tiistai 22. lokakuuta 2013

#241: Helsinki International Horse Show osa 2

Lukekaahan myös edellinen postaus, jonka julkaisin eilen myöhään illalla!
_________
 
Kuten täältä blogin puolelta sekä Facebookista olettekin jo päässeet lukemaan, vietin viime viikolla neljä päivää Hartwall-areenalla jokavuotiseen tapaan Helsinki International Horse Shown merkeissä työskennellen kansliassa. Taisin edelliseen HIHS-postaukseen hieman valoittaakin jo työtehtäviämme, mutta voin tässä kuvien lisäksi hieman kertoa tarkemmin jotain, jos mieleen sattuu tulemaan!
 
Vaikka viralliset Horse Shown kisapäivät ovat aina neljä päivää torstaista sunnuntaihin, tehdään HIHSiä oikeastaan ihan vuoden ympäri. Kymmenet ihmiset olivat rehkineet tämänkin tapahtuman eteen jo viime keväästä lähtien ja varsinkin viimeiset viikot sitäkin enemmän. Me olisimme saaneet tulla töihin jo heti alkuviikosta, mutta omien virallisten töiden vuoksi suuntasimme areenalle vasta torstaiksi. Viime vuonna taisimme olla paikalla jo keskiviikkona, sillä silloin yövyimme neljä yötä hotellissa - tällä kertaa päätimme säästää ja kurvasimme aina yöksi meille.
 
Onkohan tää lauantailta, luulisin niin :)

Erja ja Steffi edustaa kansliassa :D
Areenalla ehdottomasti oma lempiesteeni oli tämä Sonera-este sen ihanien kukkien takia!
Lauantain GP 160cm -luokka ja Satu Liukkonen
Juuli ja Fardon GP-radalla
Tältä esteeltä olisi saanut niin kivoja kuvia, jos olisin vaan osannut ottaa niitä! Kuvassa Sheikh Ali Bin Khalid al Thani.
Torstaina kansliassa oli melkoinen härdellipäivä, sillä menossa olivat Amateur Tour-luokat, joka ovat joka vuosi se "kuluttavin" ja aikaavievin osuus kanslialle. Tänä vuonna paikalle oli järjestetty onneksi oma AT-piste, joten suurimmalta kaaokselta vältyttiin. Syynä AT:n aiheuttamalle hässäkälle on oikeastaan juuri kilpailijoiden kokemattomuus ja jännittäminen, sillä mukaan mahtuu jos jonkinlaista panikoijaa sekä säätäjää, jotka jo pelkällä omalla olemuksellaan saavat kaikki muutkin AT:n osallistujat paniikkiin. Ehkä hieman liioitellusti sanottu, mutta ymmärtänette pointin :D
 
Torstaina vietimme areenalla 17 tuntia ja perjantaina saavuimme paikalle hieman normaalia myöhemmin, noin yhdentoista pintaan. Kerkesimme kierrellä jo tostaina expossa ja perjantaina kävinkin ostamassa Spooksin talvitakin, untuvaliivin, enkkuviltin Champille sekä MSM:ää, joka meiltä oli päässyt loppumaan. Kiertelimme töiden ohella aika paljon expossa muutenkin ja mukaan tarttui myös halpaakin halvemmat Kingslandin ruskeat pintelit kivalla kuolainlogolla - hintaa näillä neljälle pintelille olisi normaalistu tullut 80 euroa ja nyt sain ne reilulla kympillä! Ostin myös kahdelle tallilaisellemme heppanameja kiitokseksi Champin hoidosta.
 
Joo, tästä ei sen enempää :D "otetaan teistä sellanen fiksu yhteiskuva" juu otetaan vaan..
Kävin keskiviikkona kampaajalla ja noista hiuksistani leikattiin 7cm pois! Nyt ne on niin lyhyet :(
Luciana Diniz GP:ssä
Tietysti kello kädessä, kuten tosiratsastajalla kuuluu olla ;) Pius Schwizer GP-radalla
Ella Tanhuanpää voitti ansaitusti oman luokkansa, hyvä Ella ja Eliko!
Nää korvat on aivan älyttömän suloiset, niistä ei voi kuin tykätä :)
Meillä oli tänä vuonna kansliassa melkolailla sama tiimi kuin edellisenäkin vuonna: Erja vastasi koko kanslian johtamisesta ties monetta vuotta, Heiccu ja hänen siskonsa Minna olivat paikalla, Minttu oli mukana myös viimevuotiseen tapaan ja näiden lisäksi mukana pyörivät tulospalvelusta ja lähtölistoista vastaavat saksalaiset sekä tietysti Steffi ja minä. Kansliassa ei oikeasti tarvita näin paljon porukkaa ja suurin osa ajasta onkin lähinnä hengailua, tuttujen kanssa juttelua ja kisojen katsomista - mutta antakaas olla, kun tulee tilanne, jossa tarvitaan kaikki apukädet! Silloin kaikille ihmisille on käyttöä: yksi juoksee lappuja tuomareille, toinen kiikuttaa niitä YLEn pisteisiin, kolmas yrittää järjestellä tuloksia kopioinnille ja omiin kansioihin, neljäs selvittää hotellivarauksia ratsastajilta ja viides yrittää tulkita venäläisten ratsastajien ongelmaa, joka tuottaa hieman vaikeuksia, sillä ratsastajat eivät puhu englantia..
 
Kanslia onkin mielestäni ehkä kivoin työpiste tämänkaltaisissa kisoissa. Pääsemme seuraamaan kisoja ja samalla saamme tietää kaiken infon kulissien takaa, sillä kanslian kautta kulkee lähes kaikki tieto koskien kisoja. Pääsemme kuulemaan myös kaikki juorut hevosmaailman ihmisistä, mikä on ehkä se hauskin osio :D Ei vaan, on oikeasti tosi hauskaa kuunnella kaikkien kilparatsastajien juttuja, sillä heidän luulisi juttelevan esimerkiksi kisoista, hevosista tai muusta vastaavasta: todellisuudessa he kertovat toisilleen aivan älyttömiä vitsejä (joita kukaan muu kuin kertoja itse ei ymmärrä?), haukkuvat suomalaisten ratsastamista ja puhuvat muuten puuta heinää. Yleisin kieli on varmaan saksa ja moni ratsastajista ei tiedä, että Steffi puhuu saksaa äidinkielenään ja näin ollen kääntää sujuvasti kaiken meille muille!
 
Lauantaina olin aamulla käymässä yhdessä pienessä kokouksessa Helsingin keskustassa, mutta siitä kerron lisää myöhemmin. Meidän tarvitsi olla areenalla vasta yhdeksältä, sillä kouluratsastusluokka oli peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Heitinkin ensin Steffin areenalle ja otin Susannan kyytiin, jonka jälkeen suuntasimme hakemaan Tiiaa ja yritimme löytää parkkipaikan Kampin lähettyviltä. Ei meinannut millaan löytyä, mutta viimein sain auton parkkiin. Olin kyllä ylpeä, sillä vihaan keskustassa ajamista ja varsinkin parkkeeraamista, sillä en oikeasti vain osaa tehdä sitä kunnolla..
 
Seuraavana vuorossa Longines FEI World Cup 160cm -tasolla!
Victoria Gulliksen mittailemassa esteiden pituutta.. Hän muuten pyysi, jos voisin lähettää ottamiani kuvia heille kirjaa varten!
WC-radankävelyssä nähtiim myös muistojen tallentamista..
Nyt se alkaa!
Rakastuin tähän Malinin upeaan pienikokoiseen ja siroon yksisilmäiseen oriin!
Ohhoh, katsokaa noita lettejä! Kaikki kunnioitus tämän hevosen hoitajalle, voi olla Julio Arias ylpeä!

 
Päivän hauskin kohta oli varmaan tilanne, jossa yhden este- ja yhden kouluratsastajan tuli täyttää FEI:n virallinen lomake kisojen sujuvuudesta. Kyseessä on sellainen kolmesivuinen lappu, jossa on kysymyksiä esimerkiksi kisojen järjestämiseen, turvallisuuteen, kenttien pohjiin jne. liittyen. Kuinka ollakkaan, Pius Schwizer sai tehtäväkseen täyttää tuon lapun esteratsastajien osalta. Steffi oli Piuksen luona töissä vuonna 2012 ja Pius sitten pyysi Steffiltä apua tuon lapun täyttämiseen, sillä hän ei itse halua/osaa käyttää englantia niin hyvin, että olisi lapusta kaikkea tajunnut. Steffillä on muuten sama ongelma, joten tehtiin sitten niin, että käänsin itse ensin englannista suomeksi Steffille ja Steffi sitten suomesta sveitsinsaksaksi Piukselle. Pius on ihan loistava tyyppi, jos puhun sille jotain englanniksi, se vastaa takaisin saksaksi enkä siis ymmärrä sanaakaan..!
 
Lauantain päätökseksi suuntasimme Scandic Continentalille virallisille After Ride Partyille, joissa oli yllätyksekseni melko paljon porukkaa viime vuoteen verrattuna. Meillä oli tosi hauska ilta, juttelimme tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa hyvän musiikin soidessa ja lähdimme kävelemään Hartwallille vasta pilkun tultua. Kävellen siis, kyllä vain. Emme halunneet periaatesyistä ottaa taksia ja meidän kuski-ideamme kaatui, joten talsimme mäkkärin kautta Pasilaan ollen perillä joskus vaille kuusi aamulla. Menimme aluksi makoilemaan areenan vaihtoaitioon, mutta reilun kymmenen minuutin päästä valot syttyivät päälle ja aamuratsastus alkoi, joten kävimme sitten hakemassa kanslian avaimet ja siirryimme omiin tiloihimme. Steffi ja Jenna ottivat pienet torkut, mutta halusin itse vaihtaa vaatteet ja pestä meikit, joten en kerinnyt nukkua ollenkaan ennen Erjan tuloa paikalle puoli kahdeksalta. Sunnuntai menikin sitten itseasiassa melko virkeänä lukuunottamatta muutamaa hiljaisempaa hetkeä, jolloin luulin nukahtavani pystyyn.
 






Ja meillä on voittaja - Patrice Delaveau ja Orient Express HDC!
Koska olimme tulleet sunnuntaina töihin heti aamusta, saimme koko World Cup-näytöksen vapaaksi ja seurasimmekin sitten hieman kouluratsastusta ja koko maailmancupin ratsastajakatsomosta käsin. Kun WC-luokka oli ohi, lähdimme ajelemaan kotia kohden tyytyväisinä mukavaan ja onnistuneeseen Horse Show-rupeamaan. Suuntasin vielä tallille hoitamaa ja juoksuttamaan Champin, sillä en millään jaksanut ratsastaa hevosta enää kahdeksalta illalla viikon kestäneen väsymyksen päälle. Juoksuttaessa totesin, että mulla on oikeasti aivan älyttömän hienoliikkeinen hevonen, jos siltä vain osaisi pyytää ne liikkeet esiin. Champ suuttui kerran itselleen ja esitti sellaista ravia, että oksat pois!
 
Tämä viikko meneekin sitten arkeen palaillessa, mulla oli onneksi maanantai ja tiistai kokonaan vapaapäiviä töistä ja koulusta. Maanantaina hypättiin kunnolla valmennuksessa ja tänään tiistaina aion kääräistä uudet pintelit jalkoihin ja suunnata tyylikkäänä vääntämään kunnon hikikoulutreenin! Olenkin saanut tänään kivasti aikaan kaikkea - siivonnut koko talon ja nukkunut univelkoja pois ;)
 
Miten teidän HIHS meni, mitkä fiilikset kisoista jäi?
 

67 kommenttia

  1. Aadaa miks mä en tienny että olit HIHS? Mä olin siellä jokapäivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska oot sokee etkä seuraa mun Facee xD oikei en tiiä, mä juttelin sun äidinkin kanssa siellä yks päivä...!

      Poista
  2. Tosi kiva postaus!:) Ite en ollu siellä, mutta on se edes kiva päästä "tunnelmaan" näin blogi-kirjoitusten kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tästä pääsi edes vähän tunnelmaan :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! Ootko siis ottanu noi kuvat keskeltä kenttää vai katsomosta?:DD Aika outo kysymys kyllä..:D

    VastaaPoista
  4. Mä en ollu hihs :( mut ens vuonna sit. Nyt mulla onki 8 tuntii hihsii digiboxilla ku en oo kerenny kattoo ku lauantain ohjelmat puolväliin :D

    VastaaPoista
  5. Wau mitä kuvia ! :) HIHS on ollut kyllä ollut aivan upea joka vuosi, toivottavasti viellä ensi vuonnakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin hallin vuokrasta on tehty vissiin pitkäkin sopimus, eli eiköhän HIHS ole myös tulevina vuosina edessä :)

      Poista
  6. Olisi tarkoitus lähteä ostamaan ulkomailta hevosta, mistä kannattaisi hakea laadukasta estehevosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia tuttujen kontaktien kautta hevosia kokeiltaviksi, sillä siellä asuvat henkilöt pystyvät kokoamaan helposti monia kiinnostavia hevosia yhteen paikkaan, jossa ne on helppo kokeilla :)

      Poista
  7. hiihhii näin sut sunnuntaina :D mun takana istu joku pikkutyttö joka oli äitilleen sillee "tuolla on aada" se äiti oli sille "kuka aada?" "no se on se bloggaaja jolla on se champ" :ddd

    VastaaPoista
  8. Siis oliks sil yhel hepal vaa yks silmä? :o mä olin tuolla sunnuntaina enkä nähny sua :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau etkö oo ennen kuullu yks silmäsistä hevosista....

      Poista
    2. ite oon ollu hevosten kanssa tekemisisssä yli 10vuotta ja koskaan ennen en oo törmänny yksi silmäiseen hevoseen. Varsinkaan tällä tasolla! Joten eipä se oo mikään ihme, jos joku kysyy.. :)

      Poista
    3. Jonkun verran näkee yksisilmäisiä hevosia seuratasolta kansalliselle tasolle asti, mutta mullekin oli ensimmäinen kerta, kun nään yksisilmäisen hevosen kv luokissa menestyksekkäästi hyppäävän :)

      Poista
    4. itse olin kerran koe ratsastamassa yksisilmäistä hevosta. meille ei kuitenkaan kerrottu että hevosella on vain yksi silmä ennenkuin menin paikan päälle koe ratsimaan.
      muuten ihana mutta tyhjä silmäkuoppa oli ehkä hieman pelottava :;D
      ja muutenkin hevonen kulki vinosti ja epäpuhtaasti

      Poista
  9. Mä olin perjantaina illalla Horse Showssa. Oletko ensi vuonna taas töissä Horse Showssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä me niin sovittiin, ellei nyt jotain radikaalia tapahdu :D

      Poista
  10. Joo toi Malinin Tornesch on törkeeeeen makee, mutta vielä ihkumpi on se Malinin Baltimore <3____<3

    Mutta hirmu kiva postaus, itseltä jäi hihs tänä vuonna välistä mutta ehkä sitten ensi vuonna pääsen paikan päälle :)

    VastaaPoista
  11. Jos haluis ens vuonna töihin HIHS:in niin mihin pitäs olla yhteydessä? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tunnet jonkun henkilön esim. ratatiimistä tai jostain muusta ryhmästä, johon tarvitaan aina ns. uusiakin tekijöitä, niin kysele heiltä suoraan - tai sitten ota yhteyttä viralliseen hakukanavaan eli TG:hen :)

      Poista
  12. Näin sut launtaina, mut en viitiny tulla moikkaa:D

    VastaaPoista
  13. OLI IHAN SIKA KIVAA ootte kyl nii hauskoi et vielkii naurattaa hihii ♥ Ja just hyvä postaus tämmöne selkee ja tämmöne ! Must tuntuu et mul tuli kauheen sekava pälä pälä pölö kasa !

    ................ ja noi sun kuvat aah !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tosi selkee! joo tietty ollaan hauskoi ku on hyvää seuraa ;D

      Kattosin just sun kuvii ja meinasin masentuu taas koska ne on niiiin kivan värisii ja rajattu hyvin et en kyllä koskaan opi samaa :((

      Poista
    2. NII MÄ OON HYVÄÄ SEURAA !

      Joo joo on melkee ! Photoshoppi on mun paras kamu ♥

      Poista
  14. sä ja susanna ootte mun lemppari bloggaajia ja näinkin teidät siel expos yhtenä päivänä!! en uskaltanu tulla moikkaa mut olitte just hauskan olosii:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jee hyvä me :D oisit tullu vaan, mikä päivä näit? salee joku sunnuntai tai jotain et oltiin ihan kuolleita..

      Poista
  15. Tiedätkö minkä merkkinen tuon Satu Liukkosen hevosen korvahuppu on? Entä tiedätkö mitään merkkiä mikä valmistaa tuon/sen tyyliä korvahuppuja?

    VastaaPoista
  16. näin sut afterissa mutten kehdannu tulla jutteleen :D

    VastaaPoista
  17. Jenny kerto meille myös noita juttuja mitä ratsastajat tuolla puhelee keskenään, kun se ymmärtää myös Saksaa :D Vissii ne ei tajua että Saksaa saattaa joku suomalainenki ymmärtää :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo ei vissiin :D mun pitää kertoo sulle pari juttuu mitkä ei oo täällä julkasukelposii mut just loistavia xd

      Poista
  18. Näin sut lauantaina hesejonossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi eiii! kävin hesessä varmaan 1035930 kertaa etten kyllä ihmettele xd

      Poista
  19. Mitä ihmettä, en edes tajunnut että tuo hevonen on yksisilmäinen, vaikka telkkarista kisoja tuijottelikin :o Jännä, ettei Ninakaan selostuksessa maininnut mitään. Hienoa nähdä, että "vammaisetkin" hevoset voivat päästä huipulle :)

    Ja voi hitsit kun sun hiukset on nyt niin lyhyet ;) (kateellinen...) Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä mainitsi telkkarissa Nina:) kertoi syynkin.

      Poista
    2. Kiinnostaisi että miksi on yksisilmäinen, kertoisko joku?

      Poista
    3. Muistaakseni ori ei nähnyt tuolla silmällään muutenkaan kunnolla ja sitten siihen tuli vielä joku tulehdus, niin piti sitten poistaa. En oo varma, mutta näin oon joskus vissiin kuullut :)

      Poista
    4. Eiks se ollu tamma? Jos tarkotat Malinin heppaa :)

      Poista
    5. Toi mikä noissa kuvissa on, on ori :)

      Poista
  20. Oi tosi kiva postaus :)!
    Ootko muuten tehny varuste esittely postausta (sun ja c:n varusteet) koskaan? Nimittäin jos et oo ni sellanen olis yks postaustoive :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itseasiassa Champin varusteista oon tehnyt, mutta omista en oo ja sen voisin joskus tehdä :)

      Poista
  21. Onko sulla martin fuchsista kuvia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu kyllä tuolta niitä löytyy vaikka ja kuinka, kuis? :)

      Poista
    2. Haluisin vaan nähä, oon vähän niin kuin fani ;D Jos viittisit niin voisitko laittaa niitä mahd. paljon s-postiin milsara12.gmail.com ja siis ihan omaan käyttöön vaan haluisin mutten löytänyt mistään niitä hihs-kuvia :/

      Poista
    3. Mulla on sen verran kiirettä tässä, että voi olla, etten kerkeä laittamaan. Jos saan revittyä vapaata aikaa niin laitan ehdottomasti!

      Poista
  22. Upeita kuvia!! Kävin itsekin ensimmäisen kerran perjantaina ja kyllä ens vuoden lippuja jo odottelen! Todella upea show mun mielestä! :)

    http://elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  23. Hienoja kuvia!! Näin sut muute sunnuntaina ohimennen parikertaa:3

    VastaaPoista
  24. Tosi kivoja kuvia ja varmasti oli kokemus, ite olin lauantaina ja tosi mahtavaa oli :DD

    VastaaPoista
  25. Vau sulla on ihanat hiukset, omistani otettiin vuosi sitten kerralla 35cm pois :D

    VastaaPoista
  26. Voisit kyllä vielä tehä kuvapostauksen hihs:tä, jos sulla kuvia vielä on lisää. Ovat niin kauniita. Onko sulla at:sta kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin tehdä, jos on aikaa ja jaksamista :) Ei ole AT:sta mitään kuvia, kun ei ollut kameraa mukana to ja pe areenalla!

      Poista
  27. millo siit lauantaiaamun bloggaaja jutust tulee postaust?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat