perjantai 9. tammikuuta 2015

#480: Positiivinen vai negatiivinen kilpailukokemus?

Tällä viikolla Blogitallin haasteena on käsitellä positiivisia ja negatiivisia kisakokemuksia. Toimituksen blogiin silloin tällöin kirjoitteleva anonyymi koulutuomari kertoi alkuviikosta kokemuksiaan siitä, mitkä asiat vaikuttavat kilpailukäyttäytymiseen kisapaikalla. Suosittelen jokaiselle artikkelin lukemista, sillä voisin sanoa itse samat asiat täällä blogin puolella tai vaikka kasvotusten.
 
Olen ollut kilpailumaailmassa monien vuosien ajan eri rooleissa: ihailevana pikkutyttönä, valokuvaajana, kilpailijana, katsojana, toimihenkilönä ja hevosenhoitajana niin Suomessa kuin Euroopassakin, pienistä seurakisoista isoihin kansainvälisiin viiden tähden huippu-urheilutapahtumiin. En voi sanoa olevani millään tavalla kokenut kisojen parissa, mutta olen päässyt näkemään tuota maailmaa monista eri näkökulmista varsin lyhyen ajan sisällä. Siksi osaan arvostaa sitä kaikkea työtä, jonka jokainen kisaan jollakin tavalla liittyvä henkilö tekee tapahtuman eteen.
 
 
En halua eritellä mitään tiettyä kisakokemusta, josta olisin saanut huonoja tai hyviä muistoja, sillä ne eivät johda sen syvällisempään pohdintaan. Sen sijaan haluaisin eritellä teille, millaiset asiat muodostavat kisan kokonaiskuvan - joko negatiiviseen tai positiiviseen suuntaan. Nämä listat olisivat äärettömän pitkiä, joten rajaan ilmiön vielä tarkemmin koskemaan osallistujien käyttäytymistä tai toimintaa.
 
Mikä tekee kilpailuista negatiivisen kokemuksen? Kuten anonyymi koulutuomari kirjoitti, sääntöjen tietämyksen puute on usein yksi syy. Kilpailijat eivät koe tarpeelliseksi opetella omia saati yleisen osan sääntöjä ja siksi ihan puhtaasta tietämättömyydestään aiheuttavat kilpailunjärjestäjille tai muille kanssakilpailijoille lisää töitä tai jopa vaaratilanteita. En usko, että kukaan harrastaja haluaa tahallaan aiheuttaa muille ongelmia. Samalla, kun harrastelijat rikkovat sääntöjä tietämättään, tekevät ammattilaiset sitä yleensä tahallisesti. Ei kukaan Suomessa ammatikseen ratsastava voi väittää kirkkain silmin, ettei ole tiennyt siitä, ettei hevosen kieltä saa sitoa kilpailusuorituksen ajaksi. Ammattilaiset rikkovat sääntöjä siksi, että he tietävät sääntöjen merkityksen ja osaavat hyödyntää myös niiden toista puolta - eivät siksi, etteivät he tietäisi sääntöjen olemassaolosta.
 
Toinen syy negatiiviseen kilpailukokemukseen kaikkien tahojen osalta on kommunikointitaitojen puute. Suomeksi sanottuna: ihmiset eivät osaa käyttäytyä. On ikävää kuunnella valitusta, tiuskimista, haukkumista tai pahan puhumista silloin, kun ollaan tekemässä jotain yhteistä ja kivaa tapahtumaa. Tämä voi tulla monelta suunnalta: kyseessä voi olla rataansa pettynyt ponityttö, joka purkaa pettymystään äitiinsä. Pahanilmanlintu voi olla myös ammattiratsastaja, joka rankaisee hevosta tarpeettomasti suorituksen jälkeen. Tai kanslisti, jolla on hermot kireällä valituksen vuoksi ja jonka ammatti-minä pettää hetkellisesti. Tai miksei vaikka valokuvaaja, joka ei huomioi kilpailijoita ja huomautuksen saadessaan kimpaantuu täysin.
 
Aina kisoissa ei mene kaikki putkeen, mikä saattaa harmittaa jälkikäteen ja heijastua muihin ympärillä oleviin ihmisiin.
Pilalle menneen suorituksen jälkeen saa harmittaa, mutta tunteet pitää osata myös siirtää taka-alalle, eikä kohdistaa harmistumista ulkopuolisiin ihmisiin.
Hevosihmisten joukossa on liikaa ihmisiä, jotka eivät osaa viestiä tilanteen vaatimalla tavalla. Kilpailuissa lisämausteena ovat usein jännitys, väsymys ja intohimo lajia kohtaan. Tämä sekoitus on siinä mielessä vaarallinen, että tunteen kuohuvat helposti. Silkan "kaikki minulle heti"-asenteen sijaan kannattaa siis katsoa hetki ympärilleen ja pohtia asioita myös muiden näkökulmasta.
 
Jottei postauksesta tulisi liian negatiivinen, mietitään hetki myös niitä asioita, jotka tekevät kilpailukokemuksesta positiivisen. Voisin luetella negatiivisina mainitsemieni asioiden vastakohdat eli ihmisten paremmat kommunikointitaidot ja sääntöjen osaamisen. Nuo asiat eivät kuitenkaan yleensä toteudu, joten pohditaan jotain muuta.
 
Ensimmäisenä mieleen tulee ehdottomasti se, miten joustavia ihmiset osaavat olla ja miten hyvin he osaavat ottaa neuvoja vastaan. Jos ratsastaja, toimihenkilö tai jokin kolmas osapuoli tekee virheen ja häntä ohjeistetaan kilpailunjärjestäjän toimesta (esimerkiksi stewardin tai tuomarin puolelta), osaa yllättävän moni ihminen tsempata ja muuttaa toimintamalliaan seuraavassa tilanteessa. Harvemmin kuulen naputusta takaisin ja jos näin käy, tulee mielensä pahoittanut henkilö yllättävän usein pyytämään jälkikäteen anteeksi.
 
Kilpailijan ympärillä on yleensä suuri tukijoukko, joka koostuu valmentajasta, avustajista ja perheestä. Käytöksen pitäisi aina olla sen mukaista: lapset eivät saa tiuskia vanhemmilleen, sillä sponsori on aina pidettävä tyytyväisenä ;)
Yhteishenki on kaiken a ja o!
Toisaalta varsinkin esteratsastajat ovat hyvinkin joustavia sen suhteen, miten kilpailut etenevät ja miten luokkien alkamisaikoja tai jopa paikkoja siirretään. Okei, on selvää, ettei kilpailunjärjestäjä voi mielivaltaisesti muuttaa kaikkea uudestaan ja olettaa, että kilpailija selviytyy uudesta järjestelystä puolen tunnin varoituajalla. Tässä kohtaa järjestäjät tulevat hyvin vastaan ja kykenevät yleensä siirtämään lähtöpaikkaa myöhemmäksi tai tarjoamaan muun mahdollisuuden suorittaa oma startti tasavertaisissa olosuhteissa.
 
Puhun pelkästään omien kokemuksieni ja havaintojeni pohjalta, jotka perustuvat pitkälti esteratsastuskilpailuihin. Kouluratsastus on lajina niin erilainen kilpailunjärjestämisen kannalta, että siellä suunnassa asiat menevät varmasti monellakin tapaa eri tavoin. Olisi siis kiva kuulla teidän kokemuksia este- ja varsinkin kouluratsastuskilpailuista:
 
Mitä asiat tekevät kilpailusta positiivisen tai negatiivisen?
Onko sinulle jäänyt mieleen jotain konkreettista kilpailua, joka on ollut positiivinen tai negatiivinen? Miksi?

4 kommenttia:

  1. Mä itse ymmärrän tietyllä tapaa sen tiuskimisen vielä lapselta, siis esimerkiksi alle 10-vuotiaalta, joka ei välttämättä osaa niitä tunteitaan hallita ihan samalla tavalla kuin vanhemmat. Mutta tietenkin kaikella on rajansa ja kontekstinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, no onhan se ihan ymmärrettävää pieneltä, mutta harmittavan usein näkee lapsen tiuskivan vanhemmilleen.. Oli hyvin sanottu tuo: Koska ponsorit on pidettävä tyytyväisenä ;)

      Minulla henkilökohtaisesti ei ole kauheasti ollut vielä niitä negatiivisia kisa kokemuksia sillä olen aika tuore kilpailija. Päällimmäisenä on kuitenkin estekisa 95cm luokassa jäin viimeiseksi. Harmitti hirveästi koska syy oli ainoastaan hevosen laiskuudessa muutoin rata oli puhdas. Lopulta kuitenkin peitin pettymyksen ja sitten viimeiseksi vielä negatiivisuus muuttui positiivisuudeksi.

      Poista
    2. Hevosen laiskuudesta vai siitä ettet sinä saanut sitä liikkeelle?

      Enenmmän kuin se miten ihmiset keskenään tiuskii tms, ärsyttää mua se että syytetään usein hevosta omista virheistä.

      Poista
    3. Joo, tietysti pitää suhteuttaa ihmisen ikään, mutta lapsiakin voi opastaa siinä tilanteessa käyttäytymään paremmin :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä