keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

073: Hellettä ja hevosia

Hollannissa on ollut viimeiset neljä päivää todella lämmin sää. Jos varjossa on 35 astetta plussaa, on auringossa lähes tukahduttavan lämmintä! Ja kuvitelkaa siihen, että ratsastatte ulkona tai maneesissa (joka vielä kaksi kertaa ulkolämpötilaa pahempi) viitisen hevosta päivässä, teette reilu kaksikymmentä karsinaa ja hoidatte hevosia - voin kertoa, että on kuuma. Mun pitäisi hankkia lippis jostain, sillä meinasin tänäänkin saada auringonpistoksen ratsastettuani viidellä hevosella laukkaradalla ja derbykentällä. Ja tätä lämmintä säätä on luvattu koko loppuviikoksi, tosin koko ajan lämpimämpänä. En valita, sillä koko viime viikon satoi!

Päivät ovat kuluneet nyt jo rutiinilla ja herääminen aamulla on jo ihan normaali juttu. Iltaisin seitsemän maissa on jo helpottunut olo, sillä tietää saavansa ruokaa kohta ja pääsevänsä kylmään suihkuun kuumasta tallista. Hevosten karsinoissa on nyt todella, todella seisova ja kuuma ilma, sillä täällä ei ole mikään hyvä ilmanvaihto: tuntuu, että lämpötila niissä voisi olla jopa neljäkymmentä astetta! Mutta todella antoisaa on ollut kaiken kaikkiaan, nautin joka hetkestä ja opin koko ajan uutta :) Monet lukijat ovatkin muistuttaneet nauttimisesta, ja se pitää pitää koko ajan mielessä - tällaisia tilaisuuksia tulee niin harvoin, että jokaisesta hetkestä (jopa niistä kaikkein epätoivoisimmista, jolloin mikään ei tunnu etenevän) pitää löytää jotain hyvää ja oppia niitä arvostamaan.

 
Derbykenttää tallille päin, tämä ja kaksi alempaa otettu videokameralla joten
laatu ei ole mikään huippuhyvä :) Mutta idean saa selville varmasti näistäkin!

Derbykenttää laitumille päin


Ulkokenttää


Nina ratsastaa Stetsonilla
Nina oli perjantaina kisoissa kolmella hevosella: Luzylla, Normanilla ja Denniksellä. Luzy oli ollut super, ja vaikka Nina ei ollut ratsastanut aikaa, oli sijoitus silti ollut kolmas. Tamma hyppäsi kuusivuotiaiden luokkaa 130cm-tasolla ja se on luonnostaan niin nopea, että sijoitus oli ollut hyvä. Norman oli ollut vähän villi ja ottanut yhden puomin alas, Dennis taas hyvä, tosin sekin yhdellä tiputuksella. Lauantaina Nina ei ollut tallilla, joten tehtiin Tiinan kanssa päivä kahdestaan ja sunnuntaina Tiina lähti neljän hevosen kanssa kisoihin, joten olin silloin taas yksin koko päivän. Sunnuntain kisoissa Norman oli ollut super, mutta saanut silti viimeisen esteen alas. Dennis yllätti kaikki 140cm-luokassa tehden sekä perusradan että uusinnan virheittä ja sijoittuen neljänneksi. Philippa ja Funny olivat myös mukana hyppäämässä 120cm-tasolla.

Maanantaina Nina lähti Suomeen valmentamaan ja palaa vasta huomenna, joten tämä alkuviikko ollaan oltu jälleen Tiinan kanssa kahdestaan Guttecovenissa. Ratsastaminen jää näin ollen pääosin mulle, sillä Tiina yleensä mieluumin juoksuttaa hevosia. Menen siis niin monta kuin vaan jaksan ja kerkeän. Tänään vuorossa oli vähän eri hevosia kuin eilen. Voisin tehdä teille tosiaan pienen esittelyn kaikista hevosista, siten pysyisitte ehkä paremmin perillä tapahtumista :)

Tää lammas karkasi kerran, seuraavana päivänä uudelleen. Sitten karkasi neljä
lammasta ja seuraavana päivänä yli kymmenen.... Sitten siirrettiin ne uudelle
laitumelle ja ne kaikki juoksi vapaana ympäriinsä :D

Luzylla derbykentällä :)

Tallilla on aika paljon yksityiskohtia!

Tallin sisäpihaa, laatu taas videokamerasta..

Tallille tuleva tie, laatu myös videokameran :)
Päivän ensimmäinen hevonen oli Luzy, jolla menin kevyesti ensin laukkaradalla Tiinan seurana (Tiina meni Princessillä) ja sen jälkeen työskentelin hetken ulkokentällä. Luzy on todella kiva ratsastaa ja se on pieni ja kompakti hevonen, jolla on kuitenkin suuri sydän ja se on aina menossa mukana. Kuusivuotiaaksi se on myös erittäin lupaava ja yhteistyökykyinen, kisoissa nopea hevonen. Tamma on kaiken lisäksi todella kaunis! Aika täydellinen pakkaus siis.

Norman oli vuorossa seuravana. Se on Luzyn vastakohta: iso ja tukeva ruunikko ruuna, jolla on todella matkaavoittavat ja isot liikkeet. Periaatteessa se on hidas, mutta toisaalta erittäin nopea regoimaan apuihin. Vasta kuusivuotias Norman on myös lupaava ja kiva kisahevonen. Se on yksi suosikeistani täällä, tosin niihin kuuluvat myös Luzy ja Cita. Menin Normanilla aluksi laukkaradalla Tiinan ja Stetsonin seurana ja työskentelin sitten hetken derbykentällä. Ruuna villiintyi laukkaradalla ja kun se sai laukata täysiä, veti se pari kertaa aivan valtavia pukkeja. Onneksi olin kevyessä istunnassa, joten pukit eivät vaikuttaneet mitenkään omaan tasapainoon. Derbykentällä ruuna pelästyi jotain ja teki ihan valtavan pukin sekä sinkosi vasemmalle 90 asteen käännöksellä, eli sillä näytti olevan hauskaa :) 

Italo oli vuorossa Normanin jälkeen. Sen kanssa kävin vain laukkaradalla "hömpöttelemässä", sillä ruuna on vasta nelivuotias ja sillä on ratsastettu vaivaiset pari kuukautta. Italo on todella ihanan värinen ja erittäin kiltti: se saattaa säikkyä, muttei lähde mihinkään vaan vain hätkähtää hieman. Harva nelivuotias on niin rauhallinen! Sen kanssa pystyy menemään kaikissa askellajeissa pitkin ohjin ja se reagoi ääniapuihin todella hyvin. Välillä ruuna on jopa liian flegmaattinen.. Se tykkäisi vain hengailla ja nauttia kesäpäivistä :)


Alex hyppäämässä Funnyllä derbykentällä. Vesihauta.

Arjen luksusta! Jaksoin väsätä tänään tällaiset koristeet laseihin :)


Luzy katselee vanhuksia laitumella.

Nina ja Stetson

Tallia vielä käytävältä, tässä siis yksi kolmesta käytävästä (suunnilleen puolesta
välistä otettu tämä kuva, eli koko käytävä ei näy).
Dennis oli päivän neljäs hevonen, sillä tein samanlaisen ratsastuksen kuin Normanin kanssa. Dennis on Ninan ja Alexin yksi parhaista hevosista: se on ollut vähän arka, mutta rohkaistunut nyt todella paljon. Ruuna on kahdeksanvuotias ja kiva hevonen sekin, tosin todella iso tummanruunikko!

Viimeisenä menin Philippalla, joka on yhdeksänvuotias siropäinen tamma.Vähän säikky, mutta muuten kiltti ja mukava hevonen. Philipan kanssa mentiin derbykentällä ja lopuksi irroiteltiin hiukan laukkaradalla ja pidettiin hauskaa.

Eräs lukija kysyi, mitä oikein syön kun jaksan pelkällä aamupalalla iltaan asti. Aamupala sijoittuu siis kymmenen ja yhdentoista väliin, joten vaikken kerkeäisi syödä iltapäivällä mitään, ei nälkä illalla ole tappavan kova - kunhan huolehtii nesteytyksestä! Aamuisin syön tukevasti: teen kaksi paahtoleipää kinkulla ja juustolla sekä paistan yhden tai kaksi kananmunaa. Näiden lisäksi sekoitan jogurttiin tuoreita mansikoita/vadelmia ja pilkon banaania sekä lisään vähän mysliä. Aamupalalla juon joko mehua tai maitoa, riippuen siitä mitä on tarjolla ja mitä milloinkin tekee mieli. Nämä kuumat päivät oon pitänyt tallilla mukana Pepsi Max-pulloa, mikä ei ollut hyvä vaihtoehto, sillä kun juon päivässä koko puolentoista litran pullon, ei vatsa oikein kestä sitä :D No, tästä lähtien otan sitten vettä mukaan.. Iltaisin syön yleensä spagettia/riisiä/pastaa ja sen kanssa kanaa eri muodoissa: suikaleina, nugetteina, pihveinä.. Kerran oon syönyt jauhelihaa ja pari kertaa pitsaa lisäksi. Ja illalla tulee syötyä paljon herkkuja, kuten karkkia, Ben&Jerry-jäätelöä, sipsejä, donitseja.. Eli ei kauhean terveellistä täällä!

Tämän aamun aamupala: huomatkaa sydämen muotoinen kananmuna :D!

.. ja tässä sunnuntain vastaava, jonka kerkesin viemään ulos asti ja nauttia auringosta :)

Viime keskiviikkona käytiin Maastrichtissa syömässä, tämä kuva sieltä..

Ja kännykästä löytyi vielä tällainen kuva, kun menen Citalla :)
Huomenna yritän ottaa teille kuvia ja tehdä muistakin hevosista esittelyä.. Torstaina tai perjantaina mulla on vapaapäivä, joten silloin kerkeän taas postailemaan :) Valokuvauskilpailuun on tulossa päätös kohta, sitä varten mulla on teille pieni yllätys. Ensin täytyy kuitenkin saada ne kuvat mun veljen koneelta tälle koneelle, mikä saattaa kestää hetken..

Jouduin muuten ostamaan tähän blogiin lisää kuvientallennustilaa, kun käytin kaiken 1GT. Nyt on sitten 100GT lisää tilaa, luulisi riittävän ja saatte sitten uusia kuvia aina mukaan! Tänään oli myös varmaankin kaikille jo selväksi tullut Justin Bieberin keikan lipunmyyntipäivä.. Tuloksena kolme lippua meille Sarinan ja Steffin kanssa. En tiedä edes miksi ostettiin, sillä kukaan ei erityisemmin koko artistia kuuntele tai sen musiikista pidä, mutta kun kerta herra tulee Suomeen saakka, niin kai sitä oli pakko mennä kuuntelemaan. Heitin parille kaverille vitsillä, että ostetaanko liput ja Steffi tarttui heti ajatukseen. Sarina jouduttiin sitten puoliksi pakottamaan mukaan :D Koska me kaikki ollaan ulkomailla (Steffi on Pius Switserin luona Sveitsissä ja Sarina jossain päin Sveitsiä myös), joutui äiti välikädeksi ostamaan liput tapahtumaan. Mutta joo, sellaiset tuli hankittua.. Kaikkea sitä! Ainakin hyvä fiilis luulisi areenalla olevan :)

13 kommenttia

  1. taas tosi mukava postaus ja ihania kuvia! (: Pakko kysyä, että onko Suomen ja Hollannin välillä isokin aikaero, vai moneenko te yleensä siellä valvotte, kun kirjotat näm postaukset niin myöhään suomen ajalla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Aikaero on vain tunti vähemmän kuin Suomessa, mutta kun kirjoitan postausta, niin aikaa menee enkä pääse nukkumaan ennen yhtäätoista :)

      Poista
  2. Vitsi miten ihana postaus taas, toivon kyl et pääsisin joskus jonnekkin ulkomaiselle tallilla, kun näyttää niin upeelta :-) Seuraavia postauksia ja valokuvauskilpailun tuloksia odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Joo mä voin suositella sua vaikka Stephexille jos haluut :D Ja eiköhän nekin tuu joskus!

      Poista
    2. Joo no todellaki! :D Vois oikeesti miettii vaikka ens kesänä.. :)

      Poista
  3. Ihania kuvia taas! :) onko muuten tolla Steffillä blogia? Olisi kiva lukea millaista siellä Puis Switserin tallissa on työskennellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Steffillä ei ole blogia, mutta oon kyllä sanonut että pitäisi tehdä :)

      Poista
  4. Ihana postaus, taas! Sulla on ihan mahtava blogi ja kirjoitakin niin että oikeasti jaksaa lukea :)

    VastaaPoista
  5. Hassua kun ette käytä kypärää, onko seihan normaalia siellä koko maassa(:Sulla on kyllä tosi kiva ja kiinnostava blogi!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Keski-Euroopassa ei käytetä kypärää juurikaan kun on kyse ammattitalleista. Syytä en osaa sanoa :) Kiitos!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Tällä hetkellä vielä Canonin 450D (ostan syyskuussa 7D:n)ja siihen sitten kunnon ammattilaisobjekti Canonilta (70-300mm, http://www.rajalacamera.fi/canon-ef-70-300-4-5.6-l-is-usm-/134426B005AA/dp?openGroup=439) :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat