#947: Vieraassa maneesissa treenaamassa

Hypätään ajassa hieman taaksepäin ja palataan tämän kuun alkuun, tarkemmin ottaen kuun ensimmäiseen sunnuntaihin. Tuolloin lähdimme treenaamaan kotivalmentajan silmien alle Kirkkonummelle, jossa järjestettiin "pay and jump" -tyyliset rataharjoitukset. Rata oli valmiina, paikalle piti vain tuoda itsensä, hevonen ja halutessaan valmentaja. Näin tehtiin, jotta saatiin ratarutiinia ajatellen tulevaa kisakautta.

Ennen varsinaiseen valmennuksen sisältöön siirtymistä käytän hetken aikaa kalenterin pohtimiseen. Korkasimme viime viikonloppuna kisakauden Ainon kansallisissa kisoissa, josta kotiintuomisina oli omasta mielestäni epätasainen nollarata 115cm luokasta. En ollut katsonut omaa kalenteriani sen kummemmin, mitä nyt alkuvuodesta merkkaillut kaikki vuoden isommat kisat joka viikonlopulta aina heinäkuun loppuun asti. Tietysti ajattelin, että kun tässä vauhtiin päästään, niin kisataan sitten aktiivisesti koko kausi. Eilen pohdin viikonloppujeni ohjelmaa ääneen ja tajusin, että eihän tuo nyt taas ihan noinkaan mennyt: seuraavan kerran taidamme päästä kilpailemaan huhtikuussa. Hyvä silti, että kisakausi startattiin jo nyt!

Ja miksikäs näin? Tänä viikonloppuna Ypäjällä olisi mahdollisuus mennä hyppäämään kolmostasolla, mutta pitkä matka, huono sää ja pakollinen opiskelu sulkivat tuon mahdollisuuden lopulta pois. Sen sijaan tarkoitus olisi mennä Riders Inniin hyppäämään ratatreeni kisatyyppisesti, sillä heidän kisoissaan sunnuntaina ei ole meille sopivia luokkia. Sitä seuraavana viikonloppuna Macolla ei voi ratsastaa kunnolla, koska sillä on perjantaina kiropraktikko. Käytämme siis aikaa maastoiluun seuraavat pari päivää - mikäs siinä! Sitten eletäänkin jo kuun vaihdetta, jolloin viikonloppu kuluu Horse Fairissa Messukeskuksessa. Tuskin olen paikalla koko viikonloppua, mutta ainakin toisena päivänä olisi tarkoitus paikalla piipahtaa. Maaliskuun toinen viikonloppu on ensimmäinen ja ainoa vapaa viikonloppu ennen huhtikuuta, joten silloin on syytä käväistä jossain karkeloissa pomppimassa. Kuun loput viikonloput kuluvatkin Ainon kansainvälisissä kisoissa tallimestarin hommissa. Sitten onkin jo pääsiäinen. Ehkä me siirrytään suoraan ulkokentille ;)

Oikealla kameralla otettuja kuvia ei valitettavasti ole, joten mennään puhelinkuvilla ja videolla :)

Kuski, Maco ja koutsi samassa kuvassa <3

Matkaeväät kunnossa, tietysti ;)

Voitte kuvitella, miten masennuin aluksi, kun tajusin tämän kevään aikataulut. Kaiken kukkuraksi mulla on gradun palautus ja pari muuta työllistävää kurssia tässä ennen toukokuuta, joten pitkille koko viikonlopun kisareissuille ei liene oikeasti aikaa. Kun toukokuu koittaa, heitän opinnot hetkeksi jäähylle ja keskityn täysillä hevoshommiin. Kesä on siitä ihanaa aikaa, että silloin päivät ovat kauttaaltaan pidempiä ja tallilla voisi viettää aikaa vaikka aamukuudesta yömyöhään. Tiedä sitä, vaikka innostuisin ottamaan töistä palkatonta pari viikkoa ja lähtemään hevosen kanssa mökille maastoilu- ja uintilomalle. Haha, ehkä kuitenkin ensin tähtään niihin koko viikonlopun kisareissuihin..

Kisoihin pääsemättömyydellä on omat hyvät puolensa. Se tarkoittaa sitä, että mulla on aikaa treenata senkin edestä. Vaikka meillä on mennyt nyt viime aikoina treenit kotona oikeinkin kivasti ja kehitystä tuntuu tapahtuneen valovuoden verran kesäisestä, on matka silti edelleen pitkä oikeasti tasaiseen ja varmaan tekemiseen. Sen näkee hyvin radalla, jossa mulla pettää helposti pää: rupean säätämään liikaa tai en uskalla ratsastaa apuja oikeasti kunnolla läpi. Joskus joku pieni ääni puskee takaraivosta läpi ja käskee tekemään sen yhden pidätteen liikaa, vaikka kaarteesta pitäisi sujua ulos rennosti. Toisinaan on niin kauhean helppo jäädä seisomaan jalustimille vain huomatakseen pari askelta ennen estettä, että eihän tästä nyt taas tullut mitään. Olisihan se ihan mahdottoman helppoa ja kivaa, jos aina kaikki sujuisi hyvin. Mutta tiedä sitten, josko koko hommasta katoaisi hohto. Onnistumisia onnistumisten perään; melkoinen ajatus.

Kirkkonummen treeneissä koettiin sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Epäonnistumiset olivat juuri yllä kuvailemiani tilanteita, joissa tulin kaarteesta läpi esimerkiksi sarjalle turhan paljon kädellä ratsastaen, jolloin ajauduimme liian lähelle estettä aikaansaaden huonon hypyn. Tai kun tulin kuuden askeleen linjalle ilman ajatusta ottaen liian ison pidätteen esteiden välissä, mikä ei kuitenkaan mennyt läpi, jolloin hyppy seuraavalle esteelle meni pohjaan - ja kaiken kukkuraksi lähdin hyppyyn askelta ennen hevosta. Noissa tilanteissa tuntee olonsa niin tyhmäksi, koska tuollaisia mokia teki aikoinaan aloitellessaan hyppäämisharrastusta. 

Maco on kieltämättä aina niin edustava!

Pusuja koko meidän tiimille! :)

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo)

Toisaalta tuollaisestakin virheestä voi löytää jotain hyvää. Aiemmin olisin vetänyt sen yhden askeleen lisää, enkä suinkaan edes ajatellut, että hevonen voisi hypätä puolikasta askelta kauempaa. Nyt uskallan ajatella sitä (tai käytännössä se tulee selkärangasta, koska noin lyhyessä ajassa ei ehdi ajatella), vaikka toteutus ei aina onnistuisikaan. Ja yhtä lailla positiivisia asioita on esimerkiksi se, miten hyvin Maco jää nykyään odottamaan pidätteeni jälkeen silloin, kun olen saanut ratsastettua sen heti esteen jälkeen tarpeeksi ylös etuosastaan. Huonoimmassa tapauksessa ruuna on esteen jälkeen pitkänä, etuosastaan alhaalla ja mä seison jalustimilla, enkä saa hevosta valmiiksi seuraavalle esteelle. Ihannetapauksessa istun alas satulaan, pidän ohjat lyhyinä käden ollessa kuitenkin samalla joustava ja ajattelen hevosta enemmän etuosasta ylös takajalkojen mennessä mahan alle. Ja kappas, kaikki on helppoa ja kivaa! Niin, ihannetapauksissa. Sitten on kaikkea näiden kahden ääripään väliltä, kun hevonen esimerkiksi pääsee suhteutetuilla linjoilla vähän turhan pitkäksi, ja vaikka paikka tulee ihan hyvään paikkaan, ei hyppy ole niin laadukas, koska se ei lähde tarpeeksi ylös. 

Estevalmennukset ovat parhaimmillaan hienosäätöä. Joskus ne ovat vähän isompien muutosten tekemistä. Jyläksen valmennusten jälkeen mulla oli fiilis, että me ollaan ihan superhyvässä iskussa ja tullaan tekemään tällä kaudella loppukesästä ensimmäiset 130cm luokat, kun kerta tammikuussa voidaan vedellä sitä korkeutta treeneissä hyvällä flow'lla. Kahden viimeisimmän treenikerran jälkeen on jälleen vähän realistisempi olo, ja nuo 130cm luokat tuntuvat vielä kovin kaukaisilta. Esteet itsessään eivät 120cm tasolla tunnu isoilta, mutta tehtävät tulevat välillä turhan nopeasti vastaan juurikin tuon hevosen pitkäksi jäämisen takia. Nopeutta kuskille tarvitaan ihan hirveästi enemmän, sillä ratkeaisi moni asia.

Valmennuksen sisällön näette paremmin oheiselta videolta, joten en avaa sitä tarkemmin tekstissä. Tästä tulikin taas tällainen ajatuksenvirta, jossa pohdin lähinnä tulevaa kautta ja niitä asioita, mitkä vaikuttavat kauden kulkuun. Pohdittavat asiat ovat ihan erilaisia kuin vaikkapa puolitoista vuotta sitten Champin kanssa. Tallillaiseni totesivat, että mun pitäisi olla tästä tilanteesta ihan älyttömän tyytyväinen: kauden ensimmäisissä kisoissa puhdas rata tasolta, jota olen aiemmin kisannut neljä vuotta putkeen varsin vaihtelevalla menestyksellä toisen hevosen kanssa. Silloin toivoin, että pääsisimme lähtölinjan yli. Nyt puhdas rata tuntuu pettymykseltä, jos se ei onnistu kauttaaltaan hyvin. Nopeasti tässä rupeaa ahneeksi. Jäitä siis hattuun mulle ja hymyssä suin kohti tätä kautta!

Onko sulla millaisia tavoitteita tulevalle kaudelle? :)