perjantai 23. tammikuuta 2015

#488: Miksi luet blogiani?

Selaisin tällä viikolla vanhoja postauksiani ja sitä, miten ne ovat herättäneet teissä mielenkiinnon. Omaksi yllätyksekseni blogini kaikkien aikojen suosituin postaus on viime syksyn Keravan aluemestaruuskisoista kertova postaus. Toki olen tiennyt tämän koko ajan, mutta olen tosissani pohtinut, miksi juuri se postaus on saanut niin paljon huomiota osakseen.
 
Tästä innostuneena halusin tehdä kokonaan oman postauksen aiheesta ja kysyä teiltä lukijoilta, miksi te luette juuri tätä blogia. Blogimaailma on paisunut myös Suomessa viimeisen vuoden aikana jopa hevospuolella todella suureksi ja tarjonta lisääntyy jatkuvasti. Jokaiselle on jotain, se on ihan varma asia. Se, että blogini on yksi Suomen hevosblogien luetuimmista, on toki äärettömän hienoa, mutta samalla ihmetys tuota asiaa kohtaan ei koskaan katoa omalta kohdaltani. Arvostan suuresti jokaista lukijaani, myös satunnaisesti paikalla vierailevia, ja haluan tarjota teille nyt mahdollisuuden kertoa mielipiteitänne rehellisesti.
 
 
 
Aloitin blogin pitämisen niin kauan aikaa sitten, että se on kasvanut ikään kuin osaksi itseäni ja siksi sitä on välillä vaikea katsoa "ulkopuolisen silmin". Listasin alapuolelle muutamia kysymyksiä, joihin toivoisin saavani vastauksia tämän postauksen kommentteihin. Näiden avulla voin kehittyä paremmaksi bloggaajaksi ja tehdä tästä blogista entistä monipuolisemman, kadottamatta kuitenkaan sitä omaa otettani. Jokainen antamanne vastaus on tärkeä, mutta erityisen kiitollinen olen kaikille teille, jotka osaatte perustella vastauksenne tarkemmin!
  • Miksi luet blogiani?
  • Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
  • Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
  • Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
  • Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
Kiitos kaikille lukijoille, ihanaa viikonloppua! :)
 

49 kommenttia

  1. Miksi luet blogiani?
    - Koska postauksia tulee usein ja teksti on hyvää. Sekä tietty Champ on aivan ihanan ja persoonallisen näköinen, ihastuin sen ulkonäköön nähtyäni teidät kilpailuissa pari vuotta sitten ekaa kertaa. Hevosesti jäi mieleen :)

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    - Hyvää: tiheä postaustahti, hyvät kuvat, erittäin hyvä ja selkeä teksti (ei lukuisia kirjoitusvirheitä yms), rauhallinen ulkoasu (muttei kuitenkaan pliisu), tekstit ovat riittävän pitkiä mutta riittävän lyhyitä (eli ei mitään muutaman lauseen pätkää ja iso kasa kuvia, mutta ei myöskään mitään novellia, sopivan mittaisia luettavaksi).
    - Huonoa: yritän oikeasti miettiä, mutta en keksi mitään.

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    - lue yllä oleva kommentti :)

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    - Ei mikään yksittäinen postaus ole jäänyt mieleen, mutta erityisesti pidän, kun kerrot sinun ja Champin "vapaa-ajasta" (siis ei valmennuksista, vaan esimerkiksi peltorallitteluista)

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    - Sen pari vuotta olen lukenut ja vierailen täällä aina kun blogger ilmoittaa uudesta postauksesta :D

    VastaaPoista
  2. Miksi luet blogiani?
    -Mulle ei ole väliä tuleeko postauksia usein vai ei, joten se ei vaikuta miksi luen. Teksti on aina hyvin kirjoitettua ja kuvat hyvälaatuisia. Postaukset aina piristää kun niitä lukee ja Champ on niin ihastuttava heppa! :)

    • Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    -Hyvää on ehdottomasti selkeä teksti, josta harvoin löytää kirjoitusvirheitä tai muuta sekavaa. Ulkoasu ei vaihu liian usein, joka on minulle tosi tärkeää, sillä liian usein vaihtuvat ulkoasut alkaa ärsyttämään. Jos haluaa katsoa vanhempia postauksia tai jotakin muuta tästä blogista niin se löytyy nopeasti ja helposti, eikä miljoonien sivujen takaa. Huonoa en millään keksi.

    • Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    -Yleensä tää kysymys ei kovin vaikee ole, mut en osaa kyllä vastata. :o

    • Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    -Valmennus- ja kisapostaukset on suosikkeja. :)

    • Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    -Varmaankin pari vuotta oon lukenu ja käyn aina uuden postauksen tultua täällä. :)

    VastaaPoista
  3. Luen blogiasi koska tiedän sinut. Kivaa blogissaai on sen yksinkertaisuus ja selkeys. Mielestäni blogissasi voisi olla enemmän ns. erikoispostauksia. Postauksista mieleen on jäänyt se kun sait Champin ja Champin varustepostaus. Olen lukenut blogiasi varmaankin muutaman vuoden. Jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  4. Luen blogiasi koska tykkään esteratsastuksesta ja haluaisin itsekkin oppia sitä. Kirjoitat postauksesi niin että niistä voi myös aloittelia ymmärtää ja oppia asioit. Aloitin blogisi luvun viime syksynä ja käyn täällä lähes päivittäin.

    VastaaPoista
  5. Miksi luet blogiani?
    Käyn itsekin ratsastamassa, tosin vaan yhdellä tunnilla viikossa, mutta täältä olen saanut pieniä vinkkejä ainakin. Kirjoitat tosi hyvin ja postaukset on kiinostavia!

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Rakastan kauniita ja varsinkin tunnelmallisia kuvia sekä huolella suunniteltuja ja toteutettuja tekstejä. Pitkiä tekstejä on toki kivakin lukea, mutta välillä en välttämättä jaksa jos näyttää pitkälle. x)

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    Mielestäni blogi saisi pysyä tälläisena, mutta jos jotan paranneltavaa keksii niin ei mulla sitäkään vastaan mitään ole.

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Minulle on jäänyt mieleen kuvapostaus susta ja Champista joskus joulun lähellä kera ihanien joulu/tonttukuvien! :')

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    En osaa yhtään sanoa... Ehkä noin vuoden ja käyn sivuilla aina, kun tulee uusi postaus vähintään.

    VastaaPoista
  6. 1. Koska se on hyvä.

    2. Hyvää : tiheä postaus tahti ja tekstin selvyys. Huonoa: ei mitään huonoa.

    En muista milloin aloitin lukemisen mutta olen käynyt aina kuutisen kertaa viikossa kurkkimassa.

    VastaaPoista
  7. Esteratsastus kiinnostaa ja erityisesti pidän kisa- sekä valmennuspostauksista videoineen. Muutkin postaukset tulee toki luettua, ja champia ihasteltua hyvistä kuvista :-)

    VastaaPoista

  8. Miksi luet blogiani?
    Luen blogiasi siksi, koska se on todella laadukas ja ulkoasu on huolellisesti tehty ja kaunis. Tekstit ovat sopivan pituisia ja kaikki kirjoitettu asia on kiinnostavaa eikä mitenkään turhaa. Kuvat ovat todella hyvälaatuisia ja kauniita, jos joitakin maneesikuvia ei lasketa, mutta maneesikuvissa on yleensäkkin huono laatu :D Esteratsastus kiinnostaa minua, joten tämä blogi on oikein oivallinen kertomaan siitä.
    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Hyvää- ulkoasu, kuvat, postaustahti, esittelysivut, tekstit, kaikki :D Blogisi on persoonallinen, eikä "massaa"
    Huonoa en millään keksinyt.
    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    En muuttaisi mitään (:
    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Hihs postaukset, sekä Pariisin postaukset. Sekä joulupostauket.
    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    Lähes koko ajan. Joka päivä.

    VastaaPoista
  9. Miksi luet blogiani?
    -Kiinnostava ratsukko, hyviä tekstejä, hyviä kuvia ja tykkään seurata ylipäätään muidenkin hevosenomistajien arkea oman ohella. Yleisesti blogeista tulee metsästettyä vinkkejä omaan ratsastukseen, joten eirityisesti valmennuspostaukset kiinnostavat jolloin inspiroituneena tulee usein tehtyä samantyyppisiä harjotuksia kotona treenatessa.

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    -Ulkoasu, kuvat, postaustahti, tekstit ja monipuolisuus. Blogi on persoonallinen ja sopivan huumorintajuisesti kirjoitettu, ei tän liian ryppyotsasta kuulukaan olla ;)
    Huonoja juttuja ei oikeestaan tule mieleen.

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    -Jatka samaan malliin, näin on hyvä!

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    -Ei ole mitään varsinaista suosikkia, kisapostaukset ja valmennuspostaukset kiinnittävät oman huomion tarkimmin.

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    -About vuodenpäivät? Täällä tulee vierailtua pari-kolme kertaa viikossa, tai aina silloin kun uusi postaus tulee :)

    VastaaPoista
  10. • Miksi luet blogiani?
    Vaikka heppablogeja nouseekin kuin sieniä sateella, niin vain kourallinen on ihan oikeasti laadukkaita. Sinun on. :) Siisti ulkoasu, hyvät kuvat, kiinnostavat postaukset ja persoonallisuus.

    • Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Hyvää on mukavan laaja skaala erityyppisiä postauksia, paljon kuvia ja sopivan verran tekstiä. On kiva lukea kisapostauksia ja treenianalyysejä, koska niistä saa usein myös itse ahaa-elämyksiä. Rennommat postaukset tuovat kivaa vaihtelua ja tykkäilen myös, kun lisäilet joitakin pieniä palasia itsestäsi myös silloin tällöin. :) Huonoa en keksi tähän hätään.

    • Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    En tiedä muuttaisinko mitään, koska tämä on sinun näköinen blogi ja kivempi seurata persoonia kuin kopioita muista. :) Mutta muutokset eivät kuitenkaan haittaa mitenkään, jos ne ovat sinun itse päättämiä muutoksia, koska se on taas osa sitä persoonallisuutta.

    • Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Ei ole nimetä mitään tiettyä postausta, mutta kisa- sekä treenipostaukset ja sinun elämästä muutenkin kuin tallilla kertovat postaukset taitavat olla lemppareita. ^^ Hei teit videon Gucci Paris Masterista! Se taitaa olla viimeisin lemppari! :)

    • Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    En ihan tarkalleen muista, mutta ainakin parisen vuotta tainnut lukea? Ja tsekkailen aina, kun bloglovinissa huomaan. :3

    VastaaPoista
  11. - Miksi luet blogiani?
    Joskus vuosia sitten löysin blogisi sattumalta ja tykästyin siihen välittömästi - kauniit laadukkaat kuvat, hyvin kirjoitetut tekstit ja mielenkiintoiset postaukset on pitänyt minut lukijana kaikki nämä vuodet!

    - Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Tykkään siitä että postauksissa on todella usein materiaalina muutakin kuin tekstiä, sun blogissa on ihanan usein videoita yms mitä on mielenkiintoista seurata! Kirjoitat tosi hyvää tekstiä, eikä sun teksteissä oikeestaan ikinä oo kirjoitusvirheitä mistä tykkään myös hirveästi, on tosi helppo lukea niitä :) Huonoja puolia on vaikea keksiä, mutta ehkä jos miettimällä mietin niin jossain kohtaa tuntui et sun postaukset oli vähän yksipuolisia (=tosi usein valmennus/treenipostauksia). Mutta en tosiaankaan ole silti lukijoista poistumassa, tämä on yksi suosikkiblogejani! :)

    - Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    Sulla on ihana ulkoasu blogissa! Postaustahti on mun mielestä myös oikein sopiva :)

    - Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Mun mieleen on jostain syystä jäänyt ne postaukset ajalta jolloin etsit Champia! En oikeastaan tiedä miksi, elin varmaan niin sun mukana niitä hetkiä kun etsit itsellesi omaa hevosta :)

    - Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    En muista mutta varmaan jonkun pari vuotta oon ollut lukijana! Luen blogiasi aina kun sitä päivität, ja joskus käyn muutenkin vaan selailemassa täällä :)

    VastaaPoista
  12. Miksi luet blogiani?
    Luen koska blogi on erittäin monipuolinen, ja päähenkilöt ovat mielenkiintoisia, osaavia, kehittyviä. Teksti on järkevästi kirjotettu ja rehellisesti kerrottu myös epäonnistumisia. Champin erikoiset pää merkit herättivät alunperin kiinnostukseni tähän blogiin, tämä eroittui sillä heti muiden joukosta!

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Hyvää on monipuolisuus! Erilaiset postaukset, realistisuus, mahtavaa seurata teidän kehitystä! Tykkään tavastasi kirjoittaa, loistavat kuvat, kisojen seuraaminen.. Loputon lista :D KAIKKI!
    Huonoa.. Hmm.. Ehkä perusratsastuksesta voisi olla enemmän kuvia, jos jotain on pakko sanoa.

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    Monipuolisuutta en muuttaisi, hyviä kuvia, erilaisia kuvia, kirjoitus tapaa, hauskoja postauksia esim.champin hauskoja kuvia.. Loputon lista taas.
    Mielestäni blogi on juuri hyvä tälläisenään, en keksi mitään parannettavaa.

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Kaikki kuvapostaukset, joissa on esitelty champin outoja/hauskoja tapoja, ja hauskoja tilannekuvia champista :D

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    Olen lukenut n.2-3v. Luen useamman kerran viikossa, välillä saatan käydä päivittäin tarkastamassa onko tullut uutta luettavaa :)

    VastaaPoista
  13. Tykkään hevosblogeista, kirjoitat hyvää ja selkeää tekstiä champ on ihana ja ratsastat hyvin. Sinulla on paljon valokuvia ja videoita. Sinun blogisi on tidellamielenkiintoinen ja kiva:)

    VastaaPoista
  14. Miksi luet blogiani?
    Oikeastaan luen tätä blogitallin kautta, silloin kun jokin mielenkiintoisen oloinen postaus on tullut. Sinulla on hyviä ajatuksia ja teksteistä on joskus oikeasti jopa hyötyä, vaikka vain motivaation kasvattajana! :)
    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Blogissasi parhainta on treenivinkit, niitä lisää! Hyvälaatuiset kuvat ja selkeä teksti on hyvää, mutta kuvia voisi olla rutkasti enemmän ja tuoreita kuvia enemmän esim havainnollistamaan treenien kulkua yms. Ajoittain teksti on jopa liian kirjallista ja lörpöttelevää, pieni tiivistys ja ripaus jotain omaa tekstiin (ei niin kirjakielistä/tylsää) ei olisi pahitteeksi :) Sinulta ehkä hieman puuttuu persoonaa/oma tyyli teksteistäsi tai ne ovat sellaisia, joita kuka tahansa voisi kirjoittaa (vähän sellaisia virallisia tekstejä, en osaa paremmin selittää :D).
    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    Positiivinen asenne on hyvästä. Jotenkin muuttaisin ulkoasua vähemmän viralliseksi ja jäykäksi. Fonttia suurentaisin ja "pehmentäisin". Yläpalkista ottaisin tuon pitkän linkkirivin kokonaan pois ja laittaisin niistä säilytettävät sivupalkkiin kuvina (+on turhaa pitää sekä sivupalkissa että yläpalkissa linkkejä esim sinun ja Champin esittelysivuille. Ja esim. Königs Kapriksen esittelysivulle voisi olla linkki esim. sinun esittelysivun lopussa/tekstin seassa ym. Karsisin noita sivuja muutenkin). Olisi mukava myös lukea treenipostausten lomassa vähemmän asiapitoisia postauksia.
    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Muistelisin, että sinulla oli joskus klippauksesta joku postaus? jos oli niin se on jäänyt mieleen :D
    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    En ole kovinkaan kauaa, sen aikaa kun olet blogitallissa ollut? Ehkä kerran viikossa/silloin kun mielenkiintoinen postaus tulee.

    VastaaPoista
  15. Miksi luet blogiani?
    -Kirjoitat hyvin ja monipuolisia postauksia sekä on kiva lukea taitavamman ratsastajan treenailuista

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    - Hyvää ovat erityyppiset postaukset, hienot ulkoasut, videot, kuvapostaukset, huonoa en keksinyt

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    -Videoita ei ainakaan pois! Niitä on tosi kiva katsoa

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    -"Unelmien hevonen", postaus oli hauska, sen tyylisiä olisi kiva lukea lisää

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    -Ehkä jotain puolitoista vuotta, käyn ainakin silloin, kun uusi postaus on tullut, joskus muuten vaan

    VastaaPoista
  16. Luin blogiasi aktiivisemmin silloin kun olit hankkimassa Champpia ja teidän alkutaivalta. Sitten tekstit alkoivat muuttua tylsän reittioppaan kaltaisiksi. Samoja tekstejä, samoja kuvia (siis käytät todella paljon vanhoja kuvia) Tuntui että tämä voisi olla minkä tahansa vahanuken blogi koska kaikki on niin kliinistä, kirjoittaja jää lukijalle täysin tuntemattomaksi. Ymmärrän että yrität luoda jonkinlaista aikuisen businessimagoa itsellesi ja käytät blogia cv osana, mutta meistä lukijoista osa kaipaa blogiin vähän enemmän elämää.

    VastaaPoista
  17. Miksi luet blogiani?
    Olen itsekkin estepainoitteinen (entinen koulujumppaaja) ratsastaja ja käyn myös kerran viikossa estevalmennuksessa, niin samaistuminen on helppoa. Pidän kirjoituksistasi ja niistä saa paljon irti ja hyviä vinkkejä omaan ratsastukseen. Sekä kirjoitat tekstit hyvin avaavasti ja realistisesti, et hauku itseäsi ihan paskaksi epäonnistuessasi vaan pohdit asioita että missä meni vikaan jne..

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Ed. mainitut, selkeät isot kuvat, champ on aivan ihana ja persoonallinen hevonen joka tuo oman ilmeensä blogiin! Hyvä postaus tahti.
    Huonoa ehkä se, että monipuolisuus on minusta jäänyt hiukan valmennus postausten taka-alalle.

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    Tähän en keksi mitään muuta kun monipuolisuuden.

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Ei ole mitään titettyä suosikkia. :)

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    Lukenut olen varmaan vuoden verran pian, ja aina uuden postauksen tultua tulen heti lukemaan, joskus myö katson videoitasi tuben kautta muutenvaan :)

    VastaaPoista
  18. Miksi luet blogiani?
    - Ensinnäkin kirjoitat hyvin ja analysoit mielenkiintoisesti ja realistisesti kisoja ja valmennuksia. Ei rasittavaa jatkuvaa hehkutusta tai itsensä mollaamista, vaan tekstiä on kiva lukea! Lisäksi isot ja hyvälaatuiset kuvat, sekä runsaasti videoita. Itse olen kouluratsastaja, joten on mielenkiintoista seurata esteratsastusblogia. Ylipäätään teidän taivaltanne ja yhteistä kehitystä on kiva seurata! :)

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    + monta hyvää asiaa tuli tuossa jo luokiteltua, eli kuvat, videot ja helposti luettava, mielenkiintoinen ja riittävän analysoiva teksti. Säännöllinen postaustahti on minulle myös tärkeää, tai oikeastaan ihan riittävää on se, ettei useasti tule monen viikon pituisia taukoja.
    - mielestäni blogissasi voisi olla monipuolisempia postauksia. Videopostaukset ja muut hieman erilaisemmat postaukset olisivat kivoja, joskus blogisi tuntuu ehkä ripauksen yksitoikkoiselta, vaikka ihan treenien ja kisojenkin lukeminen on mielenkiintoista. Tosin ymmärrän, että videopostauskin on hyvin työläs, mutta jotain erilaista ja revittelevämpiä postauksia voisin jollain tavalla kaivata.

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    Kuvia ja videoita on mielestäni ihan riittävästi, on luonnollista ettei hyviä kuvia saa aina. Pidän kovasti myös blogisi ulkoasusta oikeastaan aina, käytän kyllä paljon mobiiliversiota. Parannettavaa juuri ehkä vähän juuri siinä, että postauksia voisi olla hieman erilaisia.

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    - Jostain syystä mieleeni on jäänyt mieleen ne seura(?)kisat, missä teillä oli vesimatto ongelmia, HIHS postaukset, sekä hyppytauon jälkeiset estetreenit ovat jääneet lähtemättöminä mieleen Champin persoonallisen käytöksen takia!

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    - Aloitin muistaakseni lukemaan viime vuoden alkupuolella. Tsekkaan bloglovinin kautta aina onko tullut postauksia, joten aina kun uusi postaus on tullut.

    VastaaPoista
  19. Miksi luet blogiani?
    - Ehdottomasti laadukkuus. Uusia, laadukkaita kuvia usein. Ratsastusvideoita usein ja ratsastuspostauksissa kerrotaan tarkasti kaikista harjoituksista ja miten sujui omalla kohdalla. Tekstit sisältävät vähän kirjoitusvirheitä ja vaikuttavat muutenkin huolellisesti suunnitelluilta. Hevonen on hieno ja kiinnostava. (Sekä tietysti siksi, että vaikutat samassa kunnassa kuin minä, pari kertaa muistan törmänneeni suhun eräällä tallilla ;))

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    - No hyvää taisi tulla äsken jo mainittua. Mutta painotan vielä uudestaan, että se laadukkuus. On kivaa, että sun blogi kerää (tai ainakin vaikuttaa keräävän) vähän vanhempaa lukijakuntaa, jonka takia ei tarvitse täällä kommenttiboksissa seurata niin kovin lapsellista kommentointia ja kinastelua. Ja haukkumista. Ilmeisesti nuorempia kiinnostavat enemmänkin juuri ne blogit missä ei "treenata niin täysillä".
    Ja huonoa. Hmm.. No jos voi sanoa niin se, että treenaat pääasiassa esteitä. Itse kun en ole esteistä ollenkaan kiinnostunut. Mutta en tiedä voiko sitäkään nyt huonoksi sanoa, kun kuitenkin tulee sileällä ratsastuksesta postauksia meille koulutuuppareillekkin, ja niihin on jotenkin helppo samaistua ja ottaa vinkkejä vastaan, kun treenaatte yleensä aika "perusjuttuja", jotka on todella hyödyllisiä meille kaikille muillekin. :) Ja huonoa ehkä se, että toisinaan postaustahti venyy turhan pitkäksi, josta tosin on turhaa alkaa valittamaan kun on niin paljon muitakin omia kiireitä (osaan hyvin samaistua näin yliopisto-opiskelijana...)

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    - No en osaa oikeastaan sanoa mitä muuttaisin/en muuttaisi. Mä tykkään tästä just tällasena! Enemmän ehkä vois olla itsenäisestä treenistä videoita ja kuvia (=postauksia)! :)

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    - Koulupostaukset! Niitä pitkiä videoita saatan katsoa montakin kertaa putkeen. Niistä saa jotenkin tosi paljon irti, kun taustalla kuuluu valmentajan selostukset ja näkee konkreettisesti miten tehtävät sulla paranee kerta kerralta jne. Niistä voi saada tosi hyviä vinkkejä!!

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    - Hmm. Säännöllisesti suunnilleen siitä asti kun kirjoitit postauksen aiheesta "mitä hevosen omistaja tarvitsee", eli juuri vähän ennen kun Champ saapui sulle! Aloin lukea postauksia vähän tarkemmin ja jäin ihan koukkuun. :) Ja päivittäin täällä käyn aina kurkkimassa! Lemppari hevosblogi ehdottomasti vaikka estepainotteinen onkin! :)

    VastaaPoista
  20. Luen blogiasi, koska se on siisti ja panostettu ja Champ on ihana! Erityisesti suosikkejani ovat olleet kuvapostaukset ja kisapostaukset, mutta kaikki kivoilla kuvilla varustetut ovat minusta kivoja :)
    Kyllästyn aika nopeasti blogeja lukiessani, joten en tykkää vähäkuvaisista ja pitkällä selityksellä varustetuista postauksista. Toivoisin erityisesti ratapiirrustuksia valmennuspostauksiin, sillä itse en hahmota kovin hyvin ratoja :)
    Olen lukenut blogia muistaakseni reilun vuoden, taisin liittyä kun Tiia suositteli blogiasi joulukalenterissaan. Käyntimääräni vaihtelee, uuden postauksen käyn lukemassa mikäli aihe kiinnostaa!

    VastaaPoista
  21. Miksi luet blogiani?
    - Siihen vain jäi totaalisesti koukkuun. Kirjoitat minua kiinnostavista aiheista sekä tietysti aina ihana Champ! Eihän siitä vaan voi olla tykkäämättä :D

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    - Hyvää on aina selkeät ja siistit ulkoasut, selkeästi ja hyvin kirjoitetut tekstit sekä monipuoliset aiheet, kuvat ovat yleensä hyvälaatuisia ja hienoja tai sitten on hyvä video. Enpä keksi mitään huonoa vaikka miten yritänkin :D

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    - Enpä osaa sanoa mitään muutettavaa. Blogi on nyt sinun näköisesti ja näin siitä itse pidän eniten :)

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    - Ne postaukset missä kerroit millaista oli olla ulkomailla tallilla töissä. Niiden jälkeen olin vielä pahemmin koukussa ja sen jälkeen on tullut vain toinen toistaan parempia postauksia.

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    - Melkein alusta asti. En muista miten löysin blogisi, mutta jäin koukkuun ihan heti ja täällä edelleenkin ollaan :D Vierailen aina blogissa uuden postauksen tultua.

    VastaaPoista

  22. Miksi luet blogiani?
    Yksi harvoista hevosblogeista, jonka lähes kaikki postaukset tulee luettua oikeasti. Lisäksi tykkään kun sulla on treeneistä niin usein videoita ja sit ihania kuvapostauksia aina välillä :)

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Ylhäällä tulikin oikeastaan syyt miksi luen niin ne on myös hyvää :)

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    Valmennuksista ehdottomasti jatkossakin videota. Ja hmm.. no jos jotain niin ehkä välillä voisi tulla ahkerammin postauksia.

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Tykkään varsinkin kaikista kuvapostauksista :)

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    Käyn aina kun uusi postaus on tullut ja oon kyllä lukenu melko kauan, kauankohan mä oisin :o Varmaan melkeen alusta!

    VastaaPoista
  23. Miksi luet blogiani?
    -Pidän tyylistäsi kirjoittaa, ja postaukset vaikuttaa huolella tehdyiltä. Hyvälaatuiset kuvat valoisaan vuoden aikaan on plussia. Upeat bannerit
    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Tuli yllä mainittua. Valmennusposaukset (ja videot) tupppaa olemaan yhtä pitkiä ku suomen laki, mutta jätän lukematta, jos en jaksa :) kuvia saisi olla enemmän
    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    bannerien laatua en muuttaisi. ja no parannettavaa oli ehkä vähän tos ylhääl
    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    mieleen on jääny ainakin parisiin reissun video ja se kouluratsastaja aprilli pila :D (huijaatko tän vuoden aprilliin myyväs champin vai mitä ;))
    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    ehkä jotain 1.5v ja aina ku tulee uuus postaus ni sillo

    VastaaPoista
  24. Miksi luet blogiani?
    - olet enemmän esteratsastaja, kuten minäkin
    - postauksia tulee usein
    - erittäin komea hevonen ;)
    - postaukset on kirjoitettu huolella ja kuvat ovat (usein :D) hyvälaatuisia
    - keksit aina hyvän aiheen postaukseen

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    HYVÄT PUOLET:
    - postauksia tulee usein
    - aina kuvia
    - painottuu enemmän esteratsastukseen
    - hyvät aiheet postauksiin
    - ..ja ne on kirjoitettu huolella

    HUONOT:
    -vastaat aika myöhään kommentteihin, joskus unohdan että olen laittanu kommenttia :D

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    -En muuttaisi mitään, bannerisi ja ulkoasusi ovat upeita ja muut syyt löytyykin jo ylempää! :-)

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    -kesän kisapostaukset
    -kysymyspostaus


    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    OLEN LUKENUT:
    -En osaa yhtään sanoa :D

    VIERAILEN:
    -luen blogia anonyyminä
    - käyn joka päivä katsomassa onko tullut uusia postauksia

    :)!

    VastaaPoista
  25. Miksi luet blogiani?
    Blogi on laadukas, tykkään seurata blogeja joissa on kilpailevia ratsukkoja. Champ on ihana ja sulla on aina kivoja vaatteita :D sun videot on ihan parhaimpia. Teidän menoa on kiva kattoa ja sun ratsastus näyttää hyvälle.

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Hyvää postaustahti, hyvät kuvat ja selkeää tekstiä.
    Omasta mielstä huonoa on se että hirmu usein tulee niitä samanlaisia estevalmennus postauksia.

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    En kai muuttaisi mitään...

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Suosikki on kaikki ne my day tyyppiset videot ja muutkin hauskat videot.

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    Blogia olen lukenut varmaan 2 vuotta ja käyn täällä pari kertaa viikossa

    VastaaPoista
  26. Olen lukenut blogiasi jo satunnaisesti anonyyminä hippolan kautta jo ennemmin, mutta liityin vasta hiljan lukijoiden joukkoon :D Sun blogissa on monipuolisia juttuja, paljon valmennusvideoita ja mielettömän hienoja kuvia! Lisäksi huomaa, että blogiin on todella panostettu, mm. ulkoasun kautta.

    En keksi mitään parannettavaa, koska postaustahtikin on juuri hyvä :) Tietenkin esim. valmennuksista voisi olla enemmän kuvamateriaalia, mutta kyllä ne pelkät videotkin kelpaavat!

    VastaaPoista
  27. Miksi luet blogiani?

    Postauksia tulee usein, teksti on selkeää, realistista, uskottavaa ja siistiä, postaukset ovat monipuolisia, kuvat ovat laadukkaita, ja sisältö kiinnostavaa.

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?

    Hyvää oikeastaan kaikki edellä mainitsemani, huonoa ei oikein mikään. Kaikki natsaa oikein hyvin!

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?

    En muuttaisi oikeastaan mitään, tämä on oikein hyvä näin! Kaikki on selkeää ja silmille ystävällistä.

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?

    En osaa nimetä yksittäistä, kaikissa on omat hyvät- ja huonot puolensa.

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?

    Ööh, ei kyllä mitään hajua. Vähän vajaa vuoden? Noin kerran päivässä, eli 7 krt/viikko

    VastaaPoista
  28. Miksi luet blogiani? - Se jotenkin vaan iski heti :D Blogin ulkoasu on selkeä, kuvat hyviä ja kokonaisuus laadukas. Tekstejä on mukava ja helppo lukea.
    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa? - Tottakai videot! Valmennuspostauksista tekisi vieläkin parempaa se, että valmentajan kommentteja kuuluis vähän enemmän. Ainakin niin ettei niitä pätkis poikki, vaikka hyvä editointi muuten onkin plussaa (eli kaikki "turhat" pätkät pois).
    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa? -
    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen? - Ei tule mieleen.
    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä? - En osaa sanoa, veikkaisin että alle vuoden. Vierailen aina sillon kun tulee uusi postaus. Itselle ei niin mielenkiintoiset postaukset luen "harppomalla", mielenkiintoiset kokonaan. Muistaakseni koskaan en ole sun postauksista selannut pelkkiä kuvia :)

    VastaaPoista
  29. Hups, yks jäi välistä
    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa? - Menisi kauan keksiä edes jotain pientä parannettavaa, joten tähän en osaa vastata :D Yleisesti erittäin hyvä, mielenkiintoinen ja joukosta erottuva blogi.

    VastaaPoista
  30. Miksi luen: Kiinnostavia, analyyttisia tekstejä ratsastuksesta ja treeneistä. Sen kautta inspiroiva.
    Mikä hyvää: Yllä mainitut asiat + videot (eivät todellakaan liian pitkiä, kuten eivät tekstitkään).
    Mikä huonoa: Ehkä juurikin se fiilis "business-imagon" (kuten joku aiemmin mainitsi) luomisesta. Rumemmin sanottuna raha haisee, eli kaikki tällaisen tavis-hevosenomistajan elämään kuuluvat rahahuolet, väsymys yms. inhimillinen negatiivisempi puoli tuntuvat puuttuvan kokonaan. Hyvähän se on, että vanhemmat sponssaa reilulla kädellä tai olet hyväpalkkaisessa työssä, mutta ei siis juurikaan samastumispintaa henk.koht. tasolla itselleni.
    Mitä muuttaisin: En keksi mitään.
    Mikä postauksista jäänyt mieleen: Ei mikään yksittäinen, mutta valmennusvideot on olleet eniten mieleeni.
    Kauan olen lukenut blogia/kuinka usein vierailen: Muutamia kuukausia/viikottain.

    VastaaPoista
  31. Miksi luet blogiani? Tykkään lukea valmennus- ja kisapostauksia :) Sulla on niitä ja kirjottelet tosi kivalla tyylillä ja aina on sopivasti videoita ja kuvia :)
    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa? En keksi huonoa.. Kaikki hyvää :)
    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa? Valmennuspostausten määrää ainakaan vähemmäksi!
    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen? Ekana tuli mieleen se missä oli kooste niistä videoista joiden "ei pitänyt päätyä nettiin" :D
    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä? En osaa yhtään kuinka kauan, ehkä pari vuotta ja vierailen suunnilleen joka-jokatoinen päivä :)

    VastaaPoista
  32. >Miksi luen blogiasi? En ole kovin kauaa lukenutkaan mutta suurin syy on haastava hevosblogeissa eli monipuolisuus, joka toteutuu sinun blogissasi. Et tee pelkkiä erikoispostauksia tai samanlaisia kuvauksia valmennuksista. Yksi syy on myös se että Champ on lähes sen unelmieni hevosen näköinen, hyppää hyvin ja on sopivasti ihanan hölmö. Kirjoitat kiinnostavasti ja selvästi etkä jauha turhista asioista - näin jokainen postauksesi on täyttä asiaa, oli se sitten hauska, neutraali tai vakava asia.

    >Mikä blogissasi on hyvää? Vastaukseni edelliseen kysymykseen sekoittuu tähän mutta noiden asioiden lisäksi kuvasi ovat aina hienoja ja postautahti sopivan tiheä.

    >Mikä blogissasi on huonoa? Olen aina ollut huono antamaan negatiivista, mutta rakentavaa palautetta, mutta en sen takia että sanon kaiken aina ilkeästi. Yleensä en vain keksi mitään riittävän merkittävää. Sinun blogistasi en kyllä nyt keksi mitään erityistä, varsinkaan koska en ole säännöllisesti kauaa lukenut.

    >Mitä asioita en muuttaisi blogissasi? Mikä olisi parannettavaa? Postautahti on tosiaan juuri nyt sopiva, ei liian tiheä eikä taukoja ole liikaa. Kuvien määrää en myöskään vähentäisi, koska ovathan ne kuitenkin hevosblogien suola olivat kuinka huonolaatuisia tahansa. Parannettavaa on taas vaikea keksiä, kaikkea on mielestäni sopivasti ja blogisi hipoo täydellisyyttä mielestäni.

    >Mikä postauksistasi on suosikkini tai jäänyt muuten mieleen? Rakastan kuvapostauksia ja varsinkin Talven riemuja oli aivan ihana. Lähes pakahdun Champin komeudesta. Toinen ikuinen suosikkini oli Champ kouluarvosana?! Koska poika oli tosi komeana. En ole kauheasti vanhempia postauksia lukenutkaan joten nämä kaksi ovat vain tämänhetkiset suosikkini.

    >Kauan olen lukenut blogiasi ja kuinka kertaa viikossa keskimäärin vierailen täällä? Löysin vasta vähän aikaa sitten blogien ilot mutta olen lukenut sinun blogiasi noin pari kuukautta. Käyn jokapäivä ainakin kerran jos vain mitenkään ehdin lukemaan blogiasi, ainakin aina uudet postauksesi.

    VastaaPoista
  33. Olen löytänyt blogisi sattumalta viime kesäkuussa. Oikeastaan ihan ensimmäinen vierailu johtui siitä, että sekoitin Champin ja Puoliverinen Prinssi -blogin Nuutin keskenään. Niin, että luulin Champin olleen ensin Susannan omistuksessa, mutta sitten myyty sinulle. Hups, :D. Aluksi kävin vain satunnaisesti vilkuilemassa blogia, mutta pikkuhiljaa jäin vähän koukkuun ja käyn kurkkimassa blogia lähes joka päivä, ellen joka päivä uusien postauksien varalta.

    Se mikä sai minut alkujaan kiinnostumaan blogista niin se olit sinä itse. Tarkoitan sitä, että itsekin esteratsastajana on hienoa nähdä toisen hyvää ratsastusta korkeammillakin esteillä. Omaat niin hyvän esteistunnan ja perusistunnan omaan silmään, että sitä on mukava katsella. Istuntasi on niin ryhdikäs ja jämäkkä, että joskus käy jopa kateeksi. Se, että olet käynyt ulkomaillakin hevostalleilla loi uutta kiinnostusta, koska olet saannut sellaistakin kokemusta. On kiva lukea blogia, jos blogin pitäjä on hevosblogissa esim. parempi ratsastaja kuin minä itse tai vähintään samaa tasoluokkaa. En esimerkiksi jaksaisi lukea ollenkaan blogeja, jossa 10 vuotiaat tytöt kertovat omasta puskailustaan.

    Eniten tykkäisin postauksista jossa kertoisit mitä mieltä olet ratsastuksesta. Siis kaikenlaisia vinkkejä esim. mitä olet kokenut jossain tilanteessa hyödylliseksi. Näin sitä saisi itsekin uutta näkökulmaa asiaan ja muutenkin ehkä oppisi jopa uutta. Esimerkiksi Kootussa Ravissa -blogissa on kivoja treenivinkkipostauksia ja sellaisia voisi olla kiva lukea sinultakin.

    Blogin ulkoasu on hyvin selkeä ja blogi on muutenkin siisti, ja voisin sanoa blogia jopa ammattimaisemmaksi, varsinkin jos vertaa nuorempien tekemiin blogeihin, jotka voivat oikeasti olla aika mielenkiintoisen näköisiä. Kaikki sivuilla on erittäin selkeää ja siitä isot plussat.

    Huonona sanoisin, että videot ovat joskus tosi huonolaatuisia (pimeitä), mutta sillehän nyt ei oikein voi mitään. Kuitenkin videopostauksia rakastan melkein eniten koko blogissa, että eipä sitten muuta erityistä siitä.

    Ja lopuksi vielä hyvää tsemppiä Sinulle ja Champille jatkoon. Minä täällä jatkan edelleen ahkerana lukijana! :)

    VastaaPoista
  34. Miksi luet blogiani?
    - koska blogi on esteisiin painottunut, oot tosi mukavan oloinen persoona, ja sulla on hieno hevonen. Meidän mielenkinnon kohteet on lähellä toisiaan, ja kirjoitat siististi ja omalla tyylillä :)

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    - hyviä puolia mainitsinkin jo yläpuolella. Lisäksi hyvälaatuiset kuvat (vaikka kännykkäkuvat ei haittaa kyllä myöskään ollenkaan).

    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    - hyviä puolia (yllä) en muuttaisi ja huonommat (alla) voisi muuttaa (:

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    - video- ja kisapostaukset on kivoimmat :)

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    - löysin tänne vasta kesällä, käyn about joka päivä :D

    VastaaPoista
  35. Miksi luet blogiani?
    - Olet taitava ja kehittynyt ratsastaja. Teet postaukset huolellisesti ja ajatuksella. On kiva seurailla teidän elämää ja miettiä myös vinkkejä omaan ratsastukseen.

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    - Hyvää ylhäällä mainitut hyvät postaukset, analysoivat tekstit, hyvät kuvat, kiva ulkoasu, siis kaikin puolin laadukas blogi, jota on kiva lukea. Huonoja puolia: en jaksa katsoa valmennuspostauksia, jos ne ovat yhdessä videossa XD


    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    - En osaa sanoa, teet paljon hyviä postauksia.

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    - Arviolta vuoden tai pari. 2-5 kertaa viikossa.

    VastaaPoista
  36. Löysin blogisi joulun tienoilla ja liityin heti lukijaksi. Jo ulkoasu & kuvat kertoivat blogistasi paljon ja yön pikkutunteihin asti jaksoinkin lukea vanhoja postauksiasi. Kirjoitat kiinnostavasti ja jaksan lukea kaikki postaukset alusta loppuun! Etenkin mielipidepostauksesi ovat olleet huikeita, mutta pidän myös hauskista ns. Champin näkökulma- sekä ajatus postauksista!

    Blogisi on siis monipuolinen, enkä näin äkkiseltään keksi mitään kehitettävää. Vierailen blogissa aina kun nään uuden postauksen saapuneen; nyt kun olen hyvän määrän selannut jo vanhoja postauksia ;)

    Yksi syy varmaan, miksi liityin lukijaksi on myös yksinkertaisesti se, että elämäsi on kiinnostavaa! Upea hevonen, jonka kanssa treenaamisesta kerrot hyviä ja huonoja asioita - itsekin voi siis laittaa paljon vinkkejä korvan taakse. Itse olen täysin puskaratsastaja, joten mukavaa seurata kisaavan parin arkea myötä- ja vastoinkäymisissä! :)

    VastaaPoista
  37. Luen blogiasi, koska se on mielenkiintoinen ja kertoo hevosharrastuksesta monipuolisesti. Tavoitteellisten kisaajien blogeja on aina kiva lukea, ja Champ on hevosena niin hassu ettei sen irrottelukuville voi olla nauramatta! Kirjoitustyylisi on hyvä, ja postaukset pysyvät hyvin asian ytimessä.

    Hyvää blogissasi on ehdottomasti kuvat ja se miten avoimesti kerrot myös virheistä ja epäonnistumisista. Huonoa on vain se, että aina blogiasi lukiessa tai videoitasi katsellessa tulee kauhea olo kun itsekin haluaisi oman hevosen jolla valmentautua ja kisata mutta sellaisen hankkiminen ei vielä ainakaan ole mahdollista..

    En muuttaisi blogissasi mitään. Tykkään siitä juuri tällaisena, siinä on jotain samaa kuin muissakin hevosblogeissa mutta se erottuu silti joukosta.

    Kaikki kuvapostaukset irtojuoksutuksista ym, ne on ihan parhautta!

    Olen lukenut blogiasi noin vuoden, ja käyn täällä lähes päivittäin.

    VastaaPoista
  38. Miksi luet blogiani?
    Luen melkeimpä ainoastaan sellasten blogeja ketkä tiiän ja tykkään seurata miten teillä champin kassa menee!
    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Kivoja kuvia ja postauksia, huonoa en ehkä keksi :D
    Mitä asioita et muuttaisi blogissani? Mikä olisi parannettavaa?
    Valmennuksista ja treeneistä vois olla enemmän materiaalia ettei olis vanhoja kuvia niin usein vaikka on nekin ihan kivoja jos ei oo muuta. Jos tarvit joskus kuvaajaa etkä saa mistään nii kysy :D
    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Hmm nyt ei tuu kyllä mieleen.. Kaikki kisa- ja estepostaukset on kivoja! Ja ne mis on kuvia ulkomailta kun oot ollu töissä.
    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    Ihan alussa olit linkannu tän fb nii varmaan ekasta postauksesta asti. Ja aina sillon vierailen ku blogger näyttää.

    VastaaPoista
  39. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. Mä luen ihan vain ja ainoastaan stalkkeroinnin takia :D Ei kyllä varmasti tullut sulle yllärinä ;) Näinollen siis blogin parasta antia on pysyä kärryillä siitä mitä nykään touhuat :)

    VastaaPoista
  41. Luen blogiasi koska sulla on aina mielenkiintosiapostauksia, ja tosi hienoja kuvia! Lisäksi Champ täyttää kaikki mun unelmahevosen kriteerit ja ihailen aina Champpia kuvista ja videoilta!:DD
    Sun blogissa en varmaan oikeeen muuttas mitään, ainut asia mikä ehkä vähän ärsyttää on huonolaatuset videot maneesista, mutta sekin on sellanen juttu mille itekkään ei voi tehä mitään koska maneesihan on melko pimee ja videolta katsottuna vielä pimeempi..
    En muuttais sun ulkoasuja! Sun bannerit on aina niiiin kivoja ja nättejä, ja ulkoasu aina miellyttää omaa silmää. mieleen on jäänyt tämä postaus; http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/2014/12/joulukalenterin-9-luukku-hevosenomistaja.html
    oon lukenu blogiasi jonkun vuoden ehkä, ja käyn lukemassa aina postaukset kun itse olen koneella.

    VastaaPoista
  42. Miksi luet blogiani?
    -Yleisesti tykkään lukea blogeja, ne ovat mukavaa ajanvietettä ja ajatukset häipyvät pois arjen askareista. Yksi syy, minkä takia blogiasi luen on varmastikkin sen kuuluisuus. Kirjaimellisesti joka puolelta aadan hevoselämää-blogi tuli vastaan ja jäin nyt lueskelemaan. Lisäksi Champ on ihanan persoonallinen hevonen ja sinäkin, niin kuin kaikki ihmiset omia persoonia.
    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    Hyvää blogissakin on ehdottomasti selkeä kieli. Melkein heti lopetan blogin kirjoittamisen jos lauserakenteet ja muut kielioppiasiat ovat hallinnassa. Toisaalta se on välillä myös huono puoli. Välillä kirjoitat asioista liian analyyttisesti, kuin verraten yo-kirjoitusten tt-tehtävään, ja se tietty esseemäisyys ja tekstin kulkevuus jää jälkeen. Välillä en jaksa lukea edes kaikkia valmennuspostauksia suoraan sen paksuuden takia vaan jatkan kun on tosi tylsää :D

    Kuvat ovat selkeitä ja ne värittävät ihanasti postauksia. Kirjoitat asiat niin kuin ne ovat ja siihen tunnelmaan pääsee välillä sisälle välillä ei, koska kieli. Ulkoasu on selkeä.

    Sinun blogi on melko täynnä valmennuspostauksia, mutta minua kiinnostaa myös ns. perusratsastus todella paljon. Blogisi nimi on kuitenkin aadan hevoselämää, ja en usko että se on täynnä valmennuksia ja kisoja.

    Myöskään kommentointi postauksiin ei ole kovin laaja. Ehkä huono puoli on se että et saa mielestäni lukijoita tarpeeksi vuorovaikutukseen kanssasi. Luen aina melkein aina kommentit poikkeuksetta läpi. Esimerkiksi kaktun blogissa kommentointi on rikasta, tsemppiviestit on aina ihana lukea ja siellä se blogin persoonallisuus tulee vielä enemmän esille. Muutenkin esimerkiksi tekiessäsi pohdintapostauksia tai mielipidepostauksia, tuntuu että ne jaa vajaaksi, mun mielestä et kerro asioista tarpeeksi. Odotin että pohdinta etenee kohti syvempiä vesiä, mutta kohta se jo loppui.

    Ylipäätään jos mun pitäis sanoa eka sana, mikä tästä blogista tulee mieleen, se on tasapaksuus. Toisaalta se on hyvä, teet tasaista työtä. Mutta siis, tässä blogissa ei ole sitä tiettyä ominaisuutta, minkä takia juuri täällä haluan käydä.

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    -ei mikään, juuri tuon tasapaksuuden takia

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    ehkä vuoden, uuden postauksen tullessa, katon bloggerista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis lopetan blogin lukemisen jos kielioppijutut ei oo hallinnassa :D

      Poista
  43. Miksi luet blogiani?
    - Hyvälaatuisen tekstin ja myös hyvälaatuisten kuvien vuoksi.

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?
    - Olen todella uusi täällä, joten en osaa tarkalleen sanoa, mutta sen perusteella mitä olen täällä vieraillut, niin en keksi huonoa sanottavaa, ylempi kertookin hyvät yksinkertaisuudessaan.

    Mikä postauksista on suosikkisi tai jäänyt muuten mieleen?
    Tosiaan en ole blogiasi kauaa seurannut, mutta lähipostauksista ainakin hienot kuvapostaukset

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    - liityin lukijaksi ihan vasta, eli todella vähän aikaa, mutta blogitallin kautta olen alkanut enemmän ja enemmän vierailla täällä, käyn täällä aina silloin kun uutta postausta on tullut.

    VastaaPoista
  44. Olen itse "vähän vanhempaa" lukijakuntaa... Eli n. 30v. ja ratsastusta harrastanut n. 25 vuotta. Tämä blogi on ehdottomasti suosikkini! Löysin tämän syksyllä 2014 ja luin kaikki postaukset läpi Champin hankkimisesta eteenpäin :)
    Paljon mielenkiintoisia kirjoituksia. Tykkään blogin laadukkuudesta, mutta mielestäni ei haittaa ollenkaan että välillä on huonolaatuisempi kuvia ja videoita. Ne tekee blogista jollain tavalla lukijaläheisemmän. En pidä blogeista jotka ovat "liian" täydellisistä.
    Valmennuspostaukset varsinkin videoiden ja valmentajan kommenttien kanssa on todella mielenkiintoisia. Luen myös mielelläni ihan tavallisesta hevosenomistajat arjesta, ongelmista ja hyvistä hetkistä. Kaiken ei tarvitse näyttää niin täydelliseltä, kukaan ei kuitenkaan oikeasti ole täydellinen eikä kenelläkään täydellistä ja ongelmatonta elämää.
    Postaus tahti on myös sinulla hyvä. Käyn muutamia kertoja viikossa katsomassa onko uusia tekstejä tullut.
    Ja miksi luen blogia. Luen blogeja lähinnä oppiakseni uusia asioita ja saadakseni uusia ideoita. Niitä on tätä kautta tullut ihan mukavasti. Tykkään myös seurata sinun ja Champin kehitystä. Omaa hevosta olen myös juuri etsimässä niin blogin kautta pääsee "fiilistelemään" hevosen omistajan arkea ;) (vuosia sitten oma on kyllä ollut niin toki tiedän mitä se oikeassa elämässä on.. ;)
    Ainiin se meinasi unohtua että samassa "pitäjässä" asustellaan niin on hauska kun kuvissa vilahtelee tuttuja maisemia. Mahdollisesti jossain vaiheessa olen tulossa jopa teidän tallille hyppytunnille hevosen kanssa jota tällä hetkellä ratsastan (asuu vähän matkan päässä pienemmällä tallilla). Tämä asuinalue tuo blogia jotenkin ehkä vielä vähän lähemmäs ja tutummaksi. Sori jos tuli tekstistä sekava, kiireessä kirjotan ja nyt täytyy lähteä ratsastamaan!
    Eikun vielä se parannus ehdotus! En ole itse aiemmin kommentoinut mitään, mutta olen huomannut että aika paljon jätät vastaamatta kommentteihin. Siinä vois petrata. Toki tiedostan oikean elämän aikatauluongelmat ja sen että blogin pitäminen vie varmasti PALJON aikaa.
    Mutta tsemppiä teille ja toivottavasti jaksat jatkaa yhtä ahkerasti blogin parissa kuin tähänkin mennessä!

    -N

    VastaaPoista
  45. Miksi luet blogiani?

    - Hyvälaatuisia kuvia, ja paljon tarkkaa tekstiä. Champ on todella hieno hepo ja sinäkin vaikutat mahtavalta ja iloiselta ihmiseltä. Olen oppinut myös joitain asioita tarkkojen tekstien avulla!

    Mikä blogissani on hyvää? Entä huonoa?

    -Juuri nämä hyvät kuvat ja tarkat tekstit. Teet myös sopivaan tahtiin postauksia. Ulkoasu on upea.
    Huonoa on se, että (oma mielipide) olisi mukava jos tekisit enemmän videoita. esim tallipäivästä yms. Joskus on vähän liikaakin tekstiä ei jaksa lukea kaikkea... (oma mielipide)

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä.

    - Olen seurannut blogiasi säännöllisesti n. 1.5 vuotta. Käyn suunilleen 4-5 kertaa katsomassa onko tullut uusia postauksia! :)

    VastaaPoista
  46. Vastaan lyhyesti ja ytimekkäästi: blogisi on ihana, siinä ei ole huonoa eikä parannettavaa, käyn täällä joka pv ja yksinkertaisesti tää on vaa hyvä!!!!!!!! c:

    VastaaPoista
  47. Vastaan lyhyesti ja ytimekkäästi: blogisi on ihana, siinä ei ole huonoa eikä parannettavaa, käyn täällä joka pv ja yksinkertaisesti tää on vaa hyvä!!!!!!!! c:

    VastaaPoista
  48. Miksi luet blogiani?
    - Hyvät kuvat, Champ!, olet todella hyvä ratsastaja, joten ratsastustasi ja teidän kehitystä on mukava seurata :) Blogi on myös kivan monipuolinen!

    Mikä blogissa on hyvää, mikä huonoa?
    Hyvät kuvat ja videot on iso plussa! Itse en jaksa yleensä lukea pitkiä valmennuspostauksia mutta sehän on vain oma vika :D

    Kauan olet lukenut blogiani ja kuinka monta kertaa viikossa keskimäärin vierailet täällä?
    Aloin lukea blogiasi silloin kun siitä oli juttu Villivarsassa.. siitä taitaa jonkun verran aikaa kulunut.. :D Luen blogia lähes aina kun uusi postaus tulee

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat