maanantai 25. helmikuuta 2013

#159: Millaiseksi haluan hevoseni?

Sain inspiraation kirjoittaa teille tänään mielipidekirjoituksen. Edellisestä mielipidepostauksesta onkin vierähtänyt pidempi tovi, ja ainakin aiemmin ne ovat saaneet teissä lukijoissa aikaan aktiivisuutta kommentoinnin suhteen ja herättäneet erilaisia ajatuksia teidän keskuudessanne. Toivottavasti näin tälläkin kertaa!
 
Aiheeksi valitsin näin uutena hevosenomistajana sen, millaiseksi haluaisin hevoseni muodostuvan ratsastettavuudeltaan ja "osaamistasoltaan" ajan kuluessa. Huomioikaa, että tekstissä esittämäni näkökulmat ovat omiani ja perustuvat itselleni muodostuneisiin käsityksiin, joihin olen saanut vaikutteita useilta este- ja kouluratsastajilta Suomesta sekä ulkomailta. Ne eivät siis ole minkäänlaisia suoria totuuksia - yleensähän näitä tapoja ajatella onkin yhtä monta kuin ajattelijaa. Jokaisessa tavassa on varmasti jokin hyvä pointti, kunnioitetaan siis toistemme mielipiteitä ja ollaan asiallisia :)
 
Champ on aina ollut estehevonen, sitä on aina ratsastettu estehevosena. Eurooppalaisilla kilpatalleilla, joissa yhdellä ratsuttajalla on useampia hevosia, estehevoset liikutetaan päivittäin saman kaavan mukaan. Niiltä ei vaadita välttämättä kouluratsastuksellisia liikkeitä, kuten avotaivutuksia tai pohkeenväistöjä, vaan ne halutaan reaktiivisiksi. Estehevosia treenataan kolmi/nelivuotiaista asti hyppäämään kapasiteettinsa puitteissa isoja ratoja, joten kaikki kotona tehtävä työskentely tähtää suoraan radoille: hevosten ratsastettavuutta esteiden välissä ja niiden päällä halutaan parantaa. Hevoskohtaisesti tämä tarkoittaa toisella hevosella kavalettityöskentelyä, toisella suoraan ratsastamista.
 
Estehevosten lihaksisto on muodostunut aivan erilaiseksi kuin esimerkiksi kouluhevosten lihaksisto. Kouluhevosen tulee suorittaa passaget ja laukkapiruetit, sillä tulee olla lihaksisto, jolla se pystyy kokoamaan itseään äärirajoilleen ja olemaan kimmoisa. Estehevosen tulee sen sijaan tarpeen mukaan venyä pitkillä oksereilla, kääntyä näppärästi ja lyhentää itsensä teräväksi tiukan käännöksen jälkeen ennen korkeaa pystyestettä. On sanomattakin selvää, ettei kahden niin erityyppisen hevosen lihaksisto voi muistuttaa toisiaan kovin tarkasti, joten treenaustavatkin näille hevosille ovat erilaiset. Esimerkiksi; harvemmin estehevosilta vaaditaan täydellisiä siirtymisiä askellajien välillä, vaan useimmiten siirymisten tilalla voidaan puhua enemmänkin askellajin vaihdosta. Kouluhevosille siirtymiset ovat ehkä ensimmäisiä opeteltavia asioita.
 
Kuten edellisen postauksen videossa saatoitte kuulla, Sanna sanoi Champista hyvin sen nykyisen tilan: se kulkee kuin estehevonen, vähän kippurassa. Se ei osaa rentoutua, vaan sille täytyy opettaa se "alusta asti". Menneen viikon aikana ruuna on jo alkanut luottaa siihen, että se saa laksea päätään alemmas ja työskennellä siellä tyytyväisenä ilman, että sen tarvitsee jännittää tilannetta. Täysin rentona liikkuessaan se kulkee kokonaisuudessaan selkänsä läpi ja nostaa sään edessä olevat kaulan lihakset ylös (jotka muuten puuttuvat suurimmalta osalta estehevosista). Tähän olemme pyrkineet nyt edellisen viikon aikana ja tätä samaa teemaa jatkamme tulevaisuudessakin.
 
Champia ei voi ratsastaa kovin suuressa temmossa, sillä mitä kovempi hevosen vauhti on, sitä suorempana sen selkä on ja sitä vaikeampi hevosen on se rentouttaa. Kun katsotte esimerkiksi ravureita niiden juostessa kovaa, on niiden selkä aivan suorana, eikä se liiku ollenkaan. Tämä on hevosen "suojamekanismi", joka suojaa selkää ja auttaa sitä kestämään kovan vauhdin - muuten se särkyisi välittömästi. Jännittyneen ja kippurassa kulkevan hevosen tulee ensin rentoutua alitemmossa ja sitä saa pyytää rentoutumisen jälkeen normaalimpaan tempoon, ei potkien kannuksilla, vaan sallien istunnalla. Toki tässäkin on poikkeuksia - toisentyyppisille hevosille reippaampi tempo sopii paremmin kuin toisille!
 
Tällä hetkellä Champ ei osaa mitään kouluratsastuksellisia perusliikkeitä. Sille tulee opettaa kaikki pohkeenväistöistä lähtien alusta aivan kuten nuorille hevosille, mahdollisimman yksinkertaisesti. Tulevaisuudessa haluaisin pystyä ratsastamaan ruunalla monipuolisesti perusratsastuksellisia liikkeitä, kuten avoja, väistöjä ja sulkuja, keskiaskellajeja sekä kokoamisia. Haluaisin pitää kunnollisen perusratsastuksen avulla yllä mahdollisimman notkean ja tyytyväisen hevosen, joka pystyisi suoriutumaan perusteellisen perusratsastuksen ansiosta yhä paremmin myös esteradoilla korkeudesta huolimatta.
 
Kouluratsastusta en tietenkään aio Champilla harrastaa, sillä meillä riitä siihen kapasiteetti. Haluan kuitenkin kehittää hevosen lihaksistoa hieman kouluratsastusmaisempaan suuntaan, jotta hevonen pystyisi suoriutumaan perusratsastuksellisista asioista kunnolla. Tarkoitan kouluratsastuksella ratsastusta, jossa kilpaillaan vähintään vaativaa A:ta sekä kaikkea siitä ylöspäin. Kaikki alle vaativan A:n on mielestäni perusratsastusta, jonka jokainen voi halutessaan hallita. Samoin on esteratsastuksessa - jokainen vähänkään reikäpäinen voi hypätä esteluokkia 120-130cm asti, mikäli hevonen kapuaa edes muutamien tikkujen yli. Se, onko kummassakaan näistä mitään järkeä (ts. lähteä liian kokemattomana hyppäämään 120cm luokkaa tai startata vaativaa, jos hevonen ei kulje oikein) onkin sitten asia erikseen.
 
Se, mille tasolle pääsemme tulevaisuudessa esteratsastuksen parissa, jää nähtäväksi. Mulla itselläni ei ole kiire lähteä sössimään omaa kokemattomuuttani liian korkeisiin luokkiin, vaan haluan muodostaa itselleni sekä meille molemmille ratsukkona vahvan tunteen siitä, että nykyinen taso on tarpeeksi hyvin hallussa ennen siirtymistä seuraavalle korkeudelle. Valitettavan usein suomalaisessa kilparatsastuksessa vastaan tulee juuri näitä ihmisiä, jotka omaa ahneuttaan tai tietämättömyyttään ovat lähteneet tavoittelemaan jotakin liian haastavaa - tulokset ovat yleensä melko karua luettavaa, sillä kerran kieltelemään ruennut hevonen tekee sitä herkästi myös jatkossa, kerran luottamuksen menettänyt ratsastaja on epävarmempi myös seuraavalla radalla. Harjoitus tekee mestarin ja maltti on valttia, se täytyy pitää mielessä tämän lajin parissa! :)
 
Millaisia te haluatte hevostenne olevan ratsastettavuudeltaan, mitkä ovat tavoitteenne tulevaisuudelle?
 
Tähän loppuun vielä kuvia tältä päivältä! Sanni kuvaili ensin mun ja Champin maastoreissua, sitten vaihdoimme osia. Oli aika uskomaton sää, taas vaihteeksi. Kyllä täällä kelpaa, nyt vielä kevät kunnolla käyntiin ja kesä takaisin! Ratsastus sujui itsessään kuten eilen, joten emme sitä videoineet - eilinen video pituudeltaan riittänee ;)
 



 



 






33 kommenttia

  1. Miten hevonen käyttäytyy maastossa? :)

    VastaaPoista
  2. heh, naurattaa vähän kun ite oon kakkosratsuttajana yhdellä suht tiedetyllä kv-naisratsastajalla ja siellä jokapäiväseen esteheppojen 45min ratsastukseen kuuluu ehdottomasti väistöt ja avot+sulut jotta ristiselkä ei jumidu ja hepat hyppäis + kääntyis paremmin :p

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä teksti. Sulla on aina järkeviä mielipiteitä ja kirjoitat sujuvasti. :)

    VastaaPoista
  4. Champ on kyllä mielettömän komean näköinen hevonen, varsinkin nuo viimeisimmät kuvat ovat upeita!

    VastaaPoista
  5. TEMPOSSA ei temmossa t. kielipoliisi p.s. sana tempo on italiaa, joten se myös taipuu vieraskielisenä sanana perusmuodossa.

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa tekstiä jälleen!! :) champ on kyllä niin upee heppa ja sun postaukset on parhaita.

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvää tekstiä sulta taas! Osaat kirjottaa niin hyvin ja kuulostat jotenkin "ammattilaiselta" vaikka nuori ootkin :)! Upeeta!

    VastaaPoista
  8. Ihana teksti!:) tosi kiva postaus, ja onhan tuo sun heppas komia<3

    VastaaPoista
  9. Itsellä on kyllä hieman eri näkökulma, este-ja kouluhevosten perusratsastus ja lihaksisto ja tapa käyttä itseään ei pitäisi olla kovin erilainen! Oikein toimiva ylälinja on kaiken perusta. Vatsalihakset tukee selkää, kaula ja niska tulee olla aika rento ja mobiili jotta kääntyminen jne olisi helppoa, estehevosen tulee osata avo ja siirtymiset, ne tuo tasapainoa mm. Hyvä estesileä valmentaja sally amsterdamer esim aina aloittaa siirtymisillä ja avoilla kaikien estehevosten kanssa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sen pitäisikään olla erilainen lähtökohdiltaan, mutta valitettavan usein näin on. Tietysti lihakset muokkautuvat erilaisiksi loppupeleissä, näkeehän sen jo katsoessa huippukouluhevosta ja -estehevosta.

      Ja oikeassa olet tuossa, että avot jne tulee myös estehevosen osata, sitähän yritin tuolla tekstissä sanoa :)

      Poista
  10. Ite toivoisin että Vantti ois semmonen automaatti :D No ei nyt oikeesti. Haluan että se tekee ravissa väistöt,avot ja sulut rehellisesti peränannossa. Vaihdot pitää tulla samantien käskystä ja olla kuuliainen eikä kiihdytellä miten sattuu. :D champnasusienisamppajunttiherkkusienicapucappinen on kyllä hieno ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanttipas on hienompi! ♥ Mutta joo, mekin pyritään tohon.. haha :D

      Poista
  11. Hyvä teksti, kuten sun tekstit aina. :) Ja nyt täytyy kyllä munkin hehkuttaa, että Champ on vaan ihan mielettömän upea hevonen! Vaikuttaa oikealta kultakimpaleelta, ihana ! <3

    VastaaPoista
  12. Mäkin olen huomannut, että estehevosia Keski-Euroopassa usein ratsastetaan estehevosina, eikä niillä juuri kouluratsastuksen hienouksia harrasteta, pääasiassa hyppäämisen ohella mennään sileän työskentelyä. Toki poikkeuksiakin on. Olen sun kanssa samaa mieltä siitä, että jokaisella hevosella pitäisi pystyä ratsastamaan noita perusjuttuja koulussa, kyllä ne vaan auttaa siellä esteradallakin.

    VastaaPoista
  13. Aivan upea toi sun hevoses, niin komea ja omaa laatuaan. Vaikuttaa todella hyvältä hevoselta (: Olis kiva jos kirjoittelisit miten hevoses suhtautuu kisoihin, maastoiluun jne. Upeita nää sun tekstisikin mitä tänne kirjottelet ja kuvat on aina todella upeita :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kirjoittelen näitä, kunhan päästään ensin kisoihin ja muualle!

      Poista
  14. Magee toi Champin oej sukka! :)

    VastaaPoista
  15. Haastan sut! (: http://iidanponiblogi.blogspot.fi/2013/02/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti, katotaan kerkeenkö tekemään joskus :)

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Oma estehevoseni oli "jopa" vaativan tasoinen Saksasta tullessaan, tosin sitäkään ei oltu koskaan ridattu oikeinpäin vaan "showmuodossa". Tää meijän uusin hevonen on taas niin 100% esteheppa, että ei osannut edes käyntipohkeenväistöjä tai ravipuomien ylitystä tullessaan :D
    Oma ihanteeni on, että hevonen on pehmeä ja nopea avuille ja toimii pääasiassa istunnalla. Sen pitää liikkua oikeinpäin ja kokoamisastetta pitää pystyä muuttamaan nopeasti kootusta eteen-alas ja päinvastoin, samoin väistöihin pitää pystyä "heittämään" hevonen nopeasti, kaula pitää voida ylitaivuttaa mihin suuntaan tahansa milloin tahansa ja ohjat pitää voida myös tarvittaessa heittää pois. Siis sellainen supernotkea ja magee "pullataikinahevonen", joka tekee innoissaan töitä :)

    VastaaPoista
  18. Ja niinhän ne kaikki sanoo että sileällä työskentely luo pohjan esteille!;)

    VastaaPoista
  19. Millainen on puoliverinen hevonen niinkuin champ? Ostan ehkä puoliverisen joten haluasin tietää niistä enemmän!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat