maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 14. luukku - Lupa luovuttaa?


Jouluaattoon on enää kymmenen päivää jäljellä! Sehän tarkoittaa sitä, että tänään aukeaa joulukalenterin neljästoista luukku. Luukun takaa paljastuu pitkään toivomanne mielipidekirjoitus aiheesta, joka on puhutellut itseäni kuluneen syksyn aikana useamman kerran. Haluan ottaa aiheen esiin nyt, sillä uskon sen koskettavan jollakin tapaa ainakin osaa teistä lukijoista. Tänään puhutaan siitä, voiko hevosten kanssa luovuttaa.

Olen pyöritellyt koko syksyn mielessäni ajatuksia tätä mielipidepostausta varten ja yrittänyt selvittää itselleni, mitä haluaisin ja toisaalta voisin asiasta sanoa. Vaikka aihe onkin ollut mielessäni kauan, on tämä postaus toteutettu enemmän ja vähemmän sekavasti, sillä en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Ensimmäiset konkreettiset ajatukset lähtivät liikkeelle alkusyksyllä, kun olimme juhlimassa erään suomalaisen esteratsastajan syntymäpäiviä Lounais-Suomessa. Juttelin tuolloin yhden etelämmässä vaikuttavan kilparatsastaja-valmentajan kanssa omasta ratsastuksestani ja siitä, miten meillä oli ollut Champin kanssa kuluneen kauden aikana vastoinkäymisiä. Murehdin omaa kokemattomuuttani ja pohdin erilaisia syitä siihen, miksi asiat olivat silloin kuin olivat. Tovin keskusteltuamme tämä ratsastaja totesi, että hänen mielestään mulla oli kiva hevonen, eikä mun kannattaisi luovuttaa sen suhteen vielä.

Keskustelu jatkui ja aiheet vaihtuivat, mutta tuo lause jäi kaivelemaan mieltäni illan jälkeen. En ollut koskaan edes kuvitellut vaihtoehtoa, jossa olisin ikään kuin lyönyt hanskat tiskiin ja päättänyt vaihtaa hevosta lennosta toiseen. Kun kuulin tuon lauseen ammattilaisen sanomana, voin sanoa ihan suoraan jopa säikähtäneeni: enhän mä sitä ole tarkoittanut, että haluaisin luovuttaa. En mä halua myydä hevostani tai luopua siitä muuten, vaikka meillä ei aina sujuisi. Halusin vain etsiä erilaisia vaihtoehtoja ja turvautua kokeneempien ihmisten mielipiteisiin.



Mitä sitten, vaikkei aina onnistu? Se kuuluu elämään, meistä kukaan ei ole seppä syntyessään!
Tuo käymäni keskustelu ei suinkaan ole ainoa samasta aiheesta, joissa olen ollut osallisena kuluneen vuoden aikana. Koska tunnen enemmän ja vähemmän suomalaisia esteratsastajia ja lajin parissa vaikuttavia henkilöitä, tietävät monet meidät ratsukkona ja näin ollen myös kisaongelmamme. Olen saanut paljon kehuja hevosestani aina kansainvälisellä tasolla menestyneiltä ratsastajilta, mutta ihan samalla tavoin myös negatiivisempaa palautetta ratsastusmaailman vaikuttajilta silloin, kun homma ei ole sujunut. "Sun hevonen oli tänään ihan kauhea possu", totesi eräskin arvostettu estetuomari kansallisten kisojen yhteydessä, kun Champ jäi pomppimaan maneesin nurkkaan sekä mun, että lainakuskin kanssa. 

Suomalainen ratsastuskulttuuri pitää karkeasti jaoteltuna sisällään kaksi vaihtoehtoa tällaisissa ongelmatilanteissa. Ensimmäinen vaihtoehto on, että hevosta ei vaihdeta, koska se olisi luovuttamisen merkki. Suomalaiseen sisuun kuuluu, että tiiliseinästä mennään läpi vaikka sitten pää edellä, mutta periksi ei anneta. Vaikka hevosen kanssa toimiminen olisi hengenvaarallista, ei kukaan halua myöntää tilanteen tosiasioita ja nöyrtyä viemällä hevosta osaavamme ratsastajalle tai vaihtamalla kokonaan itselleen parempaan ratsuun. Kukaan ei halua olla heikko muiden silmissä tai ainakaan myöntää, että on ollut itse väärässä. 





Toinen vaihtoehto on tilanne, jossa uusia hevosia ostetaan tilalle aina, kun entinen hajoaa tai lakkaa kulkemasta voitosta voittoon. Tästähän monet kilparatsastajat saavat yleensä kasan haukkuja niskaansa, sillä muita kanssakilpailijoita harmittaa, kun kaverilla on mahdollisuus hankkia uusia menopelejä aina silloin kuin huvittaa tai tarpeen niin vaatiessa. "Se pitää hevosiaan vain kisavälineenä", sanoo yksi. Jos ongelma tulee vastaan, katoaa se yhtä nopeasti uuden hevosen myötä.

Okei, kylläpäs tuli kärjistettyä. Tosiasiassa hevosta ei vaihdeta ongelmien tullessa vastaan yleensä siksi, että niitä pidetään ystävinä. Et voi myydä veljeäsikään, vaikka hänen käytöksensä saattaa välillä ärsyttää suunnattomasti. Jos hevoseen on muodostunut tunneside, on luopuminen yleensä viimeisiä vaihtoehtoja. Toisaalta yksi hevosenvaihdon este voi olla myös rahallinen tilanne: uuteen hevoseen ei yksinkertaisesti ole taloudellisia mahdollisuuksia. Ihan samalla tavoin kärjistin myös jälkimmäisessä vaihtoehdossa, jossa hevosia vaihdettaisiin heti ongelmien tullessa vastaan. Fakta on se, että mikäli juniori haluaa kehittyä kilparatsastajana, tulee häneltä löytyä hommaan sopivat hevoset. Joskus tähän tarkoitukseen hankittu ratsu osoittautuukin virhearvioinniksi, eikä viisas urheilija jää hakkaamaan päätään seinään.

Kun mietitään hevosesta luopumista jonkinasteisena luovuttamisena, nousee esiin myös kysymys siitä, missä tilanteissa se nähdään yleisesti hyväksyttävänä. Kuka antaa viimeisen siunauksensa sille, että hevosen saa vaihtaa toiseen? Riittääkö päätöksen taakse yksittäinen valmentaja vai tarvitaanko kaikilta hevostalli.netin anonyymeiltä yhtäläinen mielipide, jotta toimenpide on sallittua? Ja ennen kaikkea, miten tämä asia näkyy tai vaikuttaa suomalaisessa ratsastuskulttuurissa. 


Mutta sitten ne onnistumiset tuntuvat entistä paremmilta <3

On olemassa myös kolmas vaihtoehto. Sellainen, johon kuulun itse ja jonka takia halusin nostaa tämän aiheen esille blogissani. Kun mulle ensimmäisen kerran sanottiin, ettei mun kannattaisi luovuttaa Champin kanssa, huomasin yhden seikan. Mä en edes ollut ajatellut, että tällaisten ongelmien takia voisi luovuttaa. Oliko meillä oikeasti ongelma? Ja mitä sitten, jos oli. Koska mä en koskaan halua kilpailla ammatikseni, vaan nimenomaan harrastuksen takia, en osannut ajatella asiaa ammattilaisen näkökannalta. Mulle nämä kilpailuissa esiintyneet haasteet olivat nimenomaan vain tilapäisiä haasteita, eivät maailmaa mullistavia ongelmia, joiden takia olisin valvonut öitä tai edes kuvitellut hankkivani toista hevosta. Siksi oli enemmän kuin mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla ammattilaiset tämän asian näkivät. 

Kun olen pohtinut ongelmiamme ääneen ja miettinyt erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, ovat jotkut ammattilaiset tulkinneet tämän jonkinlaisena luovutushuutona. On toki ollut mukava huomata, ettei mun heidän mielestään tulisikaan vaihtaa hevosta, vaan yksinkertaisesti opetella ratsastamaan ja tekemään asioita oikein. Ja vaikka Champ on mulle äärimmäisen tärkeä, enkä halua siitä koskaan luopua, en silti koe, että uuden hevosen hankinta tietyissä tilanteissa olisi millään tavalla väärä ratkaisu. Enkä puhu nyt itsestäni, vaan ihan yleisesti kaikista ratsastuksen harrastajista ja hevosenomistajista. Omalla kohdalla sopimaton hevonen saattaa loistaa toisen ratsastajan kanssa. Joskus nöyryys on avain menestymiseen.

Mitä mieltä te olette aiheesta? Voiko hevosten suhteen luovuttaa?

23 kommenttia:

  1. Minulla ja hevosellanikin oli ongelma kun hevonen ei suostu yhteistyöhön minun kanssa ollenkaan eikä liiku ollenkaan kun nousen selkään vaan jää vain peruuttamaan ja pukittamaan aloitimme ihan alusta ensin hain hevoseni luottamuksen maasta käsittelyllä takaisin sen jälkeen pikkuhiljaa aloitin taas ratsastuksen ja nyt ratsastamme jo hyvin metrin esteitä. Eikä minulla tosiaankaan käynyt mielessä vaihtaa hevosta ajattelin vain aina eri ratkaisua ja tapaa hoitaa asia takaisin kuntoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että saitte ongelman selätettyä! :)

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu postaus! Itse en luovuttaisi hevosen kanssa ennen kuin kaikki keinot olisi käyty läpi ongelmien korjaamiseksi. Myös se alusta aloittaminen, eli luottamuksen ja yhteistyön löytäminen. :)

    VastaaPoista
  3. Voi luovuttaa. Jos hevonen ei sovi käteen tai sen kanssa on muita ongelmia, jotka tuottaa harmaita hiuksia jatkuvasti ja hidastaa selvästi omia tavotteita (vaikka hevosen kapasiteetin loppuessa) - varsinkin kisoissa korkeammalle tähtäävien on osattava luovuttaa.

    Itsekin olen pistänyt "elämäni hevosen" kiertoon ihan kaikkien mukavuuden ja turvallisuuden vuoksi, kun kisoissa sen kanssa olisi päässyt vaikka kuuhun mutta pahan laitakauhun vuoksi kisamatkat oli aina jännitystä siitä hajoaako ennen määränpäätä auto vai hevonen.
    Tämä tapaus kun ei edes mitenkään pelokas ollut vaan sekoilut saattoi alkaa aivan varoittamatta missä vaan - milloin vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki vaaralliset ja sopimattomat hevoset ovat oma lukunsa, eihän kenenkään kannata omaa henkeään harrastuksen vuoksi riskeerata! Fiksuja ajatuksia :)

      Poista
  4. Mä koen tän näin, että ratsastus ja varsinkin hevosenpito on harrastuksena niin kallis, että ei ole järkevää tätä tehdä jos pitkään jää päällimmäiseksi vain negatiivisia tunteita. Joko sitä ettei vaan onnistu kun ei hevosen kanssa löydä yhteistä kieltä, siksi että hevonen on liian haastava ja saa aikaan pelkotiloja tai epävarmuutta, siksi että hevonen ei sovellu siihen käyttöön mihin sen haluat tai siksi että oma oleminen estää olemaan satulassa oikein tai on kivuliasta. Joihinkin näistä auttaa tauko, hevosen vaihto, valmentajan vaihto tai oman tekemisen muuttaminen. Kokonaan omaa mulla ei ole ollut, mutta vuokristen kanssa on joskus joutunut lopettamaan joistain em. syistä. C:n ollessa nyt huono oon pyöritellyt itsekin näitä paljon viime aikoina. Mulla tähän liittyy vielä epävarmuus siitä etten aina tiedä onko vika mussa vai siinä, jos ei kulje. Ok, yleensä mussa, mutta kyllä sekin syö kun jatkuvasti vaan tuntee olevansa ihan paska ratsastaja eikä löydä niitä positiivisia asioita sieltä seasta.

    Mutta aina on oikeus luovuttaa, jos siltä tuntuu pidemmän aikaa. Vaikka kuka tahansa sanoisi mitä tahansa. Sun elämä, sun harrastus, ja sun oma mieliala josta olet vastuussa vain itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että loppupeleissä se on aina oma asia, mitä elämässään tekee :)

      Poista
  5. Sun oma päätös! En tiedä. Mä en luovuta. Tseppiä. Älä ota ittees.♡

    VastaaPoista
  6. Juuri tänään itse pohdin näitä oman hevoseni suhteen! Missä menee raja, kuinka paljon aikaa, rahaa ja rakkautta tähän kannattaa laittaa, kun ammattilaisillakin on hevoseni kanssa vaikeaa ja kehittyminen tuskaisen hidasta. Viime viikolla hevonen oli upea, ja kaikki tuntui mahdolliselta, tällä viikolla tuntuu, että vaikka kaikkeni teen, ei se riitä alkuukaan.
    Toivottavasti omakin ajatus joskus kirkastuu, tai joku muu siinä tietämättään avittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte asiat järjestymään! Tsemppiä :)

      Poista
  7. Hyvää pohdintaa! Itsekin olen ennemmin ihminen, joka pyrkii etsimään ratkaisun ongelmaan. Tietenkin siinä vaiheessa, jos harrastus ottaa enemmän kuin antaa, on täysin oikeutettua "luovuttaa", sillä tämähän on se, mistä pitäisi voida nauttia. Luovuttaminen voi joissain tilanteissa olla jopa parempi vaihtoehto kuin se, että jatkaa yrittämistä loputtomiin - tuloksetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se menee, ettei omaa mielenterveyttään kannata menettää :)

      Poista
  8. Kommentoin tuosta edellisestä postauksesta että upea lisätty ravi tuolla Rokilla tuntihevoseksi! Tuli siitä mieleen etten koskaan oo nähny Champin keskiravia tai lisättyä... pistä joskus videota kun lisäilet sen kanssa! Ja jos et harrasta semmosta useinkaan niin nyt voit haastaa itsesi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli aika kiva kun sen sai liikkeelle ;) ollaan me tehty sellaista joskus ja jouluna, mutta voisin joskus kuvata videollekin!

      Poista
  9. Todella mielenkiintoinen postaus! Yleensä hevosihmisten ajatellaan olevan sinnikästä porukkaa ja osan kohdalla se pitää paikkansa, koska osa ei luovuta, ei sitten millään, vaikka vastassa onkin se 600kg painava eläin. Jossain tapauksissa se saattaa jopa olla hengenvaarallista ja siinä tilanteessa pitää jo vetää oman ja hevosen terveyden kannalta rajat. Itse kuitenkin ajattelen aina, että luovuttaminen on se kaikista viimeisin vaihtoehto, vaikka joskus onkin pakko lyödä hanskat tiskiin, kun ei vain onnistu monesta yrityksestä huolimatta :)

    VastaaPoista
  10. Loistava postaus ja hyvin kirjoitettu. Mä oon aina ollu sitä mieltä, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto, varsinkaan jos muita keinoja ei ole edes testannut. :)
    Toivon ettei tänne tule kitisemään anonyymejä, esim. tosta kolmannesta kuvasta. Samalta on meno täälläkin maastossa näyttänyt, kiltilläkin tuntsarilla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, meno ei ole aina kaunista :)

      Poista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Mulla on kyllä monta kertaa käväissyt mielessä kesken tunnin että lykkään ohjat opettajan käteen ja marssin ulos maneesista jos ei onnistu millään. Mutta vaikka tekisin näin niin en ratko sillä ongelmia. Mulla toimii jos ajattelen ottaa rennosti ja löysätä nutturaa, eihän ratsastus kamalan vakavaa ole. Kannattaa tiedostaa se että aina on joku joka on sua parempi. Mutta et ikinä tiedä onko hänellä yhtä hauskaa :D

    VastaaPoista
  13. Luovutus on vaihtoehto silloin kun... Hmm hyvin vaikea sanoa.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä