sunnuntai 11. elokuuta 2013

#217: Onnistumisia seuraa epäonni...

Osan postauksen kuvista on kuvannut Veera Anttonen, iso kiitos hänelle!
Hmph. Olin ilmoittautunut Tampereen ratsastusseuran alue-estekilpailuihin hyppäämään luokat 100cm ja 110cm. Kuinka sitten kävikään, metrin radan aikana meiltä irtosi kenkä matkasta, eikä kymppiä luonnollisestikaan sitten startattu. Nyt on luvassa lyhyt ja ytimekäs postaus: mukana on paljon kuvia ja tällä kertaa vähemmän tekstiä, sillä huominen työpäivä painaa päälle!
 
Equstomista eli Champin kotitallilta ajoi Tampereelle noin kaksi tuntia trailerin kanssa, joten olimme tallilla vaille kymmenen hoitamassa ruunalle ruokaa turvan eteen ja valmistelemassa lähtöä kisoihin. Auto starttasi yhdentoista jälkeen ja rauhallisen matkanteon siivittämänä saavuimme kisapaikalle noin yhden maissa. Koska olimme paikalla hyvissä ajoin, kerkesin rauhassa käydä kyselemässä kansliasta tilannetta aikataulujen suhteen ja nähdä vielä kaverini Rosan poni breeders-radan, jonka siivittämänä hän voitti kokonaiskilpailun ja 2600€:n potin itselleen!
 
"älä harjaa mun päätä hei.."

Champ katseli samaan aikaan järjestettyjä koulukisoja melko kummeksuen :D
Champ sai kävellä ensin pitkähkön ajan käsihevosalueella ja kävelin itse samalla radan isäni kanssa. Rata oli kivan tuntuinen: vaikka kisat olivat maneesissa, ei rataan sisältynyt mitään hirvittäviä käännöksiä tai kinkkisiä ratkaisuja. Esteet olivat kivan näköisiä ja pohja tuntui hyvältä - kaikki oli siis mitä parhaiten ajatellen ensimmäistä yhteistä 110cm-starttiamme.
 
Lähdin verryttelyyn ajatuksella, etten ota kauhean montaa hyppyä ennen rataa, sillä metri toimisi vähän kuin verryttelyluokkana seuraavalle luokalle. Champ kävi hieman normaalia kuumempana, minkä vuoksi laitoin sille häntään punaisen rusetin. Se ei potki koskaan muita hevosia, mutta saattaa omasta heilumisestani johtuen vaihdella laukkoja hieman lennokkaasti.. Silloin muiden ratsukoiden on hyvä osata varoa hevosen takapäätä. Radalle lähdin hyvällä fiiliksellä tekemään siistiä perusrataa ja nopeaa toista kierrosta.
 
Lähtömerkin saatuani tein sen tyypillisen virheen - jäin ratsastamaan auttamattomasti pakki päällä ja oikein vetämällä vedin hevosen ihan pohjaan ensimmäiselle esteelle. Rehellisenä hevosena (Piude sanoikin joskus aikoinaan: "kun se yrittää niin kovasti pysyä irti niistä puomeista, yritä tehdä se sille vähän helpommaksi.." :D) Champ kuitenkin selvitti okserin ongelmitta, minkä jälkeen sain rytmistä vähän paremmin kiinni. Rataan ei sisältynyt oikeastaan mitään muuta kauhean kummallista tai normaalista poikkeavaa: dyykkasin toki yhtä lahjakkaasti kuin ennenkin, tein muutamia tyhmempiä ratkaisuja esteiden välissä ja varpaani osoittivat milloin mihinkin suuntaan, mutta videolta katsottuna meno oli muuten siedettävää. Selkään homma tuntui hieman sähläykseltä ja totesinkin sen radan jälkeen Janitalle, joka oli mukana hoitajan roolissa. "Se oli kyllä kaikkee muuta kuin siisti rata.."
 
 
 


Verryttelyhyppyjä, ylin kuva näistä oli radankävelystä
Mutta. Se kenkä. En tiedä missä vaiheessa se irtosi, eikä Champ ontunut radan aikana tai sen jälkeen irronnutta kenkää. Jossain vaiheessa metrin rataa kenkä siis irtosi, huomasimme sen heti maneesista poistuttuamme, kun halusin tarkistaa kaikkien kenkien olevan kiinni (pakonomainen tapa nykyään, kun noita kenkiä on tosiaan irronnut). Ensimmäinen fiilis oli tietysti masentava - "ei taas!" Muutamassa sekunnissa totesin kuitenkin, että riskit tähän oli olemassa ja näillä mennään, mitä on annettu. Eikun kansliasta pyytämään jesaria ja pintelipatjan kanssa pehmuste hevosen kavion ympärille ennen kamojen purkua ja traileriin lastausta.
 
Sijoituin metrissä kolmanneksi ja kävin pyytämässä kansliasta luvan osallistua palkintojenjakoon ilman hevosta, kun en sillä luonnollisesti kengättömänä halunnut mennä. Peruin samalla osallistumiseni seuraavaan luokkaan, mikä kyllä tässä tilanteessa harmitti ehkä enemmän kuin kengän irtoaminen. Tiedän, että huomenna saan kengän varmaankin kiinni ja noiden tippuminen on nykyään niin jokaviikkoinen juttu, ettei se oikeastaan enää edes masenna mieltä. Odotan innolla sitä aikaa, kun Champin kaviot ovat jälleen normaalit ja pystymme pitämään kenkiä ilman kipsejä - merkkejä paremmasta on koko ajan lisää ja kaviot kasvavat tasaista tahtia paremmiksi. Valitettavasti kavion kasvatuksessa ainoana apuna on aika. Ehkä syksyn lopulla karsinassa seisoo hyväkavioinen hevonen vailla kaviohuolia? Siihen asti omistajalla on huoli lähinnä postissa saapuvista kengityslaskuista, sillä kipsien ja paikka-aineiden käyttäminen viikoittain ei ole mitään halpaa lystiä..!
 
C. Veera Anttonen
C. Veera Anttonen, ensimmäisen esteen tyriminen.. heppa pelastaa hienosti :)

C. Veera Anttonen
C. Veera Anttonen
C. Veera Anttonen
C. Veera Anttonen, uusinnassa yritin kääntää nopeasti tämän okserin jälkeen, mutta koska sille tuli vähän iso hyppy, jäi yritys aika huonoksi - jäin kyllä roikkumaan ohjiin ja hevosen ilme on lähinnä "mitäseuraavaksimitäseuraavaksi??!"
C. Veera Anttonen

Isä otti kuvan vielä, kun tulin palkintojenjaosta pois
Haluan painottaa vielä, etten olisi todellakaan hypännyt rataa loppuun, mikäli olisin tiennyt kengän olevan irti. Valitettavasti Champ ei reagoinut ainakaan selkään asti tuntuvasti kengän puuttumiseen, eikä videon tai kuvien perusteella näyttänyt onneksemme asiasta kovinkaan kärsivän. Ruuna sai radan jälkeen superpaljon taputuksia ja herkkuja sekä lemppariaan melassivettä. Olisitte nähneet sen ilmeen, kun se tajusi, että kotiin lähdetään ilman toisen luokan hyppäämistä. Se oli selkeästi kummissaan!
 
Päivästä jäi päällimmäisenä kuitenkin positiivinen fiilis, sillä tein meille matkaan todella maukkaita täytettyjä kaurasämpylöitä ja aurinko paistoi koko ajan! Lisäksi illalla taiteilemani jesari-vaippa-pumpuliviritelmä hevoseni kavioon onnistui lähes täydellisesti, voisin ehkä patentoida tuon tavan ja alkaa tienaamaan sillä rahaa? Kaiken kukkuraksi mulla on maailman parhain hevonen, superihana ja tukena aina oleva perhe sekä pitkiä kisareissuja jaksavat kaverit - elämä on siis oikeastaan aika ihanaa :)

50 kommenttia

  1. voi kun hieno tuo metrin rata!

    VastaaPoista
  2. toi on inhottavaa kun jotkut hevoset tiputtelee noita kenkiään.. kavioita on aina jotenkin niin vaikee hoitaa, kun pitäis ajan kanssa antaa olla, mutta ei sitten viitsi kuitenkaan odottaa kolmea kuukautta, että kavio kasvais.. :/ toivottavasti Champin kaviot tulee nyt kuntoon!
    Oli hieno rata äläkä siitä välitä, että pidätit vähän liian juuren ekalle esteelle, mielestäni sekin on sentään parempi kun se, että roiskasis hevosen kolmen metrin päästä estettä, siinä voi tulla jo rumaa jälkeä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se aika on se pahin juttu!

      Haha totta tuo alempi juttu myös :D Mulla oli joskus semmonen ongelma, että juurikin roiskin päin esteitä, onneksi se on vaihtunut tohon himmaamiseen... Tiedä sitten kumpi parempi!

      Poista
  3. Oletko ajatellut, että pitäisit Champin nyt kevyemmällä liikunnalla kunnes kaviot ovat "normaalit"? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen, muttei siinä ole oikeastaan järkeä, kun se pudottaa noita kipsejä ihan yhtä lailla vaikka seisoisi tarhassakin :)

      Poista
  4. Hei voitko esitellä nuo kipsit ym champin kaviot. Ne kun näyttää niin normaaleilta? Saako kysyä, että kuinka paljon tommonen kipsi kengitys maksaa? Miten se ees tehään? :D
    ja eihän kaikki kengittäjät osaa sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä teen tästä postauksen jossain vaiheessa, ehkä huomenna tai sunnuntaina :) Kaikki kengittäjät eivät todella osaa, omani onneksi kylläkin. Viimeisin lasku, jossa kengitys oli joka jalkaan + kipsit takasiin, maksoi reilu 170€. Se oli tosin kesäkuusta, joten en tiedä miten nyt heinä/elokuun ajalta tulee.

      Poista
  5. Meillä ainakin ratsastetaan ihan normaalisti vaikka joku kenkä puuttuisi. En ymmärrä miksi se on noin iso juttu vaikkei champia selvästi se edes haitannut radalla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kavion lohkeaminen on aivan mahdollista ja Champin kaviot ei ole vielä parhaassa mahdollisessa kunnossa, joten hyvä että Aada on hieman varuillaan niiden kanssa:)

      Poista
    2. mietin samaa.. koskaan ei ole ongelmaa ollut irtokenkien kanssa :D

      Poista
    3. Hevosesta tulee epätasapainoinen ilman yhtä kenkäänsä. Kisahevoselle se voi luoda lihasjumeja.

      Hyvin siis Aada toimii hevosensa kanssa.

      Poista
    4. Kuten toinen ja neljäs anonyymi totesi, ei kengättä ratsastamisessa tässä tilanteessa ole mitään järkeä. Kaiken lisäksi kavioaines on vielä huonoa ja kavio liian lyhyt ja kapea, eikä kavion pohjan ja kavioluun välissä ole suurta kerrosta, joten riski esim. kavioluun murtumaan olisi olemassa.

      Poista
  6. Onnea sijoituksesta! Siisti rata oli, eikä ollenkaan niin kauhea kuin annoit tekstissä ymmärtää. :) Tiedän kyllä paremmin kuin hyvin, että itse katsoo omia suorituksiaan aika kriittisesti..

    Tsemppiä kavioiden kanssa, kyllä ne sieltä kasvaa pikkuhiljaa. Pidän peukkuja, että ensi vuonna saisitte tehtyä ehjän kauden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, omaa rataa katsoo aina kriittisesti! Kiitos, toivon todella samaa ensi kaudesta :)

      Poista
  7. champ ottaa varman päälle ! :D onnea sijoituksesta !

    VastaaPoista
  8. Onnea sijoituksesta. Ja ihana postaus jälleen :) ja osaisiko esim. sisäsi kengittää? Sillä saisi hiemaan halvemmaksi, jos isäsi pystyisi alkamaan kengittää Chapia, tietysti vasta sitten, kun kaviot kunnossa. Ja se on kyllä aika helppo taito oppia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei hän osaa, enkä nää opettelemiseenkaan järkeä. Itse voisin opetella helpostikin lyömään normaalin irtokengän kiinni, mutta koska Champ tarvitsee ammattitaitoisen ja kavion mekanismeihin jne erityisen hyvin perehtyneen kengittäjän, ei meillä maallikoilla olisi tarvittavaa kokemusta ja taitoa varmaan koskaan. En huoli Champin kengittäjäksi tällä hetkellä muutenkaan ketä tahansa ammattikengittäjää :)

      Poista
  9. Sun kisapostaukset on parhaita. Ei liian pitkiä ja jaksaa lukea. Hyvät kuvat ja videot tekee vielä paremman!)

    Joo tosiaan aika pohjaan tuli ykköshyppy, kuitenkin tuli (oikeasti!!) siisti rata:). Hyvä!

    VastaaPoista
  10. onnea sijoituksesta! vitsit champin hyppääminen on ihanan näköistä, tosi lennokas, pehmeä ja kiva ilmavara! ja näyttää kanssa polkevan aika hyvin myös takaa radalla (: ratsastat sillä tosi hyvin! toivottavasti kavio tulee kuntoon, omalla hoitohepalla kanssa ongelmia kavioiden kanssa (lohkeilee ja kasvaa huonosti) niin täytyy aina olla tarkkana niiden kanssa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Champilla on tosiaan kiva hyppy ja se innostuu radalla, jolloin se käyttää itseään paremmin! Eiköhän ne tule, se vaan ottaa aikaa ja aikaa.. :)

      Poista
  11. Ootko laittanu johonkin postaukseen kuvia Champin kaviosta? Jos et niin voisitko laittaa tai mikä niissä edes on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en oo vielä, teen niistä erillisen postauksen lähiaikoina :)

      Poista
  12. mite useestikohan Champilla on sellane hauska ilme:D

    VastaaPoista
  13. Mä näin sut tuola ja mulla on susta kuvia!

    VastaaPoista
  14. Oot kyl iham sika hyvä ratsastaan! :)

    Tv Janika

    VastaaPoista
  15. hyvinhä toi metrin rata meni :) harmi se kenkä :/

    VastaaPoista
  16. hyvähyvä aada! champ on just sulonen ku se hyppää aina niin tosissaan :D

    VastaaPoista
  17. Et arvaakaan kuinka lannistuin otsikon lukiessani... mutta paljon onnea metrin luokasta, olisitte varmaan pärjännyt tosi hyvin metri kympissäkin!! :)
    taas todella kiva postaus ja toivottavasti champin kavio-ongelmat loppuisivat! ;)

    Tsemppiä jatkoon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ei ollut tarkoitus masentaa :D Toivotaan näin, kiitti!

      Poista
  18. Meilläki alko hajoilee noi kavioy käsiin, nii nyt hankittiin semmonen ratsastus buutsi! Sitä tarvii vaan kylläkin yhteen jalkaan tällä hetkellä, mut sen avulöa pystyy liikuttamaan suht normisti, mutta kisoihin sen kanssa tuskin pääsee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on, mut en uskalla siltikään ratsastaa sillä :D

      Poista
  19. Mä ratsastan tuolla tallilla :D Kyl toi rata mun mielestä meni ihan hyvin! :)

    VastaaPoista
  20. Ikävää, että se kenkä irtosi.. Mutta onneksi tuo 100cm meni kuitenkin aika hyvin! :) Ratsastat todella siististi, ja sinulla on todella ihana hevonen!! :)
    http://sekalaistamenoa.blogspot.fi/ käy katsomassa, jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  21. Oletko miettinyt ollenkaan vaihtoehtona bootseja eli hevoslenkkareita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on meillä sellaiset ratsastukseen tarkoitetut, mutten halua ratsastaa niiden kanssa :(

      Poista
  22. Mä olin tossa radalla liputtamassa ekan vaiheen maalia ja oli se aika pelottavaa seistä siellä kun hevoset laukkas lujaa ohi vieläpä aika läheltä :D Mutta en ees huomannu koko kenkää ennen kuin kaveri toi sen ratamestarille :o
    Ja kattelinkin verkassa että Champ vaihteli laukkaa aika isoliikkeisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mäkään en huomannut sitä ollenkaan..!

      Verkassa se potki mun jalkaa vasten ja vaihteli siksi laukkoja, kerran meinas kaatua naamalleen ku unohti etujalkansa :D

      Poista
  23. Toi chap on ihan unelmaheppa (: Muuten mikä kisatakki sinulla on (:?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hän on <3 mulla on nyt näissä kuvissa ihan Hööksistä ostettu tummansininen alle 60€ kisatakki (olin kuolannut sitä niin pitkään, että oli PAKKO ostaa pari viikkoa sitten!!), aiemmin ollut Horzen joku musta 150€n takki, mutta se alkoi olemaan vähän tylsä ja kesäisin liian kuuma, vaikka kiva ja laadukas onkin muuten :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat