torstai 19. toukokuuta 2016

#736: Viisi vuotta sitten: kuvia Belgiasta

Multa pyydetään säännöllisin väliajoin, että tekisin postauksen ulkomailla hevoshommissa työskentelemisestä. En oikein tiedä, miten näihin pyyntöihin tulisi reagoida, sillä olen kertonut omista kokemuksistani vuosien aikana paitsi reaaliaikaiseksi paikan päältä, myös kuvin ja videoin myös jälkikäteen jonkinlaisissa tiivistelmäpostauksissa. Mietteitäni siitä, mitä kaikkea näissä isommissa hevosmaissa työskentelemisestä voi oppia, millaisa siellä mun näkökulmasta katsottuna oli ja lähtisinkö uudelleen. 

Usein pyyntönä on, voinko tehdä kattavan tiivistelmäpostauksen reissuistani. Musta tuntuu, että olen sanonut kaiken sanottavan, mutta silti en ole kertonut juuri mitään. Ensimmäisestä ulkomaantyöreissustani tulee parin kuukauden päästä kuluneeksi viisi vuotta, joten voitte kuvitella, ettei nuo muistot ole enää kaikista tuoreimmassa muistissa. Silti muistan elävästi monia ihania yksityiskohtia, aina saapumishetkestäni viimeisiin minuutteihin. 

Olen ehkä väärä ihminen kertomaan siitä, millaista työskentely Keski-Euroopan talleilla on nykyään. Kaverini Sarina onkin kertonut jotain omia kokemuksiaan blogissani viimeisen vuoden aikana, mutta jokaisella on toki yksilölliset mietteensä hommasta. Se, mitä koen ehkä osaavani kertoa, on näkemys siltä kannalta, kun lähti "isoon maailmaan" ratsastuskouluoppilaan paikalta. Niin, mähän tosiaan lähdin ensimmäiselle reissulleni kauan ennen kuin mulla oli ollut edes ensimmäistä ylläpitohevostani. 

Kaivelin tänään torstaina vanhoja kuvia vuodelta 2011, kun olin Belgiassa Stephex Stablesilla hommissa kesäaikaan. Olen tehnyt matkasta erikseen koostepostauksen vuonna 2011 (linkki) ja kertonut sen jälkeen useampaan otteeseen eri postauksissa yleisiä fiiliksiä (linkki, linkki). Tuntuu hassulta palata näihin aiheisiin vuosi toisensa jälkeen, sillä onhan nuo reissut tältä erää menneisyyttäni - vaikkakin vaikuttaneet valtavasti nykyiseen tilanteeseeni hevosharrastajana. Ne jättivät muhun jäljen, jota ilman en olisi tässä pisteessä nyt. Edelleenkin haaveilen joskus lähteväni ulkomaille pidemmäksi aikaa, joskin tällä hetkellä haave painottuu yliopisto-opiskeluun ja siinä ratsastuksen ja harrastekilpailemisen yhdistämiseen, ei niinkään tallihommiin. Tiedä sitten, mitä elämä tuo tullessaan.

Kokosin tähän postaukseen yli kolmekymmentä kuvaa, joita ei toivottavasti ole nähty tämän blogin puolella koskaan aiemmin. Muutamasta kuvasta en ollut satavarma, joten älkää pahoittako mieltänne, jos ihan väärässä olin ;) Jotta postaus ei jäisi ihan pelkäksi kuvien katselemiseksi, voitte halutessanne jättää jotain kysymyksiä mulle näiden Belgian ja Hollannin reissujen osalta. En lupaa, että osaisin vastata faktatietoa, mutta omia kokemuksiani voin muistella lämmöllä. Ja mikäs sen mukavampaa :)

Viva ja viimeinen päivä Belgiassa.


Nina ja Keijo estetreeneissä nurmikentällä.
Stephexillä oli muutama eri kenttä, tässä valtavan kokoinen sileätyöskentelyyn tarkoitettu kenttä.
Minä ja Urkki laukkaradalla.

Ninan käytävällä meitä oli töissä kolme tyttöä, Tiina ja Nina. Tässä Viivi ja Viva.


Meillä oli tosi hauskaa, koska paikalla olevat hevosenhoitajat olivat kaikki melko samanikäisiä :D
Minä ja Inkku viimeisenä päivänä.

Hauskaa oli, vaikka töitä tehtiin! Mä en tiedä, miten tuo ohja menee noin mun kädestä :D
Näitä kuvia kun katsoo, on sitä vanhentunut viidessä vuodessa melkoisesti :D


Mulla oli ratsastettavana välillä viikonkin putkeen kolme kimoa: Urkki, Viva ja Ritu. Katsoinpa äsken huvikseni hevosten tuloksia. Vivahan voitti Ninan kanssa esimerkiksi yhden viiden tähden GP:n ja Ritu on kisannut Global Champions Touria. Viva oli mun suosikki, sain ratsastaa sillä melkein joka päivä, koska sitä kuntoutettiin.



Joo, välillä meno oli melkoista säätämistä. Ihmekös, kun tuli sanomista :D

Tähän taululle merkattiin aina se, mitä hevonen teki päivällä ja kuka sillä ratsasti, mitä varusteita käytettiin ja kävikö hevonen esimerkiksi laitumella tai kävelytyskoneessa.










Ps. Kuten olen moneen kertaan sanonut, kypärä on hyvä pitää päässä. Näistä kuvista on aikaa viitisen vuotta ja ei, en saa sitä kypärää päähän jälkikäteen. Olkaa te viisaampia, mitä olin itse tuolloin!

26 kommenttia

  1. Miten pääsi ulkomaille töihin ja minkä ikäisenä. Yritän tässä itte miettiä että mitä tekis kesällä, tai jos en pääse lukioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli suhteita tuonne ensimmäisenä kesänä, joten sitä kautta pääsin. Olin silloin 16, täytin sitten syksyllä 17 :)

      Poista
  2. Ratsastitko silloin ilman kypärää siksi että muut teki niin vai jostain muusta syystä ja mikä oli äitisi kommentti kun näki sinut ilman kypärää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi, kun muutkin menivät ilman. Äitini taisi kommentoida johonkin Facebook-kuvaan, että kypärä päähän, mutta ei hän siitä sen kummemmin sanonut - hevosihmisiä kun ei ole ja silloin ei kovinkaan paljon hommasta tiennyt. Toki toivoi, että olisin sitä käyttänyt :)

      Poista
  3. Kuinka vanha olit noilla reissuillasi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisellä kerralla 16-vuotias (täytin sitten syksyllä 17) ja seuraava oli vuoden myöhemmin :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! ♥♥

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! <3 mutta minua edelleenkin karmii, kuinka niin monessa kuvassa ratsastajalta puuttuu kypärä päästä... yhdessä kuvassa jopa hypätäänkin ilman kypärää! Pahoittelen, että olen "kypärä-natsi", mutta mielestäni sen pois jättämiselle ei ole mitään hyvää syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eihän sille mitään hyvää syytä olekaan, tuolla se oli vain tapa. Oikeastaan kaikki hyppäsivät ilman kypärää :(

      Poista
  6. Hui kamala ratsastavatko ammattilaiset talliin sisälle ja pois? Montako hevosta ratsastit päivässä yleensä? Mitä kaikkea teit ratsain? Hyppäsitkö (rata ja maastoesteitä)? Temppuilivatko hevoset koskaan niitä talutettaessa tai ratsastettaessa? Mitä tallipäivääsi yleensä sisältyi (mitä hommia)? Kuinka pitkään olit reissussa? Kummasta tykkäsit enemmän; belgian tallista vai hollannista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, yleensä ratsastivat ja en näe siinä itse mitään outoa - ehkä totuin siihen niin paljon? Mä ratsastin siellä myös itsekin sisälle talliin ja tallista ulos, teen samaa välillä edelleen Champin kanssa :D Belgiassa ratsastin vaihtelevasti 0-4 hevosta päivässä, mutta useimmiten menimme vain alku- tai loppuverkkoja tai sitten esim laukkaradalla. Vivalla menin myös puomeja jne., toki monilla muillakin sileää. Hollannissa menin yleensä parista kuuteen hevosta päivässä. Hyppäsin Hollannissa kertaalleen ihan kunnolla, Belgiassa kavaletteja. Toki temppuilivat, mutta siellä oli kuri kyllä kohdillaan eli niitä myös osattiin komentaa. Tallipäivän hommat ja pituudet löytyy noista muista postauksista, niitä kannattaa lukea :) Noita kahta reissua on vaikea verrata, sillä ne olivat niin kovin erilaisia! Belgiassa me vain hoidettiin hevosia, ratsasteltiin ja pidettiin superhauskaa kavereiden kanssa, Hollannissa tein kaikki tallihommat ratsastuksen ja hevosten hoitamisen lisäksi, eikä mulla ollut siellä ikäistäni seuraa tai välillä kisojen aikaan seuraa ollenkaan. Vaikea silti sanoa, kumpi on toista parempi reissu.

      Poista
  7. Voi vitsit, ulkomailla on aina niin hulppean näköiset ratsastuspaikat, ainakin näillä paremmilla talleilla! :D Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  8. Siellä siis oltiin satulassa myös tallin sisällä? Oliko tähän joku idea vai muuten vain tapa? Todella hyviä kuvia ja hienolta näyttää! Olisiko sinulla juttua myös siitä toisesta tallista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hollannista on vaikka ja miten paljon postauksia kesältä 2012, kun sieltä silloin postasin tänne paikan päältä :) Ja juu, ratsastimme tallista ulos ja talliin sisälle, ihan vaan tavan vuoksi.

      Poista
  9. Tosi hienoja kuvia ja hienoja hevosia, varsinkin tuo yksi ruunikko on UPEA!! :o :D (Siis tarkoitan ruunikkoa, jolla on tähtipiirto!) Olispa itselläkin joskus varaa johkin oikein laadukkaaseen hevoseen :) Mutta voipi jäädä pelkäksi haaveeksi... ;) Kiva että kirjoitat myös näistä ulkomaankokemuksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun pidit! Ja se on kyllä komea hevonen :)

      Poista
  10. Oi että! Näytti tosi ihanalta paikalta! Taisin juuri rakastua kolmanneksi viimeisenä olevaan kimoon, aivan ihana! Itse en kyllä uskaltaisi hypätä ilman kypärää, ainakaan kovin korkeita :D. Oliko siellä joku tapa että ilman kypärää mentiin, kun joissain kuvissa kypärä on ja joissain ei :)? Ois kyllä ihan älyttömän mukava päästä tuonne, oon kateellinen ;)!

    Toivottavasti et ottanut tuota kypäräkysymystä mitenkään valituksena, ihan mielenkiinnosta vain kysyin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jokainen sai itse valita menikö kypärättä vai laittoiko sen päähänsä. Yksi ihminen koko tallista taisi käyttää kypärää lähes aina, hän oli yksi käytävämme hoitajista. Hypätessä vähän useammalla oli kypärä päässä, mutta ei todellakaan aina :/

      Poista
  11. Etkö sä päässyt myös ratsastamaan sillä Ninan paljon puhutulla Talentilla? Niin tai näin, wau mitä kokemuksia ja ihania kuvia! En voi oikeasti uskoa, että reissustasi on jo viisi vuotta. Minä nimittäin luin postauksia jo silloin, kun paikanpäältä kirjoittelit! Ja tämä blogi ei ole niistä ajoista kyllä yhtään ainakaan huonontunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pääsin, se oli melkoinen kokemus :D Joo, tai itseasiassa tästä Stephexin reissusta en kirjoittanut paikan päältä, mutta Hollannista seuraavana vuonna kylläkin ja siitä on pian neljä vuotta aikaa. Hullua! Kiitos paljon <3

      Poista
  12. Hei, olen etsimässä hevosta, mutta suomesta ei tunnu löytyvän.. mistä maasta champ on ja keneltä välittäjältä ja oliko täysin luotettava? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Champ on Hollannista ja välittäjä oli oikein luotettava, nimiä en halua sanoa, kun en tiedä tekeekö hän hommaa bisneksenä. Oli nimittäin mun valmentajan tuttu :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat