#892: Sadetanssia ruusukkeiden kera

Viikonloppu hujahti nopeasti ohi, kun pääsin osallistumaan valmentajani uuden kotitallin kisoihin Stall Solbackassa kahden hevosen kanssa. Koska mulla on kisapäivältä liuta kuvia ja videoita molemmista hevosista, päätin jakaa postauksen kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä saatte siis tutustua kisapäivään Macon puolelta, myöhemmin tällä viikolla on luvassa juttua Hämpsin osalta. Mulla on kirjoittamatta vielä edellisenkin viikonlopun kisapostaus Riders Innista, mutta koska sain aikaiseksi tehdä näitä postauksia nyt, päätin aloittaa tuoreimmasta aiheesta.

Mun päivä lähti käyntiin lauantaina varsin mielenkiintoisissa merkeissä, sillä en oikeastaan ollut edes varma, pystyisinkö osallistumaan Macolla ollenkaan kilpailuihin. Perjantaina tulin tallille heti töiden jälkeen ja ratsastin Acsun, jonka jälkeen menin normaalisti hakemaan Macoa karsinasta. Siinä samalla huomasin, että ruunalta oli irronnut toinen takakenkä. Talutin hevosen kuntoonlaittopaikalle ja istuin käytävän toiselle puolelle penkille maailman masentuneimmalla ilmeellä varustettuna. Kyllä otti päähän: yhtä paljon kuin oravaa, jonka käpy on jäässä. Laitoin heti viestiä meidän kengittäjälle, joka onneksi vastasikin nopeasti ja lupasi tulla laittamaan Macon kenkään heti seuraavana aamuna. Mä istuin mieli mustana varmaan vartin verran paikoillani ja kirosin laiduntamisen alimpaan maanrakoon, jonka jälkeen luovutin pahan mieleni suhteen ja harjasin ruunan perusteellisesti päästä kavioihin oikein pitkän kaavan mukaan. Ratsastus jäi siis kokonaan välistä, enkä oikeastaan ollut ratsastanut ruunalla itse koko viikkona kertaakaan kunnolla. Maanantaina ohjasajoin, tiistaina valmentajani ratsasti ja kävin vain hetken selässä, keskiviikkona menin pellolla ja torstaina oli kaverini Millan ratsastusvuoro. Olin toki hypännyt ja ratsastanut muilla hevosilla, mutta kyllä se silti ärsytti. 

Alun perin olin iloinnut jo etukäteen sitä, että saisin nukkua lauantaina ainakin kymmeneen. Suunnitelmahan muuttui täysin, kun olin jo ennen kahdeksaa tallilla keittämässä kengittäjällemme kahvia. Kengittäjä saapui paikalle tasan sovittuna aikana kahdeksalta ja aamu kuluikin mukavia jutellen. Autoin samalla toista hevosenomistajaa hänen irtokenkähevosensa kanssa, tein Macon ruoat valmiiksi, pakkasin kisavarusteet ja kun molempien hevosten kengitys oli valmis, ratsastin Acsun kunnolla sileällä. Samalla kuulin, että myös Hämpsillä oli lähtenyt kenkä, mutta se oli onneksi saatu aamulla kiinni. Kyllä kaikki maailman voimat olivat meidän kisalähtemisen kanssa vastakkain! Maco onneksi liikkui liinassa hyvin, joten päätin lähteä kisoihin normaalisti. Acsun ratsastuksen jälkeen ajoin porukoilleni syömään aamupalan ja nukuin 20 minuutin yöunien jatkeet, koska väsymys oli melkoinen.

Aurinkoiset kuvat metrin luokasta, sadekuvat 110cm-luokasta. Ja kaikista kuvista kiitos kuuluu isälleni, joka seisoi kaatosateessa (!!) kuvaamassa t-paidalla, koska kerroin kamerani kestävän vettä. Huh, se on paras <3 Isäni siis, vaikka ei kamerassakaan valittamista!

Kisoihin lähdettiin yhden aikaan iltapäivällä. Ensimmäinen luokkani oli molemmilla hevosilla metri siten, että Hämpsi starttasi ensimmäisenä hevosistani ja Maco toisena. Saavuttuamme kisapaikalle purimme ensin Macon ulos trailerista, sillä se ei osaa seistä siellä yhtään heti saapumisen jälkeen. Kotiinpäin lähtiessä se kyllä seisoo, mutta ruuna nyt on muutenkin kisapaikalle tultaessa ihan mahdoton: se ei malta yhtään seistä ja se huutaa välillä melko isostikin vastaillen muiden hirnumisiin. Kotona se on niin lungi, ettei ihan heti uskoisi. Ei se kuitenkaan ole vaikea käsitellä, mutta syttyy ihan eri tavalla! 

Macon suitsimisen jälkeen jätin sen kävelemään hevosenhoitajan kanssa, jotta pääsin auttamaan Hämpsin varustamisessa. Hämpsi oli tullut paikalle omalla hevosautolla, joten autoin sille vain kamat päälle ja menin takaisin Macon varustamisen kimppuun. Molemmilla ratsuillani oli päällä mitäs muutakaan kuin Equestrian Stockholmin huopaa ja huppua, itse olin laittanut jalkaani uudet Wahlstenilta saadut kisapöksyt ja Macon kaikki muu varustus satulaa lukuunottamatta oli samaisesta liikkeestä saatua. On kiva, kun mulla on siistit varusteet, koska tykkään näyttää huolitellulta niiden osalta. Meikatahan en jaksanut kuin vasta kisojen illanviettoon ja mulle naurettiinkin, että oon selkeästi käynyt suihkussa ja joudun siksi istumaan eri puolelle pöytää :D

Hevosten kuntoonlaiton valmistuttua kiiruhdin verryttelemään Hämpsiä ja siitä kävelemään rataa. Metrin arvostelu oli 367.4 eli selkosuomella "luuseritkin saavat jatkaa maaliin".. Huono vitsi, tuo siis tarkoittaa sitä, että vaikka ensimmäisestä vaiheesta saisi virhepisteitä, saa toisen vaiheen jatkaa maaliin tai kolmanteen kieltoon asti. Tämä oli tosi hyvä, sillä arvostelua on alettu käyttämään kuluneen vuoden aikana laajemminkin seurakisoissa ja se antaa mahdollisuuden ratsastaa rata loppuun vaikkapa jostain turhasta virheestä huolimatta. Itse radassa ei ollut mitään kummallista, vaan kaikki tiet olivat aika simppeleitä, eikä väleissäkään ollut mitään kikkoja. En itse edes kävellyt metrimääriä suhteutettuihin väleihin, vaan kysyin ne suoraan ratamestarilta. Sitten eikun Hämpsin selkään takaisin, radalle ja lopulta ulos nollatuloksen kera.

Tälle esteelle tultiin todella pohjaan. Katsokaa Macon takajalkoja, kun se haluaa kiivetä puhtaasti yli :D

Valmentaja valvoo.

Hämpsin radan jälkeen seurasimme muutamia ratoja valmentajani, Millan, hänen siskonsa ja isäni kanssa kentän laidalla. Kisoissa on aina todella hauskaa, mutta varsinkin tällä kertaa meno oli ihan loistavaa, sillä mulla oli molemmille hevosille omat hoitajansa ja mukana oli paljon tuttuja kasvoja estepiireistä. Valmentajani heittikin radan jälkeen, että saisiko nyt olla sitä skumppaa vai mitä tarvitsisin. Hah! En ole ollut kahden hevosen voimin kisoissa hyppäämässä sitten vuoden 2011, jolloin hyppäsin parhaimmillaan 13 rataa kahden päivän aikana. Vielä, kun mulla oli nyt valmentaja mukana jokaisessa verryttelyssä auttamassa ja apukäsiä enemmän kuin riittävästi, oli fiilis jotenkin ihan utopistinen. Niin siistiä!

Macon kanssa ensimmäinen verryttely sujui suoraan sanottuna ilman mitään sen kummempaa kerrottavaa. Ruuna on niin tasainen, ettei siitä oikein tarinaa saa revittyä.. Olihan se vähän hidas ja saisi olla todella paljon enemmän takaosallaan, reaktiivisempi ja ajatella enemmän ylämäkeen, mutta eipä noita asioita oikein yhden verryttelyn aikana saa toteutettua. Ravasin ja laukkasin itsenäisesti, jonka jälkeen aloitimme verryttelyhypyt kavaletilla ja nostimme sitä sitten metriseksi pystyksi muutamalla nostokerralla. Kävelytauon jälkeen siirryimme okserille, jossa aloitimme ehkä 80cm korkeudelta nostaen esteen reiluun metriin. Hyppyjä ei tehty paljon ja jokaisella hypyllä oli joku funktio. Mä en itse ole niitä ihmisiä, jotka hyppäävät verryttelyssä maailman tappiin asti, koska se ei mun mielestä aja asiaansa. Ensimmäiseen luokkaan otan yleensä verryttelyssä seitsemästä kahdeksaan hyppyä ja toiseen luokkaan neljästä viiteen. 

Metrin rata oli vähän kaksipiippuinen. Alkurata oli häseltämistä ja sanonkin videolla, että sitä katsellessa ihan hengästyy itsekin. Ensimmäiset kaksi estettä olivat ihan sujuvia, mitä nyt toisena olleelle okserille unohdin hieman ulkoavut ja paikka oli suhteellisen kaukana esteestä. Kolmannelta neljännelle olikin sitten neljän askeleen pysty-okseri -linja, jonka Maco juoksi ihan omia apujani vasten ja siksi paikka tuli melko pohjaan okserille. Näppäränä ruuna kuitenkin kiipesi tuosta yli ilman ongelmia. Sen jälkeen meillä rupesi löytymään rytmi paremmin, eikä loppuradassa ole mitään sen kummempaa ihmettelemistä. En ratsastanut aikaa, vaan otin jopa yhteen pitkään väliin yhden askeleen enemmän, joten tuloksena oli hidas nollasuoritus ja 11. sija. Ei siis ruusuketta tästä luokasta, mutta eipä me sitä lähdetty hakemaankaan. Maco sai kyllä osallistua palkintojenjakoon hakiessaan Hämpsin ruusukkeen.

Juu, tässä näette sen sateen määrän heti esteen numero yksi jälkeen.

Ohjakin lähti kädestä..

Seuraava luokka eli 110cm-luokka olikin heti metrin perään. Hyppäsin Macolla kolmantena ja Hämpsillä viimeisenä, joten mun ei tarvinnut välissä vaihtaa kannuksia pois jalasta tai muuten säätämään sitä, miten ratsastaisin. Maco ja Hämpsi ovat muuten kuin yö ja päivä tuon ratsastuksen osalta! Toinen on vähän hidas, isolaukkainen ja hyvin tasainen, toinen taasen helposti painetta keräävä, elastinen ja sellainen sähköjänis, että sillä pystyy kyllä ratsastamaan aikaa näppärästi. Itse 110cm luokan rata oli sekin simppeli ja vähemmän suhteutettuja linjoja sisältävä, mutta arvosteluna olikin A.2.0 eli ratsastus aikaa ja virhepisteitä vastaan yhdessä vaiheessa.

Kuten jo aiemmin sanoin, oli verryttely toiseen luokkaan varsin nopea. Radankävelyn jälkeen mulla oli kymmenisen minuuttia aikaa omaan starttiin, joten hölkkäsin hetken, laukkasin muutamia kierroksia ja herättelin hevosen käyntiin temponvaihteluilla. Muutamien verryttelyhyppyjen jälkeen ulkoa alkoi kuulumaan sadetta, mutta tilanne ei ollut vielä paha. Kun menimme ulos maneesista, totesi valmentajani, että eihän täällä edes sada. Niin mä menin kentälle valmistautumaan omaan vuorooni, kunnes lähtömerkkini saamisen jälkeen taivas repesi. Ratamestari seisoi vieressä ja kysyi, haluanko hypätä radan myöhemmin, mutta totesin jo kastuneeni. Nostin laukan ja zoomailin ensimmäistä estettä kohden, mutta sade vain yltyi. Taivaalta tuli vettä ja rakeita sellaisella voimalla, etten valehtelematta nähnyt estettä numero kaksi kuin ääriviivoiltaan. Onneksi mulla oli kuitenkin tuo aurinkolippa, ettei ihan häikäissyt liikaa, haha! Toisena esteenä toimineelle okserille tulimmekin siis vähän lähelle, koska mulla ei ollut mitään havaintoa vauhdista ja suuntakin hieman hakusessa. Kolmannelle esteelle jouduin polkemaan kaarteesta vauhtia ja samalla mulla irtosi ohja toisesta kädestä (kumiohjat sateella ei ole kovin hyvä idea showshinea täynnä olevan hevosen kanssa), mitä keräilin käteen neljännettä estettä lähestyessä.

Koko 110cm-luokan rata oli oikeastaan kakkosestettä lukuunottamatta tosi sujuva. Olihan se hidas, mutta ihan totta, en mäkään olisi halunnut tuolla kaatosateessa rämpiä ja hypätä. Tuloksena saimme nollan, jonka jälkeen kisat keskeytettiin sateen loppumisen ajaksi. Mun koko kropassa ei ollut yhtään kuivaa kohtaa ja esimerkiksi hanskoista valui putouksen lailla vettä puristaessani kädet nyrkkiin. En ole koskaan ollut ulkona saati hevosen selässä noin kovassa sateessa ja raekuurossa, mikä lähinnä huvitti. Milla kuvasi Snapchattiin videota mun radasta ja totesi kolmoselle lähestyessäni, että mä nauran siellä selässä. No eipä siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin nauraa, niin paljon sitä vettä tuli.

Maco sai poseerata molempien ruusukkeiden kanssa.

Linkki videoon (ääniraidallinen kisavideo).

Radan jälkeen Maco sai loimen niskaansa ja pääsi kävelemään maneesiin. Mä itse vaihdoin toisen ratsuni kyytiin ja radan hypättyäni osallistuin Hämpsin kanssa palkintojenjakoon hakeakseni Macon rusetin, sillä ruuna sijoittui luokassa neljänneksi. Voi että, miten mä olin tyytyväinen koko kisareissuun, sillä molemmat hevoset suorittivat hyvin sääolosuhteista huolimatta ja mä osasin pitää hermoni kasassa suhteellisen hyvin. Mun viimeisen startin jälkeen taivaskin kirkastui ja aurinko alkoi paistamaan, mikä nyt ei enää siinä kohden kovinkaan lohduttanut, sillä ainoa kuiva kohta mussa oli käsivarret, jotka aurinko kuivatti varsin nopeasti. Saatiin kyllä hyvät naurut tuosta vesisateesta, sillä mun uudet valkoiset housutkin värjäytyivät käyttökelvottomiksi ja kaikki nahkavarusteet oli pakko rasvata seuraavana päivänä ajan kanssa.

Maco pääsi kotona ensin pesulle, jonka jälkeen se sai hengata heinäkärryn kanssa solariumissa 20 minuuttia ja lämmitellä kaatosadekokemuksen jälkeen. Itse tosiaan tein kaikki hommat tallilla valmiiksi ja suuntasin siitä sitten kodin ja suihkun kautta kisapaikalle, joka sijaitsee 400 metrin päässä mun porukoiden talosta. Istuimme isommalla jengillä iltaa aina yön pikkutunneille asti, jonka jälkeen kömmin nukkumaan ja muistelemaan kivaa kisapäivää. Seuraavat kisat ovatkin sitten Hangon jälkeen eli mahdollisesti jo ensi viikolla, ellen innostu viettämään kuninkuusraveissa aikaa koko viikonlopun ajan. Sen näkee sitten!

Ootko sä koskaan joutunut sääolosuhteiden uhriksi kisoissa? :)