keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

#704: Pitkä tallivideopostaus

Blogissa on viime aikoina ollut paljon pitkiä tekstipostauksia, joten ajattelin hieman keventää tunnelmaa kuvaamalla väliin pitkän tallivideopostauksen. Tällä videolla on tosiaan pituutta, sillä se kestää yli viisitoista minuuttia: mukana on kaikkea harjauksesta yleiseen säheltämiseen. Kuullaampa videon aikana myös ote varsin legendaarisesta kappaleesta Here I am, joka saa allekirjoittaneen herkistymään kyyneliin varsinkin silloin, jos taustalla pyörii kaikille hevosihmisille tuttu animaatioelokuva Spirit - villi ja vapaa. 

Johan karkasi juttu raiteiltaan! Mä olen edelleen vähän kipeä, en tosin enää onneksi kuumeinen. Ääntä ei juuri lähde ja kurkku on hiomapaperiakin karheampi, mutta voiton puolella ollaan! Sen olen tässä sairastellessani huomannut, että pystyäkseni elämään normaalia elämää tulee mun päästä heti aamupäivästä ulos raittiiseen ilmaan. Nyt makoillessani sisällä ei päivä käynnisty millään, eivätkä aivot toimi sen vähänkään vertaa. Aamulla ennen ulkona käyntiä päähäni särki ihan kamalasti ja silmät tuntuivat harottavan miljoonaan suuntaan. Onneksi pääsin illalla tallille pitkän kaavan mukaan!

Tälle päivälle oli luvassa varsinainen energiapommi, sillä kapusin vihdoin hevosen selkään viikon tauon jälkeen. Jes! Tai no, kuten videossa näette, olinhan mä eilen tiistaina kävelemässä ja ravailemassa pitkin ohjin muutaman kierroksen verran ennen kaveriani. Mutta tänään oli vuorossa virallisesti ensimmäinen ratsastus ja minkäs muun kuin estevalmennuksen merkeissä. Otin tietenkin mahdollisimman varovasti alkuun ja meillä olikin paljon kävelytaukoja, jotten hengästyisi liikaa ja kipeyttäisi itseäni enemmän. Estevalmennus on tästä hyvä, sillä meitä on tunnilla muitakin ja näin ollen kävelyä tulee väkisinkin esimerkiksi kouluvalmennuksia enemmän. Champilla oli ihan super kivaa, se hyppäsi valtavia loikkia ja viskoi päätään vinkuen esteiden jälkeen. Mä yritin parhaani mukaan pysyä kyydissä..

Nyt saatte kuluttaa aikaanne kuuntelemalla hieman käheää ääntäni ja seuraamalla meidän toilailuja tallilla. Toivottavasti pidätte videosta, ettekä tylsisty kuoliaaksi vähän turhan pitkäksi venähtäneestä editoinnista huolimatta :)


21 kommenttia:

  1. Tämä oli tosi kiva postaus! Itse katoin mielelläni ja aikakin meni niin nopeasti, että luulin sen kestäneen vain 5 min :D
    Voisit jatkossakin kuvata pidempiä videopostauksia :)

    VastaaPoista
  2. Kiva videopostaus! Sua on aina yhtä kiva kuunnella ja nähdä mitä sinä ja Champ touhuatte! Onnea kisoihin!

    VastaaPoista
  3. Tää ei liity asiaa mut mitkä aineet kirjotit ylioppilaskokeessa ja minkä arvosanan sait mistäkin aineesta? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin äidinkielen, psykologian ja yhteiskuntaopin arvosanoilla laudatur ja kielet enkku ja ruotsi c :)

      Poista
  4. Asutko muuten vielä vanhempiesi kanssa vai onko sulla ihan oma asunto? En löytänyt tuota tietoa mistään joten kysyn sen nyt tässä.
    Mistä noi sun videolla näkyvät keltaiset hanskat on ostettu?
    Ja ehdottomasti lisää tällaisia pitkiä videoita! Ensimmäiset seitsemän minuuttia kun oli mennyt, en meinannut uskoa että melkein puolet videosta oli jo katsottu ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva että pidät! Asun perheeni kanssa kyllä, tosin oma asunto on hakusessa :) hanskat on ostettu tarjoustalosta!

      Poista
  5. Kylläpä odottaa nätisti lupaa ruoalle! Ootko ite opettanu sen tuohon? Jos oot niin millä tavalla? :) meijän 4v ei millään taho uskoa että se ei kuole nälkään vaikka joutuu hetken odottaa :D harjoiteltu siis on mutta vähän ehkä jästipää siihen että päähän asti jäis.. Joten vinkkejä kaipailisin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan itse opetin. Champ oppi sen kerrasta, en edes ajatellut asiaa sen enempää :D kielsin kerran kun se yritti mennä syömään ennen kuin annoin ja sitten vain yhdistin siihen äänellä luvan syömiselle :)

      Poista
  6. Voi champ! Sä oot niin ihana ihminen hevosen omistajaks <3 !!

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva video, oli kiva katsoa :)!

    VastaaPoista
  8. Voi oikeesti viisivuotiaat tallilla

    VastaaPoista
  9. Hei, tuli ihan offtopic, mutta olit laittanut ig tilillesi jokin aika sitten tb:n Guttecoveniin. Tiedätkö minkäniminen kuolain tuolla ratsastamallasi isolla rautiaalla oli? :) kiitos vastauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä oli sellainen kuolain, missä on kaksi kuolainrengasta - toinen irtonaisena ja toinen kiinni suuosassa. En tiedä sen nimeä, mutta luulen että sitä tarkoitit? :)

      Poista
    2. En oo nähnyt sitä kuvaa, mutta tarkoitatkohan tätä:
      http://www.horze.fi/loose-ring--kuolaimet/sprenger-kuolain%2C-4-rengasta%2C-ruostumaton-teräs/13669.html

      Poista
  10. Miks kaikki hevostyypit kattoo Spiritin sillon ku ne on kipeitä xD Okei itekin katoin vähän aikaa sitten ku olin kipeenä ;')

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä