lauantai 17. helmikuuta 2018

#950: Ristiriitaiset tunnelmat kisakauden avauksesta

Parissa edellisessä postauksessa tulikin jo sivuttua hieman noita menneen viikonlopun kisoja, mutta otetaan aihe vielä kertaalleen suurennuslasin alle tämän postauksen pääaiheena. Ääniraidalliset videot tuntuvat olevan supersuosittu sisältömuoto, mutta tällä kertaa voisin yrittää purkaa itse suoritusta auki myös tekstin muodossa. Ei kuitenkaan hätää - video löytyy yhtä lailla postauksen loppupuolelta.

Lauantaina olimme tosiaan Macon kanssa aloittelemassa kisakautemme tämän vuoden osalta kolmostason eli vanhan kansallisen tason kilpailuissa Ainossa. Edelliset kisani hyppäsin virallisesti syyskuussa kahden päivän kisareissulla Ypäjällä, jolloin meidän piti hypätä joukkuehallimestaruudesta seuramme kanssa. Tämä reissu kuitenkin päättyi kahteen 110cm-luokkaan, sillä joukkueemme yksi jäsen sairastui, emmekä siksi päässeet ollenkaan kilpailemaan tuohon luokkaan. Ehkä tänä vuonna on uusi yritys! Ypäjän jälkeen hyppäsin pari kertaa rataharjoituksissa tai seurakisoissa Stall Solbackassa, mutta en osaa mieltää niitä kinkereitä oikeiksi kilpailuiksi, koska taisin hypätä kummallakin kerralla vielä kisojen ulkopuolisena 120cm-luokat treenimielessä. 

Postauksen ratsastuskuvat c. Heidi Lammi


Näin siis lähdettiin kohti Ainoa. Voitte uskoa, että mua jännitti kisat taas yhtä paljon kuin joskus aiemmin Champin kanssa. Silloin jännitys oli sellaista "selviänkö maaliin" -tyyppistä, mikä haihtui Macon tulon jälkeen pois huomatessani sen menevän maaliin asti ilman kommervenkkejä. Ypäjällä kisatessani en jännittänyt enää juuri ollenkaan. Lauantaiaamuna totesin ääneen äidilleni, että nyt kyllä jännittää. Hän sanoi siihen, että älä nyt viitsi. Yhdet kisat, ei mitään syytä jännittää. Kävin taannoin yhdellä Tietoisesti taitava ratsastaja -luennolla, josta sain hyviä vinkkejä siihen, miten jännitystä kannattaa käsitellä. En enää yritä luoda itselleni tunnetta, että jännittäminen olisi huono asia ja yritä työntää jännitystä pois, vaan nyt totean kylmän rauhallisesti, että jahas, taas jännittää. Sitten hengitän pari kertaa syvään ja totean, että tässä sitä ollaan ja parhaamme tehdään. Mä olen muutenkin sellainen esteratsastaja, että ennen suoritusta treeneissä tai kisoissa mahassa on aina pieni kasa perhosia, ja joskus jopa toivon suorituksen olevan ohi ennen sen alkamista. Ja kun suoritus on tehty loppuun, on olo tietysti mitä parhain. Se on sellaista itsensä ylittämistä. Vähän kuin benji-hyppy: ikinä en ole tuntenut niin hienoa tunnetta ja riemua, vaikka samalla meinasin kuolla jännitykseen.

Siellä sitä siis Ainon verryttelyssä hengiteltiin, vaikka tuskin siitä lopulta kauheasti iloa oli. Ei ainakaan hevonen muuttunut paremmaksi ratsastaa! Maco oli suorastaan sitkeä kädelle, enkä päässyt vaikuttamaan siihen kunnolla. Kisaverryttelyssä tarkoituksena on aina verrytellä hevonen kisasuoritukseen, eikä siellä voi enää lähteä ratsastamaan hevosta avuille, jotka eivät ole menneet läpi viimeisen kolmen viikon aikana. Oikeasti, raspauksen jälkeisenä päivänä aina välillä jopa edestä tyhjä Maco heittäytyi kädelle painavaksi. Suussa oli toki pieniä haavoja, mutta niin oli kesälläkin - silloin raspauksen jälkeen ei ollut havaittavissa mitään eroa. Suuri muutos tuon sitkeyden lisäksi on se, että hevosella pysyy kieli suussa lähes poikkeuksetta. Ennen se leikki kielellään ja oli kevyt kädelle, nyt se on sitkeä ja hiljaa suustaan. Kolmen kouluvalmennuksen (joissa olemme testanneet erilaisia tapoja ratsastaa tilannetta auki) ja parin estevalmennuksen sekä kisojen jälkeen olen edelleen samassa lähtöpisteessä. Yhtenä päivänä Maco oli jo ihan superhyvä vartin verran, kunnes se alkoi taas nojaamaan käteen. 

Todennäköisesti vika istuu satulan päällä, mutta kyllähän se tuntuu oudolta, että noin salamana heti raspauksen jälkeen muutos tapahtui sellaiseksi kuin se nyt on. Mikään muu ei ole muuttunut. Yhtenä vaihtoehtona tallilla heiteltiin ilmaan ajatusta, josko raspauksessa hevosen leuka tmv. olisi jotenkin venähtänyt. Mä en ollut paikalla, mutta raspauksen teki kokenut eläinlääkäri. Joka tapauksessa multa loppuu keinot, joten valmentajani hyppää Macon kyytiin tällä viikolla ja katsomme, josko hänellä olisi ideaa tähän pulmaan. Toisaalta Maco on ollut ajoittain tosi hyvä, esimerkiksi Jyläksen valmennuksessa. Tiedä sitten.


Linkki videoon (ääniraidallinen kisavideo).


Nauroin tälle kuvalle niin paljon :D Huomaatte, miten hyvin panostin kisoihin: en meikannut, enkä letittänyt hevosta. Ja kaiken huipuksi laitoin harmaat varusteet, koska siniset huovat ja huput olivat pesussa.. 
Tuo sitkeys suusta näkyy monella tavalla radalla, varsinkin heti ensimmäisessä luokassa. Jos saaan hypätä radan uudelleen, on meno heti paljon tasaisempaa, koska molemmat meistä keskittyy paremmin. Ensimmäisellä radalla - oli kyse treenistä tai kisoista - mä "jännitän" ja Maco on todella innoissaan menossa. Ollaan siis ihan mahdottoman hyvä yhtälö! Toisella radalla uskallan ja pystyn jo istua, tehdä ja vaikuttaa, eikä Macokaan enää juokse apujen läpi. Siitä hyvä esimerkki on Jyläksen valmennus, sekä viime postauksen viimeinen radanpätkä. Tämän kauden yksi konkreettinen tavoite on saada se sama fiilis heti ensimmäisestä radasta lähtien - tekemistä siis riittää!

Kävellessäni Ainon 115cm rataa mietin, että esteet ovat kyllä kamalan pieniä. Silti tekemistä oli ihan riittävästi, vaikka varsinainen rata oli itsessään mukavan simppeli kauden aloitukseksi: paljon kaarevia teitä ja pitkiä etäisyyksiä. Kauden loppua kohden radoilla näkee jo paljon enemmän suhteutettuja linjoja, joissa on helposti tekemistä varsinkin freshimpien hevosten kanssa. Siksi kauden alku on aina mukava ottaa tällä tavalla iisin radan kanssa, jossa tärkein tehtävä on pitää rytmi ja osua esteeltä toiselle. Sekin on tosin välillä helpommin sanottu kuin tehty, mutta tietysti helpompi kuin suhteutettujen linjojen kanssa. Tai onhan tuokin mielipidekysymys, monet tykkäävät hypätä suhteutetuista linjoista rakennettuja ratoja, koska niissä on vaikea myös kadottaa sitä kerran saavutettua rytmiä.

Niin tai näin, meidän suoritus luokassamme oli aikalailla seuraavanlainen: ensimmäiselle esteelle tulin ehkä aavistuksen rytmittömästi ja paikka meinasi ajautua hieman liian lähelle. Ei haitannut, ja matka jatkui esteelle numero kaksi. Se oli okseri kaarteesta ulos diagonaalille, jonne otimme aika ison lähestymisen jäädessäni kaarteesta hitaaksi. Kolmas este oli pysty kaarevalla linjalla, jonne tulimme kauniisti ristilaukalla kakkosesteen isomman loikan ja tasapainottoman laskeutumisen vuoksi. Neljännelle esteelle olikin sitten matkaa, jossa ehdin päästää hevosen nälkävuoden mittaiseksi ja ampaista oikein komean kamikazeloikan. Viides este oli sarja, ja ai että - tuohon olen tyytyväinen! Sain hevosen tarpeeksi aktiiviseksi, mutta kuitenkin pääsin itse rentoutumaan hyppyyn a-osalle. Oikein hyvä, tähän kohtaan pieni taputus selkään. Sarjalta jatkui matka kuudennelle esteelle suhteutetulla linjalla, jonne en päässyt kunnolla rentoutumaan, minkä vuoksi hyppy oli vähän hätäinen, vaikka paikka ihan mukiinmenevä. Seitsemäs este oli kaarteesta ulos okseri, jonne etenin taas kaarteen läpi hyvin. Sitten kahdeksatta estettä lähestyessä meinasimmekin törmätä johteeseen, koska hevosen ohjaustehoste oli sen verran heikko (oli puhetta siitä sitkeydestä). Oma moka, olisi pitänyt olla hereillä aiemmin. Pienen mutkan kautta siis yli myös tästä pystystä. Yhdeksäs este oli toisen vaiheen ensimmäinen, ja tässä kohden ehdin jo huokaista helpotuksesta, että tänne asti oli selvitty. Se kostautui huonolla lähestymisellä, jolloin suhteutettu väli kympille tuli myös aavistuksen liian lähelle. Tuokaan ei olisi ollut huono paikka, jos en olisi itse ollut niin hätäinen. Esteelle 11 tulikin taas hyvä hyppy, 12 oli oikein rento ja 13:sta meinasin jäädä liikaa kädellä kiinni pari askelta ennen hyppyä.



Sunnuntaina hölkkäiltiin ja ralliteltiin pellolla kisojen jälkeisenä liikuntana. Tekipä hyvää!
Kaiken kaikkiaan havainnot: liian pitkä hevonen, liian paljon säätämistä ja liian vähän rutiinia. Toisaalta valmentaja totesi myöhemmin radan katsottuaan, että otin niistä huonoista vaihtoehdoista parhaat - lähinnä lähestymisiin viitaten. Ja oli siellä kuulemma monia hyviäkin pätkiä, joista itse voin allekirjoittaa sarjan ja molemmat kerrat samalle toisessa päässä olevalle okserille, sekä esteelle numero 12, jolle uskalsin laukata pienemmällä tiellä. Suorituksen jälkeen taputtelin hevosta, hymyilin onnellisena (selvisin hengissä!), pudistelin päätäni tyytymättömyydestä omaan tekemiseeni ja kävelin radalta pois. Maco sai Millalta heti portilla tuttuun tapaan heppanameja, jotka ovat sille kiitoksena hyvästä työskentelemisestä. Sillä on niin mahdottoman positiivinen asenne tuohon hommaan, että  se varmaan kiipeäisi takaperin puuhun, jos se tykkäisi siitä hommasta. 

Näin tällä kertaa! Tuloksena siis ihan kelpo 0-0vp, mutta ratana ei niinkään säväyttävä. Jos tämä on lähtötaso, niin loppuvuodesta on kuitenkin syytä odottaa jo ihan erilaista menoa. Nyt koputtelen puuta, jotta pysymme terveinä itse kukin. Seuraavat kisat olisi mahdollista hypätä kuukauden päästä Hyvinkäällä Riders Innissä. Sitä ennen treenataan kotona ja vieraissa paikoissa hakien rutiinia radoilta. 

Joko te olette startanneet kisakauden? :)

11 kommenttia

  1. Varmaan itsestäänselvä kysymys, mutta ootko kokeillu eri kuolaimia nyt raspauksen jälkeen? Tai siis sen jälkeen kun Maco on alkanut tuntua sitkeältä? Jos olet niin mitä ja ootko huomannu että näillä olisi ollut mitään eroa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen valehtelematta maailman huonoin kuolainten testaaja, josta kertoo esimerkiksi se, että Champin aikana (4v) ratsastin sillä yhteensä kolmella eri kuolaimella: nivelellä, kolmipalalla (parilla eri paksuisella) ja D-rengaskumikuolaimella.

      Macolla oon käyttänyt ihan normaalissa arjessa vaihtelevasti päivästä riippuen tuota meidän viiksikuolainta, joka on kolmipala kuparisella rolleri-keskiosalla ja sitten tavallista kolmipalaa tuteilla. Joskus käytössä on sellainen kultainen, muotoiltu kolmipala, joka oli ihan jonkun merkkinenkin ja kalliimpi, mutta kuollakseni en muista nimeä tai mallia.

      Näitä siis olen vaihdellut ja mitään merkittävää eroa en huomaa. Nyt tosin heti tämän postauksen julkaisun jälkeen Maco on ollut paljon parempi suusta, kun valmentajani kävi selässä ja antoi vinkkejä sen suhteen. Enemmän jalkaa, vähemmän kättä ;) Simple as that! Toivotaan, että oma ratsastus pysyy taas hetken tässä vireessä!

      Poista
  2. Haavat suussa kuulostaa inhottavalta, luuletko että jokin kuolaimeton vaihtoehto olisi hevosystävällisempi Macolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valmiiksi helposti pitkäksi venyvä hevonen on aika mahdoton yhtälö kuolaimettomilla, luultavasti :D

      Poista
    2. Ne haavat eivät ole kuolainten kohdalla tai edes poskissa, vaan nimenomaan siellä hampaiden takaosassa, minne muodostuu "hyppyri" hampaiden epätasaisen kulumisen vuoksi. Pitää vaan jatkossa raspata useammin kuin 7kk välein :)

      Kuolaimeton vaihtoehto ei varmasti toimisi tämän kanssa mun ratsastustaidoilla siinä tarkoituksessa, että treenataan kunnolla, kun hackamorellakin voisi olla haasteita tuon pitkäksi venymisen kanssa. Kuolaimettomat kun ovat vielä ainakin toistaiseksi kiellettyjä kisatilanteissa, sekin rajoittaa ikävän paljon tuota vaihtoehtoa :/

      Poista
    3. Ainakin esteillä kuolaimettomat on sallittuja :) "4. Ohjat on kiinnitettävä suoraan kuolaimiin, deltaohjaan tai päitsiin. " Päitset käytännössä tarkoittaa mitä tahansa turparemmiin kiinnitettävää (hackamore, lg, kukkahackamore, orbitless jne) kuolaimetonta!

      Toki jos hevonen venyy pitkäksi eikä ole oikeasti motivaatiota aloittaa käytännössä koko ratsukoulutusta uudelleen kuolaimettomilla, kuolaimet on todennäköisesti parempi valinta.

      Ootko pyytänyt raspaajaa katsomaan sopiiko kuolaimet hevosen suuhun? Riippuen kuka teillä nyt käy raspaamassa? Ainakin suuhun erikoistuneet eläinlääkärit tai hammasspesialistit osaa hyvinkin tarkkaan kertoa, mikä suuhun sopii ja mikä ei.

      Poista
    4. Ahaa, hei kiitoksia! Tuo sääntökohta olikin jo unohtunut, vaikka juttelimme tästä kaverin kanssa ihan viime vuonna :D hän kun silloin pohti, josko voisi osallistua nuorellaan estekisoihin kuolaimettomalla.

      Meidän raspaama on tsekannut suun tältäkin kannalta ja todennut, että suu on siltä osin normaali, että sinne "mahtuu" tavalliset kuolaimet. Jos oikein viime kesältä muistan, niin mitään super paksuja hän ei suositellut. Macon suussa erikoista on se, että sen hammasrivit eivät ole aivan kohdakkain ja siksi sille tulee reunoihin piikkejä helpommin. Sen pää on kokonaan ikään kuin vinossa :)

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoinen postaus, ja toi kisavideo oli kans tosi hyvä! :) Mietin samaa kuin eka kommentoija että ootko ajatellut kokeilla jotain muita kuolaimia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tuohon ekaan kommenttiin vastasinkin jo vähän. Mutta kyllä mä mietin, että pitäisi taas testata normaalia turpista tai jopa sitä micklemiä, josko ne sopisivat tähän kohtaan paremmin. Tai jotain muuta kuolainta. Kuten sanottu, oon vaan tosi huono testaamaan mitään :D Varsinkin nyt, kun Maco oli useamman päivän ajan jo hyvä taas. Pitää vaan opetella ratsastamaan itse kunnolla..

      Poista
  4. Suosittelisin kokeilemaan kimblewickiä (kolmipala). Ei liian kova suulle, eikä paina etuosaa liian alas. Tällä saa lyhennettyä vähän paremmin ja pidätteet menee läpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitää miettiä! :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat