lauantai 4. toukokuuta 2013

#183: Tulevaisuuden suunnitelmia

Olen tällä hetkellä todella väsynyt, mutta oikeasti aidon onnellinen. Päivä oli aika onnistunut, vaikka se alkoikin 7-16 työvuorolla; kaiken kruunasi ihana auringonpaiste ja talli-ilta, musiikin kuuntelu autossa aurinkolasit päässä itsekseen ajellen sekä lämpö! En todellakaan malta odottaa kesää ja kaikkea siihen liittyvää kisoista festareihin..
 
Onnellisuuteen liittyy yksi suuri syy: eilen loppui Champin metacam-kuuri ja tänään kiipesin hepan kyytiin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon. Vaikka ruuna säikkyi lähes kaikkea ja oli todella jäykkä/kankea ja painoi välillä kädelle tai juoksi apuja vastaan, oli se silti paljon parempi kuin mitä osasin odottaa. Varsinkin loppua kohden (tätä huiman pitkää puolen tunnin ratsastusta) Champ rentoutui kivasti ja toimi hyvin - oltiinhan me vasta toista kertaa kentällä. Huomenna menen sillä vähän rankemmin, ja sitten palataan vähitellen normaaliin viikkorytmiin. Klippaaminen pitäisi saada aikaiseksi mahdollisimman pian, sillä vaikka tosiaan keventelin ja laukkailin kentällä tänään todella kevyesti, hikosi ruuna silti. Voin vain kuvitella millainen saimaa syntyy kunnon koulutreenien jälkeen.. :D
 
Edustava kännykkäkuva, mutta tauon jälkeen selässä taas <3
Postauksen otsikko koskee tulevaisuuden suunnitelmia, kahdella tapaa: ensimmäisenä kevään ja kesän kilpailut, sitten muuhun elämään liittyvät päätökset. Olen siis nyt hakemassa Helsingin yliopistoon lukemaan viestintää,  mutta kuten (ah niin reilu) Ville tänään totesi, "et sä sinne tuu pääsemään"..! Kovasti yritän lukea, mutta jotenkin aika ja sen myötä täysi motivaatio ei riitä. Aihe on enemmän kuin kiinnostava, mutta opiskelupaikan vastaanottaminen olisi niin lopullinen ratkaisu - sen jälkeen opiskelen seuraavat viisi vuotta, teen töitä ja yritän elättää itseäni.. Voi kumpa olisin aina se seitsemäntoistavuotias lukiolainen, jonka ei tarvitse kummemmin elämästään huolehtia!
 
Sain tänään tarjouksen lähteä Ninan luo Ranskaan hoitajaksi, mutta enhän mä sinne voi nyt kesken pääsykoelukemisten ja hevosenomistajuuden lähteä. Jos en pääse sisään yliopistoon, olen suunnitellut lähteväni hevosen kanssa loppukesästä tai syksyllä Eurooppaan valmentautumaan ja hoitamaan/tekemään töitä, mikäli silloinen elämäntilanne sen sallii. Kun mainitsin Villelle tästä mun suunnitelmasta, hän melkein huudahti, ettei kukaan hullu jää Suomeen talveksi - tai ainakaan hän ei tule moneen vuoteen takaisin talviaikaan.. Eikun kamat kasaan ja "lämpöön". Ihana Suomi ja Suomen sää!
 
Näin keväisin tulee aina hirveä hinku ulkomaille duuniin, mutta kesän koittaessa se hieman (mutta vain pikkiriikkisen) laimenee: kun Suomessa alkaa virallinen kisakausi ja lämpöä pitäisi riittää, tulee helposti ajateltua, että mihinkä sitä ulkomaita tarvitsee. Meillä on maastot, rennot hömpöttelypäivät, kivat kisat ja tuttuja kasvoja. Toisaalta kyllähän ne kansainväliset piirit miljoonahevosineen kassatyöntekijän arjen päihittää :D
 
Mitä suunnitelmia teillä on kesäksi?
 
Mutta sitten kisakalenteriin! Paljon on jäänyt välistä erinäisten syiden vuoksi, jos jaksatte verrata menneitä viikkoja tuohon blogin "kilpailukalenteri"-osioon. Kaikkea piti kiertää, mutta mihinkään ei olla lähdetty.. Tämän saikkuilun vuoksi ensi viikon Hyvinkään aluekisat jäänee välistä, joten virallinen kisakausi meidän osaltamme avataan Ypäjällä Team Eurohorsesin ensimmäisissä ulkokisoissa B-areenalla. Sain vihdoin Hippokselta Champin passin + hevosen rekisteriin, joten nyt pystyn tarkastamaan rokotukset (joiden kyllä pitäisi olla kunnossa), maksamaan vuosimaksun ja ilmoittautua kisoihin.
 
Ypäjällä olisi tarkoitus hypätä lauantaina 90cm ja 100cm, molemmat arvostelulla A.0.0 eli kaikki nollaradat palkitaan ruusukkeella. Sunnuntaina samalla areenalla pompitaan varmaankin samat luokat, jolloin 90cm:n arvosteluna toimii A.2.0 ja metrin 367.1, eli yksinkertaistettuna aika ja virhepisteet ratkaisevat. Jos jotain muutoksia tulee, saattaa ne sunnuntain osalta olla 100cm ja 110cm-luokkien hyppääminen, mutten kyllä millään jaksa vielä sitä uskoa. Tosin enpä olisi uskonut meidän selviävän saikusta kahdella viikolla, joten kaikki on vielä todellakin auki!
 
Seuraavat kisat saattaisivatkin olla Laaksolla 25.5., jolloin SkaRa järjestää aluekisat. Siellä on melko vähän luokkia ja ne on rajattu tarkasti tietylle osallistujakaartille, joten riippuen Ypäjän kisoista, hypättäisiin siellä sekä 90cm ja 105cm tai sitten pelkkä 105cm. Mikäli kävisi niin, että starttaisin Ypäjällä 110cm, en saisi hypätä SkaRan kisoissa tuota 90cm-luokkaa ollenkaan.
 
Seuraava viikonloppu olisikin väliviikko, sillä silloin juhlitaan ylioppilasjuhlia ja valkolakkia lauantaina! 8.6. eli siitä seuraavalla viikolla Loviisassa järjestetään aluekisat, joihin kutsua ei ole vielä ilmestynyt, mutta koska luokkia on siellä aina 70cm:stä 120cm:iin asti, löytyisi joukosta varmasti sopivat luokat meille. Helsinki Masters eli Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut senioreille olisi vuorossa seuraavaksi, tosin toimihenkilötehtävissä verryttelyn puolella. Sen jälkeen kaikki onkin vielä täysin avoimena, ellei lukuun oteta Kemiötä ja Sea Horse Weekiä sekä mahdollisesti este-Jussia, johon haluaisin myös kovasti osallistua.
 
Syksyllä ehdoton tavoite on aluemestaruuskilpailut, joissa hypätään siisti rata 110cm-tasolla. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistelen, että seniorit hyppäävät tuolla tasolla Etelä-Suomessa? Mikäli kaikki menee putkeen ja homma pelaa hyvin, ei 120cm-luokkien debytointi ole mahdottomuus tämän kauden loppupuolella. Kaikki riippuu kuitenkin täysin minusta itsestäni ja siitä, miten hyvin omaksun esteratsastuksen jaloa taitoa ja pääsen paremmin Champin ratsastettavuuteen käsiksi. Ruunahan voisi kokemuksensa perusteella hypellä melkein nuorten SM:issä tällä kaudella, joskin viimeiden kierros saattaisi alkaa tuntua "hieman" isolta.. :D
 
Olen muuten editoinut teille eilisestä päivästäni yhden koostevideon lähes valmiiksi, loppuosa vain uupuu. Lisäilen sen tänne blogiin kerettyäni, varmaankin viimeistään ensi viikon puolella. Huomenna menen ensimmäiseen sunnuntaivuorooni ikinä, saas nähdä onko kauppa ihan tyhjä vai riittääkö asiakkaita. Ensi lauantaina meidän tallilla on koulukisat ja ajattelin repäistä Champin kanssa jonkun helpon ohjelman! Vai pitäisiköhän..? En osaa millään päättää - helppiä? Kisat ovat siitä kivat, että jokainen saa valita itse minkä tahansa lyhyen radan ohjelman ja tuomari arvostelee sen normaalisti, kaikki hyväksytyt tulokset palkitaan.
 
Mikä kouluohjelma sopisi teidän mielestänne meille kisaohjelmaksi?
 
Tulipas kuvaton ja tylsä postaus.. Anteeksi kauheasti, yritän panostaa seuraavaan kunnolla! Nyt menen syömään munkkeja ja nukkumaan pitkät yöunet, jotta jaksan herätä aamulla ottamaan aurinkoa ennen töihin lähtöä (rankka elämä) :D Okei, ehkä mä saatan hieman lukea myös. Ehkä. Öitä!

18 kommenttia

  1. "Syksyllä ehdoton tavoite on aluemestaruuskilpailut, joissa hypätään siisti rata 110cm-tasolla. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistelen, että seniorit hyppäävät tuolla tasolla Etelä-Suomessa?"

    Senioreilla ja nuorilla on 120 cm, junioreilla 110 cm.

    VastaaPoista
  2. Sennujen ja nuorten aluemestaruudet on 120-tasolla

    VastaaPoista
  3. Mene vaan niihin kisoihin!! Otat vaan jonkun kivan radan ja harjottelet sitä vähän sillee ja sitte vaa pinkoo sinne radalle! :):) No voit tietty ite päättää et miten teet!! :D

    VastaaPoista
  4. Mitä viestintä on? En oo yhtään kuullu siitä!
    Oon samanikänen ku sä ja mullakin on motivaatio lukemiseen menny... Pistetään vikan rankan lukiovuoden piikkiin!
    Haluisin eläinlääkikseen mut tänä vuonna en kyllä tuu pääsemään. Mut ihan kiva pitää välivuosi kun on siihe mahdollisuus!:) Ja joo oon nii samaa mieltä et vois vaa aina olla se 17v lukiolainen:D
    Onnea kisakaudelle!

    VastaaPoista
  5. HeB:0 on tosi kiva tai sitten joku A!

    VastaaPoista
  6. siis ratsastitko TOPILLA????? :D

    VastaaPoista
  7. Voi ei onpa siellä lämmintä! Täällä pohjoisemmassa on satanut RÄNTÄÄ ihan muutama päivä sitten vielä ja aamulla lämpömittari näytti nollaa.. Täällä yksi kateellinen :D

    Vähän samat fiilikset opintojen suhteen kuin sullakin, kovasti tekisi mieli päästä eläinlääkikseen minne hain ja se on ollut jo pidemmän aikaa suunnitelmissa, mutta jotenkin into lukemiseen meni siinä kun panosti ylppäreihin enemmän.. No, toivottavasti viimeistään ensi vuonna, eihän tässä periaatteessa ole kiire valmistua, vaikka tuntuukin että on jo ikäloppu sitten kun lopettaa kuuden vuoden koulun :D

    VastaaPoista
  8. Kesäsuunnitelmissa on ainakin käydä leirillä, viettää aikaa ja tutustua lisää uuteen omaan hevoseen, ehkä loppukesästä muutamiin kisoihinkin ehditään :)
    Mutta yleisesti aion vaan nauttia ja ottaa rennosti.

    Tosi kiva postaus, ja huippu blogi!

    VastaaPoista
  9. Suunittelin pitää hauskaa ponin kanssa ja pari kilpailua kisata. :) Ensi vuodelle suunittelin vähän valmentautua ja enemmän kilpailua. :) Mutta en ole tosta valmentautumisesta vielä sata varma. :D

    VastaaPoista
  10. Juuri ihana teksti! Luin mielelläni pidempää tekstiäkin! (:

    VastaaPoista
  11. Kuka on ville? :P Ja eikö se Tiina Tuunanen enään hoida Ninalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouluratsastaja/-valmentaja Ville Vaurio :) Ja hoitaapa hyvinkin, mutta tiimiin tarvitaan aina enemmän kuin yksi hoitaja: Tiina on aina ollut Ninan ykköshoitaja ja ihan super, paras mitä oon koskaan tuntenut. Yksin ei kuitenkaan pysty kaikkea tekemään :)

      Poista
    2. Ja vaihtoko Nina taas tallia?

      Poista
    3. Nina lähtee Ranskaan

      Poista
  12. Heppa autoon ja Ranskaan! ;) Jos sä kuitenkin melkein suunnittelet välivuotta - yliopistoon täytyy lukea, se on selvä - niin käytä ihmeessä tuo tilaisuus hyväksesi ja lähde jo nyt! Kyllä sä ehdit sitten vaikka vuoden päästä, jos silloin aloitat opiskelut, Suomen kisoja kiertää, vaikka ne nyt houkuttavatkin. Ninan luota saisit varmasti superarvokasta tietotaitoa. Sä olet kuitenkin just nyt siinä elämänvaiheessa, että lähteminen on helppoa, joskus myöhemmin, kun opiskelut ovat alkaneet ja ovat pidemmällä, niin velvoitteita on ihan eri tavalla, usko pois.

    VastaaPoista
  13. ite tykkään helppo b kn specialista. mun mielestä kiva, lyhyt ja simppeli rata:)

    VastaaPoista
  14. kn special on kiva!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat