sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 13. luukku - Arvonta


Joulukuun kolmastoista päivä sijoittuu tänä vuonna sopivasti sunnuntaille. Mikäs olisikaan parempi päivä suorittaa arvontaa! Koska sunnuntai on yleisesti löhöilypäivä, pistetään elämä ranttaliksi ja suoritetaan kolmen tuotteen arvonta. Tämänkin arvonnan palkinnoista kiitos kuuluu Veljekset Wahlstenille. Voitte käydä tutustumassa yrityksen joulukuvastoon tästä linkistä - mukana on toinen toistaan ihanampia joululahjaideoita niin kaksi- kuin nelijalkaisille ystävillemme. 

Jouluna ihmiset koristelevat kotinsa ja jopa tallin erilaisilla jouluaiheisilla koristeilla. Wahlstenin kuvastosta löytyy muutamia hevosaiheisia joulukoristeita, joista kaksi muodostaa tämän arvonnan toisen palkinnon. Ensimmäinen tuote on puinen keinuhevosesta ja sydämestä koostuva suloinen koriste (mitat 28 x 12cm), jonka kanssa viereikkäin sopii metallinen sydänkoriste, jota koristaa pellavakankaasta tehty hevosenpää (mitat 11 x 11cm). Näiden hinnat ovat 8,90 euroa ja 6,90 euroa. Jos omassa joulukuusessasi ei ole enää tilaa, sopivat nämä mainiosti esimerkiksi hevosesi tai hoitohevosesi karsinan oveen tuomaan jouluista tunnelmaa!

Arvonnan toinen palkinto on jokaiselle tarpeellinen avaimenperä, sillä ilman sopivaa avaimenperää avain tuntuu aina olevan kadoksissa. Koska olen henkeen ja vereen blingblingin ystävä, on tässäkin tuotteessa timantteja koko rahan edestä! Tämä kultainen timanttihevonen piristäisi mun avainnippua, mutta kuinka se sopisi sinun avaimiesi joukkoon? Hintaa tuotteella on 7,50 euroa. 

OHJEET OSALLISTUMISELLE:

  • Kirjoita tämän postauksen kommenttikenttään nimesi ja toimiva sähköpostiosoitteesi. 
  • Kerro, haluaisitko voittaa joulukoristeet vai avaimenperän.
  • Tykkää blogin Facebook-sivusta, Instagram-tilistä, ole blogin virallinen lukija google-tunnuksen avulla tai seuraa meitä Youtubessa.
  • Muista myös varmistaa, että olet tykännyt Veljekset Wahlstenin Facebook-sivusta! Jos sinulla ei ole tunnuksia Facebookissa, ei hätää. Joulun kunniaksi voit osallistua arvontaan myös ilman sosiaalisen median tunnuksia.
  • Tämän päivän arvonta suoritetaan 15.12.2015 kello 21:00, joten jätäthän kommenttisi siihen mennessä. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Mikäli sähköpostiin ei vastata kahden päivän kuluessa, arvotaan uusi voittaja.
Onnea arvontaan!



Kolmastoista päivä ei onneksi ole tässä kuussa perjantai, joten voimme huoletta muistella hieman menneiden vuosien koulukisoja. Eikä mitä tahansa kisoja, vaan kisoja entisen "kilpahevoseni" Rocket Powerin eli Rokin kanssa. Ruunikko tamma asui aikanaan ratsastuskoulu Equstomissa ja kilpailin sillä kaudella 2011 melko monta koulukisaa. Kuuluin tuolloin Equstomin valmennusryhmään, jonka jokainen osallistuja tähtäsi kauden päätavoitteenaan heinäkuussa järjestettäviin ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisoihin. 

Olin aloittanut ratsastuskoulutunnit Equstomissa vuonna 2009 ja vuoden 2010 lopulla opettajani alkoi puhumaan välillä ideasta, josko pääsisin osallistumaan seuraavana vuonna Messilän kisoihin kouluratsastuksen saralla. Edellisenä vuonna olin hypännyt kisoissa estepuolella, mutta noina vuosina tallilta ei enää lähetetty esteille osallistujia. Olin tietysti todella innoissani mahdollisuudesta, mutten osannut yhtään aavistaa, minkä hevosen tulisin kisaratsukseni saamaan. Kun valinta kerrottiin ja nimeni komeili Rokin kohdalla, olin vähintääkin yllättynyt - olin ratsastanut tammalla vain kerran aiemmin, eikä se tosiaan ollut kovin menestyksekäs kerta.


Rokin kanssa tuntiratsastajien mestaruuksissa Messilässä 2011.
Rokki ja minä Hyvinkäällä Esran tuntiratsastajien mestaruuksissa vuonna 2011.
Tamma ei ollut se iloisin poseeraaja :D
Vuosi 2011 aloitettiinkin kovalla treenillä. Ratsastin yleensä vähintään kerran viikossa Rokilla ratsastuskoulutunnilla ja sen lisäksi meillä oli tasaisin väliajoin eräänlaisia valmennusviikonloppuja, jolloin pääsimme harjoittelemaan valmennusryhmän kanssa kouluratojen osia ja keskittymään nimenomaan kilpailuihin treenaamiseen. Taisin startata Rokilla yhdet tai kahdet harjoituskisat kevään aikana meidän kotitallilla, mutta ihan varmaksi en mene sanomaan. Hevonen oli ihan erilainen kuin aiemmin ratsastamani hevoset: sillä oli valtavat liikkeet, se oli iso ja aika tammamainen. Kesti oikeasti pitkään, ennen kuin opin ratsastamaan hevosta edes välttävästi!

Meidän kauden välitavoitekisat olivat Hyvinkäällä toukokuussa ratsastuskouluoppilaiden Etelä-Suomen mestaruuksien merkeissä. Tuolloin osallistuin juniorimestaruuteen luokkana helppo B:0 ja prosentteja radasta irtosi kaikkine rikkoineen 56,1%. Videolta katsottuna tekeminen oli todella varovaista, mutta toisaalta en ollut ratsastanut hevosella kertaakaan aiemmin ulkopuolisissa kisoissa ja yhteistä taivalta oli takana muutenkin suhteellisen vähän. Noiden kisojen jälkeen koitti kesä ja tiiviimmät treenit, joiden aikana meidän yhteistyö hioutui vähitellen paremmaksi.

Messilän ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskisat koittivat heinäkuussa. Rokilla oli kisoissa myös toinen ratsastaja, mutta valitettavasti hän ei päässyt silloin jatkoon omassa sarjassaan. Meidän karsintaluokka oli perjantaina tasolla helppo B:0 ja silloin prosentteja tuli 61.5%. Se riitti finaalipaikkaan, vaikken silloin sijoittunutkaan. Radalla oli monta rikkoa, eikä se siksi ollut kovin siisti. Olin tietysti vähän pettynyt sijoituksen uupumisesta, mutta samalla todella onnellinen jatkoon pääsemisestä. Koska en ollut kärkikahinoissa karsintojen jälkeen, ei mulla ollut paineita suorituksesta seuraavaa päivää ajatellen!



Linkki videoon (Rokin kanssa treenissä kotona).




Linkki videoon (Rokin kanssa EsRan tuntsareissa).


Linkki videoon (Messilän tuntsarit, ensin heB ja sitten heA).

Perjantai-iltana opettelin kunnolla finaaliradan, joka ratsastettiin helpon A:n tasolla - ohjelmaa en muista kuollaksenikaan. Meidän vahvuutemme oli juuri noissa luokissa, sillä Rokki oli todella paljon helpompi esittää vähän vaikeammilla radoilla. Heikkouksiamme oli ehdottomasti se, että tamma oli todella vaihtoherkkä eli se vaihtoi lähes poikkeuksetta vastalaukat aina myötälaukaksi. No, näitä virheitä emme voineet välttää edes finaaliradalla, mutta tulos riitti silti reiluun 62 prosenttiin ja kolmanteen sijaan! Hävisimme hopeamitalin vain puolella pisteellä, mikä tietysti olisi ollut helposti saavutettavissa puhtaalla ohjelmalla.. Prossimitali sieltä kuitenkin tuli ja se oli hieno kruunaus omalle viimeiselle juonirivuodelleni. Saman vuoden syksyllä sainkin jo ylläpitohevosen eli tämä oli eräänlainen kruunaus ratsastuskouluvuosilleni.

Ratsastin Rokilla muutaman kerran myös näiden kisojen jälkeen, yhdet koulukisatkin kävimme yhden ratsastuskerran treenaamisen jälkeen helppo A-tasolla. Tamma lopetettiin jokin vuosi sitten vamman takia, mikä oli tietysti ikävää. Rokilla oli kuitenkin ikää ja se oli palvellut loistavasti ratsastuskouluhevosena useita vuosia ja tuottanut iloa monille oppilaille, joten oli oikeutettua päästää se laukkamaan onnellisena vihreämmille laitumille.

101 kommenttia:

  1. Ihan oikeesti, 13 päivä ja viides arvonta? Jos et tosiaan keksi mitään muuta aihetta joulukalenteriin niin jospa jättäisit tekemättä. Tai muuttaisit nimen arvontakalenteriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, tarkemmin kun arvonta postaukset lukisi niin huomaisi, että jokaisen arvonnan lisäksi on myös jokin aihe josta kirjoitettu -.-'

      Poista
    2. on ne luettu mutta silti. Tuntuu että arvonnat on pointti ja muu vaan täydennystä

      Poista
    3. Minun mielestä arvonnat on todella kivoja, ja tykkään Aadan joulukalenterista mm. siksi, että näitä arvontoja on paljon! Toki jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta tämä on minun mielipiteeni.

      Poista
    4. Mulle tarjottiin usean eri hevostarvikeliikkeen puolesta joulukalenteriin arvontoja, mutta halusin pitää määrän maksimissaan tässä mitä nyt lopulta tulee olemaan. Arvonnat eivät todellakaan ole mulle se mieleisin tapa toteuttaa kalenteria (en hyödy näistä oikeasti itse mitään ja postitus on aikamoinen rumba), mutta halusin ajatella nimenomaan teitä lukijoita ja tarjota mahdollisuuden saada vähän joulumieltä näin kerran vuodessa. Pahoittelen, jos en ole siinä onnistunut yrityksestäni huolimatta :(

      Ja mitä näihin arvontojen yhteydessä oleviin teksteihin tulee, kirjoitin näitä juuri sen takia, ettei arvontapostauksista tulisi niin "tylsiä" niille, jotka odottavat tekstejä tai muuta materiaalia joka päivälle :) Eiväthän ne ole kovinkaan pitkiä, mutta mulla on mennyt blogiin tämän kalenterin vuoksi keskimäärin 10-15h/vk aikaa ja siihen päälle olen yrittänyt lukea yliopiston tentteihin (joita oli tälläkin viikolla neljä), ratsastaa ja hoitaa hevonen ja käydä vielä töissä. Suuret pahoittelut siis siitä, jos jokainen luukku ei vastaa odotuksiasi :) Yritetään ensi vuonna paremmin? Ja kuulisin mielelläni myös niitä parannusehdotuksia pelkän kritiikin rinnalle!

      Poista
  2. Haluaisin joulukoristeet :)
    Emma Rask
    sateenkaarisitruuna@hotmail.fi

    VastaaPoista
  3. Irma Kukkonen

    irmula@hotmail.com

    Ja avaimenperä :)

    VastaaPoista
  4. Ninja Hämäläinen
    nukkelis04@hotmail.com

    Seuraan, luen yms. :D

    joulukoristeet, eiku avaimenperä.. eiku koristeet - apua, en osaa päättää! Kyllä, JOULUKORISTEET :D

    VastaaPoista
  5. Susanna Järäinen
    susanna-2@hotmail.com

    Joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  6. Jannika Jokinen
    jankka.jokinen@gmail.com
    Vai että noista pitäisi osata päättää... hmm.. joulukoristeet!! :)

    VastaaPoista
  7. Joulukoristeet
    Anni.mari.emilia@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Lotta Jokinen
    innku-98@hotmail.com

    Apua en osaa päättää kummat haluisin... Joulukoristeet!

    VastaaPoista
  9. Avaimenperä !
    inka.paakkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Miia Tanskanen
    miiia-95@hotmail.com
    Joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  11. Doris Ticklén
    doris.ticklen@gmail.com

    Haluaisin voittaa joulukoristeet. :)

    VastaaPoista
  12. Täytyy sanoa, että ainakin näiden sun videoiden perusteella, on olemassa jokunen hyväkin ratsastuskoulu...

    Ja toivon avaimenperää :)

    Espada@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Pinja Leino / pinja.leino@hotmail.fi

    Hmm, vaikea valita :D Toivon avaimenperää!

    VastaaPoista
  14. Eevi

    Puksu33@gmail.com

    Avaimenperä

    VastaaPoista
  15. Lotta Korhonen
    lottakorhonen02@gmail.com
    Joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  16. Heidi Korkalainen
    he-ka@live.com
    avaimenperä

    VastaaPoista
  17. Saana Korhonen, saanakorhonen@outlook.com ja joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  18. Saana Korhonen, saanakorhonen@outlook.com ja joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  19. Petra Ahonen
    petsku00@hotmail.fi
    Avaimenperä

    VastaaPoista
  20. Mira Hakomäki
    mirkku.hakomaki@gmail.com
    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  21. Vilja Iisala
    viljaiisala@gmail.com

    Joulukoristeet

    VastaaPoista
  22. Melina Märsylä
    melina.marsyla@hotmail.com
    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  23. Maria judén
    Mariajuden9@gmail.com
    Avaimenperä

    VastaaPoista
  24. Anni Jauhiainen
    anni.jauhiainen@gmail.com

    Joulukoristeet !

    VastaaPoista
  25. Saimi Isomäki

    Saimi.isomaki@gmail.com
    Joulukoristeet

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Avaimenperä vie voiton! :)
    reinikainenilona@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Avaimenperä :)
    Ida
    idaheikkila0@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Johanna Suni
    johanna.suni@hotmail.com
    Joulukoristeet

    VastaaPoista
  30. maiju.holvi@gmail.com
    Joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  31. Mona Mäkikangas
    monsku.meeri@hotmail.com
    Avaimenperä

    VastaaPoista
  32. Kati Mört, katipilgrim@gmail.com
    Joulukoristeet
    Tykkään facebook-sivusta, seuraan instagramissa ja olen virallinen lukija.

    VastaaPoista
  33. Sirkku Riitala
    sirkku.riitala@gmail.com
    joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  34. Janina Ratilainen
    alzufani@gmail.com
    Apua, kaikki ovat niin suloisia.. :'D valitsen avaimenperän ^.^

    VastaaPoista
  35. Susanne Hakkarainen
    sue-ellen@luukku.com
    Avaimenperä

    VastaaPoista
  36. Janna Lepo
    Janna.Lepo100@gmail.com
    Joulukoristeet

    VastaaPoista
  37. Siru Heikkilä
    siru.heikkila@gmail.com
    Joulukoristeet

    VastaaPoista
  38. Janita Koponen
    janita.koponen@gmail.com
    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  39. Senja Hietanen
    senja.hietanen@gmail.com
    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  40. Saga Lavi
    sagasilvia10@gmail.com

    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  41. Paula Hirvonen
    paulahirvonen@hotmail.com

    Kumpi tahansa kävisi, mutta jos pitää valita niin avaimenperä!

    VastaaPoista
  42. Vilma Hasu
    vilma.lettu@gmail.com
    Apua, en osaa päättää :D Joulun kunniaksi ehkä kuitenkin joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  43. Elviira Sarakoski
    elviira.sgmail.com
    Avaimenperä

    VastaaPoista
  44. Milla Kuisma
    milla-kuisma@hotmail.com

    Joulukoristeet on aivan ihania! :)

    VastaaPoista
  45. Ihania! :) joulukoristeet!

    hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Joulukoristeeet💜💜😍😍
    Lotta Äijö
    lode.aijo@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Eve Koskela
    eve.koskela99@gmail.com

    avaimenperä!

    VastaaPoista
  48. joulukoristeet :)
    Jonna
    goldensequins@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Haluaisin voittaa avaimenperän♥ Olen tykännyt/seurannut kaikkialla☺
    Julia
    julia.mensonen@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Joulukoristeet
    Salla-Mari tuorilainen
    smallukka@gmail.com

    VastaaPoista
  51. haluaisin avaimenperän juuri ensimmäisen lapsenlapsensa saaneelle tädilleni joululahjaksi!.:)huom, täti on hevoshullu ja ratsastaa hepoilla! jouluterkuin sandi.osterlund@luukku.com, seuraan fbn kautta

    VastaaPoista
  52. Avaimenperä (:
    Petra
    peta.98@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Joulukoristeet :) Camilla Rautiainen camilla.rautiainen@live.fi :)

    VastaaPoista
  54. Joulukoristeet :)
    Vera Latvala
    allaboutmypets1@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Hmm vaikea valita jompikumpi, ehkä mieluummin ottaisin avaimenperän :)
    Kirsi Kankaala
    kirppu.kankaala@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Avaimenperä
    joulumummo@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Aliina Halme
    merkuuriusponi@gmail.com
    Joulukoristeet

    VastaaPoista
  58. Laura mäkitalo
    makitalo.laura@gmail.com
    Avaimenperä

    VastaaPoista
  59. Avaimenperä (:
    Janita Rantala
    janita.rantala@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Tykätty ja seurattu on, joulukoristeet kun ei omassa kodissa yhtään ole.
    Sini Rahkila
    sini.rahkila@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Jenny Hallikainen
    jenny.hallikainen@gmail.com
    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  62. Elina Tornack, elina.tornack@gmail.com. Joulukotisteet ois kivat mutta kumpikin käy 😊

    VastaaPoista
  63. Moi. Avaimenperät.on ihanat. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Avaimenperä olisi kiva! :)
    Mette.roininen@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. jenna huotari
    jenna.huotari2@hotmail.com
    hmm vaikee päättää! ottaisin joulukoristeet :-)

    VastaaPoista
  66. Suvi Männistö
    ssuvimannistoo@gmail.com
    Joulukoristeet :)

    Voi että, ihana Rokki! Itse olin aika nuori (ja pieni), kun ratsastin Equstomissa ja muistan kuinka vaikeaa oli opetella istumaan Rokin valtavassa ravissa. Mutta voi sitä fiilistä, kun sen vihdoin oppi! Rokki oli kyllä yksi suosikeistani Equstomissa :')

    VastaaPoista
  67. Silja
    silk.ku@hotmail.com
    joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  68. Milla H.
    milla.heino@hotmail.com
    Joulukoristeet 😊

    VastaaPoista
  69. Noora-Maria Jaakkonen
    noora.jaakkonen@gmail.com
    Ja joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  70. Saana Nygren
    saana.nygren@gmail.com
    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  71. Sanni Toivola
    sanni.toivola@live.com
    Kummatkin käy, mutta jos joku pitää valita niin joulukiristeet :)

    VastaaPoista
  72. Joulukoristeet!

    Alisa Suppola
    alisa.suppola@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Johanna Ravi
    johanna.ravi@luukku.com
    Avaimenperä!��

    VastaaPoista
  74. Nella Suomi, nelllajosefiina@gmail.com, avaimenperä

    VastaaPoista
  75. Josefina Sipilä
    jo_sipila@yahoo.fi
    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  76. Suvi Tahlo suvi.tahlo@gmail.com joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  77. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  78. Ida Kuisma - ida.kuisma@gmail.com - avaimenperä :)

    VastaaPoista
  79. Mukana arvonnassa. Ensisijaisesti joulukoristeet :)
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Mukana arvonnassa. Ensisijaisesti joulukoristeet :)
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Sonja Kangasniemi
    sonja.kangasniemi@live.com
    Avaimenperä olis hieno :)

    VastaaPoista
  82. Susanna Niinikoski
    Susa.horze@hotmail.com
    Joulukoristeet

    VastaaPoista
  83. Eveliina Hämäläinen
    evelna0@gmail.com
    Avaimenperä

    VastaaPoista
  84. Essi Ahonen
    essi.ahonen@hotmail.com

    Avaimenperä

    VastaaPoista
  85. Anni Nohteri
    anninohteri@live.fi
    avaimenperä

    VastaaPoista
  86. Anne Heikkinen
    anneheikkinen@hotmail.fi
    avaimenperä :)

    VastaaPoista
  87. Helmi Mellin
    vilhelmiinahelu@gmail.com
    Avaimenperä :)

    VastaaPoista
  88. Tuo Rokki näyttää ulkonäöltään ihan saman näköiseltä kun minun tämän hetkinen esteratsuni..:D

    VastaaPoista
  89. Sara Töppärä
    sartza00@gmail.com
    Ja avaimenperä olis se mun juttu 😍

    VastaaPoista
  90. Kirsi Eteläniemi
    ketelaniemi@gmail.com
    joulukoristeet

    VastaaPoista
  91. Emmi Palomäki
    emmipa1@gmail.com
    Joulukoristeet

    VastaaPoista
  92. Terhi Lehtimäki
    lehtimaki.terhi@gmail.com
    joulukoristeet :)

    VastaaPoista
  93. Satu Korkolainen
    Satu.korkolainen@gmail.com
    Avaimenperä olisi aivan ihana! :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä