sunnuntai 25. syyskuuta 2016

#792: Ihan tavallinen arkipäivä

Musta tuntuu, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään järkevää valmennuspostausta! Ihan kamalaa, sillä välillä niitä tuntui tulevan peräkanaa viikosta toiseen. Tähän on kyllä tulossa korjausta, sillä seuraava postaus käsittelee pitkään ja hartaasti kouluvalmennuksien kulkua. Malttakaa siis vielä tovi: luvassa on oikeaa syväanalyysiä siitä, miten meillä nyt oikein meneekään. 

Kaikkia ei tietysti valmennuspostaukset kiinnosta, joten tällainen pieni tuulettumispaussi niistä on varmasti tehnyt hyvää itse kullekin. Säilyy mielenkiinto myös kirjoittajalla pidemmän päälle. Sormet ainakin syyhyävät siihen malliin, että haluaisin jakaa teille enemmänkin valmennuksien sisältöä! Tällä kertaa jatkamme kuitenkin vähän kevyemmällä linjalla, sillä luvassa on tämän videoputken viimeinen ja ehkä toivotuin osio: videopostaus aivan tavallisesta arkipäivästäni. Sellaista on toivottu lähes yhtä paljon kuin tallivideopostauksiakin, joten ajattelin haastaa itseni ja kuvata elämääni yhden päivän ajan videolle aamusta iltaan. Mukaan mahtuu myös yleistä höpöttelyä elämästä muutenkin, sekä pari hassua paljastusta - yksi myös hevosrintamalta. Kannattaa siis katsoa ;)

Mä en henkilökohtaisesti voi uskoa, että joku haluaa seurata mun arkipäiviä tunti tunnilta. Omasta mielestäni arkeni on tietysti tylsää, kun kuvioissa on opiskelua, töitä ja pikainen tallilla käynti. Kaikki muu arjesta poikkeava on sen sijaan jännittävää! Ehkä se onkin elämän suola, että lopulta ne ihan tavalliset arkiaskareet tuntuvat mielenkiintoisilta kaiken sen menemisen ja tulemisen ohella. Tämä nyt on ainakin video, jossa pääsette hyppäämään hetkeksi osaksi arkeani ja sitä, kuinka yritän hengästyneenä selittää aamuni kulusta samalla, kun kiiruhdan bussipysäkille huomatakseni vain, että olisin ehtinyt paikalle ihan hyvin vaikka kontaten. Kamalan pitkä lause. Mitäpä sitä muokkaamaan!

Muistuttaako jonkun arki mun torstaipäivää? 


34 kommenttia:

  1. ihan super hyvä video!:) oot ihan super kaunis ja osaat kyl meikatakki hyvin, jokaisel oma tyylinsä;)

    VastaaPoista
  2. Kiva video! Rakastan My Day -videoita...
    Mitä muuten teet työksesi? Jos olet jossain postauksessa/videossa kertonut, se on kyllä mennyt multa kokonaan ohi...
    Voisitko joskus tehdä esittelyvideon sun uudesta asunnosta? Olis kiva nähdä millainen se on mutta ymmärrän kyllä jos et halua esitellä asuntoasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen töissä kaupassa. Ja katsotaan, josko joskus teen esittelyvideota. Kiva, kun pidit tästä videosta :)

      Poista
  3. Ihana video, kiitos taas, kun jaksoit tehdä tällaisen. En tiedä miksi, mutta sun höpinöitä ja puuhailuja jaksaa seurata pidempäänkin :) Tosi kiva ja vaihteleva video ja päivä (ja huh, miten paljon saat aikaiseksi päivän aikana!). Olisi joskus kiva kuulla sun vinkkejä opiskeluun tms, vaikkei se nyt ihan heppa-aiheeseen liitykään. Mut oot edennyt todella nopeasti ja oon ymmärtänyt, että oot pärjännytkin hyvin ja tehnyt vielä töitäkin + valmentautunut tavoitteellisesti jne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva kun pidit :) voisin mä joskus tehdä jonkun vastaavanlaisen postauksen, en tiiä onko mulla kauheasti mitään vinkkejä antaa tosin. Ja joo, onhan tässä tallilla käyty joka päivä ja valmennuksessa 1-3krt viikkoon, töissä sitten ollut opiskeluaikoina 10-20h/vk ja lomilla toki täyttä viikkoa :)

      Poista
  4. Hyvä video, niitä vaan jaksaa aina kattoa!:D Tämä ei nyt liity yhtään tähän aiheeseen, mutta mistä ostat aina noi sun ratsastushanskat? Olen yrittänyt ettiä, kyllä niitä tavallisia Roeckeleita tuntuu löytyvän, mutta entä tuon värisenä, sini-valkoisena?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja apua, mistähän mä olisin noi hankkinut... varmaan jostain exposta eli liikettä en muista. Mutta ainakin Horze myi näitä joskus! :)

      Poista
  5. Tosi kiva video kyllä! :) Toi varsaprojekti kuulostaa mielenkiintoiselta, toivottavasti käy toteen ;)

    VastaaPoista
  6. missäpäin asut nykyään, asutko yksin ja minkä kokoisessa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä asun solukämpässä Helsingissä :)

      Poista
  7. Asutko siis sellaisessa asunnossa missä on muissa huoneissa ihmisiä että keittiö, olkkari yms. On yhteisiä? :)

    VastaaPoista
  8. Hei! Sulla näkyi videopostauksessa tosi pätevän näköinen "korulipas", tai enemmänkin lipasto, koska se on niin iso :D Aivan ihana, mistä oot löytänyt sen? T. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sain sen joskus ihan pienenä lahjaksi äidiltäni ja isäpuoleltani, mutta olin silloin ehkä noin 14-vuotias. En siis osaa yhtään sanoa, mistä tuo on hankittu :/

      Poista
  9. Tälläiset on kiinnostavia niin hassulta kuin se tuntuukin. Olen huomannut viime aikoina vähän saman ilmiön, kun olen katsellut paljon omia ja sukulaisten vanhoja valokuvia; yllättäen mielenkiintoisimpia on ne ihan tavallisesta arjesta otetut, kuin esimerkiksi matkakuvat :D joten ihan tavallista arkea vaan lisää blogiinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta! Kiitos, eiköhän jotain vastaavaa tule jatkossakin :)

      Poista
  10. Vaikutat niin ihanan tasapainoselta tyypiltä!:) Ihana video ja aika paljon oikeestaan samoja piirteitä omassa arjessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ihanaa, että samankaltaisuutta löytyi!

      Poista
  11. Pakko tunnustaa, että en vielä ehtinyt lukea tätä postausta saatika katsomaan tuota videota. Mun täytyy kuitenkin tulla kommentoimaan, kun katsoin sun youtube-kanavaltasi jo sen ääniraidallisen kouluvalkkuvideon, että oli muuten ihan tosi kiinnostavaa katsottavaa! Tykkäsin oikeasti todella paljon, oli kiva kuulla sun omia mietteitäsi ja oli tosi kiva kun kerrot noissa myös, että mitä valmentaja on sanonut jne. Noita ehdottomasti lisää, noista oppii itsekin kivasti, erityisesti kun noissa näkee tuon "kehityksen". :)

    Mua on myös mietityttänyt, kun, jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin Champhan tuijottelee tai kyttäilee jonkun verran erilaisia juttuja (esim. erikoisesteitä), niin onko se aina sun aikana ollut tuollainen, vai onko tapa pahentunut tms? Mun heppa tekee ihan samaa, välillä melko rajustikin, esim. tuijottelee kentän laidalla olevia lankkuja niin, että ei meinata päästä niistä normaalisti ohi. Oon miettinyt, että mistähän tuollainen johtuu ja pysyykö tollanen "tapa" hepalla aina vai ei. Onko sulla jotain mietteitä tohon asiaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että video oli mielenkiintoista katsottavaa! Olin ihan varma, ettei kukaan jaksa katsoa sitä loppuun asti:ä :D

      Champ ei kerännyt mitään (oikeasti, mitään) kun se tuli mulle. Uskon, että mahahaava laukaisi sen, että hyppääminen tuli sille ikävän tuntuiseksi ja se yhdisti sen jollain tapaa sitten vesimattoon - liekö ratsastin sille eri tavalla paineistaen. Siitä se kierre lähti, mä aloin ratsastamaan eri tavalla vesimatolle ja Champ koki sen ahdistavaksi, ja se kyttäys paheni. Toki tää on vaan yksi teoria, mutta tätä oon itse miettinyt :)

      Poista
  12. Nää videothan on just parhaita!
    Mutta hei, kysymys - Kuka siis sinne tilille säästää rahaa varsaa varten? Eikö sulla mene kaikki rahat hevoseen, omaan vuokraan ja autoon ym muihin laskuihin? :D

    Vai onko sun porukat jotain lottovoittajia, kun maksaa sulle kaiken? :D

    Miksi halusit muuttaa omaan kotiin ja vielä helsinkiiin? Kotona olisit saanut asua ilmaiseksi ja talli + työpaikka lähellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Raha-asiat ei varsinaisesti kuulu tänne blogiin, mutta avaan nyt hieman, ettei jää väärää käsitystä. Varsatilille rahaa maksaa mun perhe ja toki minäkin, yhdessä ollaan tässä hommassa. Mulla menee kyllä kaikki raha elämiseen, hevoseen jne mikä on varmasti pääteltävissä, ei opiskelijalla niin suuret tulot ole ;) Vanhempani ovat ihan tavallisia työtä tekeviä ihmisiä, voi kunpa se lottovoitto joskus osuisi kohdalle!

      Halusin muuttaa omaan kotiin itsenäistymisen takia. Mä oon kuitenkin "jo" 22-vuotias, en mä ikuisesti olisi voinut asua kotona. Vaikka ihanat vanhemmat mulla onkin, siitä se ei ole kiinni! Helsinki oli looginen valinta, kun mulla on koulu siellä ja toivon työllistyväni tänne suunnalle. Vantaata pohdin, mutta sieltä ei löytynyt hyvää asuntoa. Eikä tämä lopullinen koti ole, aina pääsee muualle jos siltä tuntuu :)

      Poista
    2. Mä nyt kommentoin tähän samaan, kun aiheeni sitä sivuaa. Mietin vain, että kuinka pieni tallivuokra oma vuokra ja halvat valmennukset sulla oikeen voi olla että opiskelijana pystyy ne kustantamaan? Jouduin juuri myymään hevosen pois kun ei vain yksinkertaisesti ollut varaa pitää sitä. Enkä ole edes opiskelija, vaan teen töitä kokopäiväisesti ja nettona käteen tulee kuussa rahaa 1400e.. Ei ainakaan omina opiskeluaikoinani opiskelijana niin tienannut, että olisi hevosta voinut pitää, saati valmentautua ja kisata.

      Poista
    3. Tallivuokra on 700e, oma vuokra 250e kun asun solukämpässä :)

      Poista
  13. Oikeesti, mä niin rakastan mydaytä! Ala kuvaamaan useammin! Ja sun arki ei todellakaan ole tylsää :D Ja jälleen kerran täytyy mainita tästä sun panostuksesta joka saralla sun elämässä, sii vau! Koulu, ratsastus, blogi, kaverit jne♥ Arvostan suuresti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kiitos <3 eihän tässä oikein voi muuta sanoa :D

      Poista
  14. Mä oon aina ollut ehkä vähän kateellinen sulle, jotenkin saat niin paljon aikaan ja sun elämä tuntuu olevan niin täydellistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei älä huoli, ei mun elämä oo täydellistä! Tai no, en mä voi valehdella - kyllä mä nautin mun elämästä enemmän kuin koskaan ennen. Kaikki tuntuu olevan nyt tosi hyvin. Mutta Ei, kateellinen ei kannata olla, ihan samalla tavalla mäkin röhnötän tukka sekasin ja syön sipsiä sen sijaan, että pitäisi tehdä jotain hyödyllistä :D

      Poista
  15. Kiroiletko koskaan? Kiroileeko sun kaverit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan on kysymys :D mutta pakko myöntää, ettei sitä ole pystynyt välttämään, vaikka eihän se hyvä tapa ole. Enpä tunne ketään, jolta ei ikinä yhtään voimasanaa pääsisi :)

      Poista
  16. Oliko muka hassu kysymys :D
    Mutta siis kiroatko ihan yleisesti? Vai vältätkö sitä vaan videopostauksissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en ihan odottanut tällaista kysymystä :D

      Mutta siis. Mulle on aina opetettu, että kiroileminen on asiatonta. En kiroile tuntemattomille, ollessani "edustustehtävissä" (työt, bloggaus..) tai missään tilanteissa, joihin se ei mielestäni kuulu. Mun ei tarvitse ajatella asiaa erikseen, se tulee täysin luonnollisesti. Seura siis vaikuttaa paljon: vanhempieni seurassa en kiroile, joissain kaveriporukoissa en vältä sitä :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä