torstai 24. lokakuuta 2013

#242: Vanhoja kuvia + koostevideo

Haha, selailin tässä tylsyyttäni iltapalaa syöden vanhoja kännykkäkuviani koneelta. Mulla ei ole vähään aikaan ollut näin hauskaa yksinäni, sillä nauroin ääneen lähes koko ajan muutamille hauskoille kuville ja jaoin niitä myös facebookissa, jotten olisi tarvinnut nauraa niille ihan yksinäni. Sitten sain idean - viimeksi tehdessäni vanhojen kuvien postausta, toivoitte, että tekisin niitä useamminkin! Päätin siis tulla julkaisemaan muutamia otoksia tänne blogin puolelle.
 
Idea ei ole ehkä ihan samanlainen kuin viimeksi, sillä nämä kuvat ovat pääosin tältä vuodelta. Mukana on aiemminkin julkaistuja kuvia, mutta myös sellaisia, joita en ole kehdannut tai halunnut muista syistä aiemmin julkaista. Ihan niitä kauheimpia ja älyttömimpiä kuvia en julkaissut, vaan ne saavat pysyä mun ja kavereideni välisenä hauskuutena.. :D
 
Varoitus - näitä kuvia on ihan älyttömän paljon ja mukana on vielä paljon samanlaista materiaalia! Skipatkaa siis ihmeessä, jos ei kiinnosta. Loppuun tein hienon koostevideon kaikista vanhasta kännykästäni löytyvistä Champin kanssa tapahtuneista toilailuista, kun niistä olen aina luvannut jotain julkaista (+ yksi muu video joukossa).. Toivottavasti teillä on tätä lukiessa yhtä hauskaa kuin mulla tehdessä! Kuvat eivät sitten ole aikajärjestyksessä, vaan suoraan koneen laittamassa järjestyksessä, pahoitteluni!

Onko teistä hauska selata vanhoja kuvianne?
 
"Kävele itte, ei huvita"
Minä ja serkkuni koira, joka vihaa mua yli kaiken (kuten voitte huomata) :D
Tää on tämän vuoden juhannukselta, kuvassa mun lisäksi Steffi ja Fiia :)
Tampereen hevosmessuilta tältä vuodelta, kuvan c. Tiia/Pinja Suomalainen
Tämä kollaasi on itseasiassa viime vai toissaviikolta! :D
Sitten vähän vanhempaa.. vuoden 2012 alussa Turussa
Näytän mallia miten pitää ratsastaa Tiian Voitolla :D hahaha, ottakaa huumorilla...
Vuodelta 2010 Jokelantallilta meidän mummolasta!
Viime keväältä mun ja Champin hellä hetki :3
Meillä on tapana aina kavereiden kesken lähettää KIK-messengerissä fiiliskuvia ja tää oli vissiin yksi
fiilis :D Näitä mun ilmeitä on niin paljon, että voisin tehdä jonkun 100 sivuisen kirjan julkaistavaksi..
Todistettavasti oon syönyt edes joskus terveellisesti! (myöhemmin tulee kuvia, joissa en syö terveellisesti..)
Ei tainnu ratsastus mennä ihan putkeen... :D
Sarina ja Steffi Justin Bieberin keikalla!
Siltä viikolta, kun Champ tuli Suomeen (vissiinkin?)
"Ei mulle tuu ikinä rakkoja, kun meen ilman hanskoja" juu ei vissiin tuu! Silti meen aina..
Tää on tältä syksyltä itseasiassa!
Viime talvelta :)

"HUII!"
Näitä teinipeilikuvia tulee paaaljon, koska kuvasin aina jonnekin lähtiessä päivän asua kavereille :D

Champ rakastui noihin shetlanninponeihin niin paljon!
Ihana talvinen maastoreissu ilman satulaa <3
TÄSSÄ mun normaali ruokavalio. Vertaa Janitan annosta taaempana :D
Ypäjällä!
Tää Ypäjä oli hiukan levoton, kun oltiin oltu just JB:n keikalla.. Tässä Piude istuu roskiksessa :D
... ja teipattiin Sarinaan tällänen kuvastava teksti....
Pesin Champpia joskus keväällä, se näyttää ihan uitetulta koiralta!
Glada Vappen ja silleen
Päästin alkukesästä hepan vapaaksi kentälle ratsastuksen jälkeen, jos se olisi halunnut juosta, mutta se seuras mua vain kävellen joka paikkaan... :D
Yritin ratsastaa
Piuden hieno naamari, kun teipattiin sen päähän ratapiirrustus yhdessä Ypäjän kisassa :D
Jänskää! Yo-juhlakampauksen tekoa kesäkuun alussa :)
.. ja valmis!
Annoin Champille pusun ja sen turpaan jäi tälläinen jälki :3
En kestä mun ilmeitä :D ... Oli aika lämmin päivä tallilla!
Töihin lähdössä alkukesällä
Tallihommissa menee vähän sotkuiseksi joskus :)
41 astetta lämmintä ?!?
Johonkin oon kovasti taas lähdössä, tosin ei hajuakaan minne :D
Sarina käyttää arskoja, ettei tulevaisuus vaan häikäse ;D
Turkuun!
Tää kuva!!! XD Janitan kanssa oltiin mummolassa kesällä ja en tiiä mitä Janita tekee tässä, vähän tais väsyttää :D !!
Totuus!
Maastossa heinäkuussa Itä-Suomessa :) Oli kivaa!
"ANNA PUSU"
Kesä, tule takaisin!
Happyface.. Huomaan tässä muuten että otan aina ihan samanlaisia kuvia!
"Mää autan sua kerää kakat pois maneesista"
Kerkesin harjata ja laittaa suojat hepalle, kunnes se päätti, että on päiväunien aika...... :D
Oli vähän kuuma päivä, piti heittää märkä pyyhe hepan kaulalle!
"Namejaaa?"

38 kommenttia

  1. hahaa eikäää ihan paras :D Tuli mieleen tota videota katsoessa ihan joku semmonen suomalaisten sketsiohjelma, en tiiä kyl yhtään miks! :D champ osaa olla niin huvittava, todellinen viihdetähti, kiitos vaan nauruista, lisää tällasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että tykkäsit ja nauroit myös :D champ on kyllä hyvä viihdeponi!

      Poista
  2. Haluun kesän tänne nyt ja heti!!! <3
    oliski 41 lämmintä :D eikä tämmöst kurapaskaa ja kylmää :S

    VastaaPoista
  3. Ihana ku se on toi harava suussa!!:Dd

    VastaaPoista
  4. Ai vitsi mikä persoona Champ on! Teininä kun mulla oli hevonen niin se oli ihan samanlainen pelle ja mä niin tykkään tällasista luonteikkaista hevosista :D toi flexi suussa oli ihan paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, että hepalla pitää olla luonnetta!! :D joo toi koira vihaa champpia mut champ rakastaa sitä :3

      Poista
  5. HAHA TÄÄ OLI PARAS !!!!!!!!! :D Ihan sika pelottava toi naamari iha ku Michael Myersil ! Mut siis... NÄITÄ LISÄÄ !!!

    VastaaPoista
  6. Ei vitisi toi Champin merkki on niin ihana! :)

    http://puska-ratsastusta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Champ on tosi söpö ja sinä olet tosi kaunis! :)

    VastaaPoista
  8. Champ on niin ihana! Sovitte niin hyvin yhteen! :D

    VastaaPoista
  9. Champ on kyl mahtava persoona! Ei varmaa tylsää oo :)

    VastaaPoista
  10. On kyllä ihanan hassu hevonen ja videoklippi kooste oli ihana! :)

    VastaaPoista
  11. Ihana video ja hauskoja kuvia! <3
    Vanhojen kuvien kattelu tuo aina muistoja mieleen joten... On Se mieluista puuhaa!! :D

    VastaaPoista
  12. Champ tossa kuvassa anna pusu:D

    VastaaPoista
  13. "Pliis tee jotain äläkä vaan laahusta...!" :'DD

    VastaaPoista
  14. aivan ihana champ!! :D ainutlaatunein luonne ja selkeästi onnellinen :)<3

    VastaaPoista
  15. Toi kuva missä meet Voitolla on kylä nii huikee xd Ja toi videokooste oli tosi kiva:)!

    VastaaPoista
  16. Hauskoja kuvia ja kiva video! Toi mis se kattoi peilistä itteensä, siitä tuli mieleenet meidän heponen näki ittensä ikkunasta ja vielä hirnuikin sille! xD

    VastaaPoista
  17. Oot kyllä löytäny just oikeen laisen hevosen itelles ja mitkä liikkeet! Ei muutako reeniä, että saa ne ratsastaessaki esiin!:)

    VastaaPoista
  18. Hui kamala, en itse ikinä uskaltais laukatessa ottaa kännykällä videota, vielä noin lujaa! :D Champ on aivan mahtis persoona ainakin tämän perusteella, hieno polle. Terkuin, uusi lukija :)

    VastaaPoista
  19. Loistava video! Ja tietenkin kivoja kuvia :) Yhdessä videoklipissä taisi pääskyt sirkuttaa :( Haluan kesän!

    VastaaPoista
  20. Hahahh hyviä kuvia ja tosi kiva video!:D tommosia vois kattoo lisääkin:)

    VastaaPoista
  21. teet joskus postaus jossa esittelisit paremmin teidän loimet(:

    VastaaPoista
  22. Luin just Juulin blogista, että hänelläkin on nyt "oma" Champ. 10 - v ruuna. Toivottavasti molemmista Champeista kuullaan vielä isommiltakin kentiltä! Tsemppiä molemmille!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat