torstai 25. kesäkuuta 2015

#568: Hevostenvaihtopäivä-videopostaus

Palataan muutama viikko ajassa taaksepäin! Finnderbyssä vieraillessani törmäsin sattumalta kaveriini Millaan, jonka kanssa saimme katsomossa istuskellessamme mainion idean kokeilla toistemme hevosia selästä käsin. Pähkäilimme mahdollisia päiviä hyvän tovin, mutta lopulta ainoa sopiva aika kisojen ja muiden valmennusten puitteissa sattui samalle päivälle molempien hevosten osalta. Siispä suuntasin reilu kaksi viikkoa sitten Keravalle ensin Millan hevosen luokse, josta jatkoimme matkaa myöhemmin Champin kotitallille.
 
Ennen Champin ostoa ratsastin paljon eri hevosilla. Päivässä erilaisia ratsuja saattoi kertyä yli kymmenen, mutta yleensä määrä pysyi koulupäivinä yhdestä kolmeen. Ajat olivat todella opettavaisia, sillä jouduin väkisinkin opettelemaan erilaisilla hevosilla ratsastamista ja monenlaisia tapoja vaikuttaa hevosiin. Kaikista hienointa oli päästä hyppäämään yhden päivän aikana reilulla kymmenellä hevosella - se jos jokin oli toistoja toistojen perään.
 
Milla Champin selässä pari viikkoa sitten. Nyt on sitä ryhtiä hevosessa!
 
Oman hevosen myötä aika ja resurssit ovat tulleet rajallisemmiksi, minkä vuoksi pystyn laskemaan melkein kahden käden sormilla ne kerrat, kun olen istunut muiden kuin omani selässä näiden kahden ja puolen vuoden aikana. Aika hurjaa! Jokainen mahdollisuus toisten hevosilla ratsastamiseen pitäisi hyödyntää ja olla erityisen kiitollinen niille ihmisille, jotka uskaltavat laskea mut hevostensa satulan päälle keikkumaan. Milla tarjosikin tätä mahdollisuutta oman nuoren hevosensa kanssa ja pääsin näin fiilistelemään vielä hieman raa'an, mutta erittäin lahjakkaan ja ennen kaikkea kauniin Elma-tamman kanssa.
 
Olin juuri tuona keskiviikkona saanut lainaan Canonin videokameran, joten hyödynsin mahdollisuuden ja kuvasin päivästä videopostauksen. Tuossa kamerassa on kalansilmälinssi, joten videoista tuli hieman hassuja kuvasuhteiltaan. Oma ratsastukseni ei mennyt kovinkaan kummoisesti, sillä en saanut oikein minkäänlaista tatsia Millan hevoseen: kaikki kunnia Millalle siitä, että hän saa hevosen näyttämään niin helpolta! Tuosta kaksikosta kuullaan vielä, sanokaa mun sanoneen ;) Milla pääsi itse kokeilemaan Champia (joka on muuten hyvin erilainen kuin Elma) ja ratsastuksen lopuksi otettiin mukaan muutama hyppykin. Hienosti meni, omaa hevosta oli ilo ihastella maasta käsin osaavan ratsastajan alla.
 
 
Nyt pitäisi päästä kapuamaan useammin vieraiden hevosten satulaan, jotten ihan kangistuisi vanhoihin kaavoihin. Jos joku hyvä puoli pitäisi hevosettomasta elämästä löytää, on se ehkä juuri se ratsujen vaihtelevuus. Oman hevosen kanssa kun usein "tyytyy" siihen samaan päivästä toiseen, eikä edes osaa kaivata muunlaisia hevosia ratsastettavakseen. Kehittyäkseen monipuoliseksi ratsastajaksi on vaihtelevuus kuitenkin välttämätöntä.
 
Ratsastatteko te paljon samoilla hevosilla?

29 kommenttia

  1. "Tää oli tämmönen parin minuutin kooste..."
    Juu, no ei ehkä ihan paria minuuttia, mutta parempi niin! Tämä oli juuri sopivan "pitkä" videopostaus. Hyvin menit Elmolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo luulin tuota aloittaessani, että tästä tulee lyhyt :D kiitti!

      Poista
  2. Itse nyt omilla poneillani ratsastan noin 5 kertaa viikkoon. Käyn myös ratsastustunneilla kerran viikkoon mutta kesällä se ok vähän jäänyt kun meillä on kurssi aina kerran viikkoon koulujen aikaan :)

    VastaaPoista
  3. ''Parin minuutin kooste'' ... Video kesti melkein 13 minuuttia :DD Mutta tosi kiva videopostaus ja hyvin ratsastitte molemmat toistenne hevosilla!

    Mulla itellä on pari sellasta heppaa joilla meen aina, kun oon tallilla, mutta sitten on myös niitä jotka vaihtelee :D Onko muutes tällä Millalla blogia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tiennyt että tästä tulis näin pitkä kun tätä aloitin :D kiitti! Ja ei Millalla ole blogia :)

      Poista
  4. Itse ratsastan ponillani kaksi-kolme kertaa viikossa, hevosella vähän harvemmin kun muutkin perheessä ratsastaa. Joskus opettajakin käy ratsastamassa hevosella ja välillä sillä ajetaan.
    Muilla hevosilla ratsastan kesäisin 0-2 kertaa kuussa, talvella melkein joka viikko. On aina hassua mennä vieraalla hepalla kun on tottunut siihen omaan. Mun ponilla olen ratsastanut kuusivuotiaasta asti, kisannut kolme vuotta ennen eläkettä. Mutta mukavaa vaihtelua mennä muillakin hepoilla :) Kiva videopostaus, tykkään hirveästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pääset muiden hevosten selkään myös! :) kiitti!

      Poista
  5. Ratsastan useilla erilaisilla hevosilla päivässä, omia onkin sen verran jokaikinen ihan erilainen, ja lisänä autan tallilaisten hevosia, joten päivässä aina vähimissään kolme ratsua, joten ihan paljon erilaisia kertynyt alle!

    VastaaPoista
  6. Miten on.. uskaltaisitko joskus kivuta Jillan Torstenin selkään? ;) :D

    VastaaPoista
  7. Haha meni noi hypyt vähän enemmän putkeen kun mulla xd

    VastaaPoista
  8. Haha, keski-ikänen ihmischamppi :D

    VastaaPoista
  9. minkä kokonen toi este oli jonka Milla hyppäs? :D

    VastaaPoista
  10. Itse ratsastin kaksi vuotta kahdella shetlanninponilla, sen jälkeen kävin yhden talven ratsastuskoulussa tunneilla minkä jälkeen ratsastin 10,5 vuotta samalla hevosella. Sinä aikana kävin yhteensä huimat KAKSI kertaa toisen hevosen selässä :D
    Nyt en ole sitten viiteen vuoteen ratsastanut (paitsi neljä kertaa) kun ei ole rahaa / intoa..
    Jospa sitä tästä parin vuoden päästä valmistuttua pääsisi käymään vähän taas tunneilla ja löytäis jonkun kivan oman hevosen.. Tällä hetkellä kun omistuksessa on vaan pieni ajoponi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset pian hevosten selkään :)

      Poista
  11. Pari kolme kuukautta oli se tilanne, että joka viikko ratsastin eri hevosella, sillä ratsastan ratsastuskoulussa. Nyt kuitenkin on ollut joka toinen viikko sama poni, mutta vaihteluakin on ollut! :) Se on kyllä tosi opettavaista mennä eri hevosilla.

    VastaaPoista
  12. Tämä ei nyt kyllä liity mitenkään aiheeseen, mutta miten ja milloin kylmäät Champin jalkoja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyppäämisen, kovan koulutreenin ja maastoilun jälkeen jääsuojilla :)

      Poista
  13. Oletpa ihanan iloinen ja postiivinen nuori nainen!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat