#971: Ulkokausi alkoi puhtaalla radalla

Meidän ulkokausi alkoi viikonloppuna ratsastuskeskus Ainossa, kun lähdimme kilpailemaan isolla ulkokentällä pidemmän hallikauden päätteeksi. Kaikkialla hallikausi ei tosin vielä ole loppunut, ja tällä viikolla monet kilpailevat vielä kertaalleen Ypäjällä hallikisoissa. Me kuitenkin päätettiin jättää maneesin neljät seinät taaksemme ja suunnata katse kohti kesää ja kärpäsiä - toivottavasti aurinkoista sellaista! 

Ulkokauden avaus on aina jännä paikka. Champin kanssa olin melkoisessa paniikissa mennessäni hallista pihalle, sillä ruuna hyppäsi syystä tai toisesta aina paremmin maneesissa. Treenasimme estevalmennuksia ulkona usein montakin viikkoa ennen varsinaista kisakauden avausta, mutta tällä kertaa otin Macon kanssa uuden vaihteen päälle ja päätin lähteä kisakentille neljän ulkoratsastuksen jälkeen. Ajattelin, että nykyinen ratsuni on sen verran lungi tapaus, ettei se välitä olosuhteiden muutoksista sen kummemmin suuntaan tai toiseen. Ilolla kuuntelin kavereideni selityksiä siitä, miten ulkoilma on tuonut hevosista esiin varsinaisen riemun, ja ratsastukset ovat sujuneet enemmän ja vähemmän vauhdikkaasti. Macolla tätä piirrettä ei ole juuri ollut, vaikka se oli ehkä vähän normaaliakin pidempi. Ei siis riemuloikkia tältä hevoselta, vaikka sellaisia toisinaan toivoisi. Maastossa sen sijaan ollaan menty senkin edestä pomppuloikkaa, mikä on saanut vedet valumaan silmistä nauramisen saattelemana. 

Kerkesimme treenata ulkokentällä esteitä kahtena päivänä ennen kilpailuja, joista ensimmäinen tapahtui viikko sitten sunnuntaina Stall Solbackassa. Valmennus itsessään ei mennyt mitenkään kehuttavasti, sillä oli ihan hukassa - tai siltä se ainakin tuntui. Muokkaamme tällä hetkellä ratsastustani vähän erilaiseen suuntaan esimerkiksi ihan sillä, että mun pitäisi pystyä istumaan satulaan sen jalustimilla killumisen sijaan. Lantio eteen, vatsalihakset töihin ja keskivartalo hallintaan. Enemmän jalkaa ja vähemmän kättä. Pidäte, jota seuraa hellitys. Hypyn jälkeen yksi askel kevyesti, seuraavalla satulaan, kolmannella tasapainotus, neljännellä jo valmiina kohti seuraavaa estettä. Ymmärrätte varmaan, miten paljon tuollainen ajattelu vaatii omaa keskittymistäni, koska vaikka tästä on mulle sanottu viimeiset reilun kahden vuoden ajan, olen vasta nyt konkreettisesti ymmärtänyt tavan, jolla saan tehtyä muutoksia. 

Kaikki postauksen kuvat c. Oona Pitkonen, Oona Pitkonen Photography - kiitos!

Olin sunnuntain treenien jälkeen todella pettynyt omaan ratsastukseeni, koska kaksi edellistä Ypäjän jälkeistä valmennusta menivät enemmän ja vähemmän säätämiseksi. Joku ehkä syyttäisi hevosta - "liian villi", "liian väsynyt" - mutta todellisuudessahan vika on aina satula päällä. Ainakin 90 prosenttia ratsastuskerroista. En ehkä keskittynyt tarpeeksi tai ratsastin liikaa. Tämän huonomman fiiliksen vuoksi pidimme vielä viime viikon keskiviikkona kavalettitunnin, jossa teimme kahden kavaletin avulla töitä ympyrällä siirtymisten ja kontrollin kanssa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan  (moniin viikkoihin) mulla oli sellainen olo, että pystyin ratsastamaan tehtävän aikana jokaisen askeleen omilla avuillani ilman, että joudun kuitenkaan vahtimaan hevosta. Jätin sen yksin, ja se teki mitä pyysin. 

Torstaina kävimme vielä kouluvalmennuksessa, ensimmäistä kertaa sitten helmikuun. Mietin ääneen, mitenköhän meidän käy ulkokentällä 120cm luokassa, kun olimme treenanneet pienessä laukassa koko viikon kavaleteilla ja sileällä. Ajattelin jo kauhuskenaariota, jossa lähden ratsastamaan liikaa eteen, jolloin Maco jää pitkäksi ja vahvaksi edestä. Tai vaihtoehtoisesti tilannetta, jossa ratsastan koko radan takaperin. Käytännössä siis kuvaukset molemmista radoistani Ypäjältä! Olisin halunnut hypätä alle yhden 110cm luokan ulkona, mutta valitettavasti luokkina noissa kisoissa olivat 105cm ja 110/120cm, jossa korkeus piti valita itse. Valmentajan kehotuksesta menin sitten sen pelkän 120cm, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli hyvä valinta. Esteet itsessään kun ovat pienen tuntuisia, varsinkin noin valtavalla ulkokentällä.

Tällaista alustusta kisoja varten siis. Voitte uskoa, etten lähtenyt kauhean itsevarmana matkaan. Olimme kisapaikalla Sannin kanssa hyvissä ajoin, koska luokkaamme oli myöhästetty parinkymmenen minuutin verran. Ulkona oli aika ikävä sää, vettä satoi vähitellen ja aurinko oli mennyt kokonaan pilven taakse. Eipä tarvinnut riisua takkeja pois, ja hevosellakin oli villaloimen lisäksi toppaloimi päällä alkukäynneissä. Hetken jo mietin, että liekkö hevosparat jäätyvät verryttelyn aikana, kun kävelyä tuli väkisinkin pitkähkön verryttelyajan vuoksi.

Verryttelin siis luokan alusta asti, koska kyseessä oli ainoa luokka meille koko viikonloppuna. Tein alkuun ihan ravi-laukka -työskentelyä ja yritin saada Macon kevyeksi kädelle siinä kuitenkaan kovinkaan hyvin onnistumatta. Verryttelyhypyt otin pitkän kaavan mukaan siten, että tein ensin useamman hypyn pienelle pystylle, jonka jälkeen kävelin hetken, hyppäsin taas pystyä hieman isompana ja kävelin taas ennen okserille siirtymistä. Viimeisenä juuri ennen omaa rataani hyppäsin yhden vähän isomman okserin, jonka jälkeen siirryin radalle odottamaan omaa vuoroani. Meitä sai olla kentällä starttivuorossa olevan lisäksi kaksi ratsukkoa, joten odotteluaika kisakentän puolella kävi lopulta pitkäksi. Kävelin ensimmäisen ratsukon ajan pitkin ohjin, ja edeltävän ratsukon vuoron aikana laukkailin kentällä yrittäen saada laukkaan hieman nyansseja. Maco tuntui hyvältä ja rennolta.

Rata oli kokonaisuudessaan oikein helppo, ja esteiden välissä oli aikaa järjestäytyä uudelleen ennen seuraavaa tehtävää. Valikoin itselleni kohdat, joiden jälkeen tarkistin kaiken olevan kunnossa: muistan hengittää, muistan istua satulassa ja laukkaan tarpeeksi rytmissä. Hymyillä, että rentoudun. Sitten radalle! Ensimmäinen este oli okseri diagonaalilla, joka meni ilman ongelmia, kakkoselle tulin kaarteesta ulos ihan mukiinmenevästi, ja muistin jopa ratsastaa tarpeeksi pitkän tien leikkaamatta kaarretta. Kolmas este oli pysty linjalla kakkosesteen kanssa, mutta en laskenut tälle mitään askelmäärää sen ollessa kuitenkin yli seitsemän askelta. Maco tuli oikein hyvin takaisin kakkosesteen jälkeen, joten jäin melko kauas kolmannelta esteeltä. Muistan, että laitoin pohkeen kiinni askeleen ennen hyppyä ja toivoin, että ruuna selvittäisi homman kotiin. Sen jälkeen meillä olisikin ollut mahdollisuus hajottaa pakka kokonaisuudessaan, mutta sen sijaan istuin satulaan ja ratsastin kaarteen neljännelle okserille hyvin. Siitä taas kaarteella viidennelle esteelle, joka oli okseri-pysty -sarja kahdella laukalla. Normaali 11 metriä, josta taas kaarteen kautta okseri-pysty -linjalle. Nuo esteet olivat numerot kuusi ja seitsemän, välissä kuusi laukka-askelta. Yllätyin itsekin, miten hyvin pääsin kuudennelle okserille, ja tasaisesti seitsemännelle pystylle. Siitä taas tasapainotus ja hyvä hyppy mulle hankalan kaarteen jälkeen kahdeksikolle. Voi että, miten olin tyytyväinen tähän asti!

Kahdeksannelta yhdeksännelle oli mun mielestä vähän outo kaarre ottaen huomioon, että muu rata oli helppoa ajelemista esteeltä toiselle. Väli oli kuusi laukka-askelta, mutta linja oli hieman jännä isolle ulkokentälle. Meille kävikin niin, että Maco jäi ristilaukalle esteen jälkeen ja mulla meni ihan rytmi sekaisin, jolloin menimme melko kiemurrellen estettä kohden. Moni hevonen olisi varmasti kieltänyt, mutta Maco sen sijaan kiipesi yli esteestä puhtaasti. Hämmennyin itsekin, että ruuna selvitti esteen ongelmitta. Siitä jatkoimme esteelle numero kymmenen, joka oli radan viimeinen hyppy. Puhtaasti maaliin, ja kolmosen isompaa hyppyä ja yhdeksikön ajatuskatkosta lukuunottamatta olin oikein tyytyväinen lopputulokseen!

Tuloksellisestihan meillä ei mennyt kovinkaan hyvin. Olimme seitsemänsiä eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita, sillä ajallisesti olimme 20 sekuntia voittajaa hitaampia. Hieman nauroin, kun katsoin tuloslistaa! En mennyt takaperin, mutta tein paljon voittajaa pidemmät tiet. Ja parempi näin, koska en välttämättä olisi saanut Macoa yhtä kuulolle hätäisemmällä ratsastuksella. Ja sellaiseksi se homma tuppaa mulla menemään, jos alan hätiköimään liikaa.

Kaiken kaikkiaan olin erittäin tyytyväinen sunnuntain rataan ja mun ratsastukseen! Nyt treenataan tulevana viikonloppuna Juulia Jyläksen kanssa kahtena päivänä, eikä kisata hetkeen, koska sitä seuraavalla viikolla meillä on hevosen säännöllinen fysioterapiahoito. Jatkammekin kisakautta taas toukokuussa, sitten kun olen saanut gradun palautettua. Pahoittelen siis etukäteen mahdollista blogihiljaisuutta, sillä en todennäköisesti tule päivittämään kovinkaan ahkerasti ennen toukokuun kahdeksatta. Ehkä ymmärrätte - kesällä sitten paremmin! 

Oletteko te jo aloittaneet kisakauden? :)