä nautin opinnoistani pääosin valtavasti. Pääsenpä huhtikuun alussa Brysseliinkin, syksyllä peruuntuneen matkan tilalle.

Kevään ruuhkaisten viikkojen vuoksi ajattelin käydä kisoissa nyt alkuvuodesta oikein reippaalla tahdilla, jotta menetetyt viikonloput eivät tunnu siellä suunnalla enää niin ikäviltä tästä valosta katsottuna. Toki kaikki tehdään hevosen ehdoilla, mutta mikäli suunnitelmat pitävät ja meidän suhteellisen hyvä vire kotitreeneissä jatkuu, olisi kisakausi tarkoitus aloittaa jo ensi viikon sunnuntaina Lohjalla. Kyseessä on käsittääkseni I-tason kisat ja luokkina aion mennä metrin ja 110cm, sillä haluan ottaa alkukauden jälleen vähän varman päälle ja saada meille molemmille hyvät fiilikset ulkopuolisista paikoista. 






Kauaa ei kisataukoa tule muodostumaan, sillä ystävänpäivänä aion pussailla miesten sijaan hevostani ja suunnata Järvenpäähän ratsastuskeskus Ainoon nauttimaan heidän tarjoamista huippupuitteista. Luokkina on todennäköisesti tuolloinkin samat metri ja 110cm, mutta tämä varmistuu lähempänä kisapäivää. Periaatteessa voisin hyvin hypätä tuolloin kymmenen senttiä isommat luokat, mutta toisaalta lämmitetty halli ja täysin vieras paikka ovat varsinkin mulle itselleni sellaisia häiriötekijöitä, että kaikki keskittyminen menee esteiden sijaan yleiseen panikointiin.. Toivotaan sen suhteen parasta ja no, suomalaiseen tapaan pelätään tietysti myös pahinta!

Helmikuu tulee huipentumaan Ypäjän tourneehen, kun körryyttelemme toivottavasti hyvin lämpimissä olosuhteissa kolmipäiväisiin estekilpailuihin. Kisan nimihän on pahaenteisesti Ypäjä Arctic Show, mikä piti ainakin jokunen vuosi sitten paikkaansa kirjaimellisesti.. Kun pakkasmittari lähenteli kahtakymmentä astetta, taisi moni kilpailija kirota mielessään Suomen sääolot, jotka suorastaan houkuttelevat ihmisiä aloittamaan kilpailukautensa aikaisemmin. Tai sitten ei! Niin tai näin, toivotaan tänä vuonna parempaa onnea ja suotuisampia kelejä. 






Ypäjän reissusta olen enemmän kuin innoissani, sillä siitä on valehtelematta yli vuosi aikaa, kun olen viimeksi ollut Ypäjällä kisoissa töissä hevonen mukanani. Tarkoitus olisi hypätä ensimmäisenä päivänä matalammissa luokissa ja nostaa korkeutta sunnuntaille mahdollisesti jopa siihen 120cm korkeuteen, mutta senhän näkee jälleen vasta lähempänä kuun loppua. En aio ottaa mitään paineita mihinkään suuntaan ja jos tilanne vaatii, kilpailen vaikka koko kevätkauden matalemmissa luokissa ja haen omaa varmuuttani takaisin. Se on nimittäin niin helppo kadottaa, mutta todella työlästä rakentaa takaisin.

Tällaisia suunnitelmia tältä erää! Champin kanssa pääsemme tällä viikolla jälleen estevalmennukseen ja toivon, että saisin paikalle jonkun kuvaajan kuvaamaan ihan kameran kanssa tekemisiämme. Videot ovat ihana lisä, mutta jotenkin niiden onnistuneiden ratsastuskuvien perään haikailee kerta toisensa jälkeen. Toisaalta kuten sanottu, ovat ne täysin kuvaamattomatkin tunnit välillä enemmän kuin rentouttavia näin ratsastajan kannalta. Onpahan yksi asia vähemmän stressattavana ;)

Miten te aiotte aloittaa kisakautenne?

39 kommenttia

  1. Vau! Ompa hienoja kuvia�� Huomasin heti alkuun uuden bannerin joka sopii kyllä todella hyvin tänne!

    VastaaPoista
  2. Ihan huikeita kuvia! Ja onnea ja menestystä tulevaan kisakauteen! :P.

    VastaaPoista
  3. Ihana banneri❤. Menestystä teille!

    VastaaPoista
  4. Ihana banneri ja upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
  5. ihania kuvia ja banneri myös! onnea ja menestystä teille tulevaan kisakauteen! :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kuvia! Varsinkin nuo jossa Champilla on tuo hapsuinen "kaulakoru" :). Tauluainesta!

    Suunnittelin, että meillä kisakausi alkaisi vasta toukokuussa, kun treenikertoja talvelle on tullut epäonnesta johtuen harmittavan vähän.

    Onnea teille kisakauteen! :)

    t. Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Annika on älyttömän taitava kuvaaja! Tsemppiä teillekin kisakauteen, milloin se ikinä alkaakaan :)

      Poista
  7. Ihan järjettömän ihana tuo kuva missä champillä "kaulakoru ja viitta"! Banneri on kanssa ihanan simppelin siisti- mun makuun täydellinen !

    Me käytiin oman tamman kanssa starttaamassa ainossa heti ensimmäisissä kisoissa pikkuluokkia hyppäämässä, kun en malttanut odottaa kisakauden "virallista" alkua... Nyt sitten jaksaa odottaa taas vähän aikaa seuraaviin kisoihin helmikuussa :D Onnea teille tulevaan kauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkään niistä tosi paljon :)

      Tsemppiä myös teille ja kiva, että pääsitte jo tositoimiin!

      Poista
  8. Upeita kuvia! Aloitetellaan uudel yp ponin kanssa ihan pikkuluokista ja siitä lähdetään nostamaan pikkuhiljaa.. :)

    VastaaPoista
  9. Aivan älyttömän hienoja kuvia! Toivon niin paljon, että saisitte ehjän ja menestyksekkään (tai ainakin kokemusrikkaan) kauden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika on tosi taitava kuvaaja! Kiitos, mä toivon todella samaa :)

      Poista
  10. Hei ollaan varmaan myös tulossa noihin Lorin kisoihin ensi viikolla!:)

    VastaaPoista
  11. Champ näyttää noissa kuninkaallisissa kuvissa vähän akhal-tekeltä :D Etenkin tossa takaviistosta otetussa!

    VastaaPoista
  12. Oo toi viides kuva, pää kuva champista on upea! Vaikka kaikki on hienoja mut tossa oli upea valo hevosessa ja kaunis tausta!

    VastaaPoista
  13. Iso hatunnosto Annikalle kuvista! Ovat kyllä upeita <3

    Hauska kuulla taas teidän suunnitelmia kisakauden suunnalta. Meillä olis tarkotus tossa helmikuun paikkeilla aloittaa, riippuen vähän siitä millä muudilla ollaan silloin. Yritän kanssa kattoa suhteellisen matalia luokkia, kun itsellänikin tarpeessa tuo varmuus! D: Noh, eiköhän se siitä vielä palaile - onnea teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, niin hienoa työtä!

      Toivottavasti saadaan kumpikin rutiinia radoilla ja oma pää kuntoon kisajännityksen osalta. Tsemppiä sulle!

      Poista
  14. Oo toi viides kuva, pää kuva champista on upea! Vaikka kaikki on hienoja mut tossa oli upea valo hevosessa ja kaunis tausta!

    VastaaPoista
  15. Vähänkö upeita kuvia, varsinkin noi "kuninkaalliset" kuvat :D! Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  16. Upeita kuvia, etenkin nuo "kuninkaalliset"! Tsemppiä kisakauden alkuun! :)

    VastaaPoista
  17. Hieno ulkoasu, hienoja kuvia ja hyviä suunnitelmia!
    Mun kisakausi starttaa virallisesti 21.2 ja silloin hypätään itseasiassa mun koko kisahistorian isoin luokka :) Sen verran mallikkaasti on viimekausi ja treenit sujuneet. Sitä ennen käydään kuitenkin vähän epävirallisemmissa kisoissa hyppäämässä harjoitusmielessä yksi pikkuluokka.
    Tsemppiä teidän kisakauteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teilläkin kuulostaa oikein passelilta, tsemppiä tulevaan :)

      Poista
  18. Ihan älyttömän hienoja kuvia! Korostuu niin hienosti Champin piirteet! Mullekkin tulee Champista Akhal tekker tai angloarabi mieleen :D Champin pään profiilihan on aika tuommonen siro ja häntä lippuna liihottaa menemään :D Champin väritys myös näyttää vähän kultaiseen taittuvalta..

    Täytyy sanoa että sulla on kyllä upea hevonen! Olis kyllä Champ saanu oriina hienoja jälkeläisiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi kultaiseen taittuva näin klipattuna, karvaisena se on punainen :D sanoa muuta, siis jos olisi ulkinälöään periyttänyt :P

      Poista
  19. 11 kuva on aivan älyttömän hieno!! Tsemppiä tuleviin treeneihin ja kilpailuihin, ootte huippu pari! :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat