maanantai 25. marraskuuta 2013

#254: Vinkuva hevonen estevalmennuksessa

Milloinkohan löydän sellaisen mukavan kauhun tasapainon Champin energiamäärään eli suhteessa oikea määrä ruokaa ja liikuntaa..? Muistatte varmaan, kun viime viikolla valittelin hevosen olevan todella väsyneen oloinen ja sitähän se myös oli. Pidin sillä perjantaina vapaapäivän kouluvalmennuksen jälkeen, sillä ruuna oli vielä torstainakin hieman väsähtänyt. Lauantaina heppa oli aikalailla oma virkeä itsensä ja ratsastin sen ihan kunnolla läpi, mutta nostin silti fiksuna (not) kaura-annosta puolella litralla. Sunnuntaina olikin sitten kunnon pakkaspäivä ja mulla räjähdysaltis ratsu!
 
Karsinassa ja muuten käsiteltäessä Champ oli ihan normaali oma rauhallinen, mutta puuhakas itsensä. Meillä oli siis estevalmennus, viimeksi olimme hypänneet melkein viikko aikaisemmin.
 
Videolta napattu kuva, pahoittelen laatua!
Alusta asti huomasin kyllä, että Champissa riitti virtaa. Se oli oikeastaan tosi kiva ratsastaa, sillä se liikkui omalla moottorilla ja oli reaktiivinen. Aloitimme verryttelyn jälkeen tulemaan ravipuomeja ja niiden väliin ympyrää, jossa hevosen piti taipua kunnolla sisään niin, että se joutuu venyttämään samalla ulkokylkeään ja astumaan ulkoetusella isompaa askelta.  Oikea kierros on meille vaikeampi tällaisissa tehtävissä, sillä Champ heittää mieluumin takaosan oikealle ja kaatuu sisään, mikä ei tietysti tällaisessa tehtävässä onnistu (jos sen siis tekee oikein). Saimme kuitenkin hyviä pätkiä molempiin suuntiin, jonka jälkeen teimme saman laukassa kavaleteilla.
 
Ensimmäinen "hyppy" kavaletille oli taas perinteinen "JEE, ESTE!"-hyppy ja perään Champ vielä vinkaisi. No, en pitänyt sitä mitenkään outona, sillä se vinkuu aina välillä innostuessaan jostakin. Tällä valmennuskerralla kuitenkin huomasin, että hevosella todella oli virtaa - se saattoi silloin tällöin ottaa takaosan ihan alleen ja vinkaista, kun kaveri hyppäsi estettä.. Tai tehdä saman, kun kävin ihan vain pitkin ohjin. Kerran olin esteen vieressä, jota toinen hevonen juuri hyppäsi ja arvasin, että nyt Champ vetää siitä kiksit. Kun hevonen laskeutui hypystä, teki Champ aivan järjettömän pukin ja lensin sen kaulalle makaamaan. Olin ihan varma, että tipahdan (en ole koskaan ollut niin lähellä tippua ilman, että pysyn kyydissä), mutta samalla sekunnilla ruuna pelasti tilanteen hyppäämällä aika voimakkaasti pystyyn ja sitten jatkettiinkin hommia vähän eri asenteella, eli tuo pieni iloittelu sai riittää. En ole koskaan tippunut Champilta (kopkop) eikä se koskaan ole hyppinyt pystyyn - luulen, että se vähän pelästyi sitä, että lensin sen kaulalle.

Alla koostevideo vinkumisista. En saanut tuota pahinta videolle, mutta melkein kaikki muut kyllä!
 
 
Itse valmennus kuitenkin sujui hyvin ja meillä oli todella hauskaa. Välillä tosin toisen valmennettavan äiti meinasi kuulemma kuolla nauruun ja Piudekin totesi, että "ei tästä tuu nyt mitään kun nää vaan vinkuu ja paukkuu"! Tulimme suoraa linjaa pysty - 17m - okseri, josta jatkettiin lyhyen sivun kautta diagonaalilla okserille ja siitä pystylle.
 
Ongelmia tämänkertaisessa valmennuksessa oli mulla se, että jäin taas vähän ratsastamaan kaarteista ulos käsijarru päällä. Tällöin en joko sujunut tarpeeksi ensimmäiselle pystylle ja jouduin ratsastamaan liikaa kohti okseria, tai vaihtoehtoisesti toiselle okserille en saanut mielestäni sopivaa laukkaa kaarteesta, jolloin tulin sen vähän lähelle ja kaareva tie pystylle ei ollut sujuva. Videolta nuo eivät näyttäneet ollenkaan niin pahoilta kuin miltä ne selkään tuntuivat, mutta niinhän se menee aina. Toinen ongelmani oli myötääminen, tällä kertaa toisin kuin ennen - myötäsin kerran aivan liian vähän ja muillakaan kerroilla varsinkaan oksereilla en myödännyt kertaakaan liikaa! Luulen tämän johtuvan siitä, että Champ hyppäsi välillä todella voimakkaita hyppyjä oksereille ja mulla oli suunnattomia vaikeuksia pysyä kyydissä siististi, vaikkei se ehkä videolla näy. Esteet eivät kuitenkaan olleet isoja (isoin oli ehkä 120cm), mutta vie oman aikansa, ennen kuin opin istumaan hiljaa täyskokoisilla 120cm oksereilla, sillä Champin hyppy on niin erilainen verrattuna siihen, mihin olen aiemmin tottunut.

 
Huh, taas tuli pitkä selostus! Tänään maanantaina ratsastin Champin kunnolla ja se oli taas ihan normaali itsensä ilman vinkumisia, tosin ei se ole ikinä sileätyöskentelyssä vinkunut. Huomenna olisi tarkoitus ottaa muutamia kuvia pakkassäässä ja suunnata sitten pitkälle maastolenkille ennen illan Champin hierontaa.
 
Onko teidän hevosillanne outoja tapoja, esim. tuo vinkuminen?

46 kommenttia

  1. nauratti kyllä vähän ne champin vinkasut, kun kattelin teiän valmennusta :D

    VastaaPoista
  2. Haha, ihana Champ ja tosi kiva postaus! :D

    VastaaPoista
  3. Hauskoja vinkasuja :D Ei oo kyllä ennen tullut moista kuultua ! Teidän meno on kyllä mukavan näköistä ja tuutte varmasti pääsemään vielä pitkälle yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo tää vinkuu aika usein :D kiitos paljon, toivottavasti :)

      Poista
  4. Hahahaha vinkuvat hepat on parhaita ♥ Nuutti tosin on vaa kaks kertaa vinkassu et Champ vähä vie............ Kuulostaa iha semmoselt koirien kumipossulta !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. champ vie mut nuutti hyvä kakkonen ;) KOIRIEN KUMIPOSSU XD

      Poista
  5. Voi kyllä. Meidän Salama suokki suuttuu ihan hirveästi jos kaviot kolahtaa puomiin ja puomi tippuu. Siitä seuraa välitön vinkumarodeo ja capriolehyppy :D tamma.. ;)

    VastaaPoista
  6. Mun entinen kisaheppa vinku aina.. Se oli siis tuntiratsu tunneilla ei niin suosittu koska ei liikkunut oikeen mihinkään, jos imhinen jännittyi tai puristi itsensä satulaan. Kisoihi päästyään toi heppa sit oli ihan innoissa ja alkuverkkassa kun pyys raviin nii se alko jo vinkumaa. Verkassa lähti aina jostai päästä kauheeta rodeota ja vinku samalla ja sama kun pilliin vihellettiin oli sitten koulu- tai estekisat niin sama homma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koulukisoissa varmaan tosi kiva.. :D jossain alkutervehdyksessä, hahaha...!

      Poista
  7. Kuulosti ihan pikku possulta!:D

    VastaaPoista
  8. Mun koira vähä innostu tosta vinku videosta, hyvä ettei tabletti lähteny kädestä ku toine vähä innostu :'D

    VastaaPoista
  9. Hahahaa, joo, mun heppa ähkii hypätessä kun esteet alkaa nousta :D Se tekee aina semmosen HNGH -äänen ponnistaessa :DDD Sama myös laukanvaihdoissa ja pukittaessa! Toinen hassu tapa on, että se ei hyppää kunnolla alle metrisiä esteitä, vaan roikottelee jalkoja, on löysä, eikä sitä kiinnosta ollenkaan. Ollaankin valmentajien kanssa naurettu, että se pitää meitä ihan urpoina. "Siis eihän noi nyt mitään esteitä ole!" sanoo hänen ylhäisyytensä estehevonen, korkeimmillaan 140cm hypännyt vanha diiva :'DD Metrissä se vasta alkaa pörhennellä ja tekee taas vastaavasti jotain ihan älyttömiä hyppyjä korkealta ja kovaa korvat tötteröllä. Hieman haasteellinen tamma ratsastaa, juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva, tammat on just tollasia outoja, siks ostin ruunan :D

      Poista
  10. mun poni vinkuu kans joskus hyppäreillä jos on vähän ylimäärästä virtaa varsinki just aina sillon ku muut hyppää:D ja saattaa kans pukittaa samalla kun toinen on hyppäämässä:D hölmöjä nuo

    VastaaPoista
  11. Meillä kans vingutaan ja ähkitään xd

    VastaaPoista
  12. Haha, kuulostaa aika tutulta, yks tallin hevonen vinkuu aina esteillä :D Kiva postaus muutenkin :D

    VastaaPoista
  13. Hehe ihana champ! Voittokin vinkuu varsinkin maastossa. Mut esteillä se kyllä enemmän röhkii ku yrittää pungertaa esteitte yli xd

    VastaaPoista
  14. Champ on kyllä persoonallinen hevonen! Ihana kun toinen niin innoissaan :)

    VastaaPoista
  15. Munki poni vinkuu kisoissa :)

    VastaaPoista
  16. Osaat hyvin kritisoida ratsastustasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasitko "analysoida" vai kritisoida? Mutta joo, jokaisessa on virheitä, joita on analysoitava kehittyäkseen :)

      Poista
  17. Haha hyvin meette, nauratti noi champin ylihyppäyset noille alun miniesteille. :'D

    VastaaPoista
  18. Mun 6v suokkiruuna vinkuu ja örisee, yleensä juuri tosi energisenä. Se on mun hevosen tapa osoittaa olevansa "totally crazy", etenkin yhdistettynä johonkin laiskaan sivulle hyppyyn. Outo! :-D

    VastaaPoista
  19. kiva postaus taas :) ! ja onks toi poni muuten Jade? :)

    VastaaPoista
  20. Meillä taas heppa örisee. Hypätessä jos tulee liian lähelle ja joutuu kunnolla ponnistaa, maastossa kun innostuu ja sitten kakatessa :D Olen nauranu aina, että jaaha varotus ääni annettu kohta tulee kakka :)

    VastaaPoista
  21. Vitsi mikä vinkulelu :DD Ihan siistiä ja vaivatonta ratsastamista taas, näistä videoista oppii välillä itsekin jotain kun valmentajan höpötykset kuuluu kans :) Hyvä te!

    VastaaPoista
  22. Tosi kiva postaus ja ihana champ <3 harmittaa ettei noita videoita saa katottuu kännyllä :/

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat