tiistai 9. kesäkuuta 2015

#559: Hevosenhoitajana Euroopassa! osa 2/2

Huhtikuun puolella julkaisin ensimmäisen osan tästä "postaussarjasta", joka sai ihan mielettömän suosion lukijoiden keskuudessa. Vihdoin ja viimein on aika julkistaa myös tämä toinen osa Sarinan kisahoitajamatkasta Espanjan Olivassa. Viime postauksessa Sarina kertoi hieman valmisteluita pitkää kisarupeamaa varten ja tällä kertaa vuorossa on tavallisen kilpailupäivän tapahtumien kuvailua.
 
Sarinaa ja hänen hevosenhoitajatyöskentelyään Saksassa voi seurata Instagramissa: löydät hänet käyttäjänimellä @sarinaran. Tämä teksti on kirjoitettu alun perin kolmisen kuukautta sitten, joten aikasuhteet ovat hieman pielessä. Ei anneta sen häiritä tälläkään kertaa ;) Sarina on lupautunut vastailemaan mieleenne tuleviin kysymyksiin, joten kaikki mieltä askarruttavat asiat kannattaa nyt kirjoittaa kommentteihin!
 
Kisa-areenaa
Hevoset majoittuivat tällaisissa talleissa.
Maskotti! Aika hurja kiinnitys tosin ;)


Kävelyllä hevosautojen luona.
"Täällä taas Sarina kirjoittelee Espanjan auringon alta! Tällä kertaa ajattelin kertoa vähän tavallisen kilpailupäivän kulusta.

Ratsastajat tekevät lähdönvarmistukset edellisenä päivänä, täällä viiteen mennessä illalla, jolloin kansliahenkilökunta saa lähtölistat valmiiksi ajoissa. Tällöin kaikki tietävät luokkien alkamisajat ja omat lähtönumeronsa hyvissä ajoin ja voivat tehdä omat suunnitelmansa kilpailupäivälle.
 
Aamulla ensimmäisenä hevoset ruokitaan, kukin omaan aikaansa, mutta suurin osa groomeista ilmestyy tallialueelle seitsemältä. Mahdollisten aikaisten luokkien tilanteessa hevoset pitää ehkä ruokkia aiemmin, sillä ne on hyvä ruokkia viimeistään tuntia ennen suoritusta. Meidän onneksi täällä kisat alkavat joka päivä aikaisintaan yhdeksältä, haha! Hevosten syödessä putsaamme karsinat ja vaihdamme vedet, jonka jälkeen joko viemme hevosia aamukävelylle tai laitamme kuntoon aamuratsastusta varten. Riippuu ihan täysin hevosesta tarvitseeko sitä verrytellä hieman etukäteen: esimerkiksi meillä viidestä hevosesta kaksi on vähän jäykempiä alkuun ja ratsastaja siksi mielellään työstää niitä aamulla valmiiksi säästäen vähän aikaa ja vaivaa (ja hermoja) varsinaisessa verryttelyssä.
 
Erilaisia varusteita, jotka odottavat puhdistamista päivän päätyttyä.
Verryttelykenttää
Taustalla palmuja - ei huono!

Sarina letityspuuhissa.
 
Aloitan hevosen varustamisen yleensä noin tuntia ennen kuin ratsastaja haluaa aloittaa verryttelynsä. Jos olen tylsistynyt, enkä keksi muuta tehtävää, aloitan varustamisen vähän aiemmin ja teen kaiken rauhassa. Letitykseen menee noin puoli tuntia ja lopun ajan sitten puunaan hevosta ja laitan varusteita päälle. Jos kisa on nurmella tarvitsee hevonen nurmihokit, joita on ties kuinka monta erilaista mallia erilaisille pohjille: on matalaa ja korkeata, pyöreää ja kulmikasta, päästä hieman pyöristettyä tai ihan tasaista. Usein takajalkoihin laitetaan hieman isommat hokit, ja etujalkojen ulkoreunaan vähän isommat kuin sisäpuolelle. Jotkut käyttävät neljää hokkia per jalka, mutta meillä on kaikilla hevosilla vain kantahokeille reiät. Mun onneksi toinen groomi on hoitanut kenttähevosia aiemmin ja tietää hokeista enemmän, joten hän hoitaa hokittamisen!
 
Varusteina jokaisella hevosella on satulan ja suitsien lisäksi korvahuppu, vatsapanssari ja rintaremmimartingaali. Jaloissa jännesuojat, takajaloissa suojat, jotka valmentaja kullakin kerralla toteaa tarpeellisiksi: muutamaan kertaan on tullut juostua tallialueelle hakemaan toisenlaisia suojia. Tarvittaessa joillekkin hevosille puetaan kavion yli vedettävä kuminen suoja suojaamaan kantapalloja. Me esimerkiksi käytämme niitä nurmella, sekä hevosella, joka normaalisti tarvitsee bootsit ratsastukseen. Lopuksi pyyhin hevosen läpi baby wipeseilla eli ihan normaali kaupasta saatavilla vauvojen pyllypyyhkeillä. Maailman kätevimpiä pienen pölyn poistamiseen! Ennen lähtöä laitan vielä vähän kaviorasvaa, jotta kavioista tulee kivan kiiltävät.
 
Erilaisia hokkeja on paljon!
Hyvä esimerkki, miten erilaiset hokit laitetaan eri reunoihin.
Valmistautumassa radalle menoon!
Pesupaikkoja
 
 
Kun hevonen on valmis, vien sen odottelemaan verryttelyn lähelle ellei ratsastaja ehdi itse hakemaan sitä tallialueelta. Otan mukaani "ring bagin" eli repun, jossa on mukana kypärä, raippoja ja muita tavaroita: sokeria, pyyhe, teippiä, sakset, nahan rei’itin, muutama pari erilaisia suojia ja kannuksia, varasuitset, gramaanit ja videokamera… Mitä ikinä voi tarvita kiireessä! Ratsastajat aloittavat verryttelynsä omaan tahtiinsa, jotkut tuntia ennen ja jotkut 15-20 ratsukkoa ennen omaa vuoroaan. Me aloitamme noin 16 ratsukkoa ennen ja hyppäämisen noin 8 ratsukkoa ennen starttia. Yleensä hoitajan tehtävä on olla kartalla siitä, montako ratsukkoa on jäljellä ennen ratsastajan suoritusta. Verryttelyvalvoja yleensä huutaa nimeä, kun on yksi jäljellä tai aika lähteä kohti kisa-areenaa, jos matka on kovin pitkä. Silloin otetaan vielä yksi hyppy maksimikokoiselle, usein pystyesteelle, ja lähdetään radalle. Ennen radalle menoa pyyhitään mahdolliset kuolat tai hikivaahdot repusta löytyvällä pyyhkeellä. Lähes kaikkien ratsastajien groomit seuraavat suoritusta videokamera kädessä, ja juoksevat sitten hevosta vastaan portille sokeripala kädessä.

 Suorituksen jälkeen ratsastaja loppuverryttelee hevosen tai ajasta riippuen hoitaja kävelyttää sitä hetken ennen talliin viemistä. Tallissa hevonen puretaan varusteista ja lämpötilasta riippuen lähdetään suihkuun tai puetaan kuivatusloimi päälle. Täällä on viime päivinä ollut niin lämmin, että lähes väistämättä hevoset ovat saaneet suihkun joka päivä. Pelkän suihkun lisäksi pesemme jalat joka päivä hellävaraisella lasten shampoolla, jotta niihin ei jää hiekkaa. Jos hevonen on hikoillut todenteolla niin, että se on vaahdossa, pesen sen kokonaan shampoolla. Tällä pidemmällä kisareissulla olemme pesseet hevosia muutenkin muutaman kerran viikossa, jotta ne pysyvät edustavan siisteinä koko ajan. Suihkun jälkeen kuivaan jalat ja laitan kavioihin lisää kaviorasvaa. Sen jälkeen hevoset saavat jalkoihinsa jääsuojat noin puoleksi tunniksi. Laitamme kaikille hevosille yöksi yöpintelit, kovan rasituksen jälkeen joillekin kylmäsavea lisäksi alle.
 


Kylmäyssuojat suorituksen jälkeen.

Viimeinen tallikierros eli night check!
Kun kaikki hevoset ovat vuorollaan hypänneet luokkansa, on iltaruokien aika. Siivoamme karsinat toistamiseen ja vaihdamme vedet, mikäli se on tarpeellista. Aikaisempien luokkien hevoset menevät vielä iltakävelylle mikäli niitä ei ole ehditty kävelyttää aamulla ennen luokkaa. Kaiken kaikkiaan kukin hevonen viedään kävelylle yksi tai kaksi kertaa päivän aikana ratsastuksen lisäksi. Lopuksi putsaamme kaikki varusteet, ellei jompikumpi ole ehtinyt päivän mittaan putsailla ensimmäisiä pois alta. Tarkistamme että kaikki on kunnossa ja olemme valmiita noin 19-20 aikaan illalla, ellei viimeinen luokka ole kovin myöhään.
 
Lähes kaikissa kisoissa hallikaudella viimeinen luokka alkaa vasta yhdeksän aikaan illalla, mikä venyttää hoitajien päivää välillä todella myöhäisiksi. Kun hypätään ulkona pimeä rajoittaa vähän päivän pituutta, vaikka toki joillakin areenoilla on kunnolliset valot, mikä mahdollistaa myös myöhemmät luokat. Täällä kisat loppuvat päivittäin kuuden aikaan, mikä on kiva hoitajille, kun kuitenkin täytyy herätä ruokkimaan hevoset taas seitsemältä. Kuten jo aiemmassakin postauksessakin kerroin, päivä päättyy aina night checkiin puoli kymmenen aikaan."

Haluatteko kuulla lisää juttuja Euroopan hevosmaailmasta? :)

42 kommenttia:

  1. Ihana postitus... LISÄÄ!

    VastaaPoista
  2. Nää on niin kivoja postuksia! Jos vaan mahdollista, niin lisää kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos on jotain mistä erityisesti haluaisitte kuulla niin ehdotuksia otetaan vastaan :) Aadakin varmaan ottaa kuuleviin korviinsa ;)

      Poista
    2. Joo korvan taakse pistetty ;)

      Poista
  3. Kenen groomina olet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia Beeking, saksalainen nuorehko ratsastaja, mennään suurimmaksi osin 2* ja 3* kisoja :)

      Poista
  4. Lisää vaan! Molemmat postaukset ovat olleet todella kivoja :) Sitten taas muutama kysymys:
    - Montako groomia teillä lähtee mukaan esim. tuohon viiden hevosen kisamatkalle?
    - Onko sinulle muodostunut ns. erityistä suhdetta jonkun tietyn hevosen kanssa vai ovatko kaikki yhtä "tärkeitä"?
    - Mikä on haastavinta ja hienointa ammatissasi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä oli tuolla Espanjassa kaksi, mikä oli kyllä aika luksusta kun normaalisti voi olla 5 tai 6 hevosta yhtä hoitajaa kohden.. Useimmiten mulla on 2 tai 3 hevosta kisoissa mukana :) Tohon toiseen mun pitäis sanoa, että kyllähän ne kaikki on yhtä tärkeitä mutta kyllä mulla on lemppari ;) Haastavinta on se, että oikeesti tekee kaiken kaiken kunnolla vaikka varsinkin kotona on välillä melkonen kiire.. On melkeen ku lähtis lomalle kun lähtee kahden hevosen kanssa kisoihin, haha! Hienointa on musta se, että saan tehdä sitä mitä sydän sanoo ja pääsen matkustelemaan ja näkemään paikkoja ja tutustumaan ihmisiin joilla on melkolailla samanlaiset elämänarvot :)

      Poista
  5. Kyllä ehdottomasti lisää! Todella mielenkiintoista lukea näistä asioista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, toivotaan että Sarina kirjoittelee teille jatkossakin :)

      Poista
  6. Ehdottomasti lisää, näitä on kiva lukea!☺

    VastaaPoista
  7. Minkä kokoiset ne sun parlantin chapsit ovat?

    VastaaPoista
  8. Nää postaukset on vaan niin parhaita!! LISÄÄÄÄÄ!!

    VastaaPoista
  9. Parhaita, äkkiä lisää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D sarinan pitää perustaa oma blogi selkeesti!

      Poista
  10. ihan paras postaus! näitä ois kiva saada lisää :)

    VastaaPoista
  11. Kuka noilla teiän hoitamilla hevosilla kilpailee? Ja montako päivää ootte tuolla kisoissa? Kiva postaus, lisää vaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasin tuolla ylempänä jo, mutta Pia Beeking on mun ratsastajan nimi :) Normaali kisareissu on torstaista sunnuntaihin, mutta tuolla Espanjassa oltiin kolme viikkoa :) Matkoineen päivineen kuukausi oltiin reissussa.

      Poista
  12. Tää oli todella mielenkiintoinen postaus, ehdottomasti lisää tän tyylisiä! :)

    VastaaPoista
  13. Ihana postaus ja todellakin haluan lisää! Muuta kysyttävää ei nyt herännyt, koska postaus oli tosi huolella ja tarkasti kirjoitettu. Jos kuitenkin tiedät joitakin blogeja, jotka kertovat hevostenhoitajan elämästä ulkomailla (esim. Kavereidesi tai jos itse seuraat jne.) niin olisi kiva jos viitsisit muutamia vinkata? :) Niitä on niiiin mielettömän kiva lukea, kun homma toimii hiukan eritavalla siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja haluaisin kuulla ihan normipäivästä, myös videopostaus olisi kiva, mutta voi olla sulle melko hankala toteuttaa, kun oäivät ovat varmaankin kiireisiä. :) Myös vapaa-ajastasi siellä olisi kiva kuulla!

      Poista
    2. Kiitos! :) Oon hirveen laiska lukemaan mitään blogeja, ainoastaan tätä Aadan blogia oikeastaan seuraan jotenkin kunnolla :D Normipäivästä voisin toki joskus kirjoitella, videopostaus on vähän hankala kun me ei oikeastaan saada käyttää puhelinta työajalla.. Vapaa-ajallakin lähinnö vaan syön ja nukun, haha!

      Poista
  14. Kiva postaus, eikös sua ikinä pelota, että jos teet jotain väärin, ja hevonen ei esim. pystykkään osallistua ja sit se on niin sanotusti sun "moka" ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottaa! Mutta siksi tykkään tehdä asiat rauhassa omaan tahtiin, ja stressaannun heti jos pitää kiireessä toimia.. Ei niin kauhean hyvä ominaisuus hoitajassa mutta kai siihenkin voi siedättyä! Ja kysyn aina ratsastajalta jos olen epävarma jostain, ja hän kyllä hyvin mua ohjeistaakin jos on jotain erityistarkkaa :)

      Poista
  15. Kohdellaanko hevosia sielä ns.ystävinä vai vaihtaako ratsastajat hevosia yhtä mittaa? Tuli vaa mielee vähä outo kysymys... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei yhtään outo kysymys :) Meillä hevoset on ystäviä, kotona ollaan tosi tarkkoja siitä että hevoset hoidetaan kunnolla ja niiden kanssa vietetään mahdollisimman paljon aikaa :)

      Poista
  16. Tarjoaako työnantajasi/tallisi sinulle majoituksen arkenakin? Miten hyvä hevostaituri pitää olla jotta voi ryhtyä hevosen hoitajaksi? Kuuluuko karsinoiden siivous päivittäiseen työnkuvaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, suurimmalla osalla talleista asuminen on osana palkkaa, näin myös mulla :) Kyllä jonkin verran pitää tietää ja osata käsitellä hevosia jos suoraan hevosenhoitajaksi meinaa, toki oppia ikä kaikki ;) Normaalisti karsinoiden putsaus kuuluu työhön, mutta mulla kävi tuuri ja meillä on erikseen muutama puolalainen mies jotka hoitavat karsinat ja muut pihatyöt ym. Kisoissa sitten tietty teen itse karsinat eikä siinä, musta se on ihan kivaa, voisin kotonakin tehdä karsinoita mutta tällä kertaa nyt meni näin :D

      Poista
  17. Aada mitkä ratsastussaappaat sulla on? Ootko ollu tyytyväinen niihin?

    VastaaPoista
  18. Nää on ihan huippuja, ehdottomasti lisää!

    VastaaPoista
  19. Lisää ja paljon nää on ihania :D

    VastaaPoista
  20. Nää postaukset on tosi kivoja. Saatko ikinä ratsastaa näillä hevosilla?

    VastaaPoista
  21. Tunnetko Sarina paljon muita suomalaisia, jotka ovat ulkomailla hevosen hoitajana? Mun serkku nimittäin on (Sveitsissä käsittääkseni) ja oli noissa samoissa Espanjan kisoissa :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä