lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 12. luukku - Kaunotar vai hirviö?

Joulukalenteria tehdessäni pääsin hyvällä tekosyyllä selailemaan kuvia monien vuosien taakse. Samalla silmiini osui rakennekuvia Champista aina meidän yhteisten aikojen alkutapaileelta asti. Bloggaus on siitä ihana harrastus, että kuvia tulee väkisinkin ikuistettua normaalia enemmän - näin jälkikäteen on opettavaista katsoa, mitä milloinkin on tullut tehtyä. Ja ennen kaikkea, miltä se oma hevonen on missäkin vaiheessa elämäänsä näyttänyt..

Niinpä pääsemme tänään kahdennentoista päivän kunniaksi (iik, puoliväli saavutettu!) vertailemaan rakennekuvia Champista vuodesta 2013 lähtien. Olen yrittänyt ottaa mukaan kuvia tasaisilta väliajoilta, mutta joissakin kohtaa kameran muistikortille ei ole tallentunut rakennekuvia juuri ollenkaan. Nuo alun kuvat eivät siitä syystä olekaan varsinaisia rakennekuvia, mutta ehkä me kestämme tämän pienen puutteen tässä kohden ;)

Näitä katsoessa huomaa, millainen muutos Champin ulkomuodossa on tapahtunut kuluneiden kolmen vuoden aikana. Nyt hevonen näyttää jo suunnilleen ratsulta, mutta toki edelleen lihaksia voisi olla enemmän, etenkin takaosassa. Kaulaan se on saanut lihasta paremmin oikeisiin paikkoihin, minkä olen saanut kuulla myös valmentajiltani - jes! Huomasin myös, että tämän vuoden loppupuoliskolla on tullut kuvattua todella vähän rakennekuvia, mutta se asia onneksi korjaantuu tässä lähiaikoina, kun saan paikan päälle ihka oikean hevosvalokuvaajan. En malta odottaa!

Ps. Joulun kunniaksi saan jakaa hieman lisää joulumieltä kaikille! Kaikkien niiden kommentoijien kesken, jotka ovat kommentoineet tämän vuoden joulukalenterin postauksiin (lukuun ottamatta arvontapostauksia), arvotaan Chia de Gracian sponsoroima yllätyspalkinto. Voittaja julkaistaan jouluaaton jälkeen täällä blogin puolella, joten kannattaa olla tarkkana. Nyt vain ahkerasti kommentoimaan, mikäli haluat voittaa itsellesi jotain kivaa :)
 
Tästä on vaikea sanoa juuta tai jaata, kun loimi on päällä, mutta otetaanpa silti listaan mukaan: helmikuu 2013.
Maaliskuu 2013.


Toukokuu 2013.
Kesäkuu 2013.
Syyskuu 2013.


Marraskuu 2013.

Huhtikuu 2014.
Kesäkuu 2014.
Heinäkuu 2014.
Elokuu 2014.
Joulukuu 2014.
Maaliskuu 2015.
Huhtikuu 2015.
Toukokuu 2015.
Kesän ajalta ei ole yhtään rakennekuvaa, mutta tässä edes joku vastaava.. Heinäkuu 2015.
Syyskuu 2015.
Lokakuu 2015.

Onko teillä rakennekuvia hevosistanne kaikista vaiheista? :)

90 kommenttia

  1. Pakko kyllä sanoa, että viimeisessä rakennekuvassa Champ on komein! Selkälinja, kaula, kaikki lihakset kauniisti rakentuneet oikeisiin paikkoihin... Vau :)

    VastaaPoista
  2. Pakko kyllä sanoa, että viimeisessä rakennekuvassa Champ on komein! Selkälinja, kaula, kaikki lihakset kauniisti rakentuneet oikeisiin paikkoihin... Vau :)

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen riukukaula on Champ ollut tullessaan ;D
    Vanhoja ja uudempia kuvia on kyllä kiva vertailla, tietää ainakin tehneensä jotain oikein kun heppa kehittyy parempaan suuntaan!

    VastaaPoista
  4. Huhtikuu 2015 on aikas bueno!! :)

    VastaaPoista
  5. tosi hienoksi se on muuttunut! Mäki tykkään vikasta rakennekuvasta eniten!

    VastaaPoista
  6. On se kyllä komea hevonen :) Ja kehitys näkyy selvästi, olet tehnyt Champin kanssa hyvää työtä!

    VastaaPoista
  7. Toukokuu ja syyskuu 2015 on kyl hienoimpia kuvia, samoin tuo kesän laukkakuva! :)
    Mulla ei ole paljoa rakennekuvia omistani, ei ikinä oikein ole ollut kuvaajaa mukana :/ Nyt kyllä oli kaverin kanssa puhe et puunataan pollet kunnolla ja otetaan ne kunnon rakennekuvat! siis heti kun loppuu tää saderäntäkakka sää :D

    VastaaPoista
  8. Champ on kyllä muuttunut valtavasti! Komein Champ on mielestäni syyskuussa 2015!

    VastaaPoista
  9. Omasta hevosesta on paljon ratsastuskuvia tästä vuodesta joka ollaan yhdessä vietetty ja niistä näkee kyllä selvästi kehityksen. Se oli tullessaan niin laiha ja lihakseton ettei tuota meinaa enää samaksi hevoseksi tunnistaa :) Tuo viimeinen rakennekuva Champista on upea! Tsemppiä jatkoon! Blogia on mielenkiintoista lukea, saan paljon vinkkejä meidänkin estetreeniin :)

    VastaaPoista
  10. Muutos on huomattava, hienoa työtä oot tehny champin kanssa. Itselläkin olis tarkoitus ottaa rakennekuvia, mut ei oo oikein noita kuvaajia. Ja muutenkin olen aika laiska bloggaaja juurikin kuvaajan puuttuessa.

    VastaaPoista
  11. Muutos on huomattava, hienoa työtä oot tehny champin kanssa. Itselläkin olis tarkoitus ottaa rakennekuvia, mut ei oo oikein noita kuvaajia. Ja muutenkin olen aika laiska bloggaaja juurikin kuvaajan puuttuessa.

    VastaaPoista
  12. On kyllä Champ nyt ihan eikä melkein hevosen näköinen. Ja komeakin vielä❤️

    VastaaPoista
  13. Hienosti on champ kehittynyt! Toukokuu 2015 kuva on todella kiva, vaikkei se olekaan ihan tavallinen rakenne kuva :)

    VastaaPoista
  14. Hieno champista on tullut!! Olisi myös kiva nähdä samanlaisia kehityskuvia sileänratsastuksesta ja esteiltä!!

    VastaaPoista
  15. vautsi, champ on kyllä kehittynyt hienosti! hienoa työtä aada ja upeita kuvia!:-)

    VastaaPoista
  16. Liian vähän on tullu otettua rakennekuvia. Jokunen löytyy ja niistä on hauska kattoo varsan kasvua :) Siinä sen eron vasta huomaakin millanen napero se oli sillon jokin aika sitten. Eihän sitä enää muista, kun alkaa näyttää ihan hevoselta :p Jospa saatais kunnon talvi jossakin vaiheessa, vois ottaa uuden rakennekuvan. Champ on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, varsan kehitystä on varmasti hienoa seurata kuvien avulla! :)

      Poista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Ei kyllä ole kyllä joka vaiheesta rakennekuvia. Joitain sentään. Aiva välillä muistan että pitäisi ottaa, mutten tietenkään koskaan kameran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on paha, ettei kamera ole koskaan mukana kun pitäisi :)

      Poista
  19. Wautsi mikä muutos! Aina kun selasi eteenpäin niin näytti vaan paremmalta. :) Hyvää työtä Aada!

    VastaaPoista
  20. Vau mikä muutos! Olis kiva jos lopussa olis ollut vielä vierekkäin semmonen before-after kuva josta näkis eron selvästi:) ja ratsastuksesta kans samanlaista kehityspostausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen ennen ja jälkeen olisikin ollut kiva! Ja katsotaan jos osaan tuon toteuttaa :)

      Poista
  21. Yhdyn muihin, wautsi mikä muutos!! Yhdyn myös Emmi Ylämäkeen, viimeisessä ehdottomasti komein!

    VastaaPoista
  22. Wou mikä muutos! Syyskuu 2015 hieno kuva :)

    VastaaPoista
  23. Onpa iso muutos! Ihania kuvia, etenkin noi uusimmat:)

    VastaaPoista
  24. Wau mikä muutos! Olet tehnyt hyvää työtä. Ihania kuvia:)

    VastaaPoista
  25. On kyllä tullut massaa enemmän, hieno Champ<3!

    Youtubessahan on paljon videoita, jossa kerrotaan, että ratsastus on oikeasti urheilulaji ja miten vaativaa se on yms... Olisi tosi hauska jos olisit joskus jaksanut tehdä omanlaisen sellaisen Champin kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan jos joskus osaisin toteuttaa! Oon vaan tosi huono editoimaan videoita :D

      Poista
  26. Vau mikä lihaksisto! Hienoa työtä :)

    VastaaPoista
  27. On hyvin lihasta! Melkomoinen ruipelo ollut Suomeen tulleessa :D

    VastaaPoista
  28. Otettiin vuokrahevoseni kanssa rakennekuvia 3kk työskentelyn jälkeen enkä malta oottaa miltä hevonen näyttää vaikka 2 vuoden päästä!

    VastaaPoista
  29. Hieno Champ! Kivan näköistä muutosta :)

    VastaaPoista
  30. Mahtava muutos kyllä tapahtunut, hienoa työtä! :)

    VastaaPoista
  31. Vau, upea muutos! Champ on tosi hyvän näköinen viimeisimmissä kuvissa! :)

    VastaaPoista
  32. Vauu,upee Champ! Mielestäni kaikki vuoden 2015 sisällä otetut kuvat on tosi edustavia. Varmasti palkitsevaa kun muutos todellakin näkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, vaikka paljon töitä on vielä edessä :)

      Poista
  33. Voi jestas mikä ero ensimmäisten ja viimeisten välillä! Nyt se tosiaan näyttää kyllä älyttömän upealta.

    VastaaPoista
  34. Vau,huomaa kyllä muutosta lihaksistossa! Champ on muutenkin todella kaunis hevonen.

    VastaaPoista
  35. Hyvin kehittynyt rakenne Chempilla☺

    VastaaPoista
  36. Ompa sille tullut huomattavan paljon paremmat lihakset. Sulla on kyllä todella nätti hevonen!(:

    VastaaPoista
  37. Todellakin parempaan suuntaan Champ muuttunut! Lihasta tullut huima määrä :)

    VastaaPoista
  38. Ompa Champ komea! Muutoksen kyllä huomaa. :)

    VastaaPoista
  39. Mulla ei omaa hevosta ole niin ei rakennekuviakaan sellaisesta. Mutta Champ on kyllä kivan näköinen hevonen. Ite en eroa huomaa. Ei sillä etteikö sitä varmaan olisi tapahtunut, mutta en oo mikään sellanen että osaisin arvioida hevosta kuvasta :)

    VastaaPoista
  40. Otan paljon hevosestani kuvia, mutta sehän onnistuu vain jos heppa pysyisi aloillaanki:/
    @lauramariapykalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Upeaa työtä olette tehneet. Champ on kyllä niin ilmeikäs otus kuin olla voi.

    VastaaPoista
  42. Vautsi! Toivottavasti omankin kanssa joskus saadaan nähdä tällainen muutos! Tuntuu että kova työ meni hukkaan kun saikkusi kaksikuukautta ja nyt pitääkin taas aloitella alusta.. :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat