tiistai 10. huhtikuuta 2012

047: Joskus elämä voi yllättää - positiivisesti!

Ajattelin tehdä teille tänne pienen postauksen, ihan siis todellakin vain muutaman lauseen. Huomenna olisi tarkoitus postailla enemmän, mutta tämä vähän esimakua! Ensinnäkin on pakkoa sanoa, että viimeisen viikon ajalta elämä on ollut yhtä hullunmyllyä - ensin kuulin järisyttäviä uutisia, sitten tein töitä kolme päivää putkeen ja maanantaina kävin Kouvolassa kaverini luona, josta kerron huomenna lisää ja laitan kuvia myös. Tämä päivä on mennyt palautuessa "lomasta" ja kerätessä motivaationrippeitä uutta lukiojaksoa varten. Torstai-iltana tai perjantaina on lähtö Tahkolle ja sunnuntaina olisi tarkoitus lähteä hyppäämään Tahkon parilla hevosilla aluekisoihin.. Kiireinen viikko siis edessä.

Tampereen hevosmessut 2012
Tuo ylläoleva kuva kertoo teille pientä vinkkiä tulevasta. Kaikki ketkä ovat tulossa Tampereelle hevosmessuille 20.-22.4.12 saattavat kokea jonkinsortin yllätyksen, mutta siitä kerron tarkemmin sitten messujen jälkeen - tarkkasilmäisimmät tosin saattavat sitä ennen tänne tulla jo jotain kirjoittamaan! Itselläni ei todellakaan ollut tarkoitusta (kuten edellisestä postauksesta saitte käsittää) mennä kyseisille messuille, sillä Ypäjän kisat sattuivat päällekäin, mutta viime viikon puhelinsoiton jälkeen saatiin uusia suuntia keväälle ja kesälle. Ketäs kaikkia heppamessuilla onkaan tulossa? Käsiä ylös nyt!

Toinen asia tähän pikapostaukseen on, että vastoin aiempaa kertomustani (joka siis piti paikkaansa viime viikkoon asti..) en lähdekään Stephexille Belgiaan kesällä vaan Ninan luokse Guttecoveniin. Tähän liittyy lisäksi paljon muuta uskomatonta hässäkkää ja sen sellaista, mistä kerron teille aikanaan - viimeistään ensi syksynä!

Laava, Suursuon ratsastuskoulun tuntihevonen.
Suursuon ratsastuskoulun yrittäjän tytär Milja ja Laava kisoissa
maanantaina, sijoitus oli luokassa kuudes ja ruusuke tuli kotiin :)
Huomenna postaan teille kuvina hienon tarinan Kouvolan reissusta ja ehkä sivussa jotain videopätkiä Kapristakin. Mutta nyt lähden nukkumaan, jotta jaksan herätä aamulla kouluun.. See ya!

31 kommenttia

  1. voiei, oli niin salaperäinen postaus :D

    VastaaPoista
  2. Oi, tuo Laava oli kyllä siellä estekisoissa niin hieno, kun oltiin kattomassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva varsinkin ollakseen tuntsari, tosi yksinkertainen ratsastaa!

      Poista
  3. mä olen tulossa kahden kaverini kanssa hevosmessuille:)

    VastaaPoista
  4. Kyllä tulisin hevosmessuille,mutta kun on jalka murtunu.Jos se paranee ennen sitä niin kyllä tulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Yritä parantaa jalkas kuntoon, menikö ihan ratsastaessa rikki?

      Poista
  5. mäkin oon hevosmessuille tulossa kahden kaverin kanssa :)!

    VastaaPoista
  6. Nyt oli kyllä paljon mysteeriä yhdessä postauksessa. :D

    VastaaPoista
  7. Moi, sait minulta haasten, jonka löydät blogistani, toivottavasti otat sen vastaan :)

    http://kuurankukkasi.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti otan vastaan, teen kunhan kerkeän :)

      Poista
  8. Huhuii olipa mysteeristä! Minä oon messuille tulossa vaikka väkisin. ;-)



    - Susaam [kuldaponi.blogspot.com] en jaksanu vaihtaa tiliä.. :D

    VastaaPoista
  9. Liityin lukijaksi! :) Jeijei hyä blogi !
    Kurkkaisitko;
    http://hannanblogiheppamaistaelamaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  10. Oon tulossa messuille kaverin kans ;)!

    VastaaPoista
  11. Oon tulossa messuille lauantaina :) liityin lukijaksi :D tuun messuille "pienen" talliporukan kanssa :D mun lsäks tulee vissiin 5-7tyyppi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, teitä on sitten kunnon jengi paikan päällä :)

      Poista
  12. Tuun iskän kaa kattoo hevosmessuja ekaa kertaa, siis tuun kattoo vähän että mimmosta siä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja liityin lukijaks, ihan mahtava blogi! Paitsi enemmän plussaa jos kirjottaisit useemmin.

      Poista
    2. Kiitos! Yritän kyllä kovasti, mutta valitettavasti koulu ja talli vie paljon aikaa..

      Poista
  13. Heii! Mitä meinasit tehä lukion jälkeen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelma olis seuraavanlainen: haen yliopistoon lukemaan viestintää, eli joko Helsinkiin tai Vaasaan. Jos en pääse sisään ekalla, lähden ulkomaille töihin vuodeksi johonkin tallille tai sitten ratsastelen ja teen töitä Suomessa :)

      Poista
  14. Ja joo siis Sunnuntaina oon tulossa Messuille. Siellä oli sunnuntaina ohjelmaassa joku Hevosenhoitajien Mestaruuskilpailu mitä siinä tapahtuu?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tarkemmin ko kisasta mutta varmasti jo siitä sait itse tietoa paikan päällä! :)

      Poista
  15. Hei, jos oikein käsitin niin taisit olla siellä Tampereen hevosmessuille Kaprin kanssa siinä Ninan pitämässä esteratsastusesityksessä? ;)

    VastaaPoista
  16. Ärsyttävää. En ehtinyt katsomaan sitä Ninan juttua tänään aamulla, jossa sinäkin olit? Näin sut siellä sen Jutan palkinnonsaannin jälkeen ja ihan suu loksahti auki ja puhelin meinas tippua kädestä että eihän toi voi olla SE Aada ihan ilmielävänä. :D

    - Susaam [kuldaponi.blogspot.com] en jaksanu vaihtaa tiliä..TAASKAAN.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enhän mä nyt oikeesti NOIN tunnettu voi olla, että joku mut tunnistaa :D haha, oli kyllä hauskaa siellä..

      Poista
    2. olet olet! :D joo niin oli, varsinkin mulla vielä ihan kuumetokkurassa, mutta pakko oli päästä!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Yhteistyössä