perjantai 4. huhtikuuta 2014

#326: Hevosmessut lähestyvät

Tänäkin vuonna matkani käy kohti Tamperetta ja Suomen suurimpia hevosmessuja tulevana viikonloppuna. Itselleni tämä on kolmas kerta tapahtumassa: ensimmäisellä kerralla olimme entisen ylläpitohevoseni Kaprin kanssa osallistumassa Nina Fagerströmin esteratsastusklinikkaan (tässä linkki) ja viime vuonna auttelin hieman Team Eurohorsesin porukoita näytösesteratsastuskilpailun parissa.
 
Olen paikalla lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan, sillä majoitun Tampereella jossakin hotellissa muiden TeHolaisten kanssa. Tehtäviini kuuluu nimittäin auttaa molempina päivinä järjestettävien esteratsastuskilpailuiden kanssa. Hippola järjesti myös tilaisuuden tavata bloggaajiaan Hevoset & Ratsastus -lehden ständillä A 13/A 20 sekä lauantaina että sunnuntaina klo 13-13:30. 
 
Ohjelma on mielestäni tänä vuonna aika kiinnostava ja joukosta löytyy vaikka mitä katsomisen arvoista! Haluaisin niin kovasti nähdä klinikoita sekä ihan seminaareja, mutta katsotaan mihin kaikkialle kerkeän. Näytteilleasettajat ovat varmasti pistäneet parastaan erilaisten tarjouksien muodossa, mutta onneksi itselläni näyttää rahat säästyvän - palkkapäivä kun sattuu olemaan vasta messujen jälkeen.
 
Mitä te odotatte messuilta? Mikä ohjelmanumero on pakko nähdä? :)
 
Viime vuoden messuilta, kannustamassa mönkkärikisassa osallistujia!
Loppuun vielä Champin kommentti: "ai miten niin ei oo rahaa tuo mulle ainaski sata kiloo nameja...!!!"

18 kommenttia

  1. Mää olisin niin kovasti halunnu tulla, mutta liian pitkä matka;/

    VastaaPoista
  2. mä tuun voinko ottaa teidän kanssa kuvan jos uskallaudun?;)

    VastaaPoista
  3. Olin tulossa, mutta tulin kipeeksi:(

    VastaaPoista
  4. Voi jos olisi ollut rahaa edes lippuun, matkakustannuksia lukuunottamatta. Olisin niin ollut siellä! En ole koskaan vielä päässyt hevos messuille vaikka on piiitk hevosharrastus takana. :( Mutta NEVER SURRENDER! Vai mitä? Ehkäpä vielä joskus pääsen nauttimaan messujen hienosta fiiliksestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oikea asenne!! :) ensi vuonna sitten!

      Poista
  5. Itsekkin menossa:) tuossa ei ollut linkkiä mihin kirjoitit "(tässä linkki)" :D
    Mulla ei niin hyvä tuuri käynyt kun sulla nimittäin palkka päivä on tänään! Heippa Hei rahat sunnuntaina...

    VastaaPoista
  6. Oi ihana champ vikassa kuvassa :D itse odotan kiertelyä, lauantain ohjelmasta kun en oikein mitään mielenkiintoista löytänyt. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai harmi, toivottavasti sitten löytyi jotain :)

      Poista
  7. On se hyvä asua Tampereella, niin pääsee helposti messuille! :D

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti täytyy nähdä Elmon klinikka! :D

    VastaaPoista
  9. Voi riepu Champ tuossa viimeisessä kuvassa näyttää niin huolestuneelta :')

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Yhteistyössä