tiistai 14. huhtikuuta 2015

#530: Tampereen hevosmessut

Jokainen internetin käyttäjä on varmasti saanut lukea Tampereen hevosmessuista sosiaalisen median eri kanavista enemmän kuin tarpeeksi alkaneella viikolla, joten yritän itse käsitellä messuja hieman erilaisesta näkökulmasta. Kysellessäni teiltä postausideoita, oli suurimpana toiveena videopostaus, ostosten esittely tai kirjoitus työntekijän näkökulmasta ns. "kulissien takaa". Ilokseni voin todeta, että pystyin toteuttamaan jokaisen näistä toiveista!
 
Videopostaus on tosin enemmänkin videokooste, sillä kuten videon alussa kerron, unohdin (taas) ladata kameran akun ennen lauantaita ja jouduin siksi jättämään sen lataukseen aamupäiväksi. En kerennyt heilua kamera kädessä messujen aikana juuri ollenkaan, joten annoin videointivastuun muille bloggaajille: Kaktulle, Maisalle, Siirille ja Petralle. He kuvasivat klippejä videokameralleni aina kun jaksoivat ja kokosin niistä sitten tämän kyseisen koosteen. Sunnuntaina kuvaus jäi kokonaan, pahoitteluni siitä.
 
Kaikki postauksen kuvat on kuvattu puhelimella, sillä en kantanut kameraa ollenkaan mukana messujen aikana. Tässä me ollaan muutaman bloggaajan kanssa TeHon ständillä.
Verryttelykenttä


Lauantain rataan tutustuminen.
Messut alkoivat osaltani lauantaiaamuna, kun heräsin kuudelta ja aloin pakkaamaan reissua varten. Autoni piti startata kotipihasta seitsemältä, mutta yllätyksekseni kuten aina, olin reippaasti myöhässä aikataulusta. Lopulta saavuin Tampereelle puoli kymmenen jälkeen, juuri samaan aikaan kuin muutama muukin Team Eurohorsesin toimihenkilö. Sain kulkulupani, vein tavarani TeHon ständille ja lähdin tekemään muutamia pikkuhommia, joita sain osalleni.
 
Aamupäivä meni siis yleisesti palloillessa paikasta toiseen. Moikkailin tuttuja, etsin käsiini muut bloggaajat ja tein joitakin TeHon hommia ennen varsinaisten esteluokkien alkamista. Kerkesin vilkaisemaan hetken verran kenttäklinikkaa sekä rotuesittelyä, mutten varsinaisesti seurannut mitään ohjelmaa kertaakaan koko viikonlopun aikana. Monia mielenkiintoisia esityksiä meni siis sivu suun, mutta toimihenkilöhommissa ollessaan ei voi oikein valita, milloin mitäkin töitä pitää tehdä. Jos olisin pystynyt, olisin istunut katsomossa ainakin kouluratsastusklinikan ja vaalipaneelin ajan.
 
Pakko oli ottaa kuva näistä syötävän suloisista keppihevosten riimunnaruista! Ihania :D
Puoli yhden aikoihin lauantaina aloimme valmistautumaan esteluokkia varten. Kun edellinen näytös loppui, odotimme pohjan kunnostuksen verran ja rakensimme sitten radan päivän ensimmäistä luokkaa eli 110cm poniluokkaa varten. Itse luokan aikana olin hallin ulkopuolella verryttelyn ääressä verryttelyvalvojana tai paremminkin ring masterina eli huolehdin siitä, että jokainen ratsukko lähti oikeaan aikaan areenalle. Aurinko paistoi ja paikalla pääsi juttelemaan tuttujen kanssa, joten ei ollenkaan huono vaihtoehto!
 
Luokkien välissä rakensimme uuden radan, jonka jälkeen olin taas verryttelyssä junioriluokan ajan. Kun esteluokat olivat ohitse, purimme radat ja lähdimme porukalla syömään. TeHo oli tuonut kisoja varten paikalle itävaltalaisen ratamestarin Andy Bambergin, jolle muut työntekijät selittivät kaikkia hauskoja juttuja, joita musta on puhuttu hevostalli.netissä, muun keskustelun ohessa. Andyn ilme oli melkoisen järkyttynyt ja me muut saimme kyllä nauraa näille jutuille.
 


Tällaisessa hotellissa yövyin ja tämä näkymä oli siis aivan hotellin katolta kuvattuna. Aika mahtava!
Blogitallin bloggaajatapaaminen alkoi lähes heti ruokailun jälkeen ja siellä vierähti reilu puolituntinen. Oli kiva tavata lukijoita ja kuulla kokemuksianne messupäivästä. Itse varsinaiseen tapaamiseen ei kumpanakaan päivänä eksynyt varsinaista tungosta, mutta käytävillä monet bongasivat mut ja pääsin moniin yhteiskuviin. Jos teillä on niitä tallella, laittakaa vaikka mulle sähköpostilla tai tagatkaa Instagramiin, niin näen kuvia itsekin :)
 
Heti tapaamisen loputtua lähdimme muutaman bloggaajan kanssa syömään Tampereen keskustaan (ei siis Ideaparkkiin, vaikka videolla niin sanonkin), mistä palasin takaisin messuhalleille ja siitä heti suoraan hotellille. Jätin oman autoni messukeskuksen parkkiin ja ajoin toisen työntekijän auton hotellille, sillä sieltä suunnasta on vaikea saada parkkipaikkoja. Pakko sanoa, että tein muuten elämäni ensimmäisen taskuparkin ja sitä ei olisi täydellisemmin voinut tehdä - vaikka itse sanonkin! Otin oikein valokuvankin, niin ylpeä olin tästä suorituksesta (ottaen huomioon mun ajotaidot..). Kaikki TeHon työntekijät majoittuivat uudessa Scandicin Torni-hotellissa, joka oli älyttömän hieno. Mulla oli kokonaan oma hotellihuone, sillä toinen työntekijä perui yöpymisensä. Heti hotellille saavuttuani vaihdoin vaatteet ja lähdimme syömään ravintolaan. Siellä ilta venyi yhteentoista, jonka jälkeen lähdin käymään muiden bloggaajien kanssa Tampereen yöelämässä. Päätin kuitenkin kotiutua hotellille jo yhdeltä, jonka jälkeen menin vaahtokylvyn kautta unten maille.
 
Sunnuntaina näkymää tuomaritornista.


Näistä tulossa juttua myöhemmin! :)
Sunnuntaina herätys oli vasta kahdeksalta ja hotelliaamiaisen jälkeen lähdin parin työntekijän kyydillä takaisin messuille puoli yhdentoista aikoihin. Puoli kahdeltatoista kävimme vaihtamassa verryttelyyn toiset puomit ja sitten aloitimmekin päivän ensimmäisen esteluokan radanrakennuksen. Luokka oli 130cm aikaluokka, jossa ratsasti monia tuttujani. Rosanne pyysi mua mukaansa radankävelyyn ja niinpä kävelin sen hänen kanssaan läpi, jonka jälkeen palasin takaisin verryttelyyn ja hoidin hommani siellä kuten edellisenäkin päivänä. Päivän toisessa luokassa oli vain kuusi ratsukkoa ja koska he kaikki pääsivät verryttelemään radalle ennen luokan alkua, ei kukaan tullut enää varsinaiseen verryttelyyn ja pääsin seuraamaan kisoja tuomaritornista muutaman ratsukon ajaksi. Kun luokka oli ohi, purimme esteet pois kentältä.
 
Sunnuntain bloggaajatapaaminen oli lauantaita selkeästi rauhallisempi. Sitä ennen siirsin kaikki videot koneelleni, jotta pystyin antamaan ne toiselle muistitikulle. Tapaamisen jälkeen kiertelin ensimmäisen kerran koko viikonlopun aikana messuosastoja vähän enemmän ajatuksella, mutta koska mulla ei ollut yhtään ylimääräistä rahaa, en oikeastaan edes käynyt missään kojuissa sisällä. Muutamia paikkoja kiertelin hieman tarkemmin ja tutustuin tuotteisiin, näistä lisää myöhemmin keväällä! Varsinaiset messuostokset olivat siis säkki kivennäistä Agrimarketilta (jonka ihana myyjä kantoi säkin autolleni, iso kiitos!) sekä Anna Scarpatin upea karsinan ovistoppari Top Equestrianilta. Lisäksi sain mukaani blingeillä varustetun pitsiyksityiskohtaisen Cavallieran kisapaidan, josta teen tarkemman esittelyn blogiini tulevien viikkojen aikana.
 
 
Etsimme vielä ennen lähtöäni jotain ruokaa hallilta, mutta mitään sopivaa paikkaa ei löytynyt ja päädyin sitten lähtemään kotiin viiden aikoihin. En ollut syönyt aamupalan jälkeen mitään yhtä jäätelöä lukuun ottamatta, joten automatkalla popsin kaksi metrilakua ja pysähdyin kahdella eri huoltoasemalla yrittäen täyttää renkaaseen ilmaa. Katselin, kuinka huoltoaseman sisällä olevat miehet naureskelivat epätoivoisille yrityksilleni huvittuneina. No, onneksi renkaan ilmanpaineet saatiin kuntoon ja pääsin jatkamaan matkaa. Kotiin päästyäni olin kuolemanväsynyt, mutta todella tyytyväinen kivan messuviikonlopun jälkeen. Tällä jaksaa taas pitkälle!

Miten teidän messunne sujuivat?
Mikä oli kaikista parasta messuilla? :)

22 kommenttia

  1. Tykkäsin itsekin messuista kovasti. Tykkäsin estekilpailuista ja kenttäklinikasta, muita ohjelmia en päässyt paljoa katsomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) esteet olivat omakin suosikkini ;)

      Poista
  2. "Kaktu on siellä hoidossa" okei hieno homma! :D

    VastaaPoista
  3. Nimi on Anders ("Andy") Bamberger :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Julkaisin ton edellisen kommentin kesken viestin, mutta siis joo oon kirjoittanut sukunimen epähuomiossa väärin :D

      Poista
  4. Tosi kiva postaus ja video ! :) Mäkin pääsin tohon videoon, oon toi valkohupparinen, otin sun kaa yhteiskuvan :D

    VastaaPoista
  5. voitto ois ollu melko selvä! ;)

    VastaaPoista
  6. Harmitti että ei kyllä mielestäni ollut kunnon alennuksia myyjillä. esim jotkut animom housut -20% ja kingslandin takit -40% ei paljoa lohduttanut, kun ovh oli jo yli 200e... olisin oikeesti kaivannut kunnon alennusmyyntei varsinkin ratsastajalle, kun hevoskamoja ei tarvinnut ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä, että oikein kalliista tuotteista -20% ei periaatteessa tuotteesta halpaa tee, mutta on se kyllä jo iso alennus silloin, jos on muutenkin hankkimassa sitä tuotetta :) ja kun nuo merkit ovat olleet aika suosittuja, siksi niitä varmasti monet myyvät. Mutta ratsastuskamoja voisi olla enemmän, mä en kerinnyt tarkemmin katselemaan :)

      Poista
  7. Heippa! Oon vähän aikaa vasta (n. puol vuotta) lueskellu sun blogia ja täytyy sanoa kyllä, että yksi parhaista, mitä oon lukenu! :) Oon lueskellu noita vanhojakin postauksia jne. Ja varsinaisestihan laitoin tän viestin koska kyselisin että mistä silloin etsit ylläpitohevosta ( jos etsit )? Itse olen jo jonkin aikaa etsiskellyt sellaista, lähinnä nettiä vaan kolunnut, mutta eipä ole osunut kohdalle. Tuntuu että kovin vähän noita löytyy.. Ja sitten vielä toisena kysyisin, että oiskos sulla jotain vinkkejä ylläpitoheppaa hankkivalle? Kiitos jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) ensimmäinen ylläpitohevonen tuli mulle täysin musta riippumattomista syistä, sillä lokakuussa 2011 olin tahkolla ja nina fagerström soitti mulle että löysi mulle hevosen ylläpitoon. Seuraavalla viikolla sain puhelun, että hevonen tulee x päivänä. En tiennyt siitä mitään etukäteen, valmentajani valitsi sen kolmesta vaihtoehdosta!

      Kun Kaprin jälkeen etsimme uutta ylläpitohevosta, laitoin ilmoituksen ht.netin markkinoille. Sain tosi paljon yhteydenottoja, kävin kokeilemassa muutamia hevosia. Nopeasti tajusimme kuitenkin, että oman hankkiminen oli siinä vaiheessa jo parempi ratkaisu :)

      Ylläpitohevosen kanssa mulla oli kaikki tosi helppoa, sillä valmentajani tunsi hevosen omistajan ja he luottivat toisiinsa 100%. Mulla oli ns. 24/7 apu omasta valmentajastani eli en ollut hetkeäkään yksin hevosen kanssa. Se oli hyvä, sillä hevonen oli tosi kokematon ja minä myös niissä asioissa. Teimme sopimuksen kirjallisesti ja siinä sovittiin kaikki tarpeellinen.

      Tsemppiä etsintään :)

      Poista
  8. Messuilla oli mun mielestä paljon hienoja juttuja. Hinnat vaan oli vähän kalliita... Se oli kiva kun siellä oli teitä bloggaajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hevosjutut on yleensäkin melkoisen hintavia, harmi sinänsä :/

      Poista
  9. Anteeksi kun kommentoin tähän mutta yritin jonpari päivää sittennkommentoida viime postaukseen mutta ilmeisestibse ei sitten ladannut. Onko mahdollista, että hevosellani voisi olla mahahaava kun on jättänyt aamuruokiaan syömättä (iltaruuat ja heinät menee) ja ratsastaessa on ruvennut ehkä hiukan enemmän pukittelemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole aiempaan postaukseen tullut! Mutta siis tuon kertomasi perusteella on vaikea arvailla mitään, oireet toki sopivat mahahaavaan hyvin, mutta syy voi olla melkein mikä vaan muukin. Parhaiten tiedät hevosesi itse, mutta jos paljon jättää syömättä ja ratsastaessa alkaa jumittamaan/olemaan vino, niin veikkaisin mahaa kyllä jollain tasolla :)

      Poista
  10. Anteeksi kun kommentoin tähän mutta yritin jonpari päivää sittennkommentoida viime postaukseen mutta ilmeisestibse ei sitten ladannut. Onko mahdollista, että hevosellani voisi olla mahahaava kun on jättänyt aamuruokiaan syömättä (iltaruuat ja heinät menee) ja ratsastaessa on ruvennut ehkä hiukan enemmän pukittelemaan

    VastaaPoista
  11. Mikä on karsinan ovistoppari? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen pieni verho, joka tulee karsinan oven eteen kun se on auki. Hevonen siis näkee ulos, muttei pääse pois karsinasta. Laitan siitä kuvia jossain välissä :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat