maanantai 30. huhtikuuta 2018

#972: Se on vihdoin täällä!

Viime viikonloppuna pääsin näkemään ensimmäistä kertaa ystäväni Millan uuden varsan, joka näki päivänvalon ensimmäistä kertaa sunnuntaina. Reipas ja terve tammavarsa syntyi maailmaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, ja näin kummitätinä riensin paikalle heti sunnuntaiaamusta. Voi että, miten suloinen nelijalkainen karsinassa odottikaan!

Otin pienokaisesta heti alkuun muutamia kuvia, joita en kuitenkaan ehtinyt muokkaamaan sen kummemmin. Halusin kuitenkin tulla jakamaan nämä kuvat teille ja toivottaa samalla kaikille aivan mahtavaa vappua! Varsakuumehan tässä nousee näitä kuvia katsellessa. Ja kuten kuvista voi huomata, maistui vastasyntyneelle ruokakin oikein hyvin. Tuota varsan touhuamista oli hauska seurata hetken aikaa, sillä vasta muutamia tunteja vanhalla hevosella ei oikein ollut vielä hallintaa omasta kropastaan. Välillä pienokainen yritti ravistella päätään, mutta meinasi samalla kaatua, kun keskittyminen seisomista varten herpaantui. On nuo ihan mainioita! Nyt vaan odotellaan, että vauva pääsee pihalle emänsä kanssa - siitä se riemu vasta alkaa.

Ihanaa vappua teille :)











9 kommenttia

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat