#637: Kisakauden päätös

Meidän kisakautemme on tältä vuodelta pulkassa. Vuoteen mahtui enemmän kisoja kuin minään aiempana kautenani ja vierailimme sellaisissakin kisapaikoissa, jotka olivat mulle ennestää vieraita. Vaikka startteja kertyi määrällisesti eniten, ei menestys ollut järin kummoista. Alkukaudesta meidän riesanamme oli pitkään hevosta vaivannut vatsahaava, joka heijastui tekemiseemme koko kesän ajan. Vasta tässä kuussa olen tuntenut saavani takaisin sitä varmuutta, joka meillä oli kisoissa vajaat kaksi vuotta sitten. Lauantaina Ehon tallilla saavutin vihdoin sen fiiliksen, joka radalla pitäisi olla.

Suuntasimme tosiaan lauantaina Ehon tallille Mäntsälään hyppäämään kauden päätöskisat seurakisojen merkeissä. Mulle on oikeastaan aina ihan sama, onko kyseessä minkä tason kisat, kunhan järjestylyt ovat pääosin kunnossa ja radat loogisia. Se ei ole nimittäin kiveen kirjoitettua, että korkeammilla tasoilla asiat olisivat aina paremmin.. Tältäkin kaudelta voin nimetä heti yhden kisan, jonka radat olivat statuksesta huolimatta kovin hämmentäviä. Ehon tallille uskalsin lähteä hyvillä mielin päättämään kauteni, sillä tiesin, että siellä on aina järkevät radat sekä sujuva systeemi. Vaikka verryttelyalue on pieni, ei kisojen isommissa luokissa ole niin suurta pelkoa jäädä kenenkään alle - tai ratsastaa kenenkään päälle, jos asiaa haluaa katsoa molemmista suunnista.

Päiväni alkoi vasta yhdeksältä, kun herätyskelloni tavoitti tajuntani. Heräsin viikonloppuun, joka oli täynnä surua. Ensimmäisenä vastaan tulivat järkyttävät uutiset Pariisin terrori-iskusta. Mulla ei riitä sanat kuvailemaan sitä, miten kauhea teko on kyseessä. Lähes yhtä vähän mulla riittää ymmärrystä niille, jotka käyttävät tätä tekoa sokeasti hyväkseen omalle maahanmuuttokriittisyydelleen. No, ei siitä aiheesta sen enempää! Parempaa huomista odotellessa.. #PrayForParis

Olimme sopineet valmentajani kanssa, että hyppään Eholla luokkina metrin ja 110cm. Ikävää, että jouduin ottamaan "takapakkia" omaan tasooni: kauden ensimmäiset startit tulivat 110cm ja 120cm -luokista, joissa jälkimmäisessä ratsastin yhden elämäni parhaista radoista. Kauden aikana pääsin starttaamaan useampaan otteeseen tuolla tasolla, joten siltä osin tavoite saavutettiin. Piuden sanojen mukaan olisin hyvin voinut hypätä nytkin luokkina 110cm ja 120cm, jos pitäisin oman ratsastukseni tasaisena kaikissa suorituksissa. Hyvinä päivinä 120cm tai jopa 130cm luokat eivät tuottaisi minkäänlaisia ongelmia, kun toisina päivinä pelkkä metri on kamalaa katsottavaa (esimerkkinä Riders Innin kisat muutama viikko sitten). Varsinkin ahtaaseen halliin siirryttäessä tekemisen tulee olla varmaa ja erittäin tasaista, sillä kukaan ei tietenkään halua lähteä tappamaan hevosen motivaatiota tekemällä huonoja ratkaisuja esteiden väleissä.

Niinpä nielin oman kunnianhimoni ja lähdin häntä koipien välissä kohti Mäntsälää. Sää oli puolellamme ja saimme kerrankin nauttia paikoin jopa aurinkoisesta ilmasta - vau! Olin valmistautunut kisoja varten oikein huolellisesti, sillä torstaina olimme maastossa ja perjantaina Champ juoksi hetken aikaa juoksutusaitauksessa kävelytyskonesession lisäksi. No, tällä kertaa näin ;) Hirveän vakavilla mielin ei siis karkeloihin lähdetty, tallillekin saavuin vain puolisen tuntia ennen auton starttaamista harjaten hevosen pikaisesti ja keräten tärkeimmät tavarat mukaan. Takaisin tullessa käytin sitten senkin edestä aikaa, sillä yhteensä reissuun meni yli kahdeksan tuntia.. Miten niin olen hidas putsaamaan varusteita?

Ehon tallin verryttelyn pienuudesta johtuen ravasin ja laukkasin Champin kanssa ensin rennosti ulkokentällä. Sattumoisin kisoihin osui eräs tuttuni, jonka kanssa rupattelimme hyväntuulisesti ratsastuksen ohella. Jollain tapaa tuollainen huoleton juttelu auttaa unohtamaan sen pienenkin jännityksen, sillä en ollut paniikista sekaisin, vaikken ottanut ainoatakaan "rauhoittavaa" koko päivän aikana. Nämä olivat itseasiassa ensimmäiset kisat, joissa pystyin pitkästä aikaa tekemään kaiken ilman kamalaa jännittämistä! Edistystä siis silläkin saralla. 

Tälläkin kertaa vain screenshotteja, sillä paikalla ei ollut yhtään kamerallista katsojaa.. Harmi!

Nuo takajalat :D Champin mielestä 110cm on liian pieni luokka.

Kahdeksan ratsukkoa ennen starttiani siirryin verryttelymaneesiin. Aloitin lähes heti hyppäämisen ihan pienestä ristikosta, jota tulin pariin otteeseen. Sen jälkeen Janita, joka oli mukana auttamassa hevosenhoitajan roolissa, nosti esteen pystyksi ja vähitellen pari reikää ylemmäs aina noin metrin korkuiseksi asti. Taisin ottaa pystylle noin neljä hyppyä, minkä jälkeen vaihdoimme okserille aloittaen ihan pienestä. Okseri taisi olla viimeisellä kerralla reilun metrin korkeudessa, mutten halunnut hypätä sitä enää isompana. Champ tuntui todella hyvältä, sillä se oli rehellisesti menossa: ei siis sellaista possuvirtaa, vaan ihan oikeasti eteenpäinpyrkimystä. Se ei välittänyt, ratkaisinko tilanteita vähän kiinni vai eteen, kunhan säilytin tuntuman loppuun asti ja annoin sille tarpeeksi tilaa. Ennen radalle menoa otin vielä hypyn pystylle, joka oli 110cm korkea.

Itse metrin radasta ei ole juurikaan sanomista. Kaiken kaikkiaan se oli aika tasainen, eikä mitään kummallista tapahtunut. Viidennelle esteelle eli vihreälle okserille tuli tiputus, joka oli oikeasti aika turha. Champ jäi kaarteeseen ristilaukalle, jonka jälkeen se oli kaksi viimeistä askelta ennen estettä vähän pitkänä. Kosketus puomiin tuli toisella etujalalla, sillä ruuna ei vaan tuntunut nousevan tarpeeksi nopeasti ylös, vaikka paikka olikin ihan normaali. Tuo kaarre, josta esteelle lähestyttiin, oli todella upottava jo tuossa vaiheessa päivää, mikä saattoi myös syödä hyppyä. Toisaalta seuraavassa luokassa pohjasta johtuen Pämppis veteli sellaisia loikkia, että mulle meinasi iskeä äitiä ikävä. Tiedä sitten, mutta tästä pudotuksesta johtuen jouduin hautaamaan ajatukseni luokkavoitosta. Olin nimittäin suunnitellut toiseen vaiheeseen aika nopeat reitit, mutten koskaan päässyt toteuttamaan visioitani.

Noin turhan puomin ottaminen ärsytti, sillä edellisissä kisoissa Champ pomppi käytännössä jopa paikaltaan puhtaasti metrin esteitä. No, kuten moneen kertaan todettu, hengenvaara pitää varovaisena. Nyt kun rata oli melkolailla tasainen ja siisti, piti sieltä tietysti tulla mukaan neljä virhepistettä. Siitä sisuuntuneena lähdin seuraavaan luokkaan hakemaan sijoitusta ja laittamaan kaiken peliin! Champ tuntui niin rennolta, positiiviselta ja yhteistyöhaluiselta metrin radalla, että päätin ratsastaa aikaa ja lähteä kerrankin pois siltä omalta "yritetään saada siisti nolla" -mukavuusalueeltani.

Tässä näette sen potkaisun: vasen takajalka on tuon harmaan metalliputken kohdalla!

Päivän toiseen luokkaan verryttelin luonnollisesti hieman vähemmän aikaa. Luokkien välissä oli vain kymmenen minuutin tauko, joka vaikutti osaltaan lyhyeen verryttelyaikaan, sillä starttasin luokassa numerolla neljä. Kävelin radan nopeasti ja hyppäsin hevosen kyytiin ottaen pari pienempää pystyä ja nostaen korkeuden vähitellen aina 115cm korkeudelle. Okserille otin vain kolme hyppyä: ensin yhden pienemmän, noin 90cm korkean okserin ja isoimpana reilun 110cm korkuisen okserin, jolla oli myös reilusti pituutta. Ihan viimeisenä hyppäsin vielä 120cm pystyn. Champ teki ihan hirvittäviä loikkia ja naureskelimme, että pysynköhän kyydissä radan läpi. Se tuntui niin hyvältä, että teki mieli nauraa ääneen!

Rata oli kaiken kaikkiaan ihan siedettävä. Viidennelle esteelle ratkaisin aika paljon eteen, jolloin jouduin jättämään kuudennelle esteelle tullessa yhden askeleen pois. Tämä ei Champia haitannut, vaan se teki okserille vähän pidemmän loikan potkaisten samalla toisella takasellaan taivaisiin. Uusintaan päästyäni ajattelin tehdä lyhyet tiet ja pitäytyä suunnitelmassani. Niinpä käänsin yhdeksännelle esteelle tiukan tien (sama este, jolta olin saanut edellisessä luokassa puomin mukaani) ja ajauduin vähän lähelle, mutta Champ hoiti homman kotiin. Tässäkin kohden pidin tuntuman loppuun, jolloin ruunalla ei ollut mitään vaikeuksia hypätä estettä puhtaasti. Kaikista ylpein olen ratsastuksestani esteelle numero kymmenen, sillä aiemmin olisin todellakin jäänyt kaarteeseen ja homma olisi loppunut siihen. Tällä kertaa pystyin laukkaamaan kaarteen läpi ilman mitään vaikeuksia. Olisin voinut hyppiä riemusta jo pelkästään tämän takia! Ja jos joku kysyy, mitä ihmettä teen oikealla kädelläni ennen kaarretta: yritin saada ohjaa paremmin, kun sen lenkki oli käteni ympärillä ikävästi. 

Koko päivän typerin moka sattuikin sitten esteelle numero 11, kun olin vielä huumassa hyvästä ratsastuksestani edelliselle esteelle. Laukkasin pitkän kaarteen läpi enemmän eteen ja ennen lähestymistä otin hevosta hieman takaisin, jolloin se vastasi pidätteisiin paremmin kuin olin ajatellut. Yritin toteuttaa samanlaista lähestymistä kuin ensimmäisessä vaiheessa, mutta jänistin ajatuksesta liian aikaisin ja sen vuoksi otimme esteelle niin sanotusti puolikkaan askeleen ja puomin mukaamme. Tämä oli ihan oma mokani, varsinainen työtapaturma. Viimeinen este eli sarja menikin sitten mukavasti.

Linkki videoon (100cm ja 110cm radat sekä palkintojenjako).

Loppujen lopuksi sijoituin kuitenkin toiselle sijalle, sillä luokassa oli vain yksi täysin puhdas suoritus. Aikani olisi riittänyt voittoon, sillä olin noin neljä sekuntia voittajaa nopeampi.. Ehkä ensi kerralla sitten! Kaiken kaikkiaan olin aivan älyttömän onnellinen päivän annista. Parannettavaa oli toki paljon (olisin esimerkiksi voinut pitää käsiäni matalempana), mutta kokonaisuudessaa nämä kaksi rataa olivat parhaimmat tältä kaudelta. Jos ei täysin ratsastuksellisesti, niin ainakin hevosen osalta. Se teki pyöreitä ja hyviä hyppyjä jälkimmäisessä luokassa, kuunteli ratsastajaa ja oikeasti antoi kaikkensa silloinkin, kun itse tein huonompia ratkaisuja. Ja tein myös itse paljon hyvää: uskalsin laukata esteille, säilytin melko hyvän rytmin läpi ratojen ja ennen kaikkea pidin hauskaa. Tätä lisää!

Tällä viikolla meillä on varsin valmennustäytteinen viikko, sillä osallistun Antonio Do Valen kouluvalmennukseen lauantaiaamuna kello 7.30. Sunnuntaina Niclas Aromaa ratsastaa Champilla ja maanantaina hyppään itse hänen valmennuksessaan. En malta odottaa! Toivottavasti löydän paikalle kuvaajan, jotta saan materiaalia ratsastuksestani pystyäkseni vertaamaan sitä edelliseen kertaan. Sitten näemme, onko jotain kehitystä tapahtunut parin kuukauden aikana :)

Onko teidän kisakautenne jo ohi? Miten kausi on sujunut?