tiistai 3. huhtikuuta 2018

#965: Olipahan ratsastusta

Pääsiäinen vierähti ohi ennen kuin ehdin edes sisäistää sen varsinaista alkamista. Tämä kevät on kyllä ollut sellaista haipakkaa, ettei pyhiä ole tullut vietettyä senkään vähän edestä. Tällä kertaa syynä rauhoittumisen sivuuttamiselle oli Ypäjällä järjestetty kolmipäiväinen kansallisen tason esteratsastuksen kilpailuviikonloppu. Päätimme lähteä starttaamaan kisakautta oikein kunnolla yökisojen merkeissä, vaikka alunperin suunnitelmana oli lähteä paikalle vain yhtenä päivänä. Mikäs siinä, Ypäjällä on kuitenkin aina mukavaa!

Yöpymisen suurin syy löytyi omasta vetoauton puutteestani. Meidän vetoautot olivat käytössä muualla, joten tarvitsin kyydin paikalle tallikavereiltani. Onneksi meillä on tallilla monia kilpailevia ratsukoita, joista Saima oli lähdössä matkaan hevosensa kanssa jo perjantaiksi. Tarkoituksemme oli lähteä paikalle aikaisin perjantaiaamuna, jotta ehdimme auttamaan kisajärjestäjää radan rakennuksessa, mutta lopulta päädyimme Ypäjälle jo torstai-iltana. Kisoja aikaistettiin suuren lähtijämäärän vuoksi perjantaina sen verran reippaasti, että meidän oli järkevämpää ajaa Ypäjälle hevosten kanssa jo edellisenä iltana ja asettua siellä aloilleen rauhassa. Vähän mua jännitti etukäteen se, miten saadaan kahden hevosen yöpymiskamppeet mahtumaan autoon Saiman hevosenhoitaja mukaanlukien, mutta huoli oli lopulta turha. Kävi nimittäin ilmi, etteivät kaikki ihmiset pakkaa mukaan niin kamalasti tavaraa kuin meikäläinen.. Meiltä ei kyllä puuttunut reissusta mitään! Saima meinasi jättää mut autosta pois kokonaan, kun pakkasin mukaan kaiken Macon pehmoleluista lähtien. Ei kuulemma tarvittaisi sellaisia reissussa. Mutta hei, onhan ne ihan mahtavaa rekvisiittaa kisamajoitukseen ;)

Saavuimme torstaina Ypäjälle joskus seitsemän aikoihin. Koska olimme lupautuneet töihin, olin samalla pyytänyt mukaan Ainon kisoista tuttuja tyyppejä - he kun ovat osoittautuneet ihan loistaviksi toimihenkilöiksi! Koko jengi olikin tältä osin kasassa jo torstaina, vaikka kisajärjestäjien porukka saapui Ypäjälle vasta perjantaiaamuna. Saapumisen jälkeen kävimme nopeasti syömässä, sillä Ratsumestari oli auki vain hetken meitä varten. Purimme tavarat paikoilleen nelostalliin, jossa hevosemme majoittuivat torstaista lauantaihin, ja juttelimme samalla niitä näitä. Kun vierastallin sisustus oli saatu kohdilleen, varustimme hevoset ja siirryimme Ypäjähallin puolelle ratsastamaan hevoset seuraavan päivän kisoja ajatellen. Loppuillasta putsasimme varusteet ja siirryimme yöpaikkaamme juttelemaan ja nauramaan vedet silmissä kaikille epäonnistuneille kuville, joita meistä oli illan aikana otettu.








Perjantaina lähdimme aamupalalle kuka mihinkin aikaan, mutta minä ja Saima suuntasimme talliin kahdeksaksi. Saiman hevosenhoitaja Sofia oli käynyt ruokkimassa hevosemme jo puoli seitsemältä aamulla, joten siitä isoakin isompi kiitos hänelle. Kun tulimme talliin, lähdimme suoraan kävelyttämään hevosia Sofian putsatessa karsinamme. Aamukävelyn jälkeen riensimme koko poppoo Opistohalliin auttamaan radanrakennuksessa, joka etenikin varsin lennokkaasti ollen valmiina hyvissä ajoin ennen ensimmäistä luokkaa. Ehdimme jopa koristella esteitä pääsiäisen teemoin virpomisoksilla ja narsisseilla!

Ensimmäisen luokan alettua lähdin ratsastamaan Macolla aamuratsastuksen kellon ollessa noin yksitoista. Halusin ratsastaa Macon kevyesti molempina aamuina, koska meidän ainoat luokat hypättiin vasta illalla kumpanakin päivänä. Ratsastus ei ollut pitkä, ihan vain askellajien läpikäynti ja kävely Ypäjän kisa-alueella. Verryttelymaneesi oli onneksi käytössä kokonaisuudessaan, joten pääsin ratsastamaan maneesiin siitäkin huolimatta, että toinen luokka oli menossa. Normaalistihan verryttelyissä on yleensä rajoitettu määrä ratsukoita, mutta tuonne sai tulla kuka parhaaksi näki - tilaa oli niin paljon. Aamuratsastuksen jälkeen pesin hevosen varusteet ja menin auttamaan seuraavan luokan radanrakennuksen kanssa. Päivän aikana olin milloin radalla auttamassa puomien nostamisen tai sarjavälien muutoksien kanssa, radan rakennuksen suhteen tai sitten istuin tuomaritornissa syömässä. Päivällä kävin ruokkimassa hevoset, iltapäivällä kävelytin Macon kertaalleen ja joskus viiden jälkeen kävin letittämässä ruunan valmiiksi.

Kun kello oli puoli seitsemän, aloimme rakentamaan mun luokan eli 120cm-luokan rataa. Esteet näyttivät kauhean isoilta, mutta se ei johtunut korkeudesta, vaan siitä, että mua jännitti ihan kamalasti. Ensimmäinen yhteinen startti kansallisella tasolla 120cm korkeudella tuntui ihan hirvittävän isolta jutulta. Tiesin, ettei Maco kyttäisi esteitä, eikä se jännittänyt mua ollenkaan. Jännitykselle ei ollut oikeastaan syytä. Kunhan jännitin. Sellainen mä olen, jännitän aina kaikkea suorittamista, vaikka syytä ei todellakaan olisi. Ja tässä tilanteessa jännitys johtui puhtaasti rutiinin puutteesta: olen kisannut kansalliset startit viimeksi helmikuussa ja sitä ennen syyskuussa. 









Verryttelyssä Maco oli ihan super villi! Olin ihmetellyt verryttelyssä käydessäni, miten freshejä hevosia siellä olikaan, mutta olisi vain pitänyt pitää suu kiinni sellaisen sattuessa myös omalle kohdalleni. Esteiden jälkeen mentiin nimittäin milloin mitäkin loikkaa.. Muuten verryttelyhypyt tuntuivat ihan järkeviltä, vaikka mulla oli koko ajan takaraivossa sellainen tunne, että hommasta puuttui kaikki rentous, jäntevyys ja huolellisuus. Se välittyi tietysti radallekin, missä meno oli melkoista hosumista. Joku totesikin, että suorituksissa kautta linjan oli nähtävissä holtittomuutta, kiireellisyyttä ja säätämistä. Voin allekirjoittaa, että mun molemmat radat menivät tähän kategoriaan kuin nenä päähän! Perjantain radalla ratsastin pari paikkaa ihan typerästi, joista tuloksena oli sitten kaksi puomia. Radassa ei ollut rytmiä, enkä oikein muista siitä mitään. Se meni sellaisessa paniikinomaisessa suorittamisessa, jonka jälkeen en kyllä voinut olla tyytyväinen mihinkään muuhun kuin Macoon.

Suorituksen jälkeen hoidin hevosen pois, putsasin varusteet, ruokimme hevoset, siivosimme karsinat ja lähdimme porukalla syömään. Lauantai olikin päivä uusi, eikä mua jännittänyt enää yhtään niin paljon. Tiedättehän, kun se ensimmäinen startti oli ohi ja homma tuntui aavistuksen verran helpommalta. Sofia kävi aamulla taas ruokkimassa hevosemme ja putsaamassa niiden karsinat, joten meidän tehtäväksi jäi vain kävelyttää nelijalkaiset ystävämme ja suunnata sitten kohti ratahommia. Päivä oli kulultaan ihan perjantaita vastaava, sillä kävin yhtä lailla aamuratsastamassa Macon ja auttamassa milloin missäkin. Tällä kertaa ohjelmaan sisältyi myös Saiman auttaminen verryttelyssä hyppyjen osalta. Mikäs siinä oli puomeja nostellessa!

Lauantaina mun valmentaja tuli paikalle auttamaan verryttelyssä ja radalla. Se on jännä, miten erilainen fiilis tekemiseen tulee, kun joku on pitämässä "kädestä kiinni" ennen starttia. Valmentajan avulla verryttelyyn tuli ihan erilainen ote, sillä ratsastin paljon tarkemmin ja otin toisaalta myös enemmän hyppyjä. Maco tuntui lauantain esteverryttelyssä todella hyvältä sileällä, joten sille selkeästi sopi tuo aamuratsastuskuvio, vaikka sitä en ollutkaan aiemmin kokeillut. Jatkossa tiedän ratsastaa hevosen kotona ennen kisoja, ihan kevyesti siis. Ja jos ei ratsastamaan ehdi, niin ainakin juoksuttaa paikat auki.









Lauantain rata tuntui paljon pienemmältä, vaikka olin toki rakentamassa sitä itse ja mittasin ratamestarin kanssa esteitä korkeuteensa. Se on siis ihan henkinen kysymys, milloin mikäkin suurelta tai pieneltä tuntuu! Valmennuksissa 130cm esteet kun eivät enää edes isoja ole. Toki mua edelleen jännitti, mutta lähinnä siltä osin, osaanko parantaa ratsastustani edellisestä yrityksestä. Valmentaja huikkasi kentän laidalta juuri ennen starttiani, että muista hengittää. Olin kuulemma ollut aivan kalpea :D Ja se näkyi kyllä, nimittäin kolmannen esteen jälkeen unohdin kokonaan kääntää, enkä sekunnin ajan tiennyt minne mennä. Omassa ratsastuksessani ehkä seitsemännen esteen jälkeen tuli sellainen hetki, että muistin hengittää ja istua satulaan. Siinä tuli sellainen levollinen tie, jonka pääsin ratsastamaan rauhassa. Muuten rytmi säilyi koko radan ajan sitä yhtä kolmosesteen jälkeistä ajatuskatkosta lukuunottamatta melko tasaisena, vaikkakin paikat olivat linjassaan vähän kaukaa esteestä. Paljon parempi rata kuin perjantaina, mutta ei missään nimessä sellaista ratsastusta, jota pystyn esittämään treeneissä. 

Vaikka tuloksena oli yksi puomi juuri tuolta kolmannelta esteeltä, jonne tulimme vähän kovaa, olen silti paljon tyytyväisempi lauantain suoritukseen. Maco suoritti koko viikonlopun ihan päällikön elkein ja ansaitsee tuhannet taputukset ja namit tekemästään työstä. Mä puolestani yritän löytää tasaisuutta ja rutiinia kisaamiseen tuolla tasolla, jotta saan jatkossa siistejä ja järkeviä ratoja alle. Eron huomaa niin hyvin siinä, kun hyppään treeneissä vaikkapa 120-140cm esteitä sisältävää rataa ja homma on helppoa kuin mikä. Kisoissa 120cm radan ratsastus tuntuu sellaiselta säätämiseltä, että oksat pois. Paikalla olleet ammattilaiset totesivat, että lauantain rata oli parempi, mutta nyt vaan rutiinia lisää. Sillä hyvä tulee. 

Mun oli tarkoitus julkaista tähän postaukseen videot radoista, mutta en ehtinyt väsäämään niitä valmiiksi tenttiin lukemisen vuoksi. Julkaisen ne siis myöhemmin, mikä tuskin haittaa ketään. Kuvia reissulta ainakin kertyi, sillä näiden ihanien Annika Mäen ja Roosa Järvisen ottamien kuvien lisäksi sain kuvia useilta muilta kameran kanssa paikalla olleilta henkilöiltä. Ylempänä kuitenkin pieni pätkä kisoista Instagram-videon voimin.

Ja hei - onneksi mulla on ihan maailman parhain valmentaja! Hänen ansiotaan oli, että lauantain rata oli jo paljon järkevämpi. Juuri ennen rataa hän totesi mulle, että mun pitää muistaa hengittää ja nauttia: "tää on sun taso". Niin, toivottavasti se näkyy tulevissa kisoissa. Seuraavat kisat pitkin olla jo lauantaina Ainossa, mutta lähden Tampereen messuille kahdeksi päiväksi, enkä näin ollen pääse nauttimaan kisaamisen tuomasta jännityksestä heti uudelleen. Jatkamme harjoituksia kisojen merkeissä todennäköisesti sitä seuraavana viikkona joko Riders Innissa tai Stall Solbackassa. Sitä ennen treenaamme kotona - ja yritän keksiä jotain keinoja, joilla oma psyyke kestäisi paremmin tuota kilpaurheilun tapaista toimintaa. Siinäpä vasta pähkinä purtavaksi!

Ihanaa alkanutta viikkoa teille :)

14 kommenttia

  1. Kiva postaus!♥ Messuilla nähdään!

    VastaaPoista
  2. Kiva että Sofia pääsi auttamaan teitäkin kisoihin. Hän on kyllä mahtava ihminen, niin aito ja tekee kaiken hevosiin liittyvän täydellä sydämellä!❤️ Häntä kyllä kannattaa kysyä uudelleenkin kisoihin mukaan, jos tulee tarve, hän kyllä varmasti mielellään tulee! Sofia on toiminut kaverilleni kisahoitajana jo muutaman vuoden, siitä tunnen hänet.Tämä oli todella kiva postaus ja kivat kuvat. Koska tulee epäonnistumis kuvia?�� Olisi myös kiva nähdä tallipäivä postausta pitkästä aikaa, videomuodossa. Postausta siitä ”hevoset vaihtoon päivästä”?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofia vaikutti kyllä näppärältä nuorelta! Kiva, että pidit postauksesta :) Katsotaan, koska ehdit toteuttaa noita muita!

      Poista
  3. Mukava postaus! Kohta valkonen hevonen sulla. ;D

    VastaaPoista
  4. Mistä näitä kuvia saa?��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaajat olivat itse muhun yhteydessä :)

      Poista
  5. Kisapostaukset on aina kiinnostavia! :D Tosi hienoja noi kuvat ja kiva toi videopätkä :) Mä oon aika kova kisajännittäjä mut rutiinin kertyminen on vähän helpottanut asiaa onneksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit :) ja tsemppiä kisoihin, hyvä että jännitys on vähän lieventynyt!

      Poista
  6. Snäppäätkö enään ollenkaan vai enkö osaa käyttää uutta snäppiä. :D
    En löydä sulta ollenkaan tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi harvoin :) Snäppi on mun mielestä tosi vaikea käyttää nykyään :/

      Poista
  7. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat