tiistai 7. lokakuuta 2014

#423: Ihana syksy!

Käsi ylös, jos rakastat syksyä! Kaikkia niitä tuhansia punaisen ja keltaisen sävyjä, jotka ovat ympärillämme tähän aikaan vuodesta. Pikkupakkasia aamulla, jolloin nurmikko ja lehdet saattavat kimallella auringon noustessa taivaalle. Iltapäivän lämpöä, kun aurinko antaa vielä viimeiset voimansa ennen talven kylmyyttä. (Unohdetaan tästä kaikki kuravelli, kaatosade ja lehdettömät puut, jolloin tekisi mieli muuttaa ihan minne tahansa muualle.)
 
Minä rakastan ja siitä syystä tämän postauksen kuvat ovatkin syysaiheisia. Löytäisin tähän aikaan vuodesta tuhat ja yksi sopivaa paikkaa valokuvauksella tallimme lähistöltä ja sunnuntaina hyödynsimme niistä yhtä - iso kiitos siitä, että saimme kuvata kyseisessä paikassa! Kuvaukseen en erityisemmin valmistautunut, sillä olimme olleet Champin kanssa juuri hetkeä aikaisemmin kouluvalmennuksessa, joten varustus oli sen mukainen. Onneksi naapurissa majaili oma luottokuvausavustajani, joka tarjoutui roikkumaan hevosen ohjissa sen aikaa, kun napsin muutamia kuvia Champista.
 
Näitä kuvia on PALJON! Ja niin monta samanlaista, mutten osannut valita.. Klikkaa kuvat isommaksi, niin laatu paranee :)



 
Kouluvalmennus itsessään ei mennyt mitenkään mainittavan hyvin. Champilla oli estevalmennuksen jälkeisenä perjantaina mielenvirkistykseksi kunnon maastoilupäivä ja lauantaina sen oli tarkoitus kävellä äitini kanssa pitkähkö lenkki. Olin itse molempina päivinä töissä miltei aamupäivästä iltaan, joten perjantainakin olin hevosen selässä jo ennen aamu seitsemää. Lauantaina äiti oli kiireiltään unohtanut Champin hoitamisen, joten kävin vain pikaisesti töiden jälkeen tekemässä hevosen ruoat suunnaten siitä juhlavermeet päällä sukujuhliin. Hevonen sai siis tyytyä pakkovapaaseen.
 
En oikein tiedä, mitä kertoisin tunnista, sillä se oli ihan tavallista perusratsastusta: teimme väistöjä ravissa uralta keskihalkaisijalle sekä koko diagonaalilla niin, että välissä siirryin käyntiin ja sitten takaisin raviin. Champ oli aluksi ihan hirveä ratsastaa, sillä se ei reagoinut pohkeeseen kunnolla. Näennäisesti se meni kyllä eteen, kun sitä potkaisi, mutta sillä ei ollut mitään omaa pyrkimystä eteenpäin, minkä vuoksi se ei ollut rehellisesti ohjan ja pohkeen välissä, saati työntänyt takaa eteen.
 




 
Väistöt menivät vähän miten sattuu, kun välillä tuli ihan hyviä pätkiä ja toisinaan hevonen katsoi yläkautta silmiin. Kun homma ei oikein sujunut, jäin itse ihan liikaa hevosen "kimppuun" ja olimme koko ajan vähän kuin taistelemassa siitä, kumpi päättää. Itse kannoin liikaa kädellä ja jalalla, jolloin hevonen veti vastaan ja oli hidas pohkeelle. Jonna määräsi meidät ympyrälle ja käski antaa hevoselle ihan löysän ohjan, toki niin, että ohjat olivat suunnilleen normaalilla pituudella - en vain saanut koskea suuhun ollenkaan. Tuo on se tunne, kun hevonen oikeasti katsoo yläkautta silmiin! Champ oli ihan ihmeissään, kun kukaan ei vetänyt edestä. Teimme näin muutamia siirtymisiä ravista laukkaan ja toisin päin, ilman minkäänlaista tuntumaa siis.
 
Vähitellen sain ottaa ohjia tuntumalle, kuitenkin niin, etten saanut yhtään vetää taaksepäin tai ajatella kättä paikoilleen. Oli muuten hankalaa! Vaikka kuinka yrittäisin olla joustava käden kanssa, haluaa varsinkin sisäkäsi herkästi lukittua paikoilleen. Jonna totesikin, että musta ihan näkee, kuinka haluaisin ottaa sisäkädellä, vaikkei pitäisi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen auttamattoman hidas omien apujeni kanssa, enkä esimerkiksi osaa elää käden sormien kanssa tarpeeksi nopeasti. Ärsyttävää! Monesti mulle on sanottu, että pitäisi aloittaa joku laji, jossa treenattaisiin reaktiokykyä nopeammaksi.
 

 
 
 
Tälle kuvalle naurettiin hirveästi! Makasin maassa selälläni ja otin kuvan, kun Janita yritti saada hevosta liikkeelle. Se halusi vain syödä maasta ruohoa ja lehtiä. Ihan pönttö :D
Laukassa teimme siirtymisten lisäksi väistöä uralta kohti keskihalkaisijaa ja siitä avotaivutusta suoralla linjalla kohti uraa. Noissa liikkeissä ei ollut mitään haastavaa, mutta kun hevonen ei ollut pohkeen edessä, niin eihän se homma silloin suju. Valmentaja sanoikin, että jos vain ratsastaisin päättömästi eteen, olisi hevonen näennäisesti pohkeen edessä, mutta silloin kaikki jumppaava työ jäisi pois. Kompromisseja pitää tehdä, jotta tavoitteeseen päästään. Champ oli ehkä hivenen väsynyt viikon takaisesta Ypäjän reissusta, vaikka sen olisikin jo pitänyt palautua hyvin. Toisaalta torstaisen estevalmennuksen jälkeiset maastopäivä ja seisomisvapaa ovat myös voineet jäykistää hevosta sen verran, että se näkyi tänään koulutunnilla.
 
Loppujen lopuksi hevonen saatiin läpiratsastettua ja se tuntui ihan hyvältä, vaikkei varsinaisesti ollut raketin lailla menossa eteen. Sain paljon vinkkejä siihen, miten ratsastaa Champia tällaisina päivinä. Jonnan sanojen mukaan tuo hevonen on niin erikoinen ratsastaa, että se, mikä toimii tänään, ei todellakaan saata toimia huomenna. Pitää siis olla iso työkalupakki, josta etsiä sopiva tapa toimia kullekin päivälle. Mun pitäisi vain opetella löytämään ne oikeat avaimet..
 
Onko teillä hevosia, joiden kanssa pitää opetella erilaisia toimintatapoja eri päiville?
Vai toimivatko ne "aina" samalla tavoin?

35 kommenttia

  1. Ihania nää kaikki kuvat ja kiva tuo taustakin näissä :3 Ihana Champ :3

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia ja kiva banneri!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! :) Omani on lähes joka päivä erilainen ratsastaa, joskus tukeutuu tosi hyvin ohjalle ja on tosi hyvin ratsastettavissa pohkeesta kohti ohjaa. Sit seuraava päivä voikin olla sellainen ettei tuntumaa saa ratsastettua millään ja pohkeiden käyttö on hankalaa kun hevonen vetää kierroksia kaikesta mitä tehdään. Saa aina hevosen selässä vasta tunnustella et mitä tänään tehdään. :D Onneks kumminkin aina kisa tilanteissa ja uusissa paikoissa vähän jopa tukeutuu muhun niin on aina sillon hyvä ratsastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on ärsyttävää kun hevoset muuttuu päivittäin :D pitää opetella vaan ratsastamaan itse!

      Poista
  4. Voi vitsi kun on ihania kuvia! Champ on vaan niin ilmeikäs ja komea hevonen. (':

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia, kelpaisi Hööksin syyskuvastoon! ;)

    VastaaPoista
  6. Muutaman kuvan olisit voinut suoristaa, mutta muuten tosi hienoja kuvia, vaikkakin välillä tausta on vähän tylsä kun siellä on vaan keltaisia lehtiä. Mutta Champ on söpö. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en ikinä jaksa suoristaa mitään kuvia, kunhan vähän lisään väriä ja kontrastia niihin mitä julkaisen :D tähänkin kuvaukseen meni about 5 minuuttia, eli ei kauhean ison työn takana ollut!

      Poista
  7. Mielettömän upea sävy näissä kuvissa! Syksy on kyllä aivan parasta, kaikki se värien kirjo, tuoksu, viilenevät illat, upeat auringolaskut, sumuiset aamut... Ah! Ja uus banneri on aivan ihana :D

    VastaaPoista
  8. Mielettömän hienoja syksyisiä kuvia :-)

    VastaaPoista
  9. Ihan huippuja kuvia!! <3
    Sääli että täällä pohjoisemmassa syksy ei oo noin kaunis, sillä päästy jo siihen vaiheeseen ku puut paljaita, lehdet alkaa maatua ja tiet onliukahkoja... ;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, onpa harmi! En tiennytkään, ettei siellä ole niin kaunista ruskaa kuin täällä (luulin itseasiassa, että siellä ruska olis hienompi vielä!) :o

      Poista
  10. tosi upeita nää kaikki kuvat! ihana sävy näissä ja champ on myös niin sulonen d:

    VastaaPoista
  11. Mun hoitoponi toimii aina samalla tavalla mutta sekin riippuu ihan siitä millanen päivä neidillä on..:D
    Välillä pitää vähän soveltaa, mut kyllä se 18 vuotias konkari osaa!

    VastaaPoista
  12. Oi ihania kuvia, mäkin rakastan syksyä ja sen värejä, harmi vaan et se värikäs aika kestää sika vähän aikaa :(

    Ja mul on tos sileellä ratsastamises ihan sama ongelma! Et jään liian passiiviseks ja jjust jopa huomaamattani vetämään taaksepäin. Mullakin siis varmaan ainaisen tavoitteena saada semmonen elastinen käsi joka joustaa liikkeen mukana jnejne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susta ei kyllä huomaa, että olis semmonen ongelma! Mä oon tällänen vänkyräkäsi joka menee aina nyrkitkin miten sattuu, että musta ihan huomaa ton ongelman :D

      Poista
  13. Ihania kuvia! Ja noi värit <33

    VastaaPoista
  14. Miks tuossa bannerissa lukee since 3.213? Nolla jäänyt? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3.2.13 silmät jääny sulta ::D

      Poista
    2. Joo tosiaan siellä on se piste välissä, mutta menee just siihen ykköseen kiinni, että näkyy vähän heikosti (ensin julkaisin bannerin, missä luki 2.3.13, mutta ei kerrota kenellekään, eihän ;D)

      Poista
  15. Voi ei Champ on niin suloinen! :)

    VastaaPoista
  16. Ihan pakko kysäistä, että mikä mahtaa olla tuo ihana kypärä?

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia :-) ! Mulla taas ongelmana on se, että mä liikutan kättä liikaa :D ! mä myötään liikaa ohjalla ja ylävartalolla, kun pitäs just pitää vastaan :D

    VastaaPoista
  18. Sulla on todella suloinen polle! :) ja minusta ootte hyviä niin este, kuin kouluratsastuksessakin! Tsemppiä jatkoon:)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat