torstai 30. elokuuta 2012

085: Pakarat alas ja rintakehä ylös!

Otsikko kuvaa hyvin tämän päivän tuntia Equstomissa Konstan kanssa. Tunnin aiheena oli siis nimenomaan pakaroiden rentous ja istunnan vaikutus hevoseen, mikä onkin perusaihe Equstomin tunneilla yleensä. Tunnin aihe sopi mulle paremmin kuin hyvin, sillä se korjasi oman ylävartaloni asentoa todella paljon.
 
Tarkoituksena oli siis löytää pakarat alas niin, että istuinluut eivät kuitenkaan laskeneet alas. Samalla oma rintakehä nousee ylöspäin ja mahdollinen reisien puristus häviää kokonaan. Ajatelkaa, miten yhdellä pienellä korjauksella voi saada niin suuren eron sekä omaan istuntaan, että koko hevosen olemukseen. Tällä pienellä korjauksella hevonen nimittäin saa selkänsä ylös ja rentoutuu paljon. Konstan kanssa ero näkyi esimerkiksi ravin tahdin parantumisena ja liikkeiden joustavuudessa.
 
Sain tunnista vain pätkän videota, sillä kamerasta loppui tietysti akku.. Video on alkuverrytelyjen jälkeen heti kuvattu siitä kohdasta, jossa alettiin keräilemään ohjia käteen ja siirryttiin ensimmäistä kertaa harjoitusraviin. Konsta on videopätkässä ravissa aluksi vähän lyhyellä kaulalla ja ravi turhan nopeaa, mutta Minkki kommentoikin asiasta videon lopulla ja pari viimeistä askelta on oikeaan suuntaan: ja sitten video loppuu.. Pitää yrittää muistaa ladata akku seuraavalla kerralla paremmin :D
 
Tässä alla ensin muutamia kuvakaappauksia videosta ja alle sitten se itse video. Video on melko pitkä ja ei siinä mitään oikeastaan tehdä, eli jos haluatte kuunnella istuntajuttuja, niin silloin video on oikein sopiva katsottavaksi :)
 
Ohjien keräilyä..
Tää kuva on hyvä esimerkki siitä, kun ylävartalo menee turhan taakse.
Tässä kuvassa Konstalla on taas turhan lyhyellä kaulalla, sillä se todella lyhentää kaulaa vaikka niin lyhyeksi, että
saan sitä kuolainrenkaista kiinni (Minkin sanomana ;D)..
Ylempään kuvaan verrattuna tässä hevosen muoto on parempi ja se liikkuu rennompana.
Hieno K <3

Kävin tosiaan ennen Equstomin tuntia ja Konstalla ratsastusta ratsastamassa myös Luukaksen, joka on siis Jonnan (opetti mua Kaprin kanssa koulupuolella) kouluhevonen. Luukaksesta mulla ei ole mitään kuvamateriaalia, mutta huomenna menen uudelleen ja Ronja tulee mukaan, joten eiköhän hän voi muutaman videon tai kuvan ottaa. Luukaksella menin tänään nivelillä kankien sijaan ja tein paljon avotaivutuksia kaikissa askellajeissa. Huomenna luvassa on Luukaksen lisäksi myös Mörri.
 
On ollut ihan todella kivaa mennä pitkästä aikaa kunnon kouluhevosilla. Hollannissa kaikki hevoset olivat estehevosia ja niitä ratsastettiin aivan eri tavoin kuin mitä kouluhevosia ratsastetaan. Pienenä kuvittelin, että kouluhevoset ovat herkkiä ja todella nopeita avuille, kun taas estehevoset olisivat sellaisia enemmän eteenpäinpotkittavia ja "kaiken nähneitä". Käsitys tästä on kyllä muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana suuresti! Sekä Konsta että Luukas ovat vaativaa B:tä kisanneita (kansallisella tasolla) ja Annu (Jonnan tallilla yksi yksityinen, jolla olen pari kertaa mennyt nyt) Interiin asti aikoinaan uraansa luonut hevonen, ja nämä kaikki ovat todellakin hevosia, joita saa ratsastaa jalalla eteenpäin. Saman huomasin aikoinaan Piticellen kanssa, joka oli vuokrahevoseni vajaan puolen vuoden ajan, sekin vaativaa kisannut kouluhevonen. Vastaavasti lähes kaikki estehevoset, joiden selässä olen istunut, ovat enemmän reaktiivisia ja säpäkämpiä. Toisaalta, kun mietimme hevosten käyttötarkoitusta, tämä tuntuu ihan loogiselta.
 
Tiistaina oli Uotilassa tunti, jonka menin pikkuisella nelivuotiaalla Pimulla. Tunnin aiheena oli pohkeenväistö, mutta sovellettiin sitä vähän helpommaksi Pimulle sen nuoren iän takia. Pikkuhevonen oli muuten kiva tuttavuus, mutta se oli melko levoton edestä ja saattoi ilman kummempaa syytä viskoa päätään riippumatta tehtävästä. Sille oli myös hankalaa ottaa vasen lapa mukaan, ja se olisikin mieluumin kulkenut vasemman lapansa kanssa koko ajan vähän ulkona.
 
Pimu. Kuvien laatu ei mikään paras, koska oli pimeä sää.. Mutta kuvista kiitos Kia!
Jep, älkää kysykö tästä könötyskuvasta, en tiiä itekkään mitä säädän...
 Kello alkaa olla jo paljon ja nukkumaan pitäisi lähteä. Mulla olisi ollut vielä paljon kerrottavaa tänään, mutta täytynee jättää muille päiville! Ainiin, bloggeri ei anna jostain syystä vastata kommentteihin, eli olen kyllä lukenut kaikki kommenttinne ja yrittänyt niihin kovasti vastailla, mutta syystä tai toisesta en ole vielä pystynyt. Katselen huomenna uudelleen, josko silloin onnistuisin..
 
Seuraavaan postaukseen olen kehitellyt mielessäni ihan superhyvän ja puhuttelevan aiheen. Luvassa on ironiaa, eli tiukkapipot varokoon! Postaus käsittelee aihetta, joka nousee ajankohtaiseksi juuri tähän aikaan vuodesta.. Moni varmaan arvaa, mitä tuleman pitää ;)
 
Ostin muuten vihdoin uudet housut, kun vanhoista oli kulunut väri kokonaan pois.. Ruskeista oli tullut.. beige/vaalenapunaiset? En suosittele kenellekään Esperadoneita, sillä ne kyseiset housut olivat hinta-laatusuhteeltaan surkeat. Ostin ne syksyllä 2011 (?) niiden tullessa myyntiin Horse&Houndiin ja parin viikon päästä palautettiin, koska saumat putkautuivat. Saatiin pitkän odotteluajan jälkeen uudet housut ja niistäkin purkautui saumat melkein heti, muttei jaksettu enää palauttaa housuja uudelleen. Kesän aikana housut eivät vissiin kestäneet Hollannin aurinkoa ja muuttivat värinsä kuluneen ruskeaksi. Lisäksi paikkojen kangas kului huonoksi ja menetti pitävyyttään. No, näyttivät kivalta ensimmäiset puoli vuotta sentään :)
 
Nyt ostetut housut ovat vaihtelun vuoksi tummansiniset Euro-Starit, jotka hankittiin maanantaina Hipposportista. Näissä housuissa paikkamateriaali tuntuu samanlaiselta kuin Pikeureissa, jotka mulla on kestäneet kolme vuotta kulumattomana. Tykkäsin housun taskuista todella paljon, ja pienet punaiset yksityiskohdat niissä antaa kivasti lisäväriä. Toivottavasti nämä housut kestävät pitkään! Hinta oli 199€, ulkomailta saa halvemmalla eli sieltä kannattaa tilata halutessaan.
 
Tässä kuva housujen etutaskun koristeesta.. ja mun blingbling-vyö :D

Näin kävi vanhoille housuille..!
 

7 kommenttia

  1. Voi ei noi Esperadot! Mietin just että olisin ostanut sellaiset seuraavaksi, mutta ei sitten näköjään... Mulla on kanssa vähän pahaa sanottavaa mun Equilinen housuista, vaikka niitä käytänkin niin väri on kyllä haalistunut tosi inhottavasti jne.

    VastaaPoista
  2. Sama kokemus Esperadoista. Paikat kuluvat (puhki) päivittäisessä käytössä todella nopeasti! Kauniithan ne kyllä on - tai siis oli..

    VastaaPoista
  3. Oon miettinyt, että ootko enemmän este- vai kouluratsastaja?

    VastaaPoista
  4. Wautsiwau miten hienosti ratsastat! ;D
    Hienot noi uudet housut ja kai ne edellisetkin oli hienot :D

    Niin ja milloinkas saadaan kuulla tästä jostain hauskasta jutusta, mitä hevospuolella on tapahtunut? Osaat ainakin lopettaa postaukset hyvään kohtaan, kaikkien on pakko odotella seuraavia postauksia. :DD Paitsi mä kyllä odotan seuraavaa postausta, vaikka edellisessä ei olis mitään tuollaista mainittukaan.

    VastaaPoista
  5. Hei, kouluratsujen kuuluisi myös olla erittäin herkkiä,ja eteenpäinpyrkiviä suomessa vaan on usein ollu tapana tappaa hevosen eteenpäipyrkimys. :(

    VastaaPoista
  6. Tyhmä kysymys, mutta oisko sulla mitään neuvoja / vinkkejä psykologian kirjoituksiin?:) ihana blogi!

    VastaaPoista
  7. Itse oon tykännyt paljon esperadon housuistani, istuvat hyvin päälle ja ovat kivan näköiset. Meillä ei ole ollut ongelmaa saumojen kanssa, mutta tuon värin kulumisesn olen kyllä huomannut! :(

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat