perjantai 12. kesäkuuta 2015

#561: GoPro-kamerakuvaa estevalmennuksesta

Tätä hetkeä mä olen odottanut! Kenttäkisoissa näkee usein juuri maastoesteradalla kypärään kiinnitettäviä kypäräkameroita, joiden perään olen haikaillut pitkään. Mulla kun ei varsinaisesti ole käyttöä kypäräkameroille maastoesteradoilla (paitsi lauantaina, jee!), halusin soveltaa tätä samaa esteradalle. Vuonna 2012 olin itse paikalla, kun yhdelle maamme kärkiratsastajista asennettiin kamera isolle GP-radalle päähän juuri ennen rataa. Voitte siis kuvitella, miten pitkään olen hautonut tätä mielessäni!
 
Olen yrittänyt hankkia kameraa itse, kavereiltani ja jopa veljeni kavereiden kautta. Koskaan kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt luopumaan omasta kypäräkamerastaan juuri silloin kuin sitä olisin itse tarvinnut, joten aktiivinen etsintä päättyi muutaman vuoden jälkeen. Yhtenä kauniina päivänä eräs tallikaverini käveli käytävällä mua vastaan ja totesi: "jos sä joskus haluisit kokeilla kuvata GoProlla, mä hankin sellaisen nyt, niin sitä saa lainata". No kyllä kiitos! Sovin siis päivät ja pääsin vihdoin kokeilemaan sitä juttua, mitä olin odottanut sormet syyhyten monta vuotta.
 




 
Tämän viikon estevalmennus oli sovittu sopivasti torstaiaamulle, joten löysin itseni kiinnittämässä viritystä muutaman hassun narun ja jesarin (mitä ei jesarilla voi korjata/kiinnittää, sitä ei tarvita) avulla kypärään vaille kahdeksan. Piude katsoi aikaansaannostani hieman kummeksuen, mutta antoi asian olla eli selkeästi hän ei kokenut sen haittaavan ratsastusta millään tavoin. Mun niskalihakset joutuivat kuitenkin koetukselle, sillä kamera painoi sen verran reippaasti, että jouduin ihan toden teolla kannattelemaan leukaa ylhäällä. Hyvää treeniä siis!
 
En oikein tiedä, miten paljon mun kannattaa kertoa itse valmennuksesta tekstimuodossa. Teimme aluksi työskentelyä ravissa ja laukassa puomien avulla niin, että hevosen piti olla suora ja mun piti varoa sitä, etten päästä Champia valumaan puomien jälkeen ulospäin. Tästä eteenpäin oikeastaan ihan kaikki näkyy tuolla kypäräkameravideolla: tulimme täyskaarrosta pieniä kavaletteja, pitkällä suoralla lähestymisellä kapeaa pystyä ja kaarteesta diagonaalilinjalla okseria. Kaikkea sellaista, mikä on mulle haastavaa.
 




 
Pitkä suora lähestyminen on itselleni haastava siksi, että jään herkästi ratsastamaan ensimmäisen näkemäni askeleen mukaan. Kun näen jonkun paikan vaikka 15 metrin päästä, ratsastan sitä kohden, vaikka seuraavassa askeleessa olisin voinut nähdä paremman ponnistuspaikan. Tällöin ratkaisen yleensä aina liikaa eteen sen sijaan, että malttaisin odottaa. Piude sanookin tässä hyvän neuvon: "ihan niin kuin miesten kanssa, älä ota ensimmäistä, vaan odota se toinen". Tämän kun muistaisi, olisi elämä varmasti monessa suhteessa helpompaa :P
 
Oikeassa kierroksessa kaarteesta lähestymisen vaikeuden luo se, että Champ kaatuu herkästi sisäpohjetta vasten ja "kanttaa" kaarteen rungostaan suorana. Se ei siis taivu ollenkaan sisäpohkeen ympäri, jolloin se valuu herkästi sisälle kaarteesta. Korjaan tätä automaattisesti viemällä oikeaa kättä kaulan vasemmalle puolelle, jolloin jarrutan samalla hevosta haluamattani. Näin ollen jään kaarteessa liian pieneen laukkaan, jonka takia joudun ratsastamaan esteelle eteen. Aivan väärin siis! Tarkoituksena olisi edetä kaarteen läpi ja odottaa esteelle. Harjoiteltuamme valmennuksen alkupuoliskon juuri tätä sisäpohkeen ympäri kääntämistä ulko-ohjan tuen avulla, sujui kaarre okserillekin lopulta siedettävästi. Sekä okseri että pysty olivat lopussa 115cm korkuisia, ei siis mitään valtavan suuria. Viime valmennukset ovatkin kuluneet juuri tekniikan parantamisessa, sillä se on perusta hyvälle ratatyöskentelylle.
 





 
(0.00-3.40 kavalettityöskentelyä, 3.40-8.05 yksittäisiä esteitä, 8.05-12.35 koko tehtävät)
 
Olisi ollut hauska laittaa normaali, maasta kuvattu video pyörimään yhtä aikaa kypäräkameravideon kanssa allekkain, mutta tällä kertaa maassa seisoi valokuvaajana Salla videokameran käytön sijaan. Hirmu kivoja kuvia tuli, joten ei huono vaihtoehto. En selitä tässä sen enempää, sillä kuvista ja videosta näette varmasti tarpeeksi ja enemmän vielä niitä asioita, mitä valmennuksen aikana korjattiin.
 
Mitä mieltä olette kypäräkameravideosta? Oliko hyvää vaihtelua?

33 kommenttia

  1. Mikä ton kypäräkameran perimmäinen idea on? Niinku ratsastajan kannalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan antaa vähän erilaista videomateriaalia. Eihän sitä ole alun perin ratsastusta varten kehitelty :)

      Poista
  2. iha sika kiva video!! lisää tämmösii jos vaan mahdollista! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi mielenkiintoista! Lisää näitä..

    VastaaPoista
  4. Vähänkö siistiä päästä champin 'selkään' :D tää oli hyvä!

    VastaaPoista
  5. Valitettavasti mun mielestä aika pitkäveteistä katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi kun sun oli pakko se katsoa ;))

      Poista
    2. Aada nimenomaan kysyi _mielipiteitä_, varmasti niitä kriittisiäkin. Ensimmäisen anon kommentti oli täysin asiallisesti kirjoitettu, joten kommenttisi ano 20.50 oli täysin tarpeeton :)

      Poista
    3. Asiallinen kriittinen mielipide on siis sellainen että Aadan video oli pska? ;)

      Poista
    4. Missä kohtaa tuo yksi ano sanoi että video on paska? :D

      Poista
    5. "Anonyymi 12. kesäkuuta 2015 klo 19.36
      Valitettavasti mun mielestä aika pitkäveteistä katsottavaa."
      En tiedä osaako nämä 'puolustelijat' lukea ollenkaan, mutta ei tuossa mielestäni ollut mitään pahaa. Olisin itsekin kirjoittanut varmasti noin, koska tuo on myös minun mielipide. Mutta maastoesteiltä ehdottomasti haluaisin tälläistä videota! Ja jos mahdollista, myös maastakuvattu video. Oli ihan hauska nähdä kyllä ns "champin selästä" nuo hypyt, mutta oli se silti pitkäveteistä. Tämä ei siltikään tarkoita sitä että Aada, Champ, video, blogi, postaus yms olisivat ihan p*skoja. Tämä oli vain mielipide ja mielipiteitä saa olla, vaikka kaikki eivät olisikaan yhtämieltä. :)

      Poista
    6. Joo, siis tottakai jokainen saa sanoa oman mielipiteensä! Kaikki palaute on tervetullutta, siitä tietää sitten jatkossa, miten paljon vaivaa kannattaa nähdä erilaisten juttujen toteuttamista ajatellen :)

      Poista
  6. Tosi kivaa videota tosta sun ratsastuksesta! :) ♥

    VastaaPoista
  7. Video oli hieman tylsä, voi johtua myös siitä että se oli melko pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli pitkä, koska halusin laittaa kaiken materiaalin siihen pätkimättömänä. Sitä kun on paljon toivottu: että kaikki olisi esillä ilman sensurointia :)

      Poista
  8. Aika kiva video kun tavallaan pääsi champin selkään, mutta ehkä hieman pitkä. :)

    VastaaPoista
  9. Yhtä tehtävää olisi voinut leikata lyhyemmäksi.
    Muuten ihan kiva ajatus.

    VastaaPoista
  10. Hauskat nuo Champin laukanvaihdot erityisesti tuossa pystytehtävässä :D Vaihdot näyttää isoilta normi videoiltakin katsottuna, saati selästä käsin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha jep, varsinkin kun se pukkasi välillä vaihdon :D

      Poista
  11. Mielenkiintoista ja mukavaa katsottavaa, ehdottomasti näitä lisää! :) Kuten totesit, vois olla hauska nähdä rinnalla maasta käsin kuvattua videota! Hiukan olisi voinut ehkä leikata lyhyemmäksi (kuten edellä todettu), mutta huippu idea ja hyvä toteutus :) maastoesteiltä olisi upeeta saada samanlaista materiaalia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Maastareilta tulee molempia videoita!

      Poista
  12. Tosi kiva video lisää jos mahdollista :)

    VastaaPoista
  13. ootko sä siin scanburger mainoksessa se tyttö :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo tällaista mainosta nähnyt, niin tietääkseni en...? :D

      Poista
  14. En ole oikein ikinä ymmärtänyt näiden gopro videoiden hienoutta, musta nää on tosi tylsää katsottavaa. Paljon kivempi katsoa tavallista videokuvaa valmennuksista, mutta kai tää on ihan kivaa vaihtelua, kun osa kuitenkin tuntuu tykkäävän

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat