lauantai 10. syyskuuta 2016

#786: Voittajaponi

Vierailin jokin aika sitten Hyvinkäällä kameran kanssa ikuistaakseni muistikortin uumeniin serkkuni rippikuvia. Hänen perheeseensä kuuluu eräs nuori ponitamma, joka sai osallistua kuvauksiin kukkaisponin roolissa. Voi että, miten valloittava nuorukainen oli kyseessä! Tämä kyseinen connemara on palkittu ykköspalkinnolla ja se voitti juuri vähän aikaa sitten näyttelyiden parhaan tamman tittelin, joten ilmeisen laadukas yksilö on kyseessä.

Mä itseasiassa pääsin ratsastamaan tällä samalla kertaa, mutta tästä tapahtumasta on tulossa omaa postaustaan myöhemmin. Tamma on vielä suhteellisen alkuvaiheessa koulutuksessaan, mutta on kehittynyt valtavasti siitä, kun istuin sen selkään ensimmäisen kerran. Nyt ponin olisi tarkoitus aloitella esteuraansa oman ratsastajansa kanssa, vaikka heidän päälajinsa taitaa painottua enemmän kouluratsastuksen puolelle. Mun lähisuvussa ei ole isän eikä äidin puolella muita hevosihmisiä kuin minä ja serkkuni äitinsä kanssa, molemmat edustamme hienosti eri lajeja. Aika hauskaa ;)

Mutta se siitä suuremmasta puheesta! Mä lähden huomenna aamuvarhain Brysseliin matkalle, jota on yritetty järjestää jo miltei vuoden ajan. Kahdella kerralla koko homma on mennyt puihin terrori-iskujen vuoksi, mutta nyt näyttää siltä, että matkaan todellakin ollaan lähdössä. Palaan takaisin blogin äärelle keskiviikkona, joten älkää ihmetelkö sosiaalisen median puolella olevaa mahdollista hiljaiseloa. Pieni breikki tekee hyvää varmasti itse kullekin! Nauttikaa te aurinkoisesta viikonlopusta, toivottavasti hellesäät jatkuisivat vielä mahdollisimman pitkälle. Brysseliin on luvattu yli 26 asteen lämpötilaa, siellä pääee ainakin nauttimaan auringosta! 

Mikä kuvista on suosikkisi?












22 kommenttia

  1. 1,9 oli mun mielest parhaimmat, koska oot nii hyvä kuvaaja nii kaikki oli kyl onnistuneit ja hienoja

    VastaaPoista
  2. Jotain hyvin mielenkiintoista tuijoteltavaa taisi hepalle olla, vai onko tää vaan luonnostaan valmis valokuvamalli? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vastata, että ei ole luonnostaan valmis valokuvamalli. Jaksoi viimeisessä näyttelyssä tasan ensimmäisen luokkavoiton ja sen jälkeiset kuvaukset poseerata, mutta Champion -tammaksi julistamisen jälkeen oli sitä mieltä, että kauniita on oltu jo aivan riittävän pitkään ;) Tässä ko. kuvauksessa käytettiin taustalla YouTuben hevosen hirnuntaa, se riitti kyllä herättämään ponin huomion. Mutta koska kyseessä on nuori, poni ja vielä tamma kaiken lisäksi, niin koskaan ei aivan tiedä, millä päällä neiti sattuu olemaan ;D Terv. ko. hepan kanssa puuhasteleva

      Poista
    2. Tuo vastaus avasikin hyvin :D

      Poista
  3. Vitsi, kuinka upeita otoksia! Yhdeksäs ja viimeinen kuva taisivat olla mun suosikkeja :)

    VastaaPoista
  4. 1,3 oli mun mielestä parhammat. Myös muut oli tosi hienoja :)

    VastaaPoista
  5. Siis APUA, käsittämättömän hienoja kuvia!!! :o Mahdoton sanoa mistä tykkään eniten, vastaankin siis, että kaikista ;) Todella kaunis poni, ja tyttö myös!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia Aada. Sinä se vaan osaat <3 Ja kiitos viimeisestä! T. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5 ja 8 parhaita rippikuviksi! Kaunis poni ja tyttö, jotka tunnen hyvin molemmat. :)

      Poista
  7. 5 ja 6 on mun mielestä aivan ihania!

    VastaaPoista
  8. Hei Aada!

    Miten usein hevoshieroja hoitaa Champin? Entäpä kiropraktikko?

    Käytätkö muitakin hoitoja hevosellasi? Olen kuullut, että jotkut kilpahevoset käyvät suolahoidossa tai vastaavissa?

    Kyselijä on vain utelias, jota kiinnostaisi myös esimerkiksi kiropratia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Champilla käy fysioterapeutti säännöllisesti, se on osoittautunut todella hyväksi. Hieroja kävi aikoinaan kuukausittain, sekin oli omalla tavallaan oikein toimiva vaihtoehto meille :) Champia on hoidettu myös esim akupunktiolla! Kannattaa kokeilla mikä on juuri omalle hevoselleen paras vaihtoehto :)

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä kaikki kuvat on aivan ihania ja kivan näköne heppa😍

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat