sunnuntai 9. elokuuta 2015

#587: Videosarjan ensimmäinen jakso

Joillekin teistä saattaa jo entuudestaan olla tuttu Blogitallin videosarja, jossa esiintyy portaalin bloggaajia. Saimme kesäkuun alkupuolella videokamerat lainaan Canonilta ja kuvasin silloin arkeani kolmen päivän ajan. Nyt Blogitalli julkaisi sarjan neljännen osan, jossa on mukana ensimmäiset omat videoni eli ensimmäinen kuvauspäiväni. 

Blogitallin lopettamisen myötä loput kaksi arkipäivää eivät tule löytymään enää Blogitallin videoilta, mutta teen niistä itse videokoosteet heti, kunhan saan materiaalit itselleni ja pääsen niitä työstämään. Kaiken kaikkiaan oli oikein hauska kuvata arkeani, sillä satuin saamaan kameran sellaiseen saumaan, jossa mulla oli mahdollisimman vähän töitä ja näin ollen enemmän aikaa kaikelle muulle ylimääräiselle tekemiselle. 

Samassa jaksossa kanssani esiintyy Pinja, jonka blogiin pääset tästä. Kertokaa ihmeessä mielipiteitänne videosta ja siitä, haluatteko nähdä seuraavien kahden päivän kuulumiset pidemmän kaavan mukaan tehtyinä (n. 15-20 minuuttia/video) vai lyhyempänä koosteena. 

38 kommenttia

  1. Pidempi versio, ehdottomasti! :) Vaikutat niin ihanalta persoonalta ja muutenkin on ilo seurailla sun arkea videolta :)

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti pidempänä versiona! :)

    VastaaPoista
  3. Pidempi versio kelpais kyllä, sun menoa on ihana seurata :) En oo aiemmin muistanut sanoa, mutta olis kiva jos sun bannerissa olis koulukuva Champista tuon valkoisen hevosen sijaan & lisäksi mua häiritsee, ettei sulla ole kuvassa kypärää päässä. Lähinnä sen takia, kun pienemmätkin näitä blogeja jo lukee ja tuo kuva pomppaa aika ekana silmille ja antaa siten vähän huonoa esimerkkiä - aika moni nuorempi lukija varmaan ihailee sua kuitenkin. Banneri on muutoin kyllä ihana hengeltään ja väreiltään, ja olisihan tämänkin voinut muistaa sanoa jo silloin, kun sen vaihdoit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyppäätkö sä kaivoon jos sä näät jonkun tekevän niin? :D

      Poista
    2. Veera: eihän tämä blogi varsinaisesti kerro ainoastaan Aadasta ja Champista, kun nimikin on Aadan Hevoselämää eikä vaikka Aadan ja Champin Elämää. Tämä blogi aloitti jo kauan ennen Champpia, ja alussa paljon lukijoita veti nimenomaan Aadan reissut keski-Eurooppaan ja ne reissut olivat silloin aika iso osa juurikin Aadan hevoselämää. Siksi minusta tuonne banneriin sopii nimenomaan tuo Stephex- kuva (toivottavasti muistin oikein että kuva on Stephexiltä eikä Guttecovenista). Sensijaan koulukuva Champista ei oikein ehkä kuvaisi Aadan hevostelua ainakaan tällä hetkellä, sillä Aada taitaa olla kouluratsstaja vain leikillisessä mielessä, eikä sellainen kuva kuvaisi yhtä hyvin Aadan hevostelua kuin tuo kyseinen kuva, joka siellä jo on ja toinen hyppykuva Champista näyttäisi ehkä vähän tylsältä. En tiedä, mutta minusta olisi just kuva jos tuolla bannerissa olisi aina joku kuva Aadan keski-Euroopan ajoilta :)

      Poista
    3. Ano klo 12.00 jatkaa:



      Olen samaa mieltä, että ilman kypärää ratsastus on hölmöä ja Aada varmasti sen tietää itsekin. Onhan hän joskus tässä blogissa esitellyt huonoja tallitapojaan ja siinä postauksessa mainitsi, että aikoo jatkossa aina pitää kypärän päässä.


      Olet oikeassa myös siinä, että lapset saattavat katsoa Aadasta mallia kun joillekin heistä Aada on varmasti puolijumala joka on melkein maailman huippuratsastajien tasolla. Mutta viimekädessä vastuu lasten ja nuorten kypäränkäytöstä ei ole Aadalla vaan jokaisen lapsen ja nuoren (alaikäisen) vanhemmilla ja muilla vastuuhenkilöillä, kuten ratsastuksenopettajilla ja valmentajilla. Heidän tehtävänsä on kertoa ja opastaa turvallisiin tallitapoihin huolimatta siitä, käyttääkö somekuuluisa Aada kypärää vai ei. Vanhempien ja valmentajien tehtävä on opettaa, kuinka typerää kypärättä ratsastaminen on, ja että myös taitavat ratsastajat ovat vastuuttomia jos ilman kypärää ratsaille nousevat. Muunmuassa tämän takia vanhempien on hyvä seurata lapsen (mutta myös nuoren) netin käyttöä.

      Poista
    4. Olen samaa mieltä kuin Ano (klo 12.00 ja klo 12.07). Oli pitkä mutta hyvä teksti jossa kaikki totta(puhun siis edelleen siitä saman Anon teksistä) =)

      Poista
    5. Ihan samaa mieltä olen anonyymin 12.00 kanssa :) Kypärättä ratsastaminen ei ole fiksua, mutten voi vastata muiden kypäränkäytöstä. Toki suosittelen kypärää ihan jokaiselle. Tähän voisi varmaan sanoa, että "älä tee kuten minä teen, vaan kuten minä sanon" :D

      Mun on myös todella hankalaa tajuta, että joku voi oikeasti ottaa mun blogin kautta vaikutteita omaan tekemiseensä. Sen sisäistäminen on oma prosessinsa! Mutta onhan se uskomattoman hienoa, jos joku sanomiseni tai tekemiseni voi vaikuttaa jonkun toisen elämään (positiivisesti).

      Ja mitä kuvaan tulee: mielestäni kuva ei väreiltään sovi tuohon banneriin, se on ihan totta.

      Poista
  4. kuinka pitkä matka sul on tallille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnilleen 5min ajaa autolla ja juosten sellainen 25min :)

      Poista
  5. Voisitko joskus tehdä sellaisen postauksen, joka olisi "tietoisku tyyliin". Esim. olisin kiinnostunut tietämään esteiden oikeita nimityksiä ja millaisia nämä esteet ovat, esim. okseri, innari... Ja noista kouluradoista haluaisin myös oppia. Mitä hevosen pitää osata, jotta voi sanoa esim. että se on helppoc tasoinen yms. Sekä myös mitä tarkoittaa alueellinen ja kansainvälinen esteratsastus ja entä ne numerot kun kisataan esteitä yms? Entä voitko suositella jotain hyviä estevalmentajia, jotka kiertäisivät Kymenlaaksossa ja hinnat eivät hipuisi taivaissa? Missä muuten olet töissä? Oletko koskaan tippunut champilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpompaa on sinun vain tutustua kilpailusääntöihin. Sieltä saat yksiselitteiset vastaukset kysymyksiisi ja estesäännöistä löytyy kaikki estetyypit nimineen. Innaria eli in-and-outtia ei välttämättä löydy, mutta siinä idea on vaan että esteet (väh. 2) ovat niin lähellä toisiaan, ettei hevonen ota laukka-askelta esteiden välissä. Tällöin innariväli hevosella on noin 2,5-3,0 metriä. Kilpailuissa innareita ei käytetä koskaan. Kaikkien lajien kilpailusäännöt osoitteessa http://www.ratsastus.fi/kilpailusaannot

      Poista
    2. Anonyymi sanoikin hyvin eli kannattaa etsiä netistä tietoa :) En osaa sanoa Kymenlaakson valmentajista mitään.

      Olen töissä kaupassa, enkä ole koskaan tippunut Champilta (*kopkop*) :)

      Poista
  6. Pidempi versio! :)

    VastaaPoista
  7. Pidempi versio! :) Mulla on taas aina ongelma, että oon joka paikassa liian ajoissa :D Kun pitäisi olla kaheksalta paikalla, olen jo puol kaheksan:D

    VastaaPoista
  8. Ehdottomasti pidempi versio! Noita sun videoita on kyllä niin kiva katsoa:)

    VastaaPoista
  9. https://www.youtube.com/watch?v=o95bCom0XO4 onko Champ videon hevonen kohdassa 0:48?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltähän se näyttää...
      Minä en tietenkään tiedä mutta kuten jo aluksi sanoin siltähän se näyttää

      Poista
    2. Ootteko ihan puusilmiä, tottakai se on aada ja champ. Näkyivät videossa muuten toisenkin kerran :)

      Poista
  10. onko kaprin omistajalla blogia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko mutta eikö tuohonkin kysymykseen löytäisi helpoiten vastauksen ihan googlaamalla? Esim "königs kapris ks blogi" google hakuun...?

      Poista
  11. Niin kiva video! :) Tämän tyyppisiä lisää!

    VastaaPoista
  12. Olipas tosi kivaa nähä sua videolla! Vaikutat kivalta tyypiltä :D Mää kans toivon ne loput videot pidempinä mielummin. Tossa ekassaki oli kiva ku höpöttelit jotai ei-niin-välttämättömiä juttuja :)

    VastaaPoista
  13. En ole ikinä katsellut moisia videoita mut formaatti näytti sopivan tähän blogin kylkeen hyvin! Pituus oli myös hyvä, keep it simple. Niin ja tsemppiä peruutuskokeeseen! 😉

    VastaaPoista
  14. Tosi kiva video. :) Ehdottomasti seuraavat videot pidempinä versioina!

    VastaaPoista
  15. Sinullekin kommentoin, että ihana oli kiva katsoa tällaista videota "kulissien" takaa ja on tosi kiva mikäli julkaiset loputkin materiaalit. :)

    Ride love laugh

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat